Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Moi
Me ollaan vain biologisia olioita joille on annettu tietoisuutta niin että meitä kiusaa menneet asiat ja pohdimme tulevaa - onko eläimillä menneisyys ja tulevaisuus esim. Koirilla ja kissoilla? Vai ovatko he läsnä hetkessä.
Onko toi tietoisuus se kirous mikä langetettiin paratiisi kertomuksessa?
Vaikka elämä pohjautuisi käsittömään määrään sattumia niin yksi suurimpia "sattumia" on se että me pystytään kommunikoimaan toistemme kanssa ja vieläpä hyvin apstrakteista asioista.
Ihminen on itsessään hyvä ja paha - peto ja enkeli...tietoisuus valinnoista määrittää kumpaan pooliin haluaa.
Kaiken kukkuraksi me ollaