Käsittelemättömät traumat?
Onko teillä niitä ja mitä aiotte niille tehdä?
Minulla on ainakin isän kuolema. Siitä on jo aikaa 17v. En saanut isää koskaan surra, kun äiti oli leski ja piti olla hiljaa ettei se väsy.
En kai taida ihan oikeaa kuolinsyytäkään tietää, eikä sitä voi edes selvittää, kun äitiä ei enää ole.
Jotenkin vaan elän kuvitelmassa isäni olleen hyvä isä ja kuoli ja haudattiin. On samassa haudassa kuin äiti ja sanon sille aina päivää isä.
Minulla koulukiusaaminen oli kova paikka. Vaikuttaa vieläkin elämääni.
Samoi ero ex-kaverista. Asia jota kadun raskaasti.😟.
hei sarrukk, annatko traumasi vaan olla vai puhutko niistä jollekin?
Minä mietin aika usein puhuisinko isästä terpalle mutta mitä siitä sanoisi, kun ei koko isästä mitään tiedä.
Hei maanvaiva
Olen yrittänyt puhua asioista psy.hoitajalle. Samoin terveyskeskulääkärille..
Joka täällä vastaa psykiatran puolen potilaista. Tuli ns. kylmää vettä niskaan.
Suhtautuivat tosi väheksyvästi asiaan. Ei kuulemma vaikuta nykyiseen oltilaani.
Eli asia kuitattiin sillä. Kuin olen kertonut tuntuu että he tietävät vaivani
paremmin kuin minä. Tämän vuoksi yrittäny pärjätä omillani. Jos oikein
hätä tullut käynyt työterveyshuollossa. Sielläkään kaikkea puhunut. Oonpahan
saanut saikkua ainakin.
Onhan noita, mutta tällä erää en ajatellut tehdä niille mitään. Pärjään nyt aika hyvin näinkin... ja en osaa tehdä niille mitään. On vaikea hakea apua kun ei halua kertoa traumoistaan.
Maanvaiva, jos sinua vaivaa se ettet tiedä isäsi kuolinsyytä, saat sen kyllä selville. Lapsilla on oikeus selvittää asia: "Lähiomainen voi pyytää vanhemman tapauksen kuolintodistusjäljennöksen Tilastokeskukselta http://tilastokeskus.fi/tup/kuolintodistusarkisto/esittely.html". Kannattaa toki miettiä, auttaako tieto sinua eteenpäin. Jos se auttaa, sitten voisi olla hyvä selvittää se.
Hui kiitos linkistä jota en vielä uskaltanut avata. Enkä yksin kysy todistusta, ehkä jos veli tai sisko mukana kysyisivät.
Voihan asiat mennä huonommaksikin, jos kaiken tietää. Pitää miettiä.