Kaksisuuntaisuus ja pettäminen

Kaksisuuntaisuus ja pettäminen

Käyttäjä M3iju aloittanut aikaan 20.04.2015 klo 12:47 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä M3iju kirjoittanut 20.04.2015 klo 12:47

Kulkevatko nämä kaksi asiaa melkein tai lähes käsikädessä? Olen ymmärtänyt, että mania/hypomania vaiheessa saattaa esiintyä yliseksuaalista käyttäytymistä ja näin ollen pettäminenkin voi tulla kyseeseen.
Itse olen kova flirttailemaan vieraiden miesten kanssa ja kaipaan jatkuvasti hyväksyntää.
Viime viikonloppuna petin jo toisen kerran poikaystävääni. Ensimmäisen kerran hän antoi anteeksi, toisesta kerrasta en ole vielä puhunut hänelle, mutta en aio nojata diagnoosiini, joten aion kertoa myöhemmin. Hän kyllä epäili minusta jotain sellaista ja oli vihaisen oloinen, joten annan vähän pölyn laskeutua ennen kuin kerron.
Mitä mieltä olette?

Käyttäjä terve88 kirjoittanut 27.04.2015 klo 22:09

Moi.
Mun poikaystävä jätti minut tänään. Sillä on skitsofrenia. Hän väitti minun pettäneen itseään, mikä ei ollut totta. Hän oli varmaanjotenkin harhainen tms. Harmittaa silti. Rakastan sitä kumminkin..