Kokemuksia Sepramista

Kokemuksia Sepramista

Käyttäjä homelo aloittanut aikaan 26.09.2010 klo 21:23 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä homelo kirjoittanut 26.09.2010 klo 21:23

Millaisia kokemuksia teillä muilla on Sepramista?

Mulle määrättiin Sepram 20mg kaks viikkoa sitten ahdistuksen ja paniikkihäiriön estoon. Ensimmäisen viikon aikana ahdistus oli kokonaan poissa jostakin kumman syystä, mutta toisesta viikosta eteenpäin on ollut suorastaan helvetillinen olo. Vaikutus kuulemma tulee vasta 2-4 viikon kuluttua lääkkeen alottamisesta :/

Olis kiva kuulla muiden kokemuksia kyseisestä lääkkeestä!

Käyttäjä Oryx kirjoittanut 27.09.2010 klo 14:21

No ihan ensinnä; lääkkeethän vaikuttavat kaikkiin yksilöllisesti, joten tämä on vain minun kokemukseni.

Söin Sepramia vajaa puolitoista vuotta. SSRI-lääkkeissähän on aina tuo muutaman viikon delay alussa jolloin olo voi mennä vielä kauhean paljon huonommaksi ennen kuin se alkaa parantua. Minulla Sepram auttoi alussa, masennukseen siis, paniikkihäiriöön sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta eikä lääkäri edes kertonut että sitä siihenkin käytetään vaikka minulla paniikkihäiriö on. Mutta muutaman kuukauden jälkeen se vain latisti tunteet ja koko maailman ja ainoat vaikutukset mitä sillä oli oli sivuvaikutukset joita SSRI-lääkkeillä on PALJON. Itse en sitä niin huomannut koska eihän tuollaisessa lamaantuneessa tilassa huomaa juuri mitään.

Sitten kävi niin, että resepti loppui enkä saanut heti uutta, joten olin melkein 2 viikkoa ilman Sepramia, ja vasta kun sain lääkettä taas ja otin ne kaksi tablettia mitkä minulle oli määrätty, menin suoraan takaisin siihen lamaan ja vasta kun mieheni sanoi että silmäni ikäänkuin "sammuivat" ja muutuin ihan vähässä ajassa normaalista ihmisestä tuijottavaksi zombiksi, vasta silloin tajusin miten hyvä olo minulla oli ollut ilman kyseistä lääkettä. Lopetin sen heti ja olo parani, mutta kun olin 2 vuotta ilman masennuslääkettä niin tottakai tilanne meni vielä pahemmaksi. Nykyisin lääkkeenäni on Aurorix, joka ei ole SSRI vaan muistaakseni mao-estäjä tai jotain sinnepäin, ja se on tehnyt minusta taas toimintakykyisen, ja lisäksi se auttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoihin tehokkaasti.

Mutta kuten sanoin, lääkkeet toimivat eri tavoin eri ihmisillä, eli kun pääset tuon alkujakson yli niin voit hyvin huomata että Sepram on juuri sinulle sopiva lääke 🙂

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 27.09.2010 klo 17:21

Minulle Sepram on sopinut todella hyvin ja olen päässyt pahimmasta ahdistuksesta sillä. Alussa oli tosin karmea jakso, jolloin ahdistuneisuus vain paheni, mutta sen kestin, koska lääkäri oli varoittanut minua siitä. Lääkkeeseen sopeutumiseen kului ehkä viikko, pari, sitten kaikki muuttui paremmaksi.

Olen käyttänyt sitä nyt yhtäjaksoisesti runsaat kaksi vuotta ja aiemmin kolmisen vuotta. En ole ajatellutkaan lopettaa, koska lääke toimii minulla hyvin enkä halua enää kokea samaa karmeaa olotilaa, josta kärsin ilman lääkettä.

Minulle Sepram on ollut suuri apu, joten en voi muuta kuin suositella. 🙂

Käyttäjä Desper kirjoittanut 04.10.2010 klo 03:59

Pilaa seksielämän: vie orgasmikyvyn.

Käyttäjä homelo kirjoittanut 14.10.2010 klo 19:04

Mulla nostettiin Sepram 60mg:aan viime sunnuntaina. Sen jälkeen en ole jaksanut tehdä mitään. Fyysinen väsymys, en jaksa tehdä mitään. Kaupassa kävin mieheni kanssa kaks päivää sitten ja kotimatkalla piti pitää miehestäni kiinni, että pysyin pystyssä - eikä kauppaan ole kuin vaivaiset 300 metriä! Onko muilla ollut samankaltaista väsymystä lääkkeen aloitusvaiheessa?

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 15.10.2010 klo 12:12

Hei Homelo,

oletko aivan varma, että vetämättömyytesi johtuu Sepramista eikä hoidettavasta sairaudesta? Olen itsekin usein syyttänyt mielessäni esim. antibiootteja flunssanjälkeisten tulehdusten hoidossa ilmenevästä väsymyksestä, vaikka itse asiassa syy on ollut juuri taudissa itsessään.

Minulla ei ole ollut tuollaista väsymystä, koska olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti viimeiset kymmenen vuotta ainakin. Vaikka on masentanutkin, olen lähtenyt jumppaan. Se auttaa myös, ainakin tilapäisesti.

Orgasmikyvyttömyydestä en osaa sanoa juuri mitään, koska orgasmit eivät minun elämääni muutenkaan ole juuri kuuluneet, kuten voi päätellä aloittamastani viestiketjusta (Seksuaaliset ongelmat parisuhteessa). Eiköhän naisen orgasmikyvyttömyyteen vaikuta lähinnä partnerin ja omat seksitaidot ja suhteen laatu. Masennuksessa seksihalut yleensäkin hiipuvat, mikä myös kuuluu taudinkuvaan.