Kognitiivinen psykoterapia-millaista sen pitäisi olla?
Olen käynyt Kelan tukemassa kognitiivisessa psykoterapiassa 9 kuukauden ajan kerran viikossa. Työterveyspsykologin mielestä kognitiivinen psykoterapia on se, mikä minua auttaisi. Hän suositteli tätä terapeuttia.
Psykoterapia on ollut pinnallista: jos minä en sano mitään, ei terapeuttikaan sano mitään. Sitten minä alan puhua jostain asiasta, ja hän kuuntelee ja jutustelee väliin jotain. Mitään punaista lankaa ei ole. Olen kokenut ahdistavaksi sen, kun hän toisinaan on esittänyt jyrkkiä kannanottoja tai udellut sisäpiirin tietoa työnantajastani.
Minun olisi kai itse pitänyt olla jämerämpi, mutta kun häälyy keskivaikean ja vaikean masennuksen välimailla ja on itsemurhayritys takana ja jokapäiväisestä elämästä selviytyminen (käyn töissä, kotona olo ei auta) tuottaa työtä, sitä vain luottaa että kai tuo terapia on sellaista kuin pitääkin, vaikka se ei tunnu auttavan.
Heräsin, kun vastikään pääsin ammatillisen kuntoutuksen kuntoutusjaksolla juttelemaan psykiatrin kanssa. Hänen mielestään terapiani on ollut liian pinnallista. Hän antoi minulle kirjaluettelon, ja noista kirjoista on ollut apua. Minun pitäisi varmaankin alkaa selvittää, onko järkeä jatkaa terapiaa. Maksan Kelan korvauksen jälkeen siitä 35 euroa/kerta, ja se on minulle iso raha. Minua huolestuttaa, mitä sen jälkeen? Paikkakunnallani on vähän terapeutteja, kognitiivisia vain yksi tämän lisäksi. Ja jos lopetan tämän terapeutin kanssa ennen kuin Kelan tuki loppuu, saanko enää koskaan Kelan tukemaa terapiaa? En edes tiedä, kenen ammattilaisen puoleen minun kannattaisi kääntyä. Työterveyspsykologille minulla on aika joulukuun puolivälissä, aikaa on siirretty jo kerran, tt-psykologilla on pitkiä sairauslomia vaativa fyysinen sairaus.
Joskus tuntuu, että olen liian sairas saamaan hoitoja: en jaksa valvoa omia etujani ja ottaa asioista selvää. Jos joku joka tämän lukee, on käynyt onnistuneessa kognitiivisessa terapiassa, kertoisitko mitä siihen kuuluu. Haitallisista ajatusmalleista pois opettelua ainakin?
Moikka!
Sinun kannattaisi selvittää onko terapeutin vaihtaminen mahdollista. Voi myös olla että vaikka sinulle on suositeltu mitä niin se ei sovikkaan sinulle. Kannattaa kuunnella itseäään ja omia tarpeitaan. Neuvot ovat aina tervetulleita mutta vaikka niitä jakaisi minkälainen psykologi niin ne eivät aina ole oikeita. Hekin ovat vain ihmisiä. Kirjoituksestasi ilmenee ettet saa terapeutilta sitä vastetta mitä kaipaat. Oletko suoraan kertonut tämän hänelle? Kannnattaisi. On turhaa pelätä hänen reagtiotaan koska jos hän on kokenut niin myöskin sitten kaiken nähnyt ja kuullut ja tältä pohjalta osaa myös asennoitua asiaan ammattilaisen tavalla. Sinä itse kuitenkin parhaiten tiedostat ja tunnet mitä haluat, kaipaat ja tarvitset. Luota itseesi.
Voimia🙂👍
Minä olen käynyt myös kognitiivisessa terapiassa nyt 7kk ja minulla on täsmälleen samanlainen kokemus kuin sinulla. Kirjoituksesi olisi hyvin voinut olla minun. Terapeutti on hyvin passiivinen vuorovaikutuksessaan ja terapia istunnot ovat vain minun synkkiä yksinpuhelujani. On ollut kertoja, jolloin terapeutti on sanonut vain alussa moi ja lopussa, että aika on loppu. Olen todella pettynyt. Olen yrittänyt siitä sanoa hänelle ja kirjoitin jopa kirjeen, koska sanomisestakaan ei ollut hyötyä. Eipä ole pahemmin auttanut. Kannustan sinua silti sanomaan kokemuksestasi hänelle. Jos hän on fiksu, hän osaa kyllä muuttaa toimintaansa aktiisempaan suuntaan. Käsittääkseni kognitiiviseen terapiaan kuuluu tosiaan kirjallisuutta ja erilaisia tehtäviä, mutta minä en ole sellaisesta saanut mitään tietoa terapeutiltani. Heräsi kysymys, että onkohan meillä sama terapeutti, kun kuulosti niin valitettavan tutulta.
Minä vaihdoin terapeuttia aikanaan. Jos kela tukee terapiaasi, kannattaa ihan ensimmäisenä olla sinne yhteydessä ja kysyä terapeutin vaihdosta. Usein sinne tarvitsee kirjoittaa lyhyt kirje, miksi haluaa vaihtaa. (Eli nyt tuo pinnallisuus ja puhumattomuus). Sitten tarvitsee kysellä paikkakunnalta toinen terapeutti. Tai miksei vähän kauempaakin.
Rohkaistuin hieman: Viime terapiakäynnilläni panin vähän vauhtia terapeuttiini: kerroin hänelle kirjoista, joita kuntoutuspsykiatri suositteli (Young Jeffrey E. ja Klosko Janet S: Avaa tunnelukkosi - vapaudu elämään täydesti sekä Åsa Nilsonnen ja Anna Kåverin kirjat). Hänelle oli ihan uutta, että skeematerapiasta/tunnelukoista on suomenkielistä kirjallisuutta saatavilla. Olen lukenut Anna Kåverin ja Åsa Nilsonnen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjaavaa kirjaa Toimiva yhteys, ja sitä voin suositella. Kirjoittajat ovat ruotsalaisia, ja kirja istuu ainakin minun elämääni paremmin kuin amerikkalaiset oppaat. Aloin kirjasta saamieni ideoiden perusteella jutella terapeutille, että minun kannattaisi ehkä kokeilla tällaista ja tällaista juttua, että pääsisin eteenpäin. Hän innostui heti. Jospa se tästä (valinnanvaraa ei paikkakunnallani paljon ole).
Kammottavaa kuultavaa! Jyrkkien mielipiteitten esittäminen ja sisäpiiritietojen uteleminen kuulostaa ammattitaidottomalta eikä vaikuta terapialta. Onkohan niin, että kognitiivista terapiaa maksetaan vain sen takia, että se on halvempaa kuin psykodynaaminen? Halvempaa siksi, että se on lyhyempää - ja hyödytöntä. Haitallisista ajatusmalleista pyritään pois psykodynaamisessa/psykoanalyyttisessa terapiassakin, eri keinoilla vain.
Minulta meni Kelan tuet aikoinaan hukkaan huonolle terapeutille. Nyt, kun saan hyvää (psykoanalyyttista) terapiaa, joudun maksamaan itse. Kokemuksia ammattitaidottomista, törkeästi käyttäytyvistä terapeuteista on minulla useampiakin, yksi kaheli psykoanalyyttinen kymmeniä vuosia sitten ja kaksi oppimisterapeuttia - kai jotain tekemista nykyisen kognitiivisen suuntauksen kanssa. Onneksi se oikea terapeutti löytyi sentään ennen kuolemaani.
Kysele nyt ainakin Kelalta, onko mahdollista keskeyttää terapiaa menettämättä tukia! Toisaalta: mitä tuommoinen terapia hyödyttää, vaikka saisikin tukea siihen?
Masentaa, että apua tarvitsevia kohdellaan miten vain ja yhteiskunnan varoja heitetään hukkaan.