Kiitos

Kiitos

Käyttäjä saloka aloittanut aikaan 20.09.2011 klo 14:22 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä saloka kirjoittanut 20.09.2011 klo 14:22

Haluaisin kiittää teitä, ketä eilen (ma) jaksoi kannustaa mua chatissa. Olen todella ihmeissäni ja iloinen, että niin moni yritti. Miettisin eilen ja tänään, miten pystyn kiittää teitä kaikkia, enkä tiedä onnistuuko tämäkään.

Moni ihmetteli syömättömyyttä. En osaa siihen sanoa sellaista järkevää syytä. Yksi asia johti toiseen ja se kolmanteen ja jne ja tässä sitä ollaan. Yksi tekijä siihen on kauan jatkunut ripulointini, joka ei tunnu laantuvan millään. Mulla vaan on paha tapa alkaa vähentää syömisiäni ja lopulta lopettaa ne.

Puhuin tänään lääkärini kanssa. Hän sanoi että olen hiukan kalpee jo. Hän ehdotti mun kokeilla kuumaa vettä. Hän ei tiä mikä mussa on vialla. Epäilee kuulemma punkin puremaa, vaikka ei ole muita oireita kun toi maha (mikä ei kyl netin haulla löydy syyksi). Saan kuulemma kokeilla myös alkoholiakin. Se miksi hän kuumaa vettä ym ehdotti, oli että tappaisin mahastani/suolistostani jotkut bakteerit, mihin mun kroppani ei vissiin kykene.

Olen vaan niin sairaan väsynyt tähän tappeluun. En voi suunnitella mitään mihinkään, koskaan. Pitää miettiä jo viikko ennen menoa, että mitä laittaa kurkusta alas. Haluaisin joskus olla huolettomassa tilassa, ettei tarvi miettii missä siatsee lähin vessa, kun alkaa selkää ja mahaa pakottaa tai kehtaako sinne mennä ja paljonko ulkopuolelle kuuluu se meteli.

Siis haluan ihan sydämeni pohjasta kiittää teitä ja olen todella iloinen, että joku vielä jaksaa huolestua musta. Ei teidän tarvi huolehtia, tai huolestua musta. Niin kauan kun mua näkee nettipäiväkirjassa, täällä chatis ja muualla netissä, ni niin kauan olen hengissa😉

Ps, kävin osastolta tultua kaupassa ja ostin 2 riisijätskituuttia ja söin ne, te annoitte kannustuksen siihen.

Käyttäjä Koppelo  kirjoittanut 20.09.2011 klo 17:07

<3<3<3 Ihana kuulla että sait syötyä jotain!🌻🙂🌻 Minulla on ollut myös aika jolloin en voinut lähteä mihinkään ennen kuin olin käynyt vessassa ja silti suunnitella reitit paikat niin että vessaan pääsee heti kun siltä tuntuu.. Nykyisin sattuu enää niin harvemmin, mutta olen joutunut autoni pysäyttämään kesken matkan ja pakenemaan metsään tarpeille. Se voi kuulostaa hauskalle, mutta se ei ole sitä, todellakaan.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 20.09.2011 klo 19:55

Hei saloka 🙂🌻

Hyvä kun sinulle oli tsemppaamisesta hyötyä ja peräti sait apua siitä. Minä kyllä sydämestäni toivon että sinun vointisi paranisi. Vatsavaivat ei ole leikin asia, on niitä sen verran itselläkin ollut. Nyt minusta on kokeet otettu ja odotan soittoaikaa, jospa selviäisi.
Hienoa että sait ne jätskit syödyksi, on se kamalaa jos päivätolkulla ei saa suustaan mitään alas.
Minä voisin vaikka pari päivää olla tosin syömättä ihan hyvin niin tippuis pari kiloa 😉 No, ei toki kerralla montaa päivää mutta aina välillä.

Jakselehan nyt ja yritä syödä vaikka ihan vähän että pysyt tolpillasi ja kirjoittele miten menee. Olet kyllä mielessä täällä.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 21.09.2011 klo 12:35

Hyvä saloka, että tuli pieni valonpilkahdus! Vaikka en ihan kaikkea tiedäkään, koska MUN NETTIYHTEYS KATKESI JUURI, KUN SE LIVEKESKUSTELU ALKOI, prkl, ja oli poikki pari tuntia. Hiukkasen ärsytti.

Toivon todella minäkin, että pääsisit noista vatsavaivoista. Säännöllinen syöminen olis tosi tärkeää. Jos ei muuta saa syötyä, niin vauvojen hedelmäsoseet on silloin aika käteviä.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 21.09.2011 klo 12:58

kiitos Koppelo ja NA 🌻🙂🌻

Eilen tungin kurkusta muutaman riisikakunkin, väkisin alas. Tuli tosin hirvee olo siitä. Ei vaan tee mieli mitään syä.

Tein yhden kakun uuniin, tai se on uunissa nyt. Ajatus oli tehä mulle ja siskolle sopiva kakku huomiseksi tytön synttäreille. EI tehny ees mieli maistaa sitä taikinaa, eikä muutenkaan tehny mieli ajatella "koemaistaa" sitä kakkuu. Tosin se on viel uunissa, mut kumminkin.

Nukuin viime yönnä melkein 12 tuntia. En vaan halunnu nousta.

Käyttäjä TuonenJoutsen kirjoittanut 22.09.2011 klo 09:40

Hei Saloka!

Vatsavaivat ovat todella ikäviä, itse olen niistä kärsinyt myös useamman vuoden. Nyt ovat helpottaneet kun olen saanut lääkitystä ja maanantaina lääkärin kanssa vielä juttelen asiasta, josko tarvitsen kortisonihoidon.
Oletko käynyt lääkärin kanssa juttelemassa asiasta? Normaalia ei ole, jos maha on koko ajan löysänä ja elämä rajoittuu sen takia. Testien kautta löytyy kyllä vastaus, missä on vika. Minulla todettiin se perinteinen ärtynyt paksusuoli. Sinällään viheliäistä, ettei oikeasti lääkitystä tähän vaivaan ole, mutta oireita voi helpottaa. Minulla tilanne ilmeisesti paha, koska kortisonihoito otettiin esiin.
Ruokavalion kautta voi auttaa tilannetta. Syömättä ei kannata jättää. Erilaiset soseet ja keitot ovat parhaita, kun oireet ovat pahimmillaan. Myös mustikkakeitot ja piltit käy. Muuten kannattaa syödä monipuolisesti, hedelmiä ja kuituja. Maitovalmisteet ja viljatuotteet voivat pahentaa oireita, joten kannattaa tarkkailla, mitkä aiheuttavat kipuja.

Paljon voimia ja jaksamista elämääsi 🌻🙂🌻 Älä jää yksin vaivasi kanssa, parannuskeinoja löytyy kyllä 🙂

Käyttäjä saloka kirjoittanut 23.09.2011 klo 19:28

Olen käynyt mahani kanssa lääkärissä ja psygan lääkäri tietää asiasta myös. Lääkärit vaan ihmettelee mikä mua vaivaa.

Nyt mahani osalta on vissiin rauhallisempää ja pystyn syömään taas ihan hyvin. Mutta kuinka kauan tämäkin ihanuus kestää...?