Tuntuu välillä että tämä elämä on kammottavaa ja kuolema vielä kamnottavampaa...☹️

Olen Jumalan käsissä. En tapa itseäni. Annan kaiken kulkea painollaan. En vain kerta kaikkiaan enää jaksa olla tässä iän ikuisessa kiirastulessa että onko jumalaa vai ei. Tässä suunnitelmani: elän vain tätä elämää eteenpäin. En toivo liikoja. Syön, peseydyn ja hoidan rutiinit. Jos vähän jää aikaa niin sen ajan näen kavereita tai kuuntelen musiikkia. En odota että tämä elämä muuttuisi tästä yhtään paremmaksi. Perseestä tää elämä on, mutta jatkan sitä silti. Käyn kävelyllä välillä ja liikun. En tiedä minkä takia olen syntynyt, ehkä Jumala tietää mutta minä on. Välillä sitä kärsii ja välillä on vähän parempi olo. On tää elämä vaan v-mäinen pesti.☹️

minäitse89 kirjoitti 2.4.2018 16:41
En toivo liikoja. Syön, peseydyn ja hoidan rutiinit. Jos vähän jää aikaa niin sen ajan näen kavereita tai kuuntelen musiikkia. En odota että tämä elämä muuttuisi tästä yhtään paremmaksi.

Näin se menee

Olen tuntenut Jumalan kaikkivaltiaan rakkauden. Olen tajunnut elämän idean: täytyy rakastaa toista ihmistä ja tehdä hyvää muille. Elämän tarkoitus on elää muitten ihmisten parissa. Jumala päättää koska on ihmisen aika lähteä tästä maailmasta. Oman käden kautta ei saa lähteä se on vastoin Jumalan tahtoa. Sillä Jumalaa käskee älä tapa.

Täytyy hakeutua ihmisten pariin ja rakastaa. Siinä koko elämän ydin: rakkaus!🙂☺️❤️

Ootteko miettinyt tätä: Teidän äidin ja isän on juuri oikealla hetkellä täytyneet siittää sinut ja ennen sitä kaikkien on täytynyt juuri oikealla hetkellä tavata jne. Että juuri sinä synnyit. Tämän johdosta olen miettinyt ettei tämä kaikki voi olla sattumaa... Vai mitä ootte mieltä?

Itse kyllä uskon Jumalaan. Tuohon syntymisasiaan liittyen olen miettinyt usein sitä, että vaikkakin vanhemmat eroavat ja tuntuu, että se heidän juttunsa olisi ollut turha, niin sitten ilman sitä heidän pientäkään yhteistä taivalta ei useita ihmisiä olisi olemassa. Epätäydellisyyden keskellä saa olla kiitollinen elämän lahjasta... mieli kuitenkin välillä on kaikkea muuta kuin kiitollinen ja elämä tuntuu olevan aivan harmaa vailla mahdollisuuksia tehdä hyviä valintoja.

Minkäkin olen viime aikoina miettinyt kuolemaa ja elämäntarkoitusta. Olen uskonut aina tavallaan Jumalaan, mutta kyseenalaistanut viime aikoina. Ehkä se on ollut syynä ahdistukseeni.

Pikku hiljaa tuntuu, että oma ahdistus alkaa helpottamaan tämän asian saralta, kun on lukenut tätäkin keskustelua ja tajunnut et ollaan kaikki samassa veneessä tän kanssa. Tällä tarkoitan, että kaikki me pohditaan näitä ja kun varmaksi ei voi mitään tietää, nii silloin täytyy vain uskoa johonki 🙂

Ajattelen, et jokainen käsittää nämä asiat omalla tavallaan, koska ei kukaan käsitä täysin samalla tavalla mitään mutakaan asiaa. Joku ajattelee että tämä elämä on ainutkertainen, toinen uskoo jälleensyntymiseen ja kolmas kuolemanjälkeiseen elämään. Samalla tavalla kaikissa uskonnoissakin yhteistä on elämän merkittävyys. Osa hindulaisuuden muodoista (huom hindulaisuus on yleiskäsite hieman toisistaa poikkeaville uskontosuuntauksille) uskoo eletyn elämän määräävän seuraavan elämän muodon (onko siis esim torakka vai ihminen), mutta tavoitteenahan on nirvana eli valaistuminen. Tosin sanoen tavoitteena on kasvaa jokaisen elämän aikana, että saavuttaa Nirvanan. Kristinuskossakin elämä on oppismisprosessi, jonka jälkeen päätyy taivaaseen/helvettiin.

Mielestäni eri uskonnot eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan pohjimmiltaan samanlaisia. Muistan lukioaikoina uskonnon kursseilla tajunneeni, et hitto vie kaikkihan näistä pyrkii samaan. Jokaisessa kehotetaan elämään hyvin toisia kunnioittaen ja arvostaen, kuin myös olemaan kiitollinen siitä mitä on.

Olen nyt siis päätynyt uskomaan merkitykseen. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa.Uskon, että on jtn meitä suurempaa ja joku voi kutsua sitä Allahiksi tai Jumalaksi tai miksi vaan. Uskon, että meidän tarkoitus on kehittyä parempaa. Kehittyä paremmiksi ihmisiksi ja paremmaksi yhteiskunnaksi. Pystyäksemme siihen meidän pitää olla onnellisia, sillä onnettomana ei saa mitään aikaan (tiedän kokemuksesta).

Mikä tuo sitten meille onnen? Rakkaus. Itse koen rakkautta ja onnea ihmisten parissa. Koen tärkeäksi auttaa toisia. Toinen voi kokea rakkautta luonnossa, josta hän sen takia pitää hyvää huolta. Tärkeää on siis myöntää oma mitättömyys eli ettei ole sen parempi kuin mikään tai kukaan muukaan, silloin on mielenkiintoista tutustua muiden näkökulmiin ja ehkä oppia/kehittyä itsekkin.

Kiteytettynä. Elämä on oppimista ja kehittymistä aina ensimmäisestä päivästä viimeiseen. Kukaan meistä elävistä ei ole valmis eli toisin sanonen kukaan ei ole täydellinen. Päättyykö elämä kun kaikki on opittu? Ehkä. Mutta uskon meidän oppimisellemme olevan tarkoitus ja jonku suuremman meitä opettavan ja ohjaavan. Itsekin rukoilen, koska saan siitä voimaa. Ehkä rukoillessa myöntää ja hyväksyy oman mitättömyytensä, joten turhaa taakkaa siirtyy olkapältä pois. On helpottavaa tajuta olevansa samalla viivalla muiden kanssa ja aivan yhtä keskeneräinen.☺️❤️

Loppuun vielä Raamatusta. Pidä Raamattua yhtä arvossa kuin Koraania. Molemmat ovat hyvin tulkinnallisia ja jokainen lukee niitä omalla tavallaan. Molemmista voi löytää hyvän elämän ohjeita, kuten aivan jälkeenjäänyttä ideologiaa.

Pidä kaikki aistit avoinna, opi ja kehity, rakasta kaikkea, arvosta ja ole kiitollinen. Muista virheet ja vastoinkäymiset kuuluvat oppimisprosessiin. Ilman niitä maailma olisi täydellinen eikä missään voisi kehittyä.

Itsekin ajattelen nyt näin, mutta myöhemmin voin olla täysin eri. Kuten vanha sananlasku menee oppia ikä kaikki 🙂

Oli ihanaa vuodattaa tää tänne😍 Ihanaa kevättä kaikille ja siunausta, mitä se kellekin tarkoittaa 🌻🙂🌻

Olen lähes täysin samassa uskossa. Että elämä on ennen kaikkea oppimista varten. Ja toisten ihmisten auttamista varten. Ja sitten kun oman lähdön aika koittaa voi riemulla todeta että elin merkityksellisen ja Jumalan halun mukaisen elämän. Ja pääsee rauhaan. Hyvää kevättä. 🙂

Mä en usko Jumalaan pahemmin, mut silti joku on pelastanu mut kuitenkin hädän hetkellä.