Kaksisuuntaiset hoi

Kaksisuuntaiset hoi

Käyttäjä hiljainenhuuto aloittanut aikaan 18.08.2018 klo 11:09 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä hiljainenhuuto kirjoittanut 18.08.2018 klo 11:09

Haluaisin kuulla teidän kokemuksia kaksisuuntaisesta, sillä olen melkein varma että sairastan itse sitä, enkä vain masennusta. Millaisia teidän mania tai hypomania vaiheet ovat?

Käyttäjä September kirjoittanut 20.12.2018 klo 14:46

Hei vaan,

Olen ollut nyt hetken aikaa kotona 1,5kk osastojakson jälkeen. Kotiuduin sopivasti joulun viettoon. Kylläpä tekee hyvää olla kotona perheen parissa.

Sähköhoito auttoi hyvin ahdistuneisuuteen. Toivon, että selviän hyvin nyt ainakin joulun yli. Itsetuhoisia ajatuksia on kylläkin ollut sekä ajatuksia itsensä vahingoittamisesta että kuoleman toiveita.

Käyttäjä elinaelli kirjoittanut 05.08.2020 klo 21:57

En ole aivan varma onko minulla kaksisuuntaista mielialahäiriötä mutta vahvasti epäilen että on ollut hypomaanisia kausia elämäni aikana. Oon silloin ollut puheliaampi ja sosiaalisempi, kokoajan menossa. Käyttänyt paljon alkoholia ja muita päihteitä.  Ajatuksenjuoksu on ollut jotenkin nopeampaa, luovempi olo myös. Myös sellaista että on vaikea ollut keskittyä yhteen asiaan ja kokoajan pakko touhuta jotain. Mieliala on ollut ärtyneempi ja levoton myös vaikka muuten onkin niin hyvä fiilis kokoajan. Yöunet on jäänyt vähiin ja oon silti ollut ihan pirtee parin tai neljän tunnin unilla, eli unettomuutta on myös ollut. Masennuslääkkeet on aiheuttanut myös hypomaniaa ja maniaa.

Käyttäjä kirjoittanut 15.08.2020 klo 17:06

Elinaelli. Kuulostaa tutuilta nuo sun kuvailemat jutut. Joku raja on, milloin innostuneisuus onkin hypomaniaa, eikä pelkkää intoa. Jos yöt menee valvomisiksi, seuraa liikaa vauhtia ja päättömiä toimiakin joskus. Unista kannattaa pitää kiinni. Ja omalle kohdalle titratusta lääkkeestä. Itse selviän kahdella lääkkeellä, 2-suuntasuuteen Lito (iltaisin), ja sen aiheuttamiin kilpirauhasen vajaatoimintapulmiin Thyroxin (aamuisin). Olen aina ollut herkästi tarkalla voinnistani, siitä ehkä suht kevyt lääkitys. Kohta olen ollut 10 vuotta remissiossa, mutta en usko lääkkeettömään aikaan. Testannut siinä määrin ja sisäistänyt tarvivani litiumin.