En saa edelleen otetta mistään, mikä johtuu osittain sähköhoitoon liittyvästä muistinmenetyksestä. Olen hukannut otteeni normaalista arjesta. Ehkä tilanne normalisoituu, kun lapset palaavat kouluun. En tiedä, miten olen aiemmin aikani kuluttanut. En saa kotitöistä otetta. Minulta puuttuu tyystin päivärytmi.

Jotain olen kuitenkin saanut tehtyä tänään. Olen tilannut lapsille kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta koulun alkuun.

Luulen, että minun täytyy luoda itselleni päivärytmi ja kirjoittaa ylös mitä tehdä milloinkin. Ei tästä muuten tule mitään.

Tänään on raskas päivä. Lähdemme jättämään miehen mummolle jäähyväiset. Hän on sairaalassa haimasyövän takia eikä tule enää kotiin. Itkettää koko ajan, mutta pakko pysyä vahvana lasten takia. Mummun kissa asuu nyt meillä ja jää muistuttamaan meitä mummusta.

Otan jo ennakkoon osaa, September! Voimia sinulle!

Kiitos JP.

Tuntuu, että tämä kaikki on liikaa tähän tilanteeseen. Tai no en oikeastaan ole ihan varma, mikä tämä tilanne on. Tai no sen tiedän, että minut kotiutettiin liian varhain ja että nykyinen lääkitys ei ole riittävä. Perus lääkkeiden lisäksi tarvittavia menee kourallisia. En saa tästä elämästä kiinni.

Mä en kestä tätä tilannetta.

Tää ahdistus on ihan kauheeta. En voi avata verhoja tai mennä ulos, koska luulen, että naapurit tarkkailevat minua. En oikeastaan halua nähdä ketään tuttujakaan. En vanhempia, siskoa tai ystäviä. Joudun ottamaan kourallisia rauhoittavia, jotta kestän tätä olotilaa.

Sitten on tuo mies. En kestä sitä, että hän makaa vaan sängyssä. Häntä varmasti stressaa tämä minun tilanne ja mummunsa syöpä. En kestä sitä, että hän osoittaa heikkoutta. Minä en pysty olla vahva. Minä en jaksa olla vahva. Meillä ei tunnu olevan keskusteluyhteyttä. Minun on satutettava itseäni, jotta siedän tämän olotilan.

Sitten on kaikki velvollisuudet. Pyykit pitää hoitaa, siivota, käydä kaupassa, tehdä ruokaa. Ja käyttää poika elokuvissa kavereiden kanssa, koska niin on luvattu.

Kaiken lisäksi olen kutsunut ystäväni lapsineen meille huomenna kylään. En tiedä, miten siitä selviää, mutta kulissit on pidettävä yllä. Ja tytöille olen luvannut Lintsi-reissun ensi viikonloppuna. Mutta minulla on lääkäri torstaina, ja saatan päätyä osastolle. Nyt ainakin tuntuu siltä, että siellä on minun paikka.

En tiedä kauan enää kestän tätä.

September, sun miehes on jo varmaan tosi loppu.

Tämä on niin surullista, että voin näin huonosti. Ihan hirveä pettymys, ettei osastojakso kantanut pidemmälle. Tosin olin itse silloin halukas kotiutumaan, mutta minulla olikin kiire kotiin lasten luokse viettämään viimeisiä kesälomaviikkoja heidän kanssaan. Jäin vaan tyhjän päälle. Suunnitelmana oli ylläpitosähkö ja lääkityksen tehostaminen, mutta jäin vaille lähetettä ja reseptiä. Minun täytyy puhua miehen kanssa mahdollisesta osastolle palaamisesta. Tuntuu, etten voi tehdä sitä päätöstä yksin. Se koskettaa koko perhettä ja siitä pitäisi päättää yhdessä.

Olisipa tilanne kehittynyt parempaan suuntaan siitä, kun pari vuotta sitten sain diagnoosin. Kaikesta hoidosta huolimatta tämä sairaus on vain pahentunut, vaikka minulla on nyt oikeat lääkkeet.

Sasma, niin varmaan onkin. Voi kun hän osaisi puhua asiasta eikä vain "kadota".

Toin pojan ja ystävänsä elokuviin. Poika vaikuttaa olevan iloinen. Tämä olikin päivän ainut merkittävä saavutus. Ahdistaa aivan vietävästi, kun en voinut ottaa lisää rauhoittavia, kun piti olla ajokunnossa.

