Kestättekö yksinäisyyttä?
Hei kaikki palstan lukijat
Onko kohtalotovereita siihen, että ystävät ovat lähes kaikonneet sen jälkeen, kun elämässäni on tapahtunut rankkoja asioita. Elämäntilanne on itselläni hallinnassa. En vain enää jaksaisi ”hoitaa” vanhoja ystäviä, on ollut niin paljon nyt kuormaa itsellä ja siitä palautumista.
Toivoisin voivani olla yhteydessä ihmisten kanssa, jotka ovat edes melko itsenäisiä. Siis niin aikuisia, että ymmärtävät ystävyydessäkin rajan itsensä ja muiden välillä. Nämä palstat ovat pelastus, helpottaa heti vähän yksinäisyyttä, kun olen kirjoituksianne lukenut.
Olen ajatellut, että taitaa olla hyvä antaa itsensä rauhoittua ja toipua, ennekuin edes yrittää löytää uusia ystävyyssuhteita, mitä olette mieltä? Onko teidän mielestänne ihan hyvä olla vaikka vähän yksinäisenäkin? Eipähän tarvitse vähän väliä pahoittaa mieltään, ellei jaksa niin syvästi eläytyä toisen ongelmiin. Sellaisia ninittäin itselläni ”ystävyyssuhteet” ovat ennen olleet, nyt sen vasta ymmärrän. Voimat yksinkertaisesti menivät.
Nyt keskityn työhöni, joka onneksi on antoisaa, vaikkakin raskasta ja haastavaa sekin. Perhekin vie vielä osansa, vaikka lapset alkavatkin olla jo isoja.
Parisuhde tuntuu kärsivän yksinäisyydestäni ja masennustaipimukestani tietenkin. Tuntuu, että kotona olisi hyvä olla edes suurinpiirtein samalla herkkyystasolla oleva kumppani. Jos toinen on hyvin järkevä, voi tunneihmisen seuraaminen olla raskasta. Ja päinvastoin. Kuinkahan teillä?
Heippa
Niin se on jännää kun jollekin sattuu jotain rankkoja juttuja niin sillon ystävät yleensä kaikkoavat kun pitäs olla tukena.
Mutta tiedätkö mistä se yleensä johtuu???
Se johtuu paljolti siitäkin ( riippuu paljon siitä mitä on sattunut ) että monesti ihmiset ajattelee että annetaan henkilön olla rauhassa ja tehdä surutyötä jos on esim sattunut surullisia asioita ja moni vähän pelkää ottaa yhteyttä.
Mutta teeppäs sinä aloite ja mene juttelemaan ihmisten kanssa niin siitä se vyyhti purkautuu.
Mitäs rankkoja juttuja sulla on sattunut??
Kyllä ihmisellä ois hyvä olla ystäviä / kavereita ja kun on ongelmia niin voi esim jutella niin se helpottaa kummasti.
Mutta sekin on totta että välillä on hyvä olla yksikseen ja mietiskellä niin sekin kehittää ihmistä.
Parisuhde on kyllä niin tärkeä voima vara että se pitäisi kyllä olla kunnossa sillä se on kyllä hyvinvoinnin perusta ja onnellisuuden perusasioita.
Kirjoittele tänne omia ajatuksia niin vastaan sulle???
Kivaa kevättä sulle
Hei!
En oikein ymmärrä yksinäisyyttäsi, sillä sinulla kuuluu olevan sekä parisuhde että lapsia ja työ, joka on mielenkiintoinen, vaikkakin voimia vievä.
Kun sinulla on parisuhde niin eikö kumppanisi ole paras ystäväsi? Jos ei ole niin eikö kannattaisi rakentaa parisuhdetta siihen suuntaan, että hänestä tulisi paras ystäväsi? Monelta ihmiseltä ei vaativan työn, parisuhteen ja lasten jälkeen edes jää aikaa ulkopuolisille ystäville saati sitten huonoille ja/tai vaativille ystäville. Moni perheellinen ei edes ehdi miettiä yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä voi olla kyllä sitäkin sorttia, että on yksinäinen vaikka ympärillä olisi kuinka paljon porukkaa ja mitä enemmän porukkaa ympärillä on sitä yksinäisemmäksi itsensä tuntee.
Itse olen todella yksinäinen ja kärsin siitä ja sitä on vaikea kestää. Tärisen ihan yksinäisyydestäni. Kerran viikossa käyn auttamassa vanhenevaa äitiäni. Sitten minulla on yksi miespuolinen ystävä, joka on myös sinkku ja jolla ei ole muita ystäviä kuin minä ja velipuoli, jonka kanssa välillä viettää aikaa. En todellakaan tiedä miten tulen kestämään yksinäisyyteni kun päiviltä puuttuu sisältökin. Ei ole todellakaan mitään tekemistä ja kunnon hoitaminen ei enää kiinnosta laisinkaan. Jos kiinnostaisi niin siihen saisi päivittäin kulumaan jonkun tunnin. Pidän nettisivustoa, mutta sielläkin on ollut kovin hiljaista pitkän aikaan eikä kukaan ole lähettänyt mitään kommentteja. Profiilin katsojia sivuni on kuitenkin jo kerännyt yli 2600 joten jotain vipinää palstalla on, vaikka ei kommentteja tulekaan. Kun touhuan palstani kanssa niin tunnen kuin heräisin eloon, vaikka palstani aihe on hankala ja vaikea ihmisille. Kun ollaan täysin anonyymejä niin ihmiset heittävät vaikka mitä kommentteja, mutta silloin kun niin ei ole niin ihmiset vaikenevat.
Toivon sinulle jaksamista yksinäisyytesi kanssa olivatpa asiasi miten tahansa. Jospa alkaisit ajatella, että et ole sen yksinäisempi kuin moni muukaan, jolla on perhe ja parisuhde. Yksi juttu on sitten sekin, että perheenä olisitte yhteydessä muihin perheisiin. Se tuntuisi ehkä jopa luonnollisemmalta kuin se, että sinä parisuhteellinen mies haikailet uusien ystävien perään. Kirjeestäsi päättelen, että olet mies. Et kuitenkaan mainitse, että ystävät, joiden perään haikailet olisivat toisia miehiä joten jää tuntuma, että entäpä jos ne vaativat ystäväsi ovatkin naisia ja sehän ei parisuhteelliselle miehelle ole oikein sopivaa ja tuntuu reviirin ylitykseltä. Ja niiden miesystäviesi kanssa voit lähteä esimerkiksi punttisalille ja pelaamaan jotakin, mutta huolehdi myös siitä, että rakas partnerisi saa vastaavasti omaa, lapsetonta aikaa omien ystäviensä kanssa. Lieneekö partnerillasi sitten niin laaja ystäväpiiri teidän perheenne lisäksi?