Huh sydänoireet ja huimaus menivät ohi. Oli kyllä niin hurjaa, että alkoi jo kaduttamaan. Jätän huomenna Ataraxit ottamatta ellei ole ihan pakko. Se on kyllä ainut tarvittava, mitä kotoota tällä hetkellä löytyy.

Tämä päivä on ollut paljon ajatustyötä omaa hoitoa koskien. Olen puhunut siitä miehen kanssa ja eräässä tukichatissa. Suurin huolenaiheeni on, ettei lääkäri kuuntele, mitä mieltä minä olen. Pystyn hänelle perustelemaan näkemykseni, mutta hänen pitää pitää minua selväjärkisenä. No en taida ihan selväjärkinen olla, mutta ihan oikeasti tiedän, mistä puhun varsinkin kun kyse on minun sairauden hoitamisessa.

Tukihenkilön kanssa keskustelu auttoi vähän. En tiedä, soittaako Kotipoli huomenna. Jos ei, niin minä voin soittaa heille. Jonkinlaista keskusteluapua on oltava, että selviän päivästä. Huomenna on Solmussa chattikin.

Hyvää huomenta.

Heräsin taas tavanomaista aikaisemmin ja nukkumaan oli vaikea rauhoittua, vaikka olin ottanut tarvittavia aivan liikaa. Siihen vielä kahvin himo päälle, niin se tarkoittaa vaan yhtä asiaa... Hypomaanista oireilua. Se on ihan ok niin kauan kuin se ei muutu varsinaiseksi hypomaniaksi. Se tästä vielä puuttuisi. Siihen auttaisi Ketipinor, mutta sitä ei satu olemaan kotona yhtään enkä jaksa lähteä apteekkiin.

Se on lasten viimeinen kesäloma päivä. Huomenna koittaa kaikille arki. Tai no minun arkeni on vaillinaista ja tarvitsee suunnittelua. Tytöt odottaa kovasti jo koulun alkua, teinipoika ei.

Tämä päivä pitäisi selvitä kunnialla. Tässä vaiheessa aamua on paha sanoa, miten tämä päivä kehittyy, mutta ainakin yritän pidättäytyä lääkkeistä. Tänään on myös Solmussa chat, siitä voisi olla apua. Huomenna on se kauan odotettu lääkärin tapaaminen. Minun täytyy suunnitella käynti huolellisesti, etten unohda sanoa mitään tärkeää ja jotta tulen varmasti kuulluksi. Täytyy tehdä muistilista, käydä asioita mielessä läpi ja sitä, miltä haluan arkeni näyttävän. Minulla on huonoja kokemuksia avohoidon psykiatreista, siksi pelkään, etten saa ääntäni kuuluviin varsinkaan, kun en ole tavannut tätä lääkäriä aiemmin.

Olisin tyytyväinen, jos saisin edes jotain pientä tehtyä tänään, mutta se riippuu siitä, kuinka voimakasta ahdistus tänään on

Elämä heittää kaiken kerralla eteen. Isomummu nukkuu pois keskuudestamme minä hetkenä hyvänsä. Hän on sairaalassa, nukkuu tajuttomana kohti ikiunta rakkaiden ympärillä. Mieheni oli paikalla ensimmäisenä. Ja onneksi ehdimme lasten kanssa käydä jättämässä jäähyväiset viikonloppuna.

Kerroin lapsille tilanteen ja nyt odotamme viimeisiä uutisia. Purskahdin itkuun ennen kuin sain yhtäkään sanaa suusta. Mummu ei ollut sukua minulle, mutta olin hänet omakseni ottanut ja lapsille äärettömän tärkeä.

Saa nähdä, miten me tästä surusta selviämme. Lapset menettävät ensimmäisen kerran näin läheisen ihmisen. Mummun kissa muutti jo pari viikkoa sitten meille asumaan, ja kissasta voi tulla hyvinkin tärkeä avain lasten surussa.

Isomummu sulki silmänsä ikiuneen yön pimeimpinä tunteina. Mies sai yöllä soiton sairaalasta. Päätin olla kertomatta lapsille ennen kuin koulupäivän jälkeen. He varmasti osaavat odottaa näitä uutisia, mutta kouluun lähdöstä ei olisi tullut mitään, jos olisin kertonut aamulla. Olemme jo eilen aloittaneet suremisen ja keskustelleet asiasta lasten ikä huomioiden.

Tänään on vihdoin se lääkärin aika. Tämä minun vointini romahtaminen ei olisi voinut tulla huonompaan saumaan. Minun pitäisi olla lasten ja miehen tukena, mutta vointini ei riitä edes itsestäni huolehtimiseen. Jos joudun osastolle, kannan syyllisyyttä siitä, että en ole läsnä lasten surussa. Jos taas olen paikalla, tapahtuu se terveyteni kustannuksella.

Olen tehnyt muistilapun, jotta muistan ottaa kaikki tärkeät asiat puheeksi. Ahdistuneena saatan kylläkin lamaantua ja asiat jää sanomatta. En ehtinyt yhtään puhua miehen kanssa hoitooni liittyvistä asioista, kun hän lähti edunvalvojana heti hoitamaan mummun asioita. Minulle on äärimmäisen tärkeätä, että minulla on mieheni hyväksyntä. Alku viikosta vielä oli, mutta nyt tilanne on muuttunut. Hän ei välttämättä omassa surussaan jaksa huolehtia kaikesta yksin.

Todella ahdistava tilanne, kun en tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu. Miten tahansa käykään, tulen kirjoittamaan siitä.

Sain juuri sen, mitä halusin. Osastojakso, ECT ja lääkityksen tehostaminen.

Hartiat ja pää on kipeät ja on raskas olo. Luulen sen johtuvan suremattomasta surusta. Minun täytyy olla lasten tukena niin paljon kuin pystyn osastolta käsin. Suru täytyy surra jossain vaiheessa, mutta se täytyy pitää erillään tästä omasta tilanteestani, ne eivät liity toisiinsa. Suru täytyy siirtää myöhemmäksi.

Minua harmittaa, etten ollut paikalla kertomassa lapsille mummun poismenosta ja tarjoamassa syliä. Teinipoika oli murtunut täysin ja lukittautunut huoneeseensa. Keskimmäinen tyttö oli itkenyt pitkään isänsä sylissä lohduttomasti. Nuorin tyttö ei ehkä ymmärtänyt asian lopullisuutta.

Tänään on hoitoneuvottelu. Toivottavasti lääkäri suostuu omalääkärin sähkö lähetteeseen. Sähköllä saisi nopeasti toimintakykyä. Labroja on otettu tavallista enemmän, vielä on jäljellä huumeseula ja raskaustesti. Litium oli vähän yläkantissa, mutta viitearvojen sisällä. Tutkimukset tehtiin eilen pikana päivystävää lääkäriä konsultoiden tämän viikon lääkeyliannostuksien takia. Lopetin kylläkin sen lääkkeen käytön, kun sain järkyttäviä oireita siitä.

Huomenna on siskontytön syntymäpäiväjuhlat. Haluaisin kyllä nähdä miestä ja lapsia, mutta en muuta perhettä ja sukua. En ihan oikeasti jaksaisi tsempata niin paljoa, että muut näkisivät minut niin kuin ovat tottuneet. Ja toisaalta tuntuu pahalta, että mies ja lapset joutuvat surussaan tsempata juhlissa. No ehkä tämä asia minulle selkenee tämän päivän aikana.

Olen nyt saanut sähköä pari kertaa ja huomenna aamupäivällä on seuraava kerta. Tänään on tapaaminen lääkärin kanssa. Luulen, että hän lähettää minut jatkamaan sähköä ja osastojaksoa kotoota käsin. En tiedä, mitä ajattelen siitä. Olen kai kauhuissani, vaikka ikävöinkin perhettä ja hyvää aamukahvia. On vaan niin vaikea nähdä sitä, että selviytyisin kotona. Tämä on viides osastojakso vuoden sisään. Jos mikään ei muutu, ei tämä tilannekaan muutu.

Jotain hyvääkin kuitenkin. Olemme miehen kanssa käyneet pankeissa asuntolainaneuvotteluissa ja meillä on kolme tarjousta, joista valita. Tosin en usko, että asuntokaupat muuttaisivat mitään, mutta ehkä uusi ympäristö ja uudet naapurit vähän helpottaisi tätä tuskaa. Harmittaa vaan, että alakoululaiset joutuisivat vaihtamaan koulua. No, ei mennä asioiden edelle. Katsotaan, miten ne tästä kehittyy.

Hei. Löysin sairaanhoitopiirin oma-sivuilta tapaamisia, joista en tiennyt lainkaan. Siellä oli fysioterapeutin ja lääkärin tapaamiset, jotka tuli yllätyksenä. Eivät ole vielä kuitenkaan menneet ohi.

Onko sähköstä tuntunut olevan jo apua? Minä olisin ollut nyt valmis sähköön, mutta lääkärini mukaan se ei ole nyt ajankohtaista. Ehkä jonkin uuden kokeileminen olisi ollut nyt tarpeen. En jaksa toivoa mitään uutta. Tai ehkä tuo sähkö olisi ollut jotain... Nyt mua jotenkin pelottaa. Ensimmäinen tunne eilisen aamun jälkeen. Automaattiohjaus voi olla nyt sammumassa. Mitä sitten käy?

Siis pelottaa. Ihan pikkuisen, mutta kuitenkin...

Sähkö kyllä piristää, mutta vie myös tehokkaasti muistin. Lähes kaikki lähimuistista pyyhkiytyy pois. Kirjoitan kaiken muistiin puhelimen kalenteriin, jotta voin tarkistaa, mitä olen tehnyt ja mitä olen sopinut. Maanantaina on taas aika sähköön. En tiedä, miten ylläpitosähkö eroaa tavallisesta, paitsi tietty se on jatkuvaa. Liekö siitäkään ole apua pitkällä tähtäimellä. Pääsin siis eilen kotiin. Luulen kyllä, että olen ennen joulua takas osastolla.

13v poika oli aiemmin tällä viikolla tuonut tytön kotiin koulusta. Ja vienyt hampparille. Aikamoista. En taida olla vielä valmis tällaiseen vaiheeseen, vaikka pojalla onkin murrosikä painanut jo jonkin aikaa päälle. Ja parin vuoden päästä tulee tyttäret perässä.

Nuo lapset! 😉

Tytöt olivat mummolassa yökylässä ja pojalla puolestaan oli kaveri yökylässä. Oli todella vaikeaa päästä ylös tänään, vaikka väliäkö tuolla. Arkena täytyy yrittää päästä ylös aikaisemmin ja käydä aikaisemmin nukkumaan. Heti huomenna on aikainen herätys, kun sain ensimmäisen ajan sähköön.

Tänään olen menossa keräämään loput marjat porukoiden pihasta. Katsoin eilen, kun siitä ohi menin, että oksat oikein riippuvat marjojen painosta. Pakko käydä keräämässä vitamiinit talteen. Tänään pitää myös etsiä puuttuvat dokumentit pankkia varten. Eläkepäätös ja työsopimus nyt ainakin. Kolmesta pankista lainatarjous, joten on mistä valita, jos niinkseen tulee.

Mummon kissa alkaa olla sopeutunut meille, mutta se huutaa kaiken yötä. Liekö sillä on mummoa ikävä vai vaan osoittaa mieltään. Se on kiintynyt tyttöihin ja tytöt, etenkin nuorempi, on kiintynyt kissaan. Hän on niin kovasti toivonut lemmikkiä, ja nyt meillä sitten on kissa, vaikka aina ollaan sanottu, ettei meille kissaa tule. Mutta tämä kissa muistuttaa meitä mummosta hyvällä tavalla.

Mies huomasi viiltely jäljet nilkassa. Ei hyvä. Vaikka ennen pitkää hän olisi ne kuitenkin huomannut. Tunsin itseni niin pieneksi, kun hän moitti minua niistä. Hän sanoi, että tällainen ei ole ollenkaan kivaa. Kunpa hän tietäisi, millainen tuska sisällä täytyy olla, jos päätyy toimimaan näin. Näistä on jo joitakin viikkoja aikaa, mutta kuten lääkäri heinäkuussa sanoi, olisi tarvinnut ompeleet. Paranevat todella hitaasti. Jalka näyttää aika karmaisevalta. Ei ole epäilystäkään, mitä jäljet ovat. Toisaalta hyvä, että mies tietää nyt. Ei tarvitse piilotella kuin lapsilta enää. Lapset eivät ole vielä tarpeeksi vanhoja ymmärtämään äitinsä käytöstä, vaikka tietävätkin, että äidillä on tällainen sairaus.

En meinannut päästä tänään ylös, vaikka olin sähköhoitoon menossa. Lopulta myöhästyin bussista, ja mies vei minut sairaalaan. Minulla oli aika yhdeksältä ja 09.45 olin jo hereillä ja laittanut hakijalle eli isälleni viestiä. Siinä ei totisesti kauan mene. Tällä kertaa muistikin pelittää suht hyvin. Keskiviikkona on seuraava aika sähköön.

Kutsuin kissarakkaan perheeni viikonloppuna kylään tervehtimään uutta perheenjäsentämme. Täytyy saada siivottua ja leivottua ennen sitä. Viikonloppuna on myös Lintsi-reissu luvassa tyttärien ja serkun kanssa. Siitä tulee varmasti hauskaa!

Nämä muistivaivat hankaloittavat elämää etenkin nyt, kun lapsilla on koulu alkanut. Kolme koululaista tarkoittaa tolkuttomasti muistettavaa. No, yritän parhaani mukaan hallinnoida kaiken.

Kaivoin laatikoista esille, kun sattui tulemaan vastaan, vihkoset kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Jos asetan ne esille, ehkä mies kiinnostuu lukemaan. Epäilen kyllä, mutta olisi meidän kaikkien etu, jos hänkin olisi perillä diagnooseistani. Hän ymmärtää masennuksen, mutta siihen se jää. Toivoisin hänen ymmärtävän enemmän, esimerkiksi sen, että itsetuhoisuus kuuluu epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Tosin ehkä voin nyt turvautua häneen, kun vaikea tilanne koittaa, ja kertoa suoraan, että nyt minun tekee mieli satuttaa itseäni. Ehkä se estäisi aikeeni.

Unohdin tänä aamuna huolehtia koululaiset kouluun. Torkutin ja lopulta olin sammuttanut herätyksen, kun en muistanut, että herätys oli tarkoituksella asetettu. Onneksi mies on vielä sairaslomalla, niin kaikki ehtivät kouluun ajoissa. Minun pitäisi lukea saapuneet wilma-viestit, mutta tuntuu, että hukun niihin. Ja koulua on takana vasta viikko. Minulla on 2.,4. Ja 7.luokkalainen.

Tänään pitäisi saada kotitöitä aikaiseksi, niin ei ole sitten niin musertava määrä tehtävää ennen viikonlopun vieraita. Olen kutsunut kissarakkaan perheeni tutustumaan uuteen perheenjäseneemme. Kissa alkaa olla sopeutunut tänne, vaikka se välillä huutaakin. Varmaan se myös ikävöi mummoa niin kuin mekin. Luulen, että mummon poismeno olisi lapsille vaikeampaa ilman kissaa. Lapsille on tärkeää, että he saavat huolehtia kissasta, kun isomummoa ei enää ole. Sitä paitsi kissa tuntee lapset hyvin, niin on luonnollista, että se jäi meille. Alunperin kissa oli miehen, mutta hän antoi kissan mummon seuraksi 16 vuotta sitten. Saa nähdä, mikä suru siitä sitten syntyy, kun aika jättää kissasta.

Tämä elämä on ihan hullua sähköhoidon kanssa. Tästä ei meinaa tulla yhtään mitään, kun en muista mistään mitään.