Kaukosuhde kaksisuuntaistamielialahäiriötä sairastavan kanssa
Hei,
ajattelin kirjoitella, jos saisin täältä jotakin käytännön neuvuoja, tukea omaan jaksamiseen ja kentie onko jollakin muulla sama tilanne.
Olen puolisen vuotta seurustellut miehen kanssa, jolla adhd-diagnoosi ja kaksisuuntaisen mielihäiriön piirteitä vahvasti (tästä ei ole diagnoosia). Olemme kaukosuhteessa ja olemme nähneet noin parin viikon välein.
Olemme molemmat hyvin taiteellisia ja herkkiä ihmisiä, minä myös melkoinen tuuliviiri ja imen itseeni helposti hänen tunteensa.
Nämä ekat puoli vuotta ovat olleet aivan ihanaa aikaa ja olemme hyvin kiintyneitä ja rakastuneita toisiimme. Puhuimme avoimesti näistä mielen vaihteluista ja siitä, että hänelle todennäköisesti tulee masennuskausi ja miten selviämme siitä. Noh nyt se masennuskausi sitten tuli ja iski minun kasvoilleni kovemmin kun uskoin. Nyt kun jälkeenpäin mietin, niin eihän se ihan yhtäkkiä alkanut, mutta kuvittelin sen olevan vain jotakin pientä alakuloa.
Nyt tilanne on se, että hän on muutaman viikon ollut enemmän masentunut ja ei sanojensa mukaan saa otetta mistään ja potee huonoa omaatuntoa kun laiminlyö minua. Sanoo rakastavansa ja haluaa olla yhdessä. Mutta nyt hän on hyvin sulkeutunut ja ei lue viestejä ja en oikein viitsi soittaakkaan etten vain luo mitään lisästressiä.
Ikävä on ihan hirmuinen niitä hyviä aikoja ja tämä tilanne on ihan uusi minulle, en tiedä miten olla ja miten ilmaisisin että ajattelen häntä ja en ole katoamassa mihinkään. Pelkoni on se, että hän itse haluaa jättää minut koska haluaisi minun olevan onnellinen ja ei koe että tekee minut nyt onnelliseksi (ja en tietenkään olekkaan). Olen sanonut, että en katoa mihinkään, mutta on vaikea olla kun ei saa mitään kontaktia.
Mutta on todella vaikea olla ja en tiedä miten olisin ja miten käytännössä elän elämääni? On raastavaa, kun ei tule viestejä, ei puheluita. Ja kun ei tiedä miten kauan tämä pahin masennus kestää.
En ole kokenut kenenkään ihmisen kanssa niin ihania hetkiä kuin hänen kanssaan ja tämä on se kolikon kääntöpuoli sitten.
Jatkoa. Itseasiassa sain juuri puhelun häneltä, joka alkoi sanoin "oon pahoillani mutten varmaan pysty nyt seurustelemaan." Puhelusta kääntyi kuitenkin tosi hyvä ja lopputulema oli se, että ei me toisiamme aio hukata ja sanoin että nyt keskittyy itseensä ja mä en katoa ja näemme silloin kuin hän voi vähän paremmin.
Helpotti kumpaakin suunnattomasti ja kummallakin on kyllä ihan hirveä ikävä.
Voin kertoa omista kokemuksistani kaksisuuntaisen näkökulmasta. Kerron rehellisesti, mutta muista että seurustelukumppanisi käyttäytyminen ei välttämättä ole samanlaista kuin muilla kaksisuuntaisilla. Tunnistan silti samankaltaisuuksia kertomastasi sekä omasta näkökulmasta että puolisoni näkökulmasta. Hän kokee nyt samankaltaisia tuntemuksia kuin sinä.
Itselläni on nyt menossa vakava masennusjakso. Olen naimisissa ja ollut puolisoni kanssa yhdessä 15 vuotta, joten avioliitto kaksisuuntaisen kanssa voi onnistua.
Tällä hetkellä en kykene parisuhteeseen. En pysty osoittamaan läheisyyttä, enkä välitä hänen tunteistaan. Torjun hänet ja työnnän yhä kauemmaksi. Mulla ei ole nyt mitään annettavaa parisuhteeseemme. Koko maailmani pyörii itseni ympärillä pienessä kuplassani.
Sitten kun olen maaninen tai hypomaaninen, en välitä hänestä lainkaan. Maailma pyörii taas itseni ympärillä. Kaikki muut ovat häntä kiinnostavampia. Haen seuraa ja uusia tuttavuuksia ja petän. En tunne syyllisyyttä lainkaan. Minua eivät säännöt koske. Olen välinpitämätön ja muita parempi.
Niinä tasaisina kuukausina, joita minulla ei kylläkään ole montaa ollut, olen täysin kykenevä parisuhteeseen ja minulla on halua panostaa siihen. Nämä ovat olleet hyviä aikoja.
Itse ihmettelen, miten mieheni on kestänyt minua kaikki nämä vuodet. Tunnen syyllisyyttä siitä, että laiminlyön häntä, mutta en voi sille mitään. Tällä hetkellä hänen omien sanojensa mukaan hän ei kestä enää, vaikkakin lupautuu pysymään rinnallani.