Kelle pitäisi puhua? Ahdistaa..
Olen nuori aikuinen jolla on ollut ahdistusta koko elämän, mutta ennen se ei silleen haitannut kun meni kouluun ja siellä oli kavereita, että ahistuksen unohti. Tosin nyt työttömänä ei meinaa mikään helpottua, kaverisuhteissa on draamaa ja työttömyys ahistaa enemmän ja tämä vaikuttaa siihen että en saa mitään aikaseks (pitäs kouluihin hakea mut lukemisesta ei tuu ahistuksen takia mitään). Ja jotenkin sitä on kyynistynyt niin paljon, että ei jaksa edes itkeä vaikka mieli tekisi.
Kävin monta vuotta psykiatrilla ja epäiltiin masennusta mutta se ajatus masennuksesta ahisti niin paljon, että kieltäydyin oikeista testeistä. Psykiatrille en viittinyt kunnolla edes puhua kun joka kerta kun edes yritin se katto mua kun hullua tai semmosta joka tekee kärpäsestä härkäsen… : ( tai siltä se ainakin tuntui. Enkä kehannut pyytää psykiatrin vaihtoo ku en halunnu loukata… ja siinä oli sekin että puhuminen ei sinänsä auttanut. En mä tarvii ketään kuuntelee mua, haluan että joku osais oikeesti auttaa mua petraamaan henkistä tasapainoa tai jotain. Mietin oisko nää mun asiat sitten terapeutin hommia, kun kyse ei oo kuitenkaan pienistä ongelmista vaan jokapäiväisestä ahdistuksesta joka on jatkunut monta vuotta. Ja onko se sittenkään terapeutinkaan asia… En tiiä mikä mulla on…
Kuten huomaatte en ole oikeen varma mistään. Tiedän vain sen että ahistaa ja tekis mieli vaa heittäytyä jonkun jalkoihin ja itkee ja huutaa apua..
Kavereille voi kertoo, mut en vaan osaa ku oon omaksunu meijän porukassa sen ”psykiatrin” ja ilopillerin roolin… ja kun aina tulee sitä perus settiä ”kyllä se siitä” ja ”voi, voi..” ja sit aihe vaihtuu eli ei ne oikee osaa ottaa mua tosissaan vaikka varmaan haluaisivatkin…