koodi123, I hear you!
Jestas, ihan kuin olisi lukenut omasta elämästään! Miten osasitkin pukea sanoiksi noin hyvin sen kamalan, paskamaisen yksin jäämisen tunteen joka vainoaa ilmeisesti meitä molempia? Tuntuu kuin seisoisi yksin syvässä kuilussa huutamassa apua ja muut ihmiset, läheiset ja ystävät vain seisoo kuilun reunalla hymyilemässä säälivästi, tekemättä elettäkään auttamiseksi.
Ne joilla ei ole koskaan ollut ongelmia syömisen kanssa ei ymmärrä. Itselläni on jokin bulimian ja BEDin väliltä, enkä siis ole laiha vaan ylipainoinen. Vaihdetaanko hetkeksi?😯🗯️
juuh...mä vihaan kesäaikaa tämän vuoksi, on ihan sama mikä vaivaa mutta apua ei saa mistään!!😞 tää on rakasta, toisinaan tuntuu paremmalta eli on päiviä jolloin en suostu myöntämään edes itselleni olevani sairas vaan kuvittelen eläväni aivan normaalisti ja jos tuollaisena päivänä joku tulee kysymää että onkko minulla kaikki hyvin vastaus olisi että tietysti on!! Vaikka huijaan itseäni ja muita☹️ kun taas on oikein huono päivä ei kukaan ole halukas keskustelemaan kanssani...ongelmallista🙄 olen pohtinut tätä asiaa usein mikä saa minut toimimaan tuolla tavalla, mutta kai sekin on sitten ihan normaalia?😐 eniten harmittaa tosiaan se että aikuisena ei saisi ollaoikeutta sairstaa tälläista tai sitten se pitäisi ainakin osata peittää...minua pidetään huonona ihmisenä kun en osaa syödä niinkuin normaalit ihmiset!!☹️ ruokahetkienhän pitäisi olla päivän kohokohtia...minulle ne tuottavat ylimääräistä tuskaa ja ahdistusa😟 en kerjää sääliä tai huomiota, saan sitä kyllä ihan tavallisella tavalla riittämiin..harmittaa että nuokin liian usein yhditetään kaikkiin jotka sairastavat syömishäiriöitä☹️ en voi muutakuin toivottaa sinullekkin paljon voimia ja aurinkoista kesää!! ehkä me tästä joskus paranemme, olemmehan aikuisia!!
Kuulostaa kovin tutulta sinun kertomasi, koodi123!
Meitä on varmasti monta "samassa junassa". En itse koe olevani sairas, mutta ystävät ympärilllä ovat sanoneet toista. Sen jälkeen olen hiljalleen vetäytynyt omaan hiljaisuuteeni - toisaalta ollen tyytyväinen, mutta toisaalta kärsien entistä enemmän. Jossain vaiheessa halusin keskusteluapua, mutta sitten se ajatus hiipui, kun elämä tuntui "palaavan raiteilleen". Tosin syömisen suhteen minulla on aina kamala olo, vaikka pakko sitäkin on tehdä edes väkisin; poikaystävä on todella tarkka näistä asioista.
Hae ihmeessä apua! Vaikka kesäaikaan varsinkin se voi olla kiven alla, niin kannattaa yrittää.
Voimia! 🙂🌻
Hei koodi 123, kävin laittamassa viestiä aloittamaasi keskusteluun,
itselläni samanlaisia mietteitä..
Kerro jatkossa miten on mennyt ja miten pärjäät, olisi mukava vaihtaa ajatuksia ja tuntemuksia tällaisesta ongelmasta ja sen kanssa elämisestä!
voimahaleja miljoonalla!🙂🌻