Aikaisemmin olivat jo tähystäneet yläkautta ja nyt pahemmin eli alakautta. Oli kyllä hyvä lääkäri, ensin kysyi mitä musiikkia laitetaan. Lemmyä tietysti sanoin ja Motörhead se sitten soi toimenpiteen aikana. Musiikki tosiaan tekee toimenpiteestä vähän edes siedettävämmän. Kipulääkkeitäkin sai suoraan suoneen aina kun teki liian kipeää. Mitään ei löytynyt eli ei syöpää eikä muutakaan.

Jännä juttu että vaikka yleensä jännitän kaikesta pienemmästäkin niin tätä en jännittänyt yhtään. Tai no pikkasen mutta ei mitenkään liikaa niin kuin yleensä. Olin etukäteen jo ajatellut että jos tulee huonoja uutisia niin kysyn pokkana paljonko elinaikaa vaikka kai sitä syövästä nykyään usein selvitään. Uskon vain että rikkaammat saa ne paremmat lääkkeet.

Jotenkin muutenkin on olo että on kokoajan lainajalla. En juurikaan enää usko tulevaisuuden antavan mitään ja ajattelenkin kuolevani jossain lähitulevaisuudessa johonkin tautiin tai sydänkohtaukseen, aivohalvaukseen tms. Siksi ei kai tuokin niin jännittänyt kun odotin enemmänkin huonoja uutisia.

Ihan sairasta ajattelua mutta en voi mitään. Toisaalta on hyvä kun ei odota mitään ja on hyväksynyt että on hullu loppuelämän lääkkeitä syöden. Ei ole perillisiäkään mistä huolehtia niin on vain yksi hullu maailmassa ilman mitään merkitystä ja väliä kenellekään.