Keskustelua Yksinäisyydestä.

Keskustelua Yksinäisyydestä.

Käyttäjä aavameri aloittanut aikaan 27.03.2017 klo 20:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä aavameri kirjoittanut 27.03.2017 klo 20:02

Tulin tänään bussilla kotiin Lappeenrannasta, ja tajusin matkan aikana kuinka yksinäinen olenkaan. Bussi oli täynnä, mutta taisin olla ainoa alle 25 oleva, joka matkusti yksin. Kenenkään kanssa en puhunut, eikä kukaan minullekaan. Nyt itkettää ja masentaa vielä enemmän, kun yksinäisyys tuntuu rinnassa kuin veitsi olisi siellä☹️☹️

Enkä usko että enää löytäisin ystäviä, tai mitään mitä niiden kanssa tehdä. Suurin osa kun vaatii rahaa…

Lisäksi kävi niin köpelösti, että menin ehkä vähän ihastumaan vaikka olen varattu. Viereeni istui vastakkaisen sukupuolen edustaja ( muualla ei ollut tilaa), ja hänen kaverinsa viereisille penkeille. Olivat menossa kai laivalle tai ruotsiin ( kuulin kuulokkeiden läpi). Tämä kokemus oli osana siinä, mikä laukaisi tunteen yksinäisyydestä. Tajusin, että toden totta olin. Ei ketään kenelle puhua, eikä ainakaan tälle kehen vähän ihastuin. On elämä hirveää 😭

Muilla vastaavia tuntemuksia, tunteita tai kokemuksia?😭

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 27.03.2017 klo 22:59

Voi aavameri ☺️❤️ Tarkoititko, että ihastuit johonkin niistä bussissa matkaavista? Eihän se ole vakavaa ja on ihan luonnollista, että suhteessa ollessaankin ihastuu johonkin toiseen. Välillä on myös hyvä kysyä, että onko nykyinen suhde se oikea, onko tyytyväinen suhteeseen 🙂

Käyttäjä haveri kirjoittanut 27.03.2017 klo 23:11

Mä oon juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle. Tuntuu, ettei ole ketään, joka ymmärtäisi mua. Ainoa henkilö, jolle voin oikeasti puhua, on avomieheni. Haluaisin kuitenkin myös ystäviä ympärilleni, myös samaa sukupuolta olevia. Haluaisin välillä tehdä jotain vapaa-aikanani, käydä jossain. Nykyään vaan hengaan kotona. Ystävien kanssa elämään saisi enemmän sisältöä. Jopa ystävät entiseltä kotipaikkakunnaltani ovat jollain asteella hylänneet mut. Tuntuu, että ketään ei kiinnosta, mitä mulle kuuluu. Ja sen takia oon itkenyt paljon.

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 30.03.2017 klo 13:42

Pompula, juu niinhän siinä kävi. Ehkä vähän ihastuin, en osaa sanoa miksi... olen kuitenkin parisuhteessa...

Haveri, onko sulla mitään harrastuksia? Meinaan jos siellä sun uudella paikkakunnalla olisi jokin harrastus seura mihin voisi liittyä?

Yksinäisyys on tosi epämukava olo. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Tyhjältä. En tiedä mikä minun yksinäisyyteen voisi auttaa. En keksi mitään harrastuksia itselleni. En tunne omanikäisiäni. Millä lievittää yksinäisyyttä?

Käyttäjä Craven Redhead kirjoittanut 30.03.2017 klo 22:26

Surullisen tutun kuulosta tekstiä... Illat istun yksin kotona tekemättä mitään ja aina kun matkustan niin yksin sitäkin teen. Nekin kaks kaveria jotka mulla vielä on asuu kaukana ja harvakseltaan ollaan tekemisissä. En osaa tutustua uusiin ihmisiin, olen tosi ujo ja kun mahdollisuuksiakin ilmaantuisi tehdä uusia tuttavuuksia niin oma epävarmuus ja pelot pitää suun visusti kiinni ja jos ei pidä niin ainakin koko ajan ahdistaa et jos kyllästytän toista enkä ole mielenkiintonen, mitä jos olen rasittava ym ym ym... harrastusta kokeilin, mut en sieltäkään oikeen saanu kavereita ja kuitenkin ujoudestani huolimatta tarvitsisin ja haluaisin paljonkin sosiaalisuutta elämääni. Ois kiva jos olis ihmisiä, jotka kestäis mua ja keksis mun kans tekemistä mut pelottaa ettei sellasia ihmisiä ole olemassakaan... Ulospäin vaikutan usein reippaalta jos joku mulle puhuu, mut aina pään sisänen kriitikko pauhaa taukoamatta. Parisuhteita ei ole koskaan ollukaan ja vaikka väitän aina (myös itselleni) etten sellasta edes kaipaa, niin teidän valehtelevani. Yritän estää itteäni edes toivomasta moista ettei tule sit pettymystä kun sellasta ei koskaan löydy (mut aina se samperin sisäinen optimisti nostaa päätään ja petyn kaikesta huolimatta)

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 31.03.2017 klo 10:12

Craven Redhead,mulla on vähän sama, olen yrittänyt olla toivomatta mitään, kun pessimisti pääni sisällä sanoo toista. Toisaalta, ei mulla enää ole oikein mainittavasti mitään toiveita, saati unelmia niiden varsinaisessa merkityksessä. Luntakin satoi yöllä vähän...

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 31.03.2017 klo 10:41

aavameri kirjoitti 30.3.2017 13:42

Pompula, juu niinhän siinä kävi. Ehkä vähän ihastuin, en osaa sanoa miksi... olen kuitenkin parisuhteessa...

Minusta oli aika yllättävää lukea sun parisuhteesta. Ehkä olet siitä vain chatissa kertonut enkä ole ollut mukana?

Pidät ehkä parisi pois netistä, kuten minäkin yritän pitää. Silloin vain jotain sanon, kun mies möhlii tai kukkoilee tai häipyy pois kauemmaksi töihin.
Oletko kuitenkin onnellinen parisuhteessa?

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 31.03.2017 klo 10:52

maanvaiva kirjoitti 31.3.2017 10:41

aavameri kirjoitti 30.3.2017 13:42

Pompula, juu niinhän siinä kävi. Ehkä vähän ihastuin, en osaa sanoa miksi... olen kuitenkin parisuhteessa...

Minusta oli aika yllättävää lukea sun parisuhteesta. Ehkä olet siitä vain chatissa kertonut enkä ole ollut mukana?

Pidät ehkä parisi pois netistä, kuten minäkin yritän pitää. Silloin vain jotain sanon, kun mies möhlii tai kukkoilee tai häipyy pois kauemmaksi töihin.
Oletko kuitenkin onnellinen parisuhteessa?

Joo, olen joskus maininnut siitä, aikaa jo tosin. Olen tosi paljon pohtinut olenko onnellinen tässä vai ei. Tunteet on niin ristiriitaisia. Olen yrittänyt selvittää tunteitani, mutta en ole vielä oikein saanut niistä selvää.

Käyttäjä Epslok kirjoittanut 12.04.2017 klo 18:36

Löytyipä sopiva viestiketju!

Olen nyt viime kuukausien aikana pohtinut paljon kaikenlaista. Varsinkin syksyä, jolloin tarkoituksena olisi muuttaa. Olen odottanut tätä muuttoa niin kovin pitkään, mutta pelko pään sisälläni kuiskailee, että entä jos olenkin kovin yksinäinen uudella paikkakunnalla? Entä jos jään neljän seinän sisälle omien ajatuksieni kanssa?

Mutta samanlaistahan elämäni on nytkin. Minulla on kavereita ympärilläni, tai niin ainakin luulin. Itsepohdiskelun kautta olen kuitenkin ymmärtänyt, etten osaa tai uskalla olla kavereideni seurassa oma itseni. Tuntuu, että mielipiteeni ovat vääriä ja arvottomia, minkä seurauksesta olen tyytynyt jo pidemmän aikaa vain myötäilemään muita. Se on kuitenkin pidemmän päälle raskasta, sillä sisäiseltä luonteeltani olen tempperamenttinen ja haluaisin sanoa, mitä asioista ajattelen. Varsinkin, jos ne asiat ovat lähellä sydäntäni ja herättävät minussa voimakkaita tunteita.

Tunnen itseni jo nyt yksinäiseksi, ulkopuoliseksi. Pitkään oletin vain itse keksiväni vainoharhaisena kaikkea hassua, mutta lähiaikojen tapahtumat vain vahvistavat omia luulojani. Yhtenä esimerkkinä toissapäiväinen, kun pitkästä aikaa uskalsin (tai no en oikeastaan uskaltanut: se vain purskahti ulos, koska olin niin kovin ärsyyntynyt ja kyllästynyt tähän maailmaan) kertoa mitä oikeasti mielessäni liikkuu. Saatoin sanoa asian hieman "kiihkoisesti" mutta en sentään odottanut että se olisi täysin ignoorattava. Hypättävä yli. Keskustelu siis jatkui kavereideni aiheita läpikäyden.

Ehkä tämä yksinäisyys johtuu siitä, etten tunne olevani samalla ajatustasolla kavereideni kanssa. Minä haluaisin pohtia syntyjä syviä, mutta muita tuntuu kiinostavan eniten mistä saa kalleinta ja hienointa tavaraa..

Miten te oikein toimitte yksinäisyydessä? Miten siitä tunteesta pääsee pois, tutustumalla uusiin ihmisiin? Miten sekin tapahtuu...