Kevät

Kevät

Käyttäjä poropeukalo aloittanut aikaan 09.03.2010 klo 12:57 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 09.03.2010 klo 12:57

Mitä teille merkitsee vuodenajan vaihtuminen talvesta kevääksi?

Minun ajatukseni ovat ristiriitaiset. Toisaalta on kiva, kun on valoisaa ja saa istuttaa siemeniä. Toisaalta tunnen itseni surkeaksi luuseriksi, kun en edellenkään ole työkykyinen. Elämä jatkuu luonnossa talvilevon jälkeen, minussa elämä ei jatku. Olen aina vain talvihorroksessa. Haluaisin herätä kevääseen, mutta en kykene.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 10.03.2010 klo 00:42

Itse en tykkää paljoakaan. Saa katsella, kun suosikkilätkäjoukkueet ottavat turpaan pudospeleissä. Moneen kevääseen ei ole saanut katsella suosikkijoukkueita edes välierissä. Vuosi oli viimeksi 2005, kun HIFK oli välierissä. Joka kevät saa taas kiitellä pieleen menneistä kausista.

Kesä onkin sitten asia erikseen, mutta kevään voisi poistaa vuodenajoista kokonaan.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 10.03.2010 klo 12:51

Minunkin kevääseen kuuluu paljon jääkiekon seuraamista. Kärpät on suosikkini ja sen pelejä käymme aika kaukanakin seuraamassa. Mestiksessä on suosikkin Roki joka toivottavasti ei tipu, kaikki kotiottelut katotaan. Lisäksi varmaan käymme katsomassa jonkun MM-pelin Saksassa vaikka se ei nyt ole kovin jännää, kun oli olympialaiset.
Lisäksi keväisin osallistun moniin pitkän matkan hiihtotapahtumiin, sellaisiin missä hiihdetään 70-100 km.

Tämä vaihe keväästä on hulppeaa aikaa, ehkä parasta vuodesta. Linnut herää lauleeen, hanget kestää hiihtää, aurinko paistaa ja on valoisaa. Voi isua vaikka kuinka kauan pilkillä.
Kohta kuitenkin lumet alkaa sulaa ja tulee kevättulvat joista voi tulla todella pahat. Loppukeväästä en pidä.

Käyttäjä Premnas kirjoittanut 10.03.2010 klo 17:41

Tykkäisin keväästä..tai ainakin ennen tykkäsin. Silloin kaikki herää henkiin. Mutta tänä keväänä tuntuu kuin tämä vaihe kestäisi liian kauan. Olisi sitten rehellisesti talvi tai rehellisesti kesä, mutta että jotain sulaa aurinkolämmitysvaihetta, ihan liian kauan! Haaveilen vaan kesästä että pääsen pyöräilemään, enkä osaa lainkaan elää ja nauttia tästä hetkestä. Odotan vaan että koulu on suoritettu, vaikkei se suoriudu itsestään. Ja sitä paitsi kouluni jatkuu syksyllä, että se siitä.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 10.03.2010 klo 23:35

Heippa
Mulle kevät ja kesä on todella upeata aikaa ja kyllä siitä kannataa nauttia on se suomenkevät ja kesä todella upeata.
Kerro vähän laajemmin miksi sulla on ajatukset ristiriitaiset??
Miksi et kykene herämään kevääseen??
jatka viestiä niin minä sulle vastaan??
Kivaa kevättä sulle

Käyttäjä Olga Kippari kirjoittanut 11.03.2010 klo 08:06

Kevätaurinko riitelee masennukseni kanssa, ilkkuu sitä ja saa sen näkyvämmäksi. Ulkona on kirkasta, on vaikea mennä kohtaamaan se. En sovi mukaan kuvaan.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 12.03.2010 klo 15:01

Itse käyn katsomassa HIFK:lta n. 20 kotipeliä ja lisäksi katselen NHL-lätkästä kaikki Calgary Flamesin 82 peliä (+pudotuspelit), joka on suosikkini. Viime kaudella tuli pelkästään NHL:ää katsottua runkosarjaa 254 ottelua + pudotuspelit. MM-kisoista ja olympialaisista en oikein jaksa innostua, paitsi nuorten MM-kisoista, joissa Kanada on ikuinen suosikkini.

Eli häviäminen masentaa ja ahdistaa sitten aikas paljon.

