Kiusaaminen?

Kiusaaminen?

Käyttäjä maanvaiva aloittanut aikaan 30.04.2012 klo 14:32 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 30.04.2012 klo 14:32

Keskiviikon liven aiheena on kiusaaminen, tässä ennakkokeskustelen.
Mitä kiusaaminen oikeastaan on? Koulukiusaus on kai se yleisin laji. (siitä on oma ketju jossain).
Mutta onko sellainen kiusaamista jos toinen” hyväntahtoisesti” naljailee vähän jokaisesta asiasta?
Vai onko se vaan toiselta huumorinpuutetta, jos ei tajua mukana naureskella?

Onko se kiusaamista, jos taas huumorilla ottaa esiin toisen heikkouksia? Tyylin, hei nyt se tuli paikalle, puhutaan hitaasti jotta sekin ymmärtää.

Entäs, jos itse olen joskus kiusannut, voinko valittaa, jos minua vuorostaan nyt kiusataan?

Käyttäjä White princess kirjoittanut 02.05.2012 klo 05:17

Hyvä aihe tuossa liveryhmässä. Kiusaaminen näyttää olevan todella vaikeasti ratkaistava asia. Oma kokemukseni on, että kiusaajat eivät tule koskaan myöntämään kiusaamistaan. Minusta tämä ilmiön ehkäisy lähtee alunperin kotoa. Jos kasvatuksessa kielletään kiusaaminen, ei lapsi tee sitä koulussakaan. Koulun on hyvin vaikea puuttua kiusaamiseen, jos kodit eivät reagoi. Kiusaaminen on aina tulkintakysymys mielestäni. Kiusaaja ottaa vallan ryhmässä, ja vetää muut mukaan tähän niin, että sitä ei edes huomaa. En osaa vastata kysymykseesi, mutta se mikä on yhdelle vain hyvää huumoria, saattaa toiselle olla kiusaamista. Kiusaamisen voi lopettaa kuitenkin, jos sen tekee ajoissa. Anteeksipyyntö on hyvä tapa myöntää kiusaaminen. Kaikille tätä taitoa ei opeteta kodeissa. Surullista. Myös Facebookissa on helppo kiusata. On tapahtunut jo erittäin vakavia asioita tämän Facebookin takia. Anonyyminä on helppo esiintyä.
Kiusaaminen jättää aina jälkensä Toisille se keino on äärimmäinen elintavoista huolehtiminen, kun kiusaamisen hälytysmerkkejä terveydenhuollossakaan ei ole otettu ajoissa tosissaan. Monet mielenterveysongelmaisiksi leimatut ovat alunperin niitä ryhmään hyväksyttyjä esim. ujoja lapsia, jotka ovat jostain syystä joutuneet silmätikuksi. Kiusatun on on vaikea luottaa aluksi kehenkään. juuri tätä luottamuspulaa on ympäristön vaikea ymmärtää. Minusta kiusaamisesta kannattaa olla avoin. Jos et saa ympäristöäsi uskomaan, että kiusaaminen on tapahtunut oikeasti, tiedät, että ympäristö ei ole arvoisesi. Aina on ihmisiä jotka ottavat kiusaamisen tosissaan. Kaikki eivät ole kiusaajia. Mutta heitä on valitettavan paljon. Tämä on surullinen, hyvin surullinen ilmiö, jota ei pitäisi koskaan yksilöidä. Ei tätä ilmiötä koskaan ole osattu ratkaista. Mutta hyvä että näitä vertaistukiryhmiä alkaa olla.

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 02.05.2012 klo 13:55

Olen kouluasiasta eri mieltä. Viime vuosina on aktiivisesti puututtu koulukiusaamiseen ja lapsille on alettu puhua asiasta avoimesti koulussa. Se on yksi tapa taistella koulukiusaamista vastaan. Koulun halukkuus ratkaista asioita on ainoastaan koulun omaa motivaatiota, joissain kouluissa sitä on, joissain ei. Ongelma voi tosin olla, että kiusaajan vanhemmat eivät suostu myöntämään lapsensa käytöstä. Silloin päästään pattitilanteeseen, jossa koulun innokkuus asioiden ratkaisuun vesitetään kiusaajan kodin päästä. Kiusatun vanhemmat voivat aina vedota siihen, että alakoululla on vielä selkeä kasvatusvelvollisuus, ei pelkkiä opillisia tavoitteita.

Käyttäjä IisaMari kirjoittanut 02.05.2012 klo 15:43

Minun nähdäkseni kiusaaminen on jonkun ihmisen alistamista joko henkisin tai fyysisin keinoin.

En pidä kiusaamisena sitä, jos joku suuttuessaan sanoo minulle jotain rumaa, vaikka se minua loukkaakin. Ihmiset suuttuvat toisilleen yhtenään, ja sanovat asioita, joita eivät tarkoita.

Minua kiusattiin peruskoulussa. Tiedän, ettei kiusaaminen ole koskaan oikeutettua, mutta uskon, että minua kiusattiin erilaisuuteni vuoksi.

Niiden aikojen jälkeen olen tehnyt kaikkeni, että kaikki erilaisuus karsiutuisi minusta pois. Tiedän, että se kuulostaa karulta, mutta olen alkanut hyväksyä sen, että minua kiusattiin.

Miksi olisin vihainen kiusaajilleni? Sehän vain kuluttaa voimiani. On paljon helpompi ajatella, että oli ihan hyvä, että minua kiusattiin: olen nyt vahvempi ihminen.

Ja ennen kaikkea olen oppinut, että vain minä itse voin puolustaa itseäni: kukaan muu ei tule koskaan tekemään sitä puolestani. Eikö se ole tärkeä asia oppia?

Käyttäjä stoneagist kirjoittanut 05.05.2012 klo 23:45

White princess: En kyllä usko, että kiusaamisen estämisen voisi jotenkin sysätä kodin sen kummemmin kuin koulunkaan kontolle, kyllä siinä täytyy molempien tehdä yhteistyötä. En myöskään oikein ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla, että kiusaajat eivät tule koskaan myöntämään kiusaamistaan?

Olin itse ala-asteikäisenä parissa "kiusauskeississä" osallisena, valitettavasti siellä kiusaavana osapuolena. Toinen hoidettiin vanhempien välityksellä, pyysin anteeksi ja kiusaaminen ainakin minun osaltani loppui. Tämä oli siis aika lyhytkestoinen, pilapuheluita sisältänyt juttu. Osattiin sitä ennen Facebookiakin olla anonyymejä!

Toinen keissi taisi loppua hiljalleen itsestään, hankala muistaa tarkasti. Joka tapauksessa pyysin lukioaikana kyseiseltä tyypiltä anteeksi, ja ollaan ihan hyvissä väleissä nykyään. Siinä oli kyse ihan koulussa tapahtuneesta sanallisesta kiusaamisesta. Se tilanne oli sellainen, että jouduin selvästi valitsemaan puolen, eikä sitten ollut selkärankaa ottaa heikomman puolta, varsinkin kun pääkiusaajana oli hyvä kaverini. Edelleen tulee tosta jutusta aika paskat fiilikset sen tyypin puolesta.

Muistan myös yhden tilanteen, jossa olin sivustaseuraajana, kun futisjoukkueessa kiusattiin yhtä tyyppiä. Kun valmentajat puuttuivat asiaan, kiusaaminen loppui, ja päätekijöistä tuli, jos nyt ei ihan kiusattuja, niin ainakin hyljeksittyjä. Siinä tilanteessa on helppo ajatella, että "oikein niille kusipäille", mutta ei sekään nyt ole ihan paras tilanne, että kohteet vaan vaihtuu ja huono ilmapiiri pysyy.

En nyt ala edes esittämään mitään ratkaisuja kiusaamisen kitkemiseksi, tai kiusaamisen uhreille, halusin vain tuoda vähän erilaisen näkökulman keskusteluun. Kiusaamisen määrittelykin on niin monimutkainen juttu, ja onhan se aika mahdotonta vetää rajaa sellaisen kaverillisen kettuilun ja kiusaamisen välille.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 07.05.2012 klo 15:12

Kaverillinen kettuilu muuttuu kiusaukseksi silloin kun se toinen kettuilee myös silloin kun muita on läsnä.
Siis, että kahdestaan voi laskea leikkiä vaikka mistä asiasta oikeastaan mutta sitten jos siihen tulee mukaan kolmas ja kaksi alkaa kettuileen yhdelle, niin se on jo kiusausta.
Vaikka asia olisi sama.

Kuinka usein annatte anteeksi kiusaajalle?
Ja toinen kysymys, kuinka usein otatte itselle syyn ja pyydätte anteeksi kiusaajalta jotta saisitte kiusauksen loppumaan?

Käyttäjä White princess kirjoittanut 07.05.2012 klo 18:31

Stoneangist:

Tarkoitin tuolla sitä, että kiusaaja valitettavan usein voittaa, ja kiusattu ohjataan hakemaan apua. Kyllä minusta koti voi paljonkin vaikuttaa siihen, kasvaako ihmisestä kiusaaja vai ei ja toisaalta kodin tuki on olennaista jos ihmistä kiusataan. Joskus luottamus tosiaan ihmisiin esim. kouluissa menee jo varhaisessa vaiheessa niin pysyvästi, että kiusatun on vaikea luottaa aluksi kehenkään. Tietysti pitää tehdä yhteistyötä kodin ja koulun välillä, mutta jos koti reagoi eikä koulu tule vastaan ajoissa, niin juuri tämä kuvio on hyvin vaikea ratkaista. Ihminen jota on pitkään kiusattu tai syrjitty eri paikoissa on tavallista herkempi kaikenlaiselle naljailulle yms. Tässä keskustelussa on mielestäni turha lähteä kilpailemaan tai kiistelemään , kuka meistä on tämän ikävän asian parhaiten voittanut. Se ei ole kovinkaan rakentavaa. Kun tämä ilmiö jatkuu tarpeeksi pitkään se näkyy kiusatun käytöksessä mm. niin, että hän voi hakeutua vääränlaiseen porukkaan. Itselläni oli opiskelujen alkuvaiheessa tällainen kuvio, että kouluaikojen kiusaamisen takia olin vääränlaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Silloin en edes tiedostanut, että on kyse pitkään jatkuneestä kiusaamisesta. Nykyään osaan valita seurani, ja luotan ihmisiin jo vähän enemmän. Omalta kohdaltani en vieläkään tiedä, miksi minua kiusattiin, enkä usko syiden edes auttavan minua mitenkään toipumaan tällaisesta. Kiusaamisen syy voi olla hyvä koulumenestys, tai huono koulu menestys, luotettavuus tai epäluotettavuus. Syitä on monia, ja niitä on turha pohtia. Ainut mitä voi tehdä on pyrkiä reagoimaan.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 08.05.2012 klo 14:35

Minusta taasen syitä pitää pohtia ja myös pitää uskaltaa katsoa onko vika ehkä itsessä.
Että olenko vaan niin ärsyttävä jostain syystä, että mua ei vaan voi sietää joku toinen.

Minä en ole kiusauksen vuoksi mennyt väärään seuraan vaan olen mennyt yksinäisyyteen miettimään mitä taas tein väärin.
Siihen seuraan en voi mennä takaisin ennen kun olen itselleni selvittänyt syyt kiusaukseen.
Ja pitää olla taattu varma ettei se seura mua enää voi kiusata.
Yleensä sitten en löydä syitä ja esmes siitä johtuu monet koulunvaihtoni. Nyt on käymässä samoin työpaikan kanssa.
Kaikkein pahinta on se tunne, kun taidan vaan luulla, että mua kiusataan ja totuus ehkä onkin ettei ole kiusattu yhtään missään.

Käyttäjä White princess kirjoittanut 08.05.2012 klo 16:22

Maanvaiva:

Eikö tuo kiusaamisen luuleminenkin ole merkki jostain? Tottahan se on, että kiusattu saa usein kuulla, että kuvittelet asian. Tämä osoittaa kuitenkin vain ympäristöltä sitä, että he eivät ymmärrä.
Kiusaaminen on mielestäni aina kokemus. Ei sitä kaikkien ihmisten seurassa koe olevansa kiusattu.
Minusta on vain parempi, että kiusaamisen syitä ei edes lähdetä pohtimaan. Se ei johda mihinkään.
Parasta kiusaamisen ehkäisyä on ottaa huomioon toinen ihminen, ja noteerata hänet. Olen joissain kirjoituksissani viitannut näkymättömänä pitämiseen. Kyseinen käytös on mielestäni eräänlaista älykkäiden ihmisten kiusaamista. Tosin sekin tulkintakymymys, jota on hyvin vaikea ratkaista.
Juuri tämänkaltaisesta kiusaamisesta jää pahimmat traumat, ja tällaista on tosiaan hyvin vaikeaa todistaa.
Näkymättömänä pitämisessä yksilö tai ryhmä viestii sinulle, että et ole olemassa meille sosiaalisesti. Nuori ei tällaiseen käytökseen sen pitkään jatkuessa osaa suhtautua, eikä hänellä tällaiseen käytökseen ole keinoja usein selviytyä.
Kyllä minusta saa viimeistään aikuisena ainakin tällä palstalla sanoa oman mieleipiteensä tästä ikävästä ja surullisesta yhtesikunnan verovarojakin tuhlaavasta ilmiöstä. Sekin on jo uhrin roolista kieltäytymistä. Meillä kaikilla on omat keinomme ja se mikä yhdelle on oikein, toiselle se taas on väärin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa selvitä tällaisesta.

Käyttäjä IisaMari kirjoittanut 18.05.2012 klo 15:36

Kirjoitin aika provosoivasti ensimmäisen kommenttini. Myönnän, että en oikeasti halua ajatella niin kuin kirjoitin.

Näin haluaisin ajatella:

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/koulu/koulukiusaaminen/

Ja näin:

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/koulu/koulukiusaaminen/kuka_kiusaa_keta_kiusataan/

Käyttäjä rrr kirjoittanut 05.06.2012 klo 14:28

hei,

aikuinen sisareni on iän myötä vihollistunut suhteessa minuun, kovettunut ja tappelee jatkuvasti. Tappelulla tarkoitan suusanallista solvaamista ja vihaisen ankaran naisen asennetta. Ikäänkuin tarkoitus olisi painostamalla ja alistamalla murtaa toisen itsetunto.Ja pitää pässimäisesti omasta päästä kiinni.
Puhe on vaan raskaita syytöksiä ja syytöksien aikajänne ulottuu muistoihin kymmenen vuoden päähän tapahtumiin, joita on vaikea uskoa todeksi ja sisältävät niin vääristeltyä, väritettyä ja mielikuvitusta, ettei siitä ole minkäänlaisen neuvottelun pohjaksi. Lisäksi on ollut uhkaamista, kiristämistä jne. en uskalla tehdä mitään sopimuksia suusanallisia enkä ryhtyä yhteisiin suunnitelmiin mukaan.

Minkäänlaista sopuisaa kieltä ja joustoa en ole siltä tavannut vuoden aikana. On uskomatonta miten vihainen joku voi olla, eikä mitään erikoista ole tapahtunut.

Eipä haittaa, en hinkua enkä himoa sen vaikutuspiiriin.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 05.06.2012 klo 21:12

Juu, kiusaamista on taas koettu. Se osataan kätkeä mukahauskuuden taakse.