Kirjoittaisin kirjan :)

Kirjoittaisin kirjan :)

Käyttäjä Hattivatti aloittanut aikaan 09.06.2010 klo 07:48 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Hattivatti kirjoittanut 09.06.2010 klo 07:48

Elämäni on ollut tarpomista vastoinkäymisestä toiseen, pettymyksestä toiseen, taloudellisia huolia, vastuuta vanhemmista. On masennusta ja kuolemaa, tuskaa ja ahdistusta.

Kirjoittaminen helpottaa ja monesti olen miettinyt, että haluaisin kirjoittaa kirjan, vaan mistä alkaisin ja miten sen toteuttaisin?

Onko muita neuvoja kuin että mene työväenopistoon ja onko haaveeni täysin epärealistinen? Onko mitään järkeä laittaa paperille kaikkea sitä tuskaa, mitä näilläkin palstoilla saa lukea. Eikö sitä ole maailmassa jo ihan tarpeeksi?

Välillä mietinkin, että onko elämässä muuta kuin tuskaa, tuskaa ja tuskaa? Tai miksi ”kaikki” vastoinkäymiset kerääntyvät samoille ihmisille?

Viedessäni syntymäpäiväruusuja avomieheni haudalle, kyselin mielessäni, että mistä saisi matkalipun hänen luokseen? Kukaan ei vastannut.

Käyttäjä kirjoittanut 09.06.2010 klo 11:36

Kirjota vaan, jos et aio tehdä besseselleriä, niin kirja syntyy kyllä ilman opistoakin. Vaikka minä kyllä kävin työväenopiston kurssin ja sieltä sai kaikkia vinkkejä. Varsinkin jos kirjottaa omakustannekirjan, niin sehän saa olla millainen itse haluaa.

Jos kirjottaa omaelämätarinaansa niin ei kantata mainita kaikkia vessassakäyntejä, niitä nyt jaksa kukaan lukea.
Minä alottasin kirjan tekemisen siten, että laittasin muistiin mitkä ovat ne tärkeimmät tapahtumat tai olotilat mitkä haluaa tuoda esiin kirjassa ja tavallaan sitten niiden ympärille tekisni pikkujuttuja.
mun elämäni kyllä on niin tylsää ettei tästä kirjaa syntysi vaikka hankkisin haamukirjottajan.

Onnea kirjalle.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 09.06.2010 klo 12:53

Heippa
niin kyllähän se on kurjaa kun on vastoinkäymisiä ja jos on jatkuvasti.
Mutta pitää yrittää vaan nähdä ongelmien yli ja pyrkiä näkemään asioita
positiivisesti vaikka se välillä vaikeaa onkin.
Ja tietysti pitäs olla ystäviä / kavereita joille voisi kertoa ilot ja surut.
sillä se helpottaa elämää.
Joo ehdottomasti jos on inspistä ja kykyä niin kirjoita vaan kirja ja vaikka ei tulisikaan
mitään niin aina pitää olla suunnitelmia haaveita se antaa iloa elämään.
Itse huseraan työkseni vaikka mitä ja painoalakin on tuttua mut esim meillä tulee omia postikortti sarjoja niin tiesitkö että esim ammattikoulut tekee aineiston painovalmiiksi
ihan ilmaseksi tai pientä korvausta vastaan ja myös painavat.
Harmi kun en voi laittaa osoiteeta tähän ilmoitukseen.
Kaunista kesää sulle.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 09.06.2010 klo 23:38

Hei!Kyllä se vaan niin on, että toisille vastoinkäymisiä on suotu enemmän ja toiset pääsevät vähemmällä. Otan osaa suruusi!Hienoa, jos meinaat kirjoittaa kirjan. Jos et julkaista meinaa, niin kirjoita edes itsellesi. Laitat ajatuksesi ja tuntemuksesi paperille.Nolona voin kertoa, että oman ahdistukseni kourissa olen taas ruvennut kirjoittamaan päiväkirjaa. Puran osaa pahasta olostani sinne.Pidän peukkuja sulle, mitä päätätkin. Kirjoita ihmeessä!🙂

Käyttäjä Hattivatti kirjoittanut 10.06.2010 klo 14:42

Kiitos vinkeistä. Niissä on ideaa. Päiväkirjaa olen kirjoittanut ikäni, mutta viime vuodet ovat olleet niin vaikeita, että sekin on jäänyt. Mikä tahansa kirjoittaminen helpottaa oloa, mikäli on sen verran voimissaan, että pystyy edes siihen.

Käynhän minä töissä, mutta kotona tuntuu, ettei pysty mihinkään ja taas on elämä hajoamassa ympäriltä. Tuntuu, että radiossakin soi vähän liian usein kappale "Kesä, eikä mitään tekemistä"...

Yksin kaikki tuntuu niin turhalta ja merkityksettömältä. Tekis mieli vaan nukkua, mutta kun on ahdistunut, unikaan ei vapauta, vaan antaa odottaa itseään.

No, kyllähän te tiedätte.

Käyttäjä April Rain kirjoittanut 05.08.2010 klo 13:53

Hei Hattivatti!

Kirjoittaminen kaikessa muodossa (päiväkirja, kirja, runot) on monessakin mielessä vapauttavaa ja tuo uusia näkökulmia elämään. Itse olen kirjoittanu runojen ja päiväkirjan muodossa elämästäni. Eräänlaista kirjaakin kirjoitin jonkin aikaa, mutta se on jäänyt kesken.
Aluksi kannattaa varmastikin kirjoittaa eräällä tavalla itselleen sitä kirjaa ja miettiä, haluaako sen julkaistavaksi. Monet elämänkerrat tuovat lohtua ihmisille, jotka taistelevat samanlaisten ongelmien kanssa.

Muista ettet lähde väkisin kirjoittamaan, vaan omasta halustasi ja omien tunteittesi mukaan.
Tsemppiä kirjoitusprosessiin! 🙂🌻