Hei Duality !

Itse suosittelisin menemään ihan lääkärille puhumaan. Itse joskus aikoinaan, kun masennus iski, piilottelin sitä pitkään ja olin itsetuhoinen. Jotkut kaverit näkivät joskus paidan läpi kun olin viillelly (valkoinen paita ja siihen verta, fiksua) ja yrittivät saada minua lääkärille, mutten suostunu. Kielsin että minulla ei ole masennusta. Tätä jatkui lähes puolitoista vuotta, kunnes eräänä iltana kun taas viiltelin itseäni se löi päähän. Mitä olin oikein tekemässä? Miksi en pääse tästä yli? Silloin tajusin että nyt on aika hakea apua. Meninkin suoraan päivystykseen ja seuraavana aamuna osastolle ja olin siellä noin kuukauden verran. Sen jälkeen elämä oli taas kohdillaan jonkin aikaa, kunnes viime talvena, mieliala taas laski. Alkuvuodesta sain onneksi tämän uuden diagnoosin, lääkkeet ovat nyt hyvin vaikuttaneet ja saan kelan terapian aloitettua elokuussa kun terapeutti on palannut kesälomalta. Tyttöystävän kanssa sujuu hyvin ja olo on kuin vasta rakastuneella vaikka olemme nyt seurustelleet jo 10 kk.

Itsekään en tunne että mania vaiheessa, tai itseni kohdalla hypomania vaiheessa tarvitsisin hoitoa, mutta sen jälkeen asia onkin toinen. Joten mania vaiheessa olisi jo tärkeää tunnistaa itsestä oireet ja hakeutua lääkärille. Suosittelen käymään puhumassa lääkärillä jos masennus ja/tai mania tuntuu vaikealta, sillä se helpottaa elämää todella paljon. Itse en olisi koskaan selvinnyt tähän ilman lääkärin ja läheisten tukea ja osastohoitokin oli vain hyväksi.

Tsemppiä sulle ! 🙂

Kiitos tsemppaamisesta rsnn!

Tilanne tiesti paheni tässä parin päivän aikana, ei huvittanut tehdä mitään eikä nähdä ketään. Kämppäkaverit tietysti asia erikseen, mutta yhteisten ystäviemme tulossa vierailulle ahdisti sen verran, että vetäydyin omaan huoneeseeni ja puoliväkisin menin katsomaan lätkäpeliä. Siinä sitten pari erää koomailinkin eleettömästi enkä jaksanut innostua pelistä ilmeenkään vertaa, saatikka että olisi huvittanut puhua mitään. Tästä nyt on jo pari päivää, eilen soittelin alueellisen mielenterveyskeskuksen päivystysnumeroon, joka kartoitti tapaustani vartin verran ja ohjasi toiseen paikkaan, jossa "osataan auttaa". Olin jo toiveikas ynnä muuta eli mieliala nousi, vaikka lääkärikammo "komensikin" minua olemaan häiritsemättä ketään vaivoillani.

Soittelinkin sitten tässä aamutuimaan tänne, joka pikakartoituksen jälkeen bounssasi takaisin edellä mainittuun paikkaan. Ilmaisin taustatilanteen ja tyytymättömyyteni sanallisesti puhelimen toisessa päässä olevalle naishenkilölle, joka sitten totesi etteivät he ota minua päivystysvisiitille. Kiitin kauniisti ja laskin puhelimen alas. Enkä aio enää soitella mihinkään ja kaikkein viimeisimpänä käydä missään. Ilmeisesti olen kelpaamaton edes millekkään päivystyskäynnille tällaisenaan. Herätti suoranaista raivoa tämä, vaikka mielestäni rehellisesti ja moni-ilmeikkäästi kuvasinkin tuntemuksiani ja tarvettani ulkopuoliselle avulle. Sitten alkoi hävettämään ja sen seurauksena masentamaan, että olin häirinnyt muita ihmisiä vähäisillä ongelmillani. Heilläkin varmasti oikeasti ongelmallisia tapauksia, jotka syövät resursseja.

Kai se on itse sitten toimeen ryhdyttävä ja ruvettava väkisin pyörittämään arkea. Ei vaan viitsi rassata (kämppä)kavereiden hermoja käytöksellään, niin varmaan pitää olla taas omissa oloissaan. On se maailma vaan kova paikka. Ei täällä huvittaisi olla, vaikka kantti ei riitä pois lähtemiseenkään.

no johan on terveydenhuolto palvelua ! Kyllä heillä nyt pitäisi olla velvollisuus päästää edes jollekkin päivystävälle psykologille puhumaan ! Edellisellä paikkakunnalla oma terveydenhuolto ei myöskään oikein toiminut, mutta nykyisessä kaupungissa toimii ja olen tyytyväinen. 🙂 Suosittelen että otat yhteyttä omaan lääkäriin ja jos ei sitten vieläkään ota vastaa niin vaikka yksityiselle sitten ! kyllä siihen saa sitten kait jostain kelalta avustusta tai jostain. Älytöntä touhua tää suomen terveyspalvelu välillä tosiaan, ihan ärsyttää ! Ja suomi muka hyvinvointivaltio.......