Kaverilla mielenterveysongelmia – miten saada hoitoon?

Kaverilla mielenterveysongelmia - miten saada hoitoon?

Käyttäjä HJ-81 aloittanut aikaan 02.10.2008 klo 13:23 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä HJ-81 kirjoittanut 02.10.2008 klo 13:23

Hei!

Minulla on kaveri, joka kärsii selkeistä mielenterveysongelmista, ja on itsekin tästä tietoinen. Hän ei kuitenkaan ole saanut tilannettaan vastaavaa hoitoa eikä ole mitenkään hoitohalukas, koska pelkää olevansa ”hullu”. Hän kärsii harhoista, on poissaoleva, unohtelee sopimiaan asioita, puhuu erikoisia asioita havainnoistaan, pohtii maailmaa harvinaisen älykkäin teorioin, ja tämän takia monet kanssaihmiset ovat vähän kiusaantuneitakin hänen tilanteestaan. Kaikki eivät toki tiedä hänen omia pelkojaan ”hulluudesta”, mutta meitä on pari kaveria tässä porukassa, joille hän on kertonut enemmänkin mietteistään.

Hänen tilanteensa on ruvennut jo vaikuttamaan kaveripiiriin ja yhteiseen musiikkiharrastukseemme. Hän unohtelee treeniaikoja, mikä vaikuttaa noin kymmenen ihmisen yhteiseen tekemiseen, ja luonnollisesti olen huolissani hänen tilastaan ja kykenevyydestä jatkamaan yhteisissä kuvioissa tässä porukassamme.

Hän on käynyt psykiatrillisella osastolla juttelemassa jonkin verran, sen tiedän. Häntä ei ole otettu osastolle sisälle, koska hänen oireensa eivät viitanneet mihinkään ”vakavaan” tuona ainoana kertana, kun hänet sinne oli viety jonkin tuttavan toimesta. Hänelle on myöskin määrätty lääkkeitä, mutta hän ei ota niitä. Hänellä on ymmärtääkseni suvussa joku krooninen mielisairaus ihan lähiperheessä.

En tiedä, miten häntä voisi auttaa, tai mihin pitäisi ottaa yhteyttä. Pelkään tämän kymmenen hengen porukan puolesta, että yksi tärkeä linkki ei pystykään toimimaan, ja kärsimme siitä kaikki, koska treenaamme sovittuja tilaisuuksia varten. Mitä pitäisi tehdä tai sanoa? Miten voisin auttaa kaveria eteenpäin?

Joskus erilaisuus on ominaisuus, ja hän on muunmuassa erittäin älykäs matemaattisesti, mikä saattaa olla kytköksissä hänen omanlaiseen olemukseensa. Kuitenkin, jos hän haluaa ottaa vastuuta ja harrastaa porukassa, hänen varmaankin pitäisi hankkiutua lääkehoitoon, terapiaan, ja ymmärtää ottaa vähemmän vastuuta, jotta selviytyisi pienistä lupauksistaan ja tekemisistään, ja pystyisi tuottamaan iloa itselleen sekä muille. Miten tämän voi hänelle sanoa?! En halua tyrmätä häntä, koska hän on hyvä siinä mitä hän tekee, ja mukava ihminen, mutta haluaisin jotenkin saada hänelle apua tilanteeseen.

Toivottavasti tästä joku osaisi minua auttaa. Kiitos! 🙂

Käyttäjä Dissosiaatio kirjoittanut 03.10.2008 klo 16:46

Hei sinulle, joka olet huolissasi kaverisi mielenterveydestä!
On hyvä, että hän on jollain tasolla tietoinen ongelmistaan. Oletteko koskaan miettineet asiaa kaverisi kanssa siltä kantilta, että jos ehdottaisit hänelle psykologille ajan varaamista, missä olisi paikalla myös te pari kaveria, jotka kuitenkin tietävät hänen ongelmistaan? Sanoit, että "Hän kärsii harhoista, on poissaoleva, unohtelee sopimiaan asioita, puhuu erikoisia asioita havainnoistaan, pohtii maailmaa harvinaisen älykkäin teorioin, ja tämän takia monet kanssaihmiset ovat vähän kiusaantuneitakin hänen tilanteestaan" Monet viisaat ja muuten älykkäät ihmiset sairastavat jotain mielenterveysongelmaa. Esimerkiksi Leonardo Da vinci oli varsin mielenteveysongelmainen, mutta hänen siveltimensä jälki oli niin kaunista, että nykyään hänen tauluistaan maksetaan hurjia summia. On hyvä, että hän on älykäs. Se varmasti auttaa jossain vaiheessa hänen parantumisessaan.

"Hänen tilanteensa on ruvennut jo vaikuttamaan kaveripiiriin ja yhteiseen musiikkiharrastukseemme. Hän unohtelee treeniaikoja, mikä vaikuttaa noin kymmenen ihmisen yhteiseen tekemiseen, ja luonnollisesti olen huolissani hänen tilastaan ja kykenevyydestä jatkamaan yhteisissä kuvioissa tässä porukassamme."
Toivon, että saatte hänet pidettyä musiikkiharrastuksen parissa, vai onko hän lienee jo kyllästynyt musiikin harrastamiseen? Hänelle kannattaa ehdottaa jotain muutakin harrastusta, joka häntä mahdollisesti kiinnosta.

Toivottavasti hän saa itsensä kuntoon, yleensä älyköt tietävät, milloin viimeistään kannattaa hakeutua avuntarvitsijoiden joukkoon. Kannatan kuitenkin sitä, että ette jättäisi häntä yksin ongelmiensa kanssa. "Kaveria ei jätetä", niinhän se sananlaskukin sanoo. Apua tarvitsee aina joku. Joku enemmän, joku vähemmän. Tärkeintä on, että sitä saa silloin kun tarvitsee.

Miten hän yleensä reagoi siihen, että hänelle sanotaan suoraan? Ehkä olisi vain parempi sanoa, että "olisi ihan kiva, jos ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja hakisit apua?"

En ehkä osaa itsekään sanoa tarkemmin, kuinka kaveriasi voi auttaa, koska en tunne häntä juuri ollenkaan. ☹️
Mutta parempi sanoa edes jotain tähän aiheeseen liittyen, koska kukaan ei ole vielä tähän vastannut.
Itselläni myös kaveri, jolla erittäin vakavia harhoja ja mielenterveysongelmia, mutta olen päättänyt, että jos hän ei halua apua, niin ei kai siihen sitten mitään voi sanoa. Aikuinen ihminen kun on. Kavereita hänellä riittää ja muutenkin hän tuntuu elävän ihan reaaliajassa, eli jos ei välitöntä vaaraa, en minä ainakaan puuttuisi asiaan pahemmin. Tärkeintä on siis se, että on tarvit. tukena ja turvana.

Toivottavasti auttoi jonkin verran.🙂👍
Voimia sinulle ja ystävällesi epämiellyttävien asioiden hoitoon.