Ulkona on kovin kaunista, on tullut jo melkein kesä. En itse meinaa millään herätä luonnon kanssa. En nyt tiedä, onko ihan kevätmasennusta liikkeellä mulla, mutta mieliala on matalalla. Välillä käyn niin pohjalla, että luovuttamien elämässä käy meilessä. Kuitenkin yritän katsoa eteenpäin, vaikka erinäisiä ongelmia on näköpiirissä.
Olin juuri ulkona kävelyllä, saan siitä voimaa. Olen joutunut olemaan sisällä monta kuukautta, kun selkäni leikattiin muutama kuukausi sitten. Sen vuoksi on aivan erityisen hyvä juttu päästä ulos nyt auringonpaisteeseen.
Kuten huomaat ehkä, mielialani vaihtelee eri tilanteissä. Välillä on pohjalla, melkein liian alhaalla, jotta jaksaisin katsoa tulevaisuuteen. Välillä sitten nautin luonnosta ja saan energiaa eteenpäin.
Olen pelkäääjä tyyppi. Kaikki uusi tai tuntematon jännittää, usein jopa pelottaa. Olen räpiköinnyt niin alhaalla kovin kauan, että parempi olo tai hyvätunne tuntuvat vierailta, jotka ihan pelottavat. En ole tottunut niihin. Mun on siten vaikea iloita uusista asioista, ottaa vastaan hyvää palautetta tai itse todeta: olen tässä hyvä. Siinä on opittavaa.
Itsetuntoni on saanut elämässäni kovasti kolhuja. Olen niistä kirjoittanut aikaisemmin, joten en nyt siitä puhu paljoa. Lapuudessa haukkumiset, lyömiset, uhkaukset, hakkaamiset… miten siinä voi kasvaa itsetunto lapsella/nuorella normaaliin tapaan? Olen ollut 11-vuotta koulukiusattu, mut on raiskattu… On niin paljon pahaa tapahtunut. Voi, kun saisin joskus paremman itsetunnon…
Asun kuntoutuskodissa. En pysty asumaan yksin. Tunnen itseni kuitenkin yksinäiseksi. Mulla on yksi ystävä täällä, mutta muuten olen yksin. En ole yhteisissä tiloissa katsomassa tv:tä muiden kanssa, en osallistu keskusteluihin. Vain tämän yhden ystävän kanssa olen oma itseni.
Tämänlainen tarina tällä kertaa.
Netti on tosi hyvä paikka rohkeuden keräämiseen! Sinä ainakin teit rohkeasti antamalla sähköpostiosoitteen tänne. Toivottavasti saat vain asiallista viestiä... Tällä saitilla on kuitenkin aina suodatin ennen kuin mitään julkaistaan mikä on tosi hyvä.
Harmi ettet uskalla/voi hyödyntää kotisi yhteisiä tiloja. Minusta siinä olisi nopein keino päästä juttelemaan samankaltaisten ihmisten kanssa. Ehkäpä rohkeutesi olla ihmisten kanssa tekemisissä pikkuhiljaa kasvaa?
Päivä kerrallaan! 😉
Olen huomannut, että myös itselläni taitaa olla/alkaa kevät masennus. Tämä vuosi oli raskas, tapahtui paljon asioita ja muutoksia elämässä. Kaveripiirit muuttu ja elämä alkoi menemään alaspäin. Olin ennen mukava ja sosiaalinen ; sain helposti kavereita, urheilin. Nykyyän olen suurimman osan päivistä yksin vain huoneessanivja mietin asioita. Nyt kun kevät tuli toivoin oloni helpottuvan mutta tilanne menikin päinvastoin. Viimeaikoina olen yksinollessani alkanut lukemaan Raamattua, se tuntuu jotenkin rauhoittavan oloa. Onko kellään samanlaista oloa että saisi kristinuskosta turvaa kun olo on masentunut ja pelokas?