Hei "maanvaiva"!

Minä kyllä kehotan Sinua pysymään kaukana kaikesta, mikä liittyy shamanismiin ja sen harjoittamiseen. Shamanismi ei tuo elämääsi todellista apua, vaikka se siltä ehkä alussa vaikuttaisikin. Se on valhetta, eikä varsinkaan herkän ihmisen pidä harjoittaa shamanistisia menoja.

Ajattelen, että ystäväsi, jotka kuskaavat Sinua terapiaan, tekevät Sinulle todella suuren palveluksen. Terapian avulla Sinulla on mahdollisuus oppia ymmärtämään
itseäsi ja elämääsi jne. Sinä itse vaikutat terapian kulkuun omalla tavallasi ja tiedät, missä mennään. Shamanismista ei voi sanoa samaa.

Usko Jeesukseen ja Raamatun Sanaan ei ole henkimaailman asia niin kuin esimerkiksi shamanismi. Kristinusko puhuu toivosta, armosta ja pelastuksesta, joista voi päästä osalliseksi jo tämän elämän aikana; shamanismi tarjoaa jotain aivan muuta.

En tunne shamanismia tarkemmin, mutta sen verran kuitenkin, että tiedän varoa ja varoittaa siitä.

Elämän ilmiöitä on toki hyvä pohtia ja punnita, mutta minkä tahansa "ismin" kuljetettavaksi ei tule antautua.

Kiitos vastauksestasi.
Minä mielestäni tunnen shamanismin oikein hyvin, samoin kyllä kristinuskon.
Eikä ne mitenkään poissulje toisiaan. Olen uskovainen mutta miksi en voisi samalla sanoa, että harrastan shamanismia? Nyt pitää sanoa, että tutkin sitä.

Onhan niitä muitakin kuin shamanismi ja kristinusko. Mikä se nyt on muotia, joku mindnes? Eikö se ole vaarallista ja pelottavaa?
Välillä tuntui, kun tutustuin luteraisen uskon historiaan ja tapoihin, että sekoan ja miten ihmiset voivat noin uskoa.

Onko niin, että uskovaiset ihmiset hyväksyvät vaan oman uskonsa ja muut ovat vaarallisia?

Usein itse totean, n jonkin elämän lain, ja huomaan, että ai niin, noinhan lukee Raamatussa.
Eli kyllä siellä on hyvät ohjeet elämään, mutta ne on vaan opitttava kantapään kautta, ei opetella vaan ulkoa niitä.
Jokainen tulee omalla tavallaan ja uskollaän autuaaksi.
Itse en osaa varoittaa mistään ihmistä, jos käyttää myös omia,
Jumalan antamia aivojaan.
😉

Niinpä, niillä Jumalan luomilla aivoilla mie näitä kaikkia asioita mietin.
Toisaalta en kai kovin itsenäisesti, kun luen toisten ajatuksia kirjoista tai kuuntelen oikean shamaanin puheita.

En kai minä olen ainut ihminen joka opiskelee jotain ja tulee tunne, että haluan tuota myös kokeilla enkä vaan lukea?
Raamattu on Pyhä Kirja, sen uskovaisena myönnän mutta voiko joku muukin lukemani juttu olla pyhää? Ja opettavaista ja voiko siitäkin tulla sieluun rauha ja tunne, että tämä on mun juttuni, mun oma pyhä kirja?

No tarkoitinkin viestilläni juuri sitä, että totuuden voi nähdä - ja jokainen tietysti näkeekin sen - omasta näkökulmastaan, vaikka totuuksia sinänsä ei voi olla kuin yksi.

En myöskään tarkoittanut, että juuri Raamattu nykyisessä muodossaan olisi jokin ehdoton totuuksien kokoelma, jossa on sanottu juuri kaikki se mitä pitää eikä mitään turhaa - sehän on ihmisten kokoama kirja sekin, josta tietääkseni on ollut muunkinlaisia kokoonpanoja aikojen kuluessa! Mutta kyllä siellä on paljon aikaa kestäviä totuuksia, mutta niin on varmasti monessa muussakin kirjassa - ja uskonnossa.

Olisi aika outoa, että olisi olemassa oikeasti jokaisen uskonnon jumala erikseen eri uskonsuunnille, jos ja kun Jumala on, niitä voi olla vain yksi, mutta tiet, joita pitkin totuutta etsii, ovat todella erilaiset...eräs sääntö, mikä lienee useimmissa uskonnoissa, jossakin muodossa, on lähimmäisen ja itsen kunnioittaminen, noin käytännön elämässä.

Kellään ei liene mitään sitä vastaan, että häntä itseään kunnioitetaan, vaikka olisi erilainen kuin muut, niin kuin jokainen tietysti onkin oma yksilönsä ja erilainen suhteessa muihin. Jos taas tätä toivoo ja vaatii, olisi vastaavasti myös itse kunnioitettava kaikkia muita.
Se, miten näitä missäkin tilanteessa toteuttaa, vaatiikin sitten meiltä jokaiselta pähkäilemistä joka päivä ja hetki.
Ja minua nyt viimeksi voi pitää ainakaan ns. perinteisenä uskovaisena, mutta näin siis ajttelen. Pyhiä asioita ja kirjoja on varmaan "lukemattomia", niin kuvaannollisesti kuin konkreettisestikin, ainakin minulla, en edusta mitään uskontoa enkä ole opiskellut mitään akateemista, mutta jokaisella lienee silti oikeus ajatella - onneksi.

Tämä eikä edellinen kirjoitus ei ollut mikään hyökkäys, päin vastoin, asioita on käsittääkseni tarkoituskin tutkia ja opiskella ja etsiä totuutta, eikä ottaa käteen yhtä ainoaa kirjaa, ja sitten lukea se ulkoa, ja poimia sieltä aina tilanteeseen sopiva kohta, vaikkei edes itse oikein olisi sisäistänyt, mitä se mahtaa tarkoittaa. Juuri tuota tarkoitinkin aivojen käytöllä, muutenhan niitä ei tarvittaisi, vaan meidät olisi ohjelmoitu roboteiksi, jotka tekevät kaiken oikein kaikilta kannoilta katsottuna!

En tiedä, miksi kirjoitin tämän, kun on paljon ajankohtaisia ja käytännönläheisempiäkin asioita ratkaistavana, mutta oli jostain syystä tunne, että on pakkko kirjoittaa-

Tämän ei pitäisi loukata ketään, ainakaan se ei ole tarkoitus. Sanoin, etten ole mikään uskovainen, mutta itsen ja lähimmäisen kunnioittaminen ja ymmärtäminen ovat minulle tärkeitä arvoja, ja omatuntoni valittaa, jos tunnen rikkoneeni näitä, tahallani tai tahattomasti.

Et sinä minua kyllä loukkaa kirjoituksillasi. Hyväksyn eri mielipiteet.

Minä etsin uskosta jotain tasa-arvoisempaa kuin on tavallinen kristinusko ja Jumala.
Kuitenkin uskoisin Jumalaan.
Haluaisin olla luonnon kanssa tasa-arvoinen ja voisin milloin vaan pysähtyä luonnossa ja saada voimaa kivistä, eläimistä, puista, kasveista ja ne minulta.
Nythän aina on mielessä, että tätä juttua hallitsee yksin Jumala.

Haluaisin käydä ylisessä ja alisessa kuten käydään kirkossa.
Mutta, jos niin teen, minua pidetään hörhönä.

Tarkoittanet aiemmalla kirjoituksellasi tietoista läsnäoloa, josta nykyään käytetään nimitys "mindfullness". Tietoisesta läsnäolosta on paljon kirjoja. Kannattaa tutustua esim. Eckhart Tollen kirjoituksiin.

Käsittääkseni shamanismilla on hyvin vähän yhteyksiä tietoiseen läsnäoloon. Meditaatiota voivat toki harrastaa myös kristityt. Silloin vain puhutaan kristillisestä syvämietiskelystä. Esim.Wilfrid Stinissen on kirjoittanut aiheesta. Löytyy myös Kirjapajan kirjoja. Melko tuore (2009) on sellainenkin teos kuin Mauri Lehtovirta: Jeesuksen jooga. Basam Books on kustannusyhtiö, joka on julkaissut erittäin paljon kiinnostavia henkisiä kirjoja eri kirjoittajilta ja myös eri uskontojen klassikoita.

Minä olen ollut shamanistisessa istunnossa teltassa, jossa rummutettiin ja mukamas vaellettiin aliseen. Ei se ihan niin helppoa ole. En kyllä kokenut mitään kovin erikoista. Olen myös tavannut erään nuoren tytön, joka meni sekaisin niistä harjoituksista. En suosittele sitä touhua kenellekään, koska aika epävarmalla pohjalla liikutaan. Suosittelen, että hankkisit vaikka ensin kirjallisuutta aiheesta. Oman käsitykseni mukaan shamanistisissa rituaaleissa ei kovin korkeilla henkisille tasoille yleensä päästä, vaan astraalimaailmoissa siellä vain vaelletaan. Niistä taas saat etsimäsi tietoa teosofisesta kirjallisuudesta.

Muista uskonnoista löytyy paljon kirjallisuutta ja tietoa verkostakin. Niitä tutkiessa kuluu helposti koko loppuelämä. 🙂

Itse olen ollut muutamia vuosia kristitty ja sitä ennen olin kiinnostunut itämais/new age-tyyppisestä hengellisyydestä- luonnon energioista, meditaatiosta jne. En kokenut niistä haittaa, mutta ei niille ole ollut tarvetta kääntymyksen jälkeen. No kyllä minä edelleenkin nautin luonnosta ja saan siitä energiaa- ihailen Jumalan luomistyötä. Vastaavasti kun ihailen vaikkapa taulua, annan samalla kunnian taiteilijalle. Miksi välittäisit siitä, että joku pitää sinua hörhönä? Kyllähän meitä kristittyjä, varsinkin ihan uskovaisia, pidetään ties minä hihhuleina ja hulluina, kaikenlaista saa kuulla..En enää jaksa siitä välittää, it goes with the deal. 🙂

Kiitoksia keskustelusta.
Etsijä, sinulla jäi kai huomaamatta, että opiskelen sivuaineea muinaisuskontoja. Ja olen aika montaa kirjaa shamismista lukenut, jopa saameksi.
Ja tiedän, että tähän voi upota lopun elämäänsä mutta niinhän Raamattuakin tutkitaan aina uudelleen ja uudelleen.

Olen ollut mukana shamismikokouksessa mutta lähtenyt pois ennen aliseen tai mhin lie lähtivätkin menemään rummuttamalla. Mie lähin syömään.
Mulla on sellainen tuttu shamaani joka myös pelkää mun menemistä aliseen, koska mulla on epilepsia ja olen autistinen hörhö enkä välttämättä osaisi tulla takaisin. Ja kuitenkin aion iänkaikkisen elämäni elää taivaasaassa enkä ylisessä
Vai voisiko se olla sama asia?

Olen myös tietoinen siitä kuinka suku voi hävetä shamaani uskovaista niin paljon, että hänet pakotetaan pois suvusta. En minä usko, että minulle niin kävisi mutta ei oikein sovi yhteen mieheni uskon kanssa shamismi. Ei perheessä voi olla hörhö-kristitty ja hörhö-shamanismi.
Ehken kuitenkaan niin paljon välitä, jos muut pitää mua hörhönä, johan me mua kutsuu kaatumatautiseksikin. Suurin vaara on siinä, että itse pidän itseäni hörhönä ja pelkään mitä tapahtuu, jos aivan täysin uppoaisin shamismiin.

Sitäkin vähän panen vastaa, että kaikesta pitäisi antaa kunnia Jumalalle. Hänelle kuuluu kunnia monesta asiasta muttei ihan kaikesta.
Kun minä valloitan korkean tunturin huipun ja lähes kosketan taivasta, voin lausua, kiitos Jumala Sinulle tästä.
Mutta, kun vaellan metsässä, haluaisin jättää Jumalan kotia ja ajatella, että tämä kaikki on vaan syntynyt eikä tätä kukaan luonut.

Eihän oma kokemus ja siitä kertominen kait loukkaa ketään?
Siksi ihminen kait kertoo sen että tahtoo jakaa sen ja ehkä joku saa siitä avun uutena ajatuksena solmuun menneiden tilalle.
Joskus ihminen vain menee kuin solmuun jos liikaa miettii, ei osaa yksin aukaista solmua, eikä näe muita mahdollisuuksia, mieli ja ajatukset ovat niin sykkyrässä. Ihminen on viisas kun kyselee ensin, sehän sanotaan jo Raamatussakin, kehoitetaan istumaan ystävien kanssa neuvottelemaan kannattaako joku asia alkaa tekemään ettei käy niin että aloittaa jotain ja jääkin kesken kun ei ole varoja tai tarpeita rakentaa sitä. Se on henkinenkin vertaus.
Olen elänyt monta vaihetta ja varmaan elän vielä edelleen, muutun ja muuttuu myös ne mielipiteeni jotka luulin niin tosiksi ja varmoiksi.
Elin monta vuotta etsikkoaikaa ja kuljin kaikenlaisissa "istunoissa" ja lapin ihmisenä myös shamanismista. Luin ja mietin ja tulin siihen tulokseen, etten ainakaan halua sitä.
Raamattua lukemalla löytää vastauksen näihin kysymyksiin. Tein usein niin että rukoilin Jumalaa auttamaan, varjelemaan kun en itse osannut varoa, liian uteliaana menin paikkoihin joihin ei olis kannattanut mennä, tein asioita joita ei olis pitänyt tehdä, mutta usko siihen että Jumala auttaa on sitten ohjannut oikealle tielle. Eihän täällä muuhun voi uskoa kuin että Jumala ohjaa oikealle tielle.
Monesti on ohjaus ollut sellaista, että olen "vahingossa" lukenut artikkelin joka on avannut uuden ajatuksen jumiin menneen tilalle, kun on epävarma mitä pitäis tehdä. Koska mielestäni jos on epävarma jostain mikä kiinnostaa niin kannattaa jättää tekemättä, koska siinähän on jo ihmisellä jokin sisäinen varoitus joka jo ikäänkuin huutaa, että hei älä tee sitä.

Minulla ei tosiaan ole sellaista ystävää jonka kanssa voisin puhua shamanismista.
Tai ehkä olisi, jos uskaltaisin avata suuni.
Minulla on kristittyjä ystäviä joiden kanssa puhun kristinuskosta.
Minulla on shamaani-ihmisiä, ei ystäviä vielä, joiden juttuja kuuntelen shamanismista.

Salainen 55, kun olet Lapin ihminen ja jos tutkit sukujuurtasi, etkö välttämättä silloin törmää shamanismiin? Minun suvussani on ollut shamaani, koko kylän tietäjä ja parantaja.
Minä haluan kaiken tietää suvustani mutta pääni ei sitä kai kestä.
Jotenkin minusta tuntuu, että kunnioitan esi-isäni eniten olemalla shaamani jossain muodossa.

Jos Jumala ohjaa oikealle tielle, enkö silloin nyt ole sillä tiellä? Tai milla tiellä olen?
Huomen aamulla aion mennä liturgiaan ja nauttia ehtoollisen ja sitten tutkia shamanismia.
Tai mennä melomaan. Minulle shamismi ei enää ole muinaisusko vaan luonnonusko.
Mahtuu siihen kanoottiin sekä Jumala että esi-isäni usko.

Mun mielestä ei ole muuta jumalaa kuin Raamatun jumala. Hän on kaikkivaltias, hän on luonut kaiken. Toivon että ette loukkaantuneet tästä.

Niin, jospa kerron kunnolla miksi en enää halua shamanismia tutkia tai siihen alkaa:
olen entinen alkoholisti, (alkoholihan on keskushermostomyrkkyä) ja kun raitistuin (kauan sitten) näin unen jossa oli kota ja penkki, nuotio ja niitä merkkejä mitä rummussa on. Tietenkin herkkänä ihmisenä innostuin että jes, tätähän minä kaipaankin. No, otin selvää shamanismista ja myös siitä mitä se nykyisin on ja mitä se oli ollut ennen. Jostain luin että ne poppamiehet söivät jotain sientä jolla saivat itsensä vaivutettua nirvanaan ym. sellaista tietoa löytyi joka ei minun mielestä vastannut käsitystä hyvästä ja rakkaudesta vaan jostain muusta. Onhan minunkin suvussa kait joitain "tietäjiä" ollut, mutta käsitän senkin niin että jos ihmisellä ei ole uskoa Jumalaan on haettava sitä apua mistä tahansa, kun hätä on suuri on kaikenlainen lohtu tarpeen. Olen jopa joskus mennyt ennustajan luo, kun tulevaisuus niin pelotti, mutta ei enää tarvitse mennä kun on usko Korkeimpaan Voimaan joka auttaa ja suojelee.
En väitä etteikö ole olemassa myös hyviä shamanisteja jotka palvelevat hyvää, jos he uskovat Jeesukseen. Maailmassa on paljon kaikenlaista uskomusta ja uskoa etten ainakaan minä voi mitään tuomita vääräksi, itselle ne eivät sovi koska menisin sekaisin niistä jos alan tutkimaan liikaa. paras pysyä minun tiukasti tukevalla keskitiellä 🙂

Minähän uskon kristinuskon Jumalaan mutta ei se estä minua etsimään jotain muutakin elämääni. Minä uskon, että Jumala ei pahastu vaikka kuinka hakisin vanhoista luonnonuskoista jotain mitä en itsekään oikein tiedä.

Minusta on jotenkin väärin kuvitella, että kristinusko olisi ainut oikea usko.
Voi olla hyvä shamaani ja hyvä parantaja vaikka ei uskosi Jumalaan.

Luen juuri nyt intiaanitietäjä Bear Heartista kertovaa kirjaa Äitini tuuli.
En kopioi mitään siitä tänne mutta suosittelen kirjaa.

Omakohtaisia kokemuksia meditaatiosta.🙂
Mielestäni meditaatio on itsensä 'tyhjentämistä' turhista ajatuksista. Silläkin on tietysti vaaransa, mitä itsestä löytää. Tuleeko siellä vastaan (omassa mielessä/ ajatuksissa) ensin ne kauniit asiat, joita maailmankaikkeus näyttää. Vai täytyykö puhdistaa itsestä ne väärät ajatukset ensin. <-Tai onko nuo toisin päin. Meditaatio on kaunistila, kun pääsee siihen levolliseen tilaan, jossa mieli ja keho on yhtä. Tosin minulla on vielä niitä uskomuksia, jotka on siltä taustapeilistä katsottuna, ns. tukoksina kehossa. Onko tuossa sitten ollut se hyväuskoisuus kyseessä, jotta uskoo ja luottaa hyvän kantamoon elämän tiellä. Kaikki liittyy tietysti kaikkeen ja kaikella on tarkoitus. Miten ne itse mieltää ja kuinka niitä katsoo. Ei minultakaan ole meditaatio onnistunut etteikö sieltä olisi löytynyt se pimeä puoli. Ehkäpä sen tasoittaminen, kuinka ne käsittelee itsessä. Ja liittykö siihen ketä muita ihmisiä, jotka peilaavat minua ja minä heitä. Hörhöily ja sen vaarallisuus: Tässä on myös se oma mieli kultainen keskitie hyvä muistaa. Yrittääkö se oma mieli syöttää sellaista joka ei kuulu minuun. Luulen että maailmass on niitä hyviä parantajia, jotka haluaa henkilölle kaikkea hyvää. Siihen ei kuitenkaa pidä sekiottaa muiden ajatuksia ja tuntemuksia. Minulla ainaskin meinasi mennä pasmat sekaisin, kun oli liian monta maustamassa ja sekoitamassa minun elämää. Ystävyydestä ja kuinka sitä omaa henkistä tilaa kertoo ystäville. Niitäpä taitaa olla hyvin vähän, jotka on ns. löytänyt itsensä. Niille pystyy olemaan avoin. Ehkäpä se tulee itsestään kehen luottaa. Onpa sitä pettynyt monesti, kun on uskonut siihen ystävyyteen ja kun kääntyy, niin onpa huomannut ettei se ollutkaan niin rehellisellä pohjalla. Perustus on pettänyt talon rakennuspuuhissa. Onnkesi niitä ihmisiä löytää, jotka on todellisia ystäviä. Eihän niitä tarvitse olla monta, yksikin on riittävästi. Ystävällisyys tulee aina takaisin, kun olet ystävä. Tässä maailmankaikkeudessa on kohdalleni sattunut myös väärinymmärryksiä sekä minut on ymmärretty väärin, juur tuon oman 'katsomuksen' tähden. Sille en voi itse muuta kuin pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Sen tässä matkanvarrella on tullut niin selväksi, että en pysty...kykene...voi satuttaa itseään enempää.