Hei kilttinainen!

Kiitos kannustuksesta ja voimia itsellesi! Minä sentään vietän koiranelämää itsekseni enkä joudu töissä pinnistelemään. Alkuun töissäkäynti oli mulle helpotus, mutta se ei riittänyt loputtomiin. Työnteko on mulle ollut jonkinlainen egonkohotustapa. Kun sisältö ei ollut minkään arvoinen, niin töissä olin sentään jonkin arvoinen. Nyt ei ole enää töitä ja oma arvo pitäisi löytää sisimmästä. ☹️ Vaikea löytää sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan.

Päivä kerrallaan tässä elellään jo ties kuinka monetta vuotta... Seuraava tilinteon hetki (kuntoutustuen jatkoa haetaan) kesäkuussa. Kuinka kauan tällaista elämää ihminen voi jaksaa?

Koeta jaksaa 🌻🙂🌻

Tiedän ettei ole helppoa kun töitä ei ole. Mutta todennäköisesti tilanteessasi helpompaa kuin yrittää epätoivoisesti roikkua työelämässä. Toivon, että saat raha-asiat myös kuntoon, ettei tarvitse niitä mietiskellä.
On todella vaikeaa löytää itsestään jotain hyvää kun mieli on maassa, mutta on siellä kuitenkin jotain, ihan varmasti.
Harrastukset auttavat ja tapaa muita ihmisiä. Ehkä jokin Kelan tarjoama kuntoutuskurssi? En tiedä kelle myöntävät, olen itsekin ajatellut sellaista.

Toivoin itsekin pääseväni kuntoon, nyt ei oikein ole energiaa mihinkään, eikä töistäkään saisi olla poissa...

Kirjotan taas pitkästä aikaa, kun muistin taas tunnukseni.

Talvi meni haikein mielin, kun ei siitä harjottelupaikasta kuulunu mitään, enkä ole saanut itseäni niskasta kiinni, jotta ottaisin yhteyttä.
Kevät toi mukanaan kamalan ahdistuksen, kun yhteishaku alkoi, enkä tiennyt, mitä haluaisin opiskella. Hain kuitenkin jotain opiskeltavaa.
Puhuin netissä opiskelijoiden tuista ja siitä kuinka pienet ne on, etteivät riitä edes vuokraan. Sitten tuli puheeksi oppisopimus ja ajatukseni kirkastuivat. Menen loppukuusta työkkäriin puhumaan asiasta. Tarvitsen todellakin apua sen työpaikan etsimiseen, koska oma itseluottamus on välillä niin nollassa.
Tänään sitten heräsin jotenkin helpottuneena, kuin kaikki asiat olisivat yön aikana järjestyneet kertaheitolla.🙂
Odotan kyllä kesää innolla, jos silloin vaikka reissailis pitkin suomea.

No, nyt tuli melkoinen muutos yksitoikkoiseen elämään. Hain muutama viikko sitten työkkärin järjestämälle yrittäjän ammattitutkintokurssille ja pääsin sinne. Apua! Tai oikeastaan jännittää ja pelottaa samanaikaisesti. Puoli vuotta neljä päivää viikossa pitäisi jaksaa. Olisihan se hienoa, jos se onnistuisi. Noin pitkälle tulevaisuuteen on minun mahdoton kuvitella. Ajattelin jo viime syksynä, että tarvitsen jonkun projektin. Tässäpä sitä on. Saatan minä jaksaakin. Sittenhän se nähdään. Kurssi alkaa ensi maanantaina. Ei ole monta päivää aikaa stressata ja ahdistua, mikä on tosi hyvä.

Onnea kurssille pääsystä, poropeukalo.

Kevät tulee nopiaan ja juuri nyt on paras pilkkikausi.
Yksi joutsen on jo nähty. Ahma raateli yhdeksän poroani.
Kärpät tippui jääkiekossa, mikä oli järkytys.
RoKin tippui alempaan sarjaan. Järkytys.
Teemu Selänne miettii lopettaako uransa, kuten monet keväät on tehnyt.

Kiitos maanvaiva!

Kevät on täällä pitkällä ja mun toinen koira on kuumissaan talviturkkinsa kanssa.

Pitäisi haravoida, mutta toinen käsi on ollut kipeänä monta viikkoa ja sillä ei nosteta mitään eikä haravoida. Blääh. Just ja just sain koirien tarhaa siistittyä, ettei naapurien tarvi sitä hävetä mun vuoksi. Ja olishan se haissut koiristakin aika pahalta.

Kevät.. Ennen kevät merkitsi minulle paljonkin. Se oli melkeinpä parasta aikaa elämässäni. Kaiken uuden alku jne. Tänä vuonna olen ahdistunut valosta ja auringosta. Siihen vaikuttaa ihan suoranaisesti mieheni kuoleman joulukuussa 2009. En osaa nauttia enkä oikein mitään muutakaan.. Toki väliin mahtuu hyviäkin päiviä mutta siltikin menisin nopeasti eteenpäin ja toisaalta taas jarruttelen pitäen kiinni niistä viime säikeistä mitkä ovat kiinni miehessäni.

Minulle kevät on huonoa aikaa. Valon lisääntyminen ja se kaikki uuden alku ahdistaa vaikkakin koen luonnon heräämisen hienona.

Oma elämä on vain niin pimeässä, ettei oikein valoa näy. Mutta en halua surkutella, koska elämä sinänsä on lahja ja koitan kohdella sitä hyvin. Joskus on vain niin älyttömän vaikeeta.

Ihan niin kuin epäilinkin: kevät ei herätä riemua kovinkaan monessa. Koitetaan pärjätä!