Ihan hirveä olo heti aamusta. Ahdistaa, fyysisesti ja henkisesti paha olo. En ole pitkään aikaan noussut näin aikaisin, mutta tänään oli pakko olla herätys, jotta saa kaiken ajoissa tehtyä. Täytyy siivota ja leipoa mustikkapiirakka, kun hyvä ystäväni tulee lastensa kanssa kylään. En olisi yhtään jaksanut ottaa vieraita vastaan, mutta olin luvannut kummipojalleni, että hän voi tulla pelaamaan yhtä pleikkapeliä meille. Lapsen lupausta ei voi pettää, siksi on pakko tsempata.

Mietin, olisiko se osasto kaikkien kannalta paras ratkaisu. Kaiken lisäksi minulla on todella outo olo. En osaa selittää sitä, mutta pelkään, että todellisuuden tajuni alkaa rakoilla. Täytyy puhua miehen kanssa, mitä mieltä hän on asiasta. Voihan siellä päivystyksessä käydä, vaikkei osastolle lähtisikään. Jos vaikka aloitettaisiin joku uusi lääke.

Kävin päivystyksessä. Minut otti vastaan päivystävä psykiatrinen sairaanhoitaja (olen hänet ennenkin tavannut samoissa merkeissä). Hän antoi minulle tunnin keskustelu aikaa ja konsultoi lääkäriä. Osastoilla ei ollut tilaa. Tällä kertaa ei paikkaa löytynyt myöskään naapurikaupungista, vaikka mielestäni olisin paikan tarvinnut. No nyt on suunnitelmana vetää pää entistä enemmän täyteen lääkkeitä, sain jopa mukaan muutaman tabletin, jotta näistä päivistä selviää torstain omalääkärin aikaan. Osaston kotipoli soittaa vielä ennen sitä ja varmistaa miten kotona sujuu.

Suututtaa.

Pelottaa.

Ahdistaa.

Hei, September. Ajattelen, että oli kuitenkin hyvä kun kävit päivystyksessä, vaikka et päässyt osastolle. Ilmeisesti kuitenkin hoitosi tiivistyi vielä entisestä.

Tunnistan tuon ajatuksen, että mitä puoliso sanoo, jos... Tietysti sinulla on monin tavoin erilainen tilanne kuin minulla. Perhe ym... Olen kertaalleen lähtenyt päivystykseen saunan jälkeen yllättäen. Soittanut puhelun päivystykseen, saanut kehotuksen tulla käymään, kertonut miehelle ja soittanut taksin. En haluaisi tehdä sitä toiste aivan niin yht'äkkisesti.

Mihin suuttumuksesi kohdistuu? Vieläkö ole suuttunut?

Kyllä, hoitajakin sanoi, että tein oikein, kun tulin päivystykseen. Minua suututtaa se, etten päässyt osastolle. Viimeksikin minulle järjestettiin paikka, vaikka tilaa ei ollut. Ja nyt tilanne on pahempi kuin viimeksi. Ymmärrän, että resursseja ei ollut, silti tuntuu siltä, ettei hätääni otettu tosissaan. Ihan hirveetä, että lapset joutuvat katsomaan minua tällaisena, vaikka he tietävätkin ja osittain ymmärtävätkin tilanteeni. No ei auta valittaminen, täytyy vaan yrittää mennä tunti kerrallaan eteenpäin. Onneksi kesäloma loppuu kohta ja lapset palaavat kouluun.

Osaston Kotipolin sairaanhoitaja soitti ja varmisti, että kaikki on hyvin. Juteltiin eilisestä ja miten tämä päivä on alkanut. Puhuttiin myös paljon ahdistuksesta ja lääkkeistä. Tehtiin myös suunnitelma, miten toimia, kun ahdistus iskee. Mitä lääkkeitä ottaa ja kuinka paljon, ja mitä lääkkeettömiä keinoja käyttää.

Olen viestitellyt myös miehen kanssa. Hän varmisti, että kaikki hyvin. Keskusteltiin myös muista, tulevaisuuteen liittyvistä, asioista. Tehtiin myös suunnitelmaa torstain lääkärin tapaamiseen - sekä miehen että Kotipolin hoitajan kanssa. Nyt on jokseenkin turvallisempi olo. Minua ei jätettykään oman onneni nojaan, vaikka en päässytkään osastolle.

Taisin ottaa likaa Ataraxia. Kylläkin puolet vähemmän kuin eilen, mutta ikäviä tuntemuksia sydämessä ja päässä heittää. Näin ei olisi käynyt, jos olisin päässyt osastolle.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisäys