Heippa
Äläpäs vähättele itseäsi.
Vaan meillä ihmisillä on jokaisella elämässä heikkoja hetkijä mutta silloin ihmistä
pitää auttaa ja tukea niin silleen ihminen pääsee vaikeasta elämän tilanteesta yli
ja niin elämä jatkuu.
Elämään ei pidä katkeroitua vaan keksiä ratkaisut ongelmiin ja elämä
kyllä järjestyy mutta pitää itse olla aktiivinen ja yksin ei saa jäädä.
Lapset ei tarvitse mitään leikkipuistoa vaan riittää ihan arkiset asiat tehkää esim
ruokaa yhdessä, siivotkaa, liikkukaa luonnossa jne
Onkos kukaan ihminen tehnyt sinulle pahaa tai vaikeuttanut sinun elämää ???
Kuinkas sinä nyt olet jaksanut ???
Kaunista juhannusta sinulle

Täällä kans yks äiti, joka ei jaksa. Muut ihmiset jaksavat lasten kanssa pyöräillä, olla rannalla, retkeillä, käydä Korkeasaaressa, Lintsillä ja vaikka missä. Minä olen vain kotona ja yritän jaksaa edes jotenkin huolehtia lapsista. Lapset kyselevät, koska mennään Lintsille ja Korkeasaareen, mutta en jaksa edes ajatella niitä reissuja. Yritän vain saada joka päivä lapsille jotain ruokaa ja pestä pyykkiä edes silloin tällöin. Siinä kaikki. Ja inhoan itseäni tämän vuoksi. Perustetaanko Katkerat Akat ry? 😝

Kiva,kun volvomies jaksaa tsempata,arkisia hyviä neuvoja myös tälläiselle yksineläjä/vanhapiikaihmiselle,jolla ei ole lapsia eikä perhettä,minun näkövinkkelistä lapsiperheiden elämä on niin auvoista verrattuna omaani,hyvä,kun on tämä palsta,niin saa vähän realismia tähän omaan elämään,kun tarpoo tätä elämää yksin,niin on kyllä aika yksin,samojen arkisten asioiden kanssa kun kaikki muutkin,mutta toivotaan,että risukasaankin aurinko joskus paistaa,tänään täytyy nauttia ainakin säästä!

Heippa repukka
Ei tarvii perustaa katkerat akat ry ?.
Vaan kannattaa ratkaista ongelmat ja usko minua ongelmat kyllä ratkeavat ja asioille
löytyy ratkaisut ja elämä järjestyy.
Mut kun ihmisellä on vaikea elämän tilanne niin sitä pitää silloin auttaa, tukea, neuvoa jne
niin näin päästään vaikeasta elämän tilanteesta ja elämässä eteenpäin.
Kuinkas kauan sinulla on ollut tilanne että et oikein jaksa ????
Minkäs ikäiset lapset sinulla on ???
Minkäs ikäinen sinä olet ???
Lapsille voi ihan hyvin rehellisesti kertoa ja jutella että äidillä on vähän huono olo jne
niin ne kyllä ymmärtävät.
Onkos sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Se helpottas eläämääsi ja ihminen ei ikinä saisi olla / jäädä yksin.
Kaunista kesää sinulle

Heippa Marina4
Joo minä olen onnellinen kun pystyn auttamaan ihmisiä ja se on minun
vahvistuva ala ja autan ihmisiä loppuelämän.
sillä tiedän todella mitä elämä on kun ihmisellä menee huonosti.
Kuin myös niin mielelläni autan, neuvon , tuen sinuakin.
sillä kaikkiin asioihin kyllä löytyy ratkaisu ja elämä kyllä järjestyy.
Mutta kerro millaisia vaikeuksia sinulla on elämässä ???
Mitä sinun eläämääsi kuuluu ???
Kuinkas sinä olet nyt jaksanut ???
Kaunista kesää sinulle

Heippa volvomies. Kiitos, kun jaksat kannustaa. Minun lapseni onneksi ovat jo kouluikäisiä kaikki. Luojan kiitos, ei ole enää taaperoita tai pieniä leikki-ikäisiä. Lapsiparkoja olisivat. Onneksi voin paremmin silloin, kun lapset olivat pieniä ja sairastuin vasta, kun he olivat jo isompia. Itse olen vähän yli nelikymppinen.

Tuli mieleeni, että tällaisessa tilanteessa voisi hyvin pyytää apua muilta. Vaikkapa lapsen kummeilta. Jos ei itse jaksa, niin kannattaa pyytää ja ottaa vastaan apua. Minäkin voisin vähän lähimmiltä sukulaisilta kysyä, että josko voisivat vähän minun lapsiani aktivoida. Pelkkä arki kun vie minun voimani tyystin. Kaksi lapsistani ovat autisminkirjon lapsia ja vieläpä aika vilkkaita, joten jo pelkkä arjesta selviäminen on melkoinen saavutus.

Melkoisesti hävettää olla tällainen ja avun vastaanottaminen hävettää myös. Silti esim. lastensuojelusta olen saanut arvokasta apua ja olen tyytyväinen siitä, että yhden lapseni opettaja oli lastensuojeluun yhteydessä ja kertoi olevansa lapsestani ja minusta huolissaan. Hän pyysi minulta luvan olla sinne yhteydessä. Rohkea opettaja. Hyvä, että toimi noin. Oho, menipäs jo henkilökohtaiseksi. Toivottavasti kukaan ei tunnista...

Heippa Repukka
Olethan käynnyt ammattiauttajan luona esim lääkärissä ??? sillä jos on kauvan
jaksamisen äärirajoilla ja ei saa apua niin yleensä olo vaan pahenee.
kysyn monesti ihmisen iän niin siitä tietää ihmisen ajatusmaailman.
Ollaan suunnilleen saman ikäisiä minä olen 45. vuotta
Onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
se helpottais elämää.
ehdottomasti kysyt kummeja ja muita ihmisiä avuksi.
Mutta mene nettiin ja googleen laita hakusanaksi tukihenkilo niin tutustu siihen
sivuun ja kun jonkun ihmisen kanssa juttelee niin sekin jo helpottaa elämää.
Älä todellakaan ajattele että hävettää olla tälläinen ja hävettää apua ottaa vastaan.
sillä et todellakaan ole heikko kun haet apua vaan olet vahva ihminen sillä silloin kun
ihmisellä on elämässä vaikeata niin pitää apua hakea niin sitä selvijää elämän
vaikeista tilanteista.
se vasta hölmöä olisi jos jää yksin ongelmia neljän seinän sisälle miettimään niin
äkkiä on sellaisessa oravan pyörässä että ei näe ulospääsyä.
Kaunista kesää sinulle

Minä olen monta vuotta ollut jo jaksamisen äärirajoilla ja aina välillä romahtanut, ollut sairaalassa ja s-lomalla, mutta pian taas palannut töihin, sinnitellyt aikani, romahtanut taas jne. jne. Nyt vihdoin tapahtuu jotain toivoa antavaa. Keväällä aloitin terapian ja nyt on pitkä s-loma. Jospa joskus pääsis tuosta kierteestä pois. Haluaisin uskoa, että toivoa on. Olen saanut lähes kaiken mahdollisen avun ja tuen ja silti vain aina romahdan uudestaan ja uudestaan. Kunpa loppuisi joskus tämä vuoristorata. Ystäviäkin on. Jopa sellaisia, jotka oikeasti välittävät ja auttavatkin. Perheessä ei ole muuta ongelmaa kuin minä. Paitsi tietenkin elämä erityislasten kanssa ei ole mitenkään helppoa. Kaiken pitäisi kuitenkin olla hyvin. Silti olen tällainen. Toisaalta lapsuus ei ollut kovinkaan helppo ja nykyiset ongelmat varmasti juontavat juurensa lapsuuteen. Olen vain niin hirvittävän väsynyt, uupunut tähän sairauteen. Siis masennukseen. Tämä on kidutusta.

Ketjun aloittajalle Koppelolle toivon, että voisit jostain saada apua. Joku, joka voisi aktivoida lapsia ja auttaa sinua kotona. Itse olen muutaman kerran saanut kotipalvelusta kotiapua ja se on ollut todella iso asia, joka on nostanut mielialaakin. Sinulle ja muillekin toivon parempia päiviä!

Heippa Repukka
Joo pitää vaan itse luottaa ja uskoa että hiljakseen parantuu.
Minä tunnen monta ihmistä jotka on parantunut vaikeasta masennuksesta.
Mutta ajattele aina positiivisesti asioita ja etsi itsestäsi vahvuustekijät ja tee kaikkea
ihan pikku juttuja josta tulet onnelliseksi ja josta sinulle tulee hyvä mieli.
Hyvä kun sinulla on hyvä tukiverkko terapiat, ammattiauttajat, ystävät jne
niin et tarvitse olla yksin.
Pystytkö puolisosi kanssa puhumaan kaikista asioista ??
minunkaan lapsuus ei ollut hurraamista itse olen ollut noin 17. ikä vuoteen asti
alkoholisti ja väkivaltaisesta perheestä kasvanut.
ja ollut vaikka minkä laista vaikeutta elämän varrella mutta sitkeällä taistelulla
olen noussut ja niin sinäkin nouset !!!!
Millainen lapsuus sinulla on ollut ???
Olethan jutellut kaikki asiat terapeutilla niin se varmasti helpottaa elämää.
Minä kanssa yritän sinua auttaa, neuvoa, tukea jne ja ajattelen sinua ja
toivon sinulle kaikkea hyvää ja menestystä.
Kaunista kesää sinulle