Kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Käyttäjä rsnn aloittanut aikaan 11.03.2010 klo 15:47 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä rsnn kirjoittanut 11.03.2010 klo 15:47

Kävin eilen lääkärillä ja nyt, kahden vuoden jälkeen, kun minulla on hoidettu masennusta, lääkäri teki uuden diagnoosin ja sanoi että on hyvin mahdollista että minulla on kaksisuuntainen mielihäiriö. Tiesin kyllä, että suvussani on kyseistä sairautta, mutten ajatellut että minulla olisi se? Iski shokki ja koko eilinen päivä meni kun luin esitteitä ja sairauden hoitokeinoja/-muotoja. Ainut mikä jäi vähän epäselväksi on lääkitys? Mitä lääkkeitä on käytössä, kuinka pitkään niitä syödään, miten ne vaikuttavat jne?

Oloni on tällä hetkellä hyvin epäselvä, en tiedä mitä asiasta ajatella ja miten siihen suhtautua. Toisaalta olen iloinen jos diagnoosini on aiemmin ollut väärä ja nyt se osuisi kohdalleen ja saisin oikeanlaista hoitoa.

Käyttäjä Trikimees kirjoittanut 12.03.2010 klo 09:30

Minusta sinun kannattaa suhtautua asiaan rauhallisesti, sillä jos kyseessä on tällä kertaa todella oikea diagnoosi, on mahdollisuutesi parantua huomattavasti korkeammat kuin aiemmin. "Tavalliseen" masennukseen käytettävät lääkkeet, kun eivät käsittääkseeni pelaa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön vaan voivat tehdä olon jopa surkeammaksi.

Lääkkeistä minulla ei ole mitään tietoa, mutta psykiatri (jos sinulla on sellainen) tietää varmasti kertomasi perusteella suositella sinulle jotain tehokasta lääkettä. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä on myös olemassa paljon kirjallisuutta johon sinun kannattaa tutustua. Leena Vähäkylä on toimittanut vuonna 2004 (uusintapainos 2005) kirjan "Mieli keinussa - tarinoita masennuksesta ja maniasta", johon kannattaa tutustua. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta uskon sen olevan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivälle lohduttavaa luettavaa.

Tsemppiä kevääseen! 🙂

Käyttäjä 2912 kirjoittanut 12.03.2010 klo 12:40

Minun isällä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö 2 vuotta sitten. Ja olihan se helpotus meille kaikille, mies kun meni välillä tuhatta ja sataa ja sitten totaalinen pysähdys.
Käsittääkseni sairaus on elinikäinen, voi olla lievempänä, lähes kaikki pystyvät elämään ihan normaalia elämää, kunhan lääkitys saadaan kohdalleen. Ja lääkitys on myös koko loppuiän.
Meidän isän tapauksessa lääkitys on muuttanut miestä, on todella rauhallinen ja tullut hiljaisemmaksi ja keiltämättä vähän passiiviseksi eli kotoa ei tahdo lähteä mihinkään. Mutta mieli on tasaisesmpi paljon, vaikkakin olen sitä mieltä että isän "pilke silmäkulmassa"- persoona on hävinnyt.
Mutta jos vertaa aikaa, jolloin hän sairasti jo, eikä lääkitystä ollut, isä oli hirveä, pahantuulinen, kireä ja aina itse oikeassa ja kuviteli pahan vaiheen aikana kaikenlaista esim. että joku salakuuntelee häntä. Pahoina aikoina saattoi olla nukkumatta viikonkin, meni ja sekoili joka puolella ja oli niin tärkeää että ja hän oli paras, tehokas, ylitse muiden. Itsetuhoisia ajatuksia ei ollut koskaan eikä varsinaista masennustakaan. Jätkä vaan paineli " sata lasissa" pahimpina jaksoina.
Mutta korostan, sairautta on eri asteista, sinun tilanteesi ei välttämättä ole näin paha.
Mutta käsittääkseni sairauteen kuuluu juuri eri vaiheita ja useimmilla on juuri masennus yksi, jota kuitenkaan isälläni ei todettu, siksi sairauden diagnisointi meni niin pitkälle ja ekoiluvaihetia oli paljon.
Mutta kannattaa jutella lääkäreiden kanssa, sinun tilanteesi voi olla todella lievä. Mutta tärkeintähän on, että lääkitys saadaan kohdalleen.

Käyttäjä rsnn kirjoittanut 12.03.2010 klo 14:32

Kiitos vastauksista. 🙂

Olen nyt jo hiukan rauhoittunut asian suhteen ja keskustellut äitini kanssa asiasta (odotan aikaa psykiatrille). Äitini kuitenki tietää sairaudesta jonki vertaa kun hänen isänsä kerran sairastaa sitä.
Ja totta, onhan se parempi jos diagnoosi on nyt oikea ja saan oikean lääkityksen ja pystyn elämään normaalia elämää. 🙂

Käyttäjä Sasaki kirjoittanut 12.03.2010 klo 22:43

Hei!

Sairastan itse kaksisuuntaista ja voin sulle kertoa että se ei mitenkään pilaa elämää enää sitten kun oikeat lääkkeet löytyy. Enemmän oli haittaa "vääristä" lääkkeistä kun hoidettiin vain masennusjaksoja tai masennusta vaikka oli mania menossa.

Nyt tunnen eläväni aika hyvää vaihetta. Syön masennuksen estolääkitystä, tasaavaa lääkettä ja lisäksi nyt sellaista mikä vähän kuitenkin potkii persuuksilleen että voi taas elää!

Sain diagnoosin muutama vuosi sitten ja olen iloinen että sain sen ja se että bibolaaritauti ei ehkä koskaan parane ei haittaa minua mitenkään jos se saadaan näin hyvin kuriin.

Sitten myös kongnitiivisesta terapiasta oon kokenut saavani enemmän apua kuin perinteisemmästä masennus ohjelmasta psykoterapeutilla. Kaikkea kannattaa kysellä ja ehkä enemmän ajatella että tää on ominaisuus, piuhat vaan kulkee omia linjojaan, kuin että jää dä roikkumaan hui miten oon sairas ajatukseen.

Ja ohjat omiin käsiin. Hyvää hoitoa voi saada. Ja vertaistuessakin on voimaa. Itselläni on aivan ihana vähän vanhempi tsemppaaja jolla sairaus on ollut mukana matkassa jo ainakin pari vuosikymmentä.

Mutta tosi paljon tsemppiä sulle uudenalun löytämiseen matkalla vuoristoradalla johon voi löytyä hyvät jarrut. 🙂👍

Käyttäjä Dnana kirjoittanut 18.03.2010 klo 13:51

Kiinnostuin tästä topiikista.

Itse epäilen itselläni juuri tätä pipulaarihäiriötä. Mutta mieheni on sitä mieltä, ettei minulla sitä ole sillä menovaiheeni ei ole niin voimakas.

Eilen olin niin huonossa kunnossa, että meinasivat passittaa minut pakkohoitoon. Ja puhelin, etten enää jaksa elää.

No nukuin yön yli ja olen taas eri ihminen. Virtaa löytyy ja suunnittelen pääsiäiseksi risteilyä.

Ja kun huomenna taas kaikki voi olla päälaelleen.

Kaverinikin totesi, mulle ettet sä ole kunnossa kun näki mut eilen miten itkeä tihurstin ja puhuin, ettei mua enää ole toukokuussa.

Olen saanut jo aikaisemmin lähetteen psykiatrille, mutta nyt hän laittoi perään kiireellisen lähetteen. Jotta pääsisin aikaisemmin.

Pelkään, että kohta tulee taas se kausi kun ei jaksa mitään ja tuntuu että kuolema on ovella.

Voiko pipulaarihäiö olla niin vaihteleva, että päivätkin ovat aivan erinlaisia? 😮

Kiitos jo etukäteen!

Käyttäjä rsnn kirjoittanut 31.03.2010 klo 12:24

Sain eilen nyt lääkityksen bipolaarihäiriötä varten. Lääkäri sanoi että mulla olisi kakkostyypin häiriö. Nyt katsotaan ja toivotaan että elämä alkaa tästä paranemaan. 🙂

Käyttäjä kilttinainen kirjoittanut 31.03.2010 klo 14:32

Itsellä ollut jo jonkin aikaa. Lääkitykset on, mutta siltikin tulee noita sairastelujaksoja. Väsyttää ja masentaa. Toisaalta taas saattaa tulla hirveä meno päälle. Mietin vain sitä, että miten voin tehdä jatkossa töitä kun joudun vähän väliä olemaan sairaslomalla. Pomokin jo siihen puuttui kertaalleen ja sanoi, että on pakko tarkistaa työnkuvaa jos vielä tulee pitkiä sairaslomia.

Totta on, että välillä on ihan ok. Ja voihan sulla olla se lievempi muoto. Toivotaan ainakin niin.

Meikäläinen ei uskalla edes jäädä sairikselle kun saa pelätä koko ajan
a) joutuuko töistä pihalle
b) tippuuko tulotaso
c) mitä sitten tapahtuu jos edelliset tapahtuu

Käyttäjä Dnana kirjoittanut 31.03.2010 klo 21:07

Menin marssimaan tossa viikko sitten aikuis psykalle ja sanoin että nyt lähtee henki multa tai sitten te autatte mua.

Odotin puolituntia niin sain 15minuutin ajan psykiatrille joka määräsi mulle deprakine 500mg viikon ajan ja viikon jälkeen 1000mg. No nyt on eletty kuin helvetissä viikko, mutta alkaa tuntumaan että lääke on auttanut. Paitsi kun menin nostamaan tuplaan annostuksen niin väsymystä tuli aivan kauheesti.

Tänä aamunakin meinasin nukahtaa rattiin ... :S Vaarallista. Saa nähdä miten huomen aamulla. Lisäksi tuo deprakine ilmeisesti syö vitamiineja ja sun muita elimistöstä? Onko näin? 🤔

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 01.04.2010 klo 14:13

Dnana kirjoitti 31.3.2010 21:7

Tänä aamunakin meinasin nukahtaa rattiin ... :S Vaarallista. Saa nähdä miten huomen aamulla. Lisäksi tuo deprakine ilmeisesti syö vitamiineja ja sun muita elimistöstä? Onko näin? 🤔

Älä nyt ihmeessä lähde autonrattiin, jos väsymystä on noin paljon!

Pakkausselosteessa kerrotaan lääkkeestä. On minulle ihan tuntematon, mutta voit soittaa apteekkiin ja kysyä sieltä, noista vitamiineista ja muista. 😀

Käyttäjä Sasaki kirjoittanut 01.04.2010 klo 20:31

Mulla kesti yli kaksi vuotta ennenkuin löytyi sopivat lääkkeet ja nyt niitä sitten yhtäkkiä onkin taas muutettava. Tää on tällaista. Mulla on kanssa diagnoosissa kakkostyypin tauti mutta toisinaan oireet on ollut pahempia esim. oireilen toisinaan sekamuotoisen oirein.

Pahoina hetkinä kun mullakin meni lujaa enkä sitä itse tajunut niin en kokenut useinkaan mitään positiivista huumaa vaan olin vihainen, ärtyinen ja kiukutti kun muut olivat niin hitaita ja eivät viitsineet tehdä mitään. Tai kyllä koin itse olevani todella tehokas ja hyvä ja lähes täydellinen. Ja sitten iski masennus joka pysäytti totaalisesti. Ja koin itseni todella pohjamudaksi.Mies ja lapset olivat kait aika kovilla. Ja työkaverit. Töissä olikin kaikista kamalinta.

Nyt mies on häipynyt omille teilleen ja lapset saaneet omat tukensa ja pienempi terapian. Mun lääkäri oli alkuun tai aikalailla kokoajan sitä mieltä että mä en hyötyisi terapiasta. Päiväosasto jakso sitten sai sen ajattelemaan uudestaan tai kuuntelemaan toisen lääkärin mielipidettä ja vihdoin sain kelan tukeman terapian. Ja tää on hyväksi vaikka se ei mua paranna.

Niin ja ei musta aina tunnu siltä että kaikki oisi ok. Nyt on ilmeisesti hieman vauhtia päällä ja lääkettä lisättävä ja sitten kun vauhti sammuu sitä pitäisi vähentää. Nyt onneksi sain lääkäriltä luvan vähän itsekkin säädellä sitä. Kyllä mä nykyään osaan jo huomata kun vauhtia tulee ja ärtymys iskee päälle ja unen tarve pienenee tai sen kun jääkin vain sohvalle makaamaan, nukkumaan ja suremaan.

Mulla on yksi tuttava joka on syönyt lääkkeitä kaksisuuntaiseen. Nyt hän on jättänyt kaikki lääkkeet pois. Hän vaikuttaa tosi tasapainoiselta ja onnelliselta. Ehkä diagnoosi oli väärä tai sitten tästä todella voikin parantua. Ainakin jos ei oo pahimmasta päästä. Tai mistä sitten onkin. Itse kyllä uskon syöväni lääkkeitä loppuikäni.

Nyt oon töissä mutta pelkään toki aina sairastuvani niin että taas on sairasloman aika. Pomoni pelkää sitä myös. Joskus se ärsyttää mua kun tuntuu että vahtaa oireita ja miettii liian tarkkaan missä tehtävissä selviän. No olen hoitoalalla että ehkä sen pomon on oltavakin tarkkana.

Käyttäjä rsnn kirjoittanut 02.04.2010 klo 11:59

Mä odotan kans nyt et saisin kelan terapian käyntiin, mulla on eka käynti psykoterapeutilla 14.3.

Nyt myös kun olin lääkärillä ja äiti oli siellä mukana, helpotti se todella paljon diagnoosin varmistamista kun äiti kuitenkin muistaa mun lapsuusajasta enemmän kuin minä ja kyllä siellä todettiin että mulla on ollut oireita bipolaarihäiriöön jo pienestä pitäen. Äitini oli myös ensin hyvin epäröivä diagnoosin suhteen, mutta käynti lääkärillä helpotti hänenkin näkemystään asiaan.

Toivottavasti nuo uudet lääkkeet alkavat pian puremaan. 🙂

Käyttäjä Sasaki kirjoittanut 05.04.2010 klo 21:14

Hyvä että sulla on äiti ja alkava terapia tukenasi nyt kun olet saanut diagnoosin ja alat sen tiedon kanssa elää. Ja muutenkin on hyvä että sulla on äiti joka tukee ja osaa huomata eroja sun olemisessa ja käyttäytymisessä. Alkuun sillä on iso merkitys sille miten sitten itse oppii itseään tulkitsemaan. Toivottavasti tiellesi tulee enemmän parempia päiviä kuin huonompia 🙂👍

Toivotaan että lääkärisi on määrännyt sulle sopivat lääkkeet ja myös sitä myöten olo koheentuu. Pitkää pinnaa hoito kyllä varmastikin kysyy. Vaikka lääkkeet heti sattuisivatkin sopimaan niin toivottu vaikutus tulee aina viiveellä. Onnea sille toivotun etsimiselle!

Käyttäjä kilttinainen kirjoittanut 20.04.2010 klo 13:41

Sasaki kirjoitti 1.4.2010 20:31

Nyt oon töissä mutta pelkään toki aina sairastuvani niin että taas on sairasloman aika. Pomoni pelkää sitä myös. Joskus se ärsyttää mua kun tuntuu että vahtaa oireita ja miettii liian tarkkaan missä tehtävissä selviän. No olen hoitoalalla että ehkä sen pomon on oltavakin tarkkana.

Samma här. Joudun aina miettimään nykyään voinko olla sairaslomalla vai en. Esimies ei sitä ymmärrä.
Oireina minulla on: masentaa ja oon vihainen koko ajan, kaikki muut autoilijat on törppöjä, mies ei ymmärrä ja lapsetkin ärsyttää. Väsyttää koko ajan ja unilääkkeillä nukutaan yöt.
Ei kiva...

Käyttäjä rsnn kirjoittanut 21.04.2010 klo 11:57

Nuo uudet lääkkeet eivät taidakkaan sopia minulle. :/ Nyt on kaula oikealta puolelta turvoksissa ja flunssan oireita. Kävin eilen päivystyksessä oman lääkärin määräyksestä, mutta siellä ei osattu sanoa, johtuuko lääkkeistä vai onko vain tavallista flunssaa.

Eivätkä ne ole myöskään alkaneet puremaan vielä kovin hyvin. Olin viime viikolla kaksi kertaa sairaalassa yötä, itsemurhayrityksestä ja viiltelystä. Ehdottivat taas osastoa, mutta en suostunut. Pelkään jos nämä oireet johtuvat nyt uusista lääkkeistä, millaiseen lääkkeen vaihtorumbaan taas sitten joudun. Ja alkavatko sitten uudet lääkkeet toimimaan kuinka nopeasti?

Mieliala tuntuu olevan taas aika alhaisissa lukemissa, mutta toisaalta yritän ajatella, että pohjalta on vain yksi tie ja se on ylöspäin. 🙂

Käyttäjä Duality kirjoittanut 18.05.2010 klo 20:19

Moi, olen uusi täällä. Ikä 23v ja sukupuolena mies. Minulla ei ole diagnoosia (vielä), kun olen aiemmin pelännyt huomattavan paljon meneväni lääkäriin tai psykologille tai muuhun vastaavaan. Viime vuosina olen kuitenkin mielestäni kokenut kohtuuttomia vaikeuksia elämänhallinnassa yleisesti (arkiaskareiden, läheisimpien ihmissuhteiden sekä osittain myös työ- ja harrastusmotivaation suhteen), ja ajattelinkin että olisi tarve vähän pysähtyä miettimään syitä tähän. Tiedän, että kotilääkärin leikkiminen ei johda mihinkään järkevään, vaan pitäisi oikeasti mennä sinne lääkäriin juttelemaan, mutta kelvatkoon tämä nyt alkajaisiksi.

Olen psykologiasta ollut kiinnostunut koko ikäni ja tutkinut varsinkin mielenterveysongelmia harrastuspohjalta aina kun on aikaa, kiinnostusta ja viitseliäisyyttä riittänyt. Tämän pohjalta onkin tullut tutuksi monet mielenterveysongelmat, sekä niiden oireilu, erityispiirteet ja hoitomuodot. Olen monesti vuosien mittaan miettinyt mahdollisuutta, että olen sairastunut johonkin kaksisuuntainen mielialahäiriön "lievempään" muotoon. Listasinkin "epänormaaleiksi" tuntemuksiski kokemiani ajatuksia, tunteita ja kokemuksia, joita peilailin bipolaarisuuden tyypillisimpiin oireisiin, ja lisäsin muita epänormaaliksi kokemiani irrallisia (h)ajatelmia.

Olen selkeästi pystynyt erottamaan tunnetiloissani kaksi toisistaan eroavaa tilaa:
"Maniavaiheessa" käyttäytyminen ja ajattelu seuraavaa:
* jalkojen ja käsien pakonomainen liikuttelun tarve lepotilassa, kasvojen nykiminen kylläkin jäänyt murrosiän myötä
* ruumiinjäsenten väsymystila, mutta mieli on virkeä eikä varsinaisesti "nukuta"
* rajattomien mahdollisuuksien tuntu, kuitenkaan ei-surrealistisia näkemyksiä
* sopeutumiskyvyttömyyttä arjessa tapahtuviin muutoksiin, jotka koskevat ennalta määrättyihin ja sovittuihin asioihin
* ehdotonta tarkkojen sääntöjen noudattamista, jota myös edellyttää lähipiiriltään
* halu vetäytyä sosiaalisista tilanteista, koska ne ovat "ajanhaaskausta"
* vahva tarve rationalisoida ja objektivisoida asiat, ei tunne tarvitsevansa muuta ajattelumallia
* siltikin vaikeuksia kohdistaa energiaansa tärkeisiin asioihin, vrt. keskittymiskyvyttömyyttä (prokrastinaatio?)
* tuntemuksia, että ympäröivistä ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista pitää hyötyä konkreettisesti (narsismi)
* seksuaalisesti (hieman) yliaktiivinen (tarve useampaan kertaan päivässä)
* pakonomainen tarve perfektionistiseen ajatteluun (ja ihannointiin) sekä sen toteuttamiseen käytännössä
* selvästi narsistinen ja ylimielinen käytös

Vastaavasti "depressiovaiheen" tyypillisimmät tuntemukset:
* erittäin syvät, usein psykoottistasoisiksi äityvät erilaiset harhaluulot siitä, että kaikki ihmiset ovat vastaan => kiihdyttää pelko- ja masennustiloja
* ei harha-aistimuksia (äänet eivät puhu, ei näe ei-olemassaolevia asioita)
* kohtuuton riippuvuuden tunne läheisistä ihmisistä, ja siitä johtuva miellyttämisen tarve, joskus myös vetäytyy sosiaalisista tilanteista
* elämänhallintakyky alhainen; ei laita ruokaa, ei maksa laskuja, ei saa mitään aikaiseksi
* totaalinen seksuaalinen latenssitila, ei pienintäkään halua seksikokemuksiin
* jatkuvia itsetuhoisia ajatuksia, mutta ei itsemurhayrityksiä menneisyydessä
* somaattiseksi luonnehdittavia ruummiillisia "kipuja" (merkittävä päänsärky, pahoinvointi, joskus jopa oksentelu)

Yllämainittujen vaiheiden kesto vaihtelee muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, "normaalitilat" asettuvat yleensä transitioihin. Alapuolella olevat havainnot oman mielenterveyden tilasta pätevät yleiseen ajattelu- ja käsitysmalleihin, eli ovat jatkuvia.
* tiedostustaso toimii täydellisesti, ei muistiongelmia tai "blackout"-kohtauksia
* jatkuva kohtuuttoman huonon itsetunnon tiedostaminen ja/tai tunteminen (yleisesti lievää parannusta murrosiästä)
* puhe ei missään vaiheessa kiihtynyttä, mutta ajatus pomppii aina ulkopuolisille vaikeaselkoisesti riippumatta mielentilasta
* uni ei koskaan katkonaista, noin 7-8 tunnin yhtäjaksoiset säännöllistyneet yöunet
* positiivisten tunteiden latistuminen, maanisemmassa tilassa jatkuvasti kasvava tarve radikaaleille muutoksille, jotta saadaan vahvempia tunnekokemuksia aikaan
* jatkuva tunne siitä, että kokee epäoikeudenmukaisuutta
* harhaluuloisuushäiriötä (F22) muistuttava jatkuva ajatusmalli, jossa mitkään vastakkaiset todistelut eivät voi horjuttaa uskoa harhaluuloon (erityisen voimakas masennustilassa => herättää aggressiivisia tuntemuksia, joita ei pureta suoraan eikä passiivisesti)

Näiden mietteiden jälkeen olisi varmaan suhteellisen aiheellista kysyä teiltä viisaammilta, miten kannattaisi menetellä. En oikeastaan nyt melko pian syvän masennusvaiheen jäljiltä tiedä yhtään mitä ajatella ja tehdä, mutta sen tiedostan, että jonkinlaista muutosta on tapahduttava. "Maniavaiheen" yllättäessä en edes koe tarvitsevani minkäänlaista apua ja arjen pyörittäminenkin sujuu edes jotenkin siedettävästi myös lähiympäristölleni.