Muutin keväällä 2010 poikaystäväni kanssa yhteen kunnolla, olinha hän nurkissa jo pitkää pyöriny. No suhde ei saanu mitään onnellista jatkoa, vaan poikaystäväni jäi kii pettämisestä jota oli jatkunut yli puoli vuotta. Herra muutti kesäksi pois asunnosta ja minä jäi siihen hetkeksi töiden takia, no kesä loppu ja työt loppu ja yritimme uudestaan jospa suhde toimis, vaikka olin käyny melko pohjalla jo. Silloin otin ekan pikavipin, ihan pienen ja ajattelin ettäö se on ainoa.
No syksyn edetessä ongelmat meillä paheni ja äitini pyysi muuttamaa vanhempien luokse kotiin. Aloin tekemään töitä osapäiväsenä ja kuljin sumussa, olin paljon sairaslomalla. Se on kumma kuin yksi ihminen saa toisen elämän aivan sekasin. Aloin ottamaa enemmän pikavippejä ja huomasin että ei olekkaan rahaa maksaa takas, niin otin isompia ja maksoin takas ja kierrettä jatku kevääsee 2011 ja jäi muitakin laskuja maksamatta. En uskoltanu pyytää keltää apua ja en edelleenkää uskolla.
Ulosotosta tuli kirje ja pitäisi soittaa sille että ei ole varaa maskaa sitä, koska olen jäänyt kesäkuusta taas työttömäksi. Perjantaina on onneksi työhaastattelu, mutta sekin vain osapäivätyötä. En uskolla kertoa kenellekkään, tuntuu että olen epäonnistunut elämässä. En jaksa tehdä mitään kotona, ja itken paljon yksin ollessani ja hymyilen kun muita on läsnä. Haluaisin kertoa vanhemmille, koska äiti on tärkein elämässäni, mutta pelkään että hän pettyy minuun pahan kerran.. Olen vasta 22 vuotias ja näinkin pohjalla. En vaa jaksais enää.. ☹️
Sinun täytyy olla kirjautuneena, että voit vastata tähän aiheeseen.