Kinkkiriikkisyydet

Kinkkiriikkisyydet

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 13.06.2019 klo 21:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 13.06.2019 klo 21:06

Tähän kaikki kinkkiriikkisyydet kaikkinaisessa kauheudessansa. Kirjoita jos osaat.

Käyttäjä kirjoittanut 13.06.2019 klo 22:21

Ei minulla ole paljoa kokemusta muunlaisista ihmis-suhteista kuin hetero seksuaalisista. Kaikkinaiset ihmis-suhteeni ovat perustuneet sille että olemme syntyneet äidistä ja isästä, ja olemme olemassa edelleen kasvettuamme aikuisiksi, lapsellisuudestamme huolimatta. 😀

Olen ajatellut kuinka kiharat syntyvät hiuksiin, mutta en ole saanut luonnonkiharoita omaan päähäni. Minulla on kyllä taipuisat hiukset. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 14.06.2019 klo 08:52

Milloin oikein oppisin olemaan hermoilematta turhia! Nyt hermoilen koska minulle on tulossa isohko lasku enkä tiedä saanko siihen rahat säästymään muilta menoilta. Pyörittelen sitä laskua mielessäni kuin mattojani pesukoneessa mattopesulassa, jossa ne ovat ja josta tulee vielä lasku.

Käyttäjä kirjoittanut 14.06.2019 klo 12:49

Mietin voittoja joita en ole saanut, ja tuleeko minulle niitä vielä. Ehkä saan pelastavan voiton.

Käyttäjä kirjoittanut 15.06.2019 klo 12:13

Ei hyvältä näytä, mutta sain käytyä suihkussa ja pestyä itseni ja hiukseni. 😣😃

Käyttäjä kirjoittanut 15.06.2019 klo 15:39

Voikun minullakin olisi hyvä onni...😃...

Tämä menee sellaiseksi väistelyksi etten lopulta tiedosta miksi näin piti tehdä...😃...

 

Käyttäjä kirjoittanut 15.06.2019 klo 15:59

Mitä tekisin 1000e jos sellaisen rahan voittaisin. Maksaisin velkani pois veljelleni. hommaisin suursiivouksen kämppääni, ja ostaisin jääkaappipakastimeen herkullisia ruokia joista yleensä vain haaveilen... 😃...

Käyttäjä kirjoittanut 17.06.2019 klo 16:27

Kukaan ei enää vastaa minulle. Nyyh. Nyyh. Nyyh. 😥😂

Käyttäjä kirjoittanut 18.06.2019 klo 06:01

Ajatella etten voinut nukkua yhtään pitempään vaikka minulla on koko päivä aikaa tehdä mitä täytyy tehdä. Yöunien määrä on selvästi pienentynyt kuin en käytä ketipinoria enää. Kohtalaiset päiväunet tulevat kysymykseen.

Olen voinut nyt taas pikkuisen paremmin ja se on kohtalaisesti sen ansiota etten ole ollut pahemmin poissa AA-ryhmistä. Siellä käyn säälimätöntä kamppailua raittiista päivästä. 😃 Kuin hukkuva ( uimataidoton kuin olen ) takerrun kaikkeen apuun jonka voin vain saada AA-ryhmästä. Säälittävästä esityksestäni tulee minulle paljon parempi mieliala, ja kykenen taas katsomaan tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Elokuussa alkaa ammattikoulu johon olen menossa, se kestää 3 vuotta, ja sinä aikana olen ajatellut meneväni Alkoon harjoittelemaan työntekoa, jos saisin asian järjestymään niinkuin haluan. Mukavaa siitä ei tule mutta onhan jotain tekemistä. En edes tiedä jaksanko käydä sen koulun kokonaan, jolloin minusta tulisi Merkonomi. Olisi siinä jotain mahdollisuuksia saada pysyvä työpaikka vaikka Alkosta, se olisi minusta ihanteellinen työpaikka. 😃

Ehtisin tekemään monta vuotta työtä ennenkuin pitäisi jäädä eläkkeelle. 😃 Sitä eläkkeellä oloa on nyt ollut jo kauan, olisi hyvä jos joskus jaksaisi tehdä vähän työtä. 😃 Tulevaisuudessa on mahdollisuus siihen, mutta onko minusta käyttämään tämä mahdollisuus tehdä työtä joka päivä aamusta-iltaan, vai läkähdynkö tämän vastuun alla. 😃 Huomauttaisin vielä etten ole siihen montaa kuukautta kyennyt ennenkään, kuinka siis tulevaisuudessakaan. 😃

Käyttäjä kirjoittanut 18.06.2019 klo 09:05

Työn tekoni on yleensä tyssähtänyt 2-3 kuukauden rimakauhuun, jolloin pitäisi ilmoittaa kelaan että laittavat eläkkeen lepäämään. Sen sain sattumalta tietää yksi vuosi kuin tuli puheeksi sellainen mahdollisuus tehdä töitä. Entä jos en jaksaisikaan tehdä kuukausia töitä.

Käyttäjä kirjoittanut 18.06.2019 klo 19:07

Juttelin ryhmä-chat´ssa seksuaalisesta väkivallasta jota jouduin kokemaan, seurustellessani pari vuotta Gay-miehen kanssa hetero-seksuaalisesti. Lopulta tulin siihen johtopäätökseen että olin kiertänyt kuin kellon viisarit kellotaulua, itseni ja lähimmäisteni ympäri, saamatta siitä mitään tyydytystä elämääni. Kuulen välillä kellon tikityksen juttelevan minulle. 😃 H:ra

Käyttäjä kirjoittanut 22.06.2019 klo 20:53

Olen tänä juhannuksena kokenut alennustilani uudesta näkökannasta. Kuinka ollakkaan olin todella huolimaton ja typerä, ja olen sitä edelleenkin. Minun piti luottaa intuitiooni, mutta kuin sen aika tuli, en siihen kyennyt, enkä voinut korjata tilannetta, koska en kyennyt puhumaan. Siitä tulee mieleeni, että se Gay-heteroni tuli elämääni juuri sillä tavalla. 😃 Herra Armahda!

Käyttäjä kirjoittanut 23.06.2019 klo 07:03

Mietin todella alkaisinko seksuaalisen suhteen miehen kanssa! Minulla on hyviä ja huonoja kokemuksia seksuaalisista suhteista miehen kanssa! Kumpaan tämä kuuluu hyviin vai huonoihin!

Käyttäjä kirjoittanut 23.06.2019 klo 19:58

Tiistaina menen pesemään paimentolaismattoni matonpesupaikalle, minulla on kyyti.

Käyttäjä kirjoittanut 23.06.2019 klo 22:55

Täytyy miettiä tota seksiä. 😃

Käyttäjä kirjoittanut 02.07.2019 klo 20:22

Lopetan tupakoimiseni huomenna. Jätän yhden tupakan pahinta paikkaa varten, otan vaikka diapamia jos psyyke ei hyväksy tupakoimattomuuttani. 👿😈