Käyttäjä Marya kirjoittanut 21.03.2010 klo 19:28

Kevät on masentavaa aikaa. Ei voi valita pimeyden ja valon välillä, vaan on pakko olla raaassa valossa, joka paljastaa kaiken rumuuden. Ja on kestettävä muiden ihmisten ihastelut siitä kuinka ihanaa on kun aurinko vihdoin paistaa. Miksi kukaan muu ei tunnu kärsivän tästä valosta?

Kesällä helpottaa. Valo on silloin lempeämpää.

Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 22.03.2010 klo 15:15

Taisin olla hätäinen ekassa viestissäni. Alan nimittäin sittenkin herätä. 🙂 Vanha kissani heräsi ensin huutelemaan ja kurkkimaan, että joko voisi käydä ulkona. Lumeen se ei todellakaan suostu koskemaan. Vielä oli liian kylmä, niin kuin on joka kevät, kun se haluaisi nauttia auringosta ulkona liian varhain. Viikonloppuna oli päivä ja yö jo yhtä pitkät. Nyt mennään hurjaa vauhtia kesää kohti. Tomaatinsiemenet on itänyt. Herneitäkin laitoin versoamaan purkkiin ja kohta voin laittaa versoja lautaselle. Pienistä asioista sitä iloitsee parhaiten. 😀

Käyttäjä tew kirjoittanut 22.03.2010 klo 15:39

Vaikka olenkin kevään lapsi, niin en nauti ollenkaan tästä sulamisvaiheesta. Kaikki se paska paljastuu kinoksien alta, eikä silloin voi todellakaan sanoa nauttivansa keväästä, kun haistaa sen ja ennen kaikkea näkee sen. Pöly myöskin käy hengityselimiin, eikä tämä kirkas aurinkokaan ole nyt mieleeni. Sitten kun lumi on lopullisesti sulanut pois ja elämme kevään ja kesän suvantovaihetta voin alkaa nauttia tästä luonnon heräämisestä. Silloin ei ole liian kuuma eikä liian kuuma. Myös kevään alun haittapuolet loistavat poissaolollaan. Myös aurinko vaikuttaa jotenkin lempeämmältä kuin joku tässä jo ehti sanoakin.

Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 25.03.2010 klo 15:09

Taidan pitää taukoa terapiasta. Olen väsynyt yrittämään. Olen väsynyt pinnistelemään. Olen väsynyt olemaan itselleni lääkäri. Jos kukaan ei tahdo oikeasti auttaa kroonisesti masentunutta, niin ollaan sitten loppuelämä määräaikaisilla kuntoutustuilla vailla toivoa. Viisi vuotta vailla hoitovastetta. Miksi minä kuvittelisin enää palautuvani yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi?

Nämä ajatukset herätti kuollut kurssikaverini. Kahden pienen lapsen äiti. Miksi minä en voinut kuolla hänen sijastaan? Minä olisin joutanut. Minua ei kukaan kaipaa. 😭☹️

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 25.03.2010 klo 21:04

Heippa poropeukalo
Aina kannattaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on meissä on jokaisessa hyviä ja huonojapuolia mut ne pitää vaan pitää voimavarana.
Onkos sulla ketään ystäviä / kavereita joille voisit murheita / ongelmia kertoa ??
sillä se varmasti helpottaa kun voi jutella.
Aina jos tulee heikkoja hetkiä niin mietippä jotain asioita josta tulet iloiseksi / onnellisekssi ja aina olla jotain suunnitelmia niin se antaa inspistä ja taas vaan mennään eteenpäin.
Mitkäs asiat sinulla painaa mieltä???
Aina on joku joka kaipaa sinua!! mutta käyppäs itse esim kylässä ja kaikenlaisissa tapahtumissa mitkä tuo piristystä elämääsi!!!
Ja mietitään vaikka miten on kiva kun kohta on kevät / kesä. minä ainakin odotan kesää innolla ja on vaikka mitä suunnitelmia ja vaikka ei kaikkia saakkaan kuntoon niin ei se mitään haittaa tekee sen minkä kerkijää ja jaksaa.
Kirjoittele tänne niin minä vastaan sulle ja minä odottelen ainakin sulta viestiä????
Paljon voimia sulle

Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 26.03.2010 klo 20:34

Olet volvomies väärässä. Minulla ei todellakaan ole ketään. Veljeni ei vastaa yhteydenottoihini, isä jätti 15-vuotiaana, äitini kanssa en ole ollut kahteen vuoteen väleissä. Ystävät ei myöskään ole minuun yhteydessä. Olen sairas, työkyvytön, pelottava. Tämähän voi vaikka tarttua! Minulla ei ole kurssikavereiden kanssa mitään puhuttavaa. Ensimmäinen kysymys AINA on: olenko ollut töissä? Kun vastaan, että en, niin tulee hiljaisuus ja minun kanssa ei enää puhu kukaan. Siis niillä muutamilla koulutustilaisuuksilla, joissa olen viime vuosina ollut.

Ei se kuitenkaan haittaa. Olen pienestä pitäen kasvatettu olemaan yksin. En muista koskaan erityisesti kaivanneeni seuraa. Minä vain totesin tosiasian. Minun kuolemani ei haittaisi kenenkään elämää. Toisin kuin kahden pienen lapsen äidin kuolema.

Sitäpaitsi olen niin syvämasentunut, että en kaipaa ihmisiä. En halua, minua ei kiinnosta käydä missään kylässä. Iloa en oikeastaan muista pitkään aikaan tunteneeni. Masennus vie tunteet. Paitsi surun, epätoivon, synkkyyden... Olen vain väsynyt enää yrittämään. Olen väsynyt ihmisiin, jotka haluavat aina minulta jotain. Yritykseni etsiä parannusta ovat tuottaneet minulle vain pahempia traumoja. 😞

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 28.03.2010 klo 13:06

Hei, poropeukalo!

Joskus kun yhteys johonkin ihmiseen katkeaa, sitä voi tosiaan ajatella, että ”Tämähän voi vaikka tarttua!” Ne ”oikeat” syyt voivat olla vaikka mitä, hyvin moninaisia, tai jotain sellaistakin, mitä ei tule edes itse ajatelleeksi. Mitä syitä siihen sitten voisi olla?:

- masennus on niin pelottavaa, että otetaan mieluummin etäisyyttä, kun kävellään rinnalla (pelätään esim. itsemurhaa)
- masentunut on niin negatiivinen, että vie kaiket voimat myös vierellä kulkijalta, itse sitä edes välttämättä tiedostamatta
- masentuneet kognitiiviset taidot http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_psykologia ovat niin heikot, että yhteydenpito on vaikeaa
- masentunut välttelee ihmisiä
- masennus on ”terveelle” ihmiselle tabu, eikä hän osaa käsitellä koko asiaa
- masentunut on masentunut, eikä levitä ympärilleen hyvää ja iloista ilmapiiriä, vaan sitä masentunutta ilmapiiriä
- vaikka masentunut levittäisikin ympärilleen ”masentunutta ilmapiiriä”, niin ei aina tarvitse olla näin. masentunut voi myös jonkun harrastuksen tai tekemisen kautta unohtaa masennustaan jonkin verran, hetkeksi.
- näitähän voisi jatkaa ja keksiä vaikka kuinka

Jos ystävät tarkoituksella kuitenkin kaikkoavat, ei heidän peräänsä kannata haikailla, vaan etsiä uusia parempia ystävyyssuhteita. Mikä se sellainen ystävä on, joka jättää huonolla hetkellä?

Minä en ole lukenut koko viestiketjua, joten en tiedä tilanteestasi kovin paljoa. Noista kurssikavereiden kanssa juttuun tulemisesta tuli mieleen, että mitä muuta kerrot, kun he kysyvät oletko ollut töissä? Sanotko vain, että – en. Vai jatkatko juttua ja kerrot, että olet masentunut. Jos kertoo omasta masennuksestaan niin kuin mistä tahansa ”joka päiväsestä asiasta”, niin luulisi, että vastaanotto olisi lämpöisempi. Että ei liitä siihen liikaa tunnelatausta. Rupesin itse miettimään asiaa, kun olin jokin aika sitten kurssilla ja kurssi tuntui jäävän jotenkin vajaaksi, koska en ollut kovin avoin omista asioistani muiden kurssilaisten kanssa. En esim. kertonut olevani masentunut ja pois työelämästä juuri nyt. Sanoin kyllä yhdelle kyselijälle tilanteestani jotain. Toki on hyvä kuulostella ilmapiiriä ja ihmisiä, ennen kuin ryhtyy avautumaan. Kertoo sitten masennuksestaan, kun se ei tunnu ylimääräiseltä kynnykseltä ylittää.

Kirjoitat: ”Minun kuolemani ei haittaisi kenenkään elämää. Toisin kuin kahden pienen lapsen äidin kuolema.” Jokaisen ihmisen elämä on yhtä tärkeä. Jos mietitään miten kuolemasi haittaisi toisten ihmisten elämää, niin se todennäköisesti haittaisi enemmän, kuin osaisit edes ajatellakaan. Asiat jäisivät kenties toisten ihmisten kanssa kesken. Et ehtisi kypsyä siksi ihmiseksi, joksi kasvat päivä päivältä. Jokin toiselle ihmiselle merkityksellinen eleesi tai tekosi jäisi tekemättä. Ihmiset, jotka näkevät sinut päivittäin tai viikoittain eivät enää näkisi sinua ja miettisivät mitä sinulle on tapahtunut, kenties kaipaisivat. Tässä vain muutamia esimerkkejä.

Toki näitä tunteita tulee minullekin, että olisinpa minä kuollut ennemmin, kuin joku toinen. Mutta onneksi ne myös menevät pois!

Kerrot, että et kaipaa ihmisiä, että olet väsynyt yrittämään. Olet väsynyt ihmisiin, jotka aina haluavat sinulta jotain ja yrityksesi etsiä parannusta ovat tuottaneet vain pahempia traumoja. Mitä jos yrittäisit välillä vähän vähemmän. Et suorittaisi elämää. Olisit ja eläisit, sen kummemmin yrittämättä erityisesti mitään. Olisit enemmän sinä. Et peilaisi itseäsi toisten ihmisten kautta. !?

Käyttäjä poropeukalo kirjoittanut 31.03.2010 klo 22:00

Huh, tuon parisuhdeosastolla olevien pettämisten ja ongelmien kirjoa! Onneksi mulla ei ole ketään riesana. En puhu kenenkään kanssa päivittäin enkä viikottain (paitsi terapeutin kanssa). En edes kuukausittain. Jostain syystä minun odotetaan olevan se, joka pitää yhteyttä.

Ainut ystävä, jota todella rakastin kuin siskoa, pelkäsi masennustani. Se herätti hänen nukkuvat traumansa, joita hän ei halua kohdata. Todellisesta ystävyydestä jätin hänen kiusaamisensa. Hän saa tukea ja lohtua uskonnosta. Hyvä hänelle. Minun tieni on vaikeampi, mutkikkaampi ja joskus tulevaisuudessa ehkä jopa loppuiän kestävä.

On vain minä ja koirat ja kissa. Sulavan lumen myötä koirat on rapaiset, mutta ihan sama. En jaksa siivota, en edes huomaa likaa. Kirkas, armoton aurinko sanoi joku kevään ikävistä puolista. Minun masennukseni estää minua huomaamasta tuollaisia pikkujuttuja. Tai vaikka huomaisin, niin en jaksa välittää. Harvat asiat liikuttaa minua nykyään. On vain minä ja minun murheeni...

Käyttäjä kilttinainen kirjoittanut 01.04.2010 klo 11:44

Hei poropeukalo!

Toivon sulle kaikesta alakuloisuudestani huolimatta parantumista ja aurinkoista kevättä.

Minulle tulee ihan samanlaiset oireet joka syksy ja. Siinä välissä sitten mennään tuhatta ja sataa.
Lääkitys auttaa jonkun aikaa, sitten sitä pitää joko nostaa tai laskea tilanteen mukaan.
Välillä minustakin tuntuu, ettei jaksa ja olisi helpompi olla kuollut. Mutta sitten ajattelen, että kyllä kaverit/tutut/sukulaiset syyttäisivät itseään kun eivät ole olleet yhteydessä. Sekään ei tunnut hyvältä ratkaisulta.

Yritän pysytellä "pinnalla" päivän kerrallaan. Olen kaiken lisäksi töissä, joten joudun todella skarppaamaan päivästä toiseen. Saa nähdä milloin menee niin alas, ettei enää pysty.

Tsemppiä ja voimia kuitenkinm🙂👍