kokemuksia terapiasta?

kokemuksia terapiasta?

Käyttäjä appu aloittanut aikaan 06.06.2011 klo 21:12 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä appu kirjoittanut 06.06.2011 klo 21:12

Hei,

Kuulisin mielelläni kokemuksia terapiasta masennuksen hoitoon. Itse olen aloittanut psykoanalyyttisen psykoterapian viime syksynä. Tiedän, että terapia on hyvä juttu ja olen melko tyytyväinen terapeuttiinikin. Välillä kuitenkin tuntuu että junnaan vaan samojen asioiden parissa, enkä etene minnekään. Tällä hetkellä terapia on saanut minut aika ”palasiksi” ja tuntuu todella toivottomalta koska en tiedä miten palat kootaan ja kuinka kauan tätä kestää. Tiedän, olen vasta alussa, mutta silti.

Joten, kuulisin mielellän muidenkin kokemuksia terapiasta!

Käyttäjä Koppelo  kirjoittanut 07.06.2011 klo 09:57

Hei!
minulla ei ole kokemusta mistään muusta kuin psykologilla käynti.. Kuinka masennuksen hoidossa pääsee yleensä terapian pariin??

Sen verran kommentoin alkuperäistä🙂🌻 että jossain vaiheessa terapiaa tulee "taantuma" tai voihan olla että se terapia on antanut kaiken jo sinulle ?! Jaksamisia ja haluksia kovasti kuitenkin🙂👍

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 07.06.2011 klo 13:39

Minä kävin terapiassa viisi vuotta, terapeutti oli "ihan oikea" psykiatri. Rahaa paloi ja paljon. Koin, että aika paljon siinäkin junnattiin paikoillaan, mutta ehkäpä vika olikin minussa itsessäni. Olin tosi masentunut silloin, sulkeutunut ja itsetunto nollassa. Vuosien myötä olen voimaantunut tosi paljon. Toisaalta, ehkä se terapia kuitenkin pelasti henkeni tai ainakin työkykyni.

On aika normaalia "mennä palasiksi" terapian aikana, koska kun vaikeita kokemuksia aletaan puimaan, niin totta kai siinä tulee aluksi todella paha olo. Terapeutin ja sinun itsesi yhteistyöllä olisi sitten tarkoitus saada palaset jälleen koottua uuteen, entistä ehompaan järjestykseen.

Paikoillaan polkeminenkaan ei ole niin vaarallista, mutta vähitellen tulisi kuitenkin voida edistyä. Jos näin ei käy, vaihda terapeuttia. Minulla on nyt kymmenen vuoden tauon jälkeen uusi terapeutti ja aika kivasti se sujuu. Ei ollut helppo löytää sopivaa henkilöä, mutta nyt tuntuu kuitenkin löytyneen.

Tsemppiä Sinulle ja terapiaasi! Toivottavasti eheydyt vähitellen.

Käyttäjä timuk kirjoittanut 07.06.2011 klo 16:47

olin 8v samalla terapeutilla (julkisella puolella)
yritin 2v sitten vaihtaa terapeuttia ei suostuttu, vaan laitettin tauolle koko terapiasta..no menin huonompaan kuntoon kävin ylikierroksilla, kun ei ollut ketään joka olisi ymmrtänyt /KUULLUT MINUA....ja tilani huononnuttua kävi ihan kontreettisesti huonosti tuli tulipalo jonka syynä olin itse keskittymiskykyni oli tosi huono ja unohdin hellan päälle...
siinä meni koti jossa oltiin vuokralla..ja kaikki omaisuus ...eikä ollut kotivakuutusta...
No tuon jälkeen palsi ent. terapeuttini kiivaasti takaisin kuvioihin, ei jatkettu taukoa...
mutta mun oloni hänen hoidossaan oli ihan se ja sama kävin kun muuta mahdollisuutta ei annettu kerta..
eli mun kohdalla junnattiin vuosia paikoillaan ja kaipasin itse jo vaihtelua mutta sitä ei annettu.
nyt sitten vuoden alusta sain viimein uuden terapautin kun ex-hoitajani lähtikin yksityiseksi terapeutiksi...
eli tuli luonnollinen "siirtymä"
uusi terapeuttini onkin sitten nyt ihan erityylinen ja koen tulevani kuulluksi jne.
mutta terapia alkoi liian rankasti enkä älynnyt itse panna jarruja ajoissa..
olenmkokenut kauheita ahdistuksia pelkoja paniikkeja...
käsiteltävät asiat ovat olleet liian rankkoja...en ole ehtinyt niitä sulattaa..
ja osa asioista ovat olleet ihan shokkihoitoa minulle...
toisaalta on ollut haastavaakin ja mielenkiintosta mutta tosi tosi rankkaa...
Ja nytkin vaikka olen nyt edennyt jonkin verran lääkärin arvio oli että tää kaikki traumojen purku vie vuosia...joten ei hättäillä...🙄
Joten älkää hätäilkö...tuloksia ei tule nopeasti.
MUtta tsemppiä kaikille 🙂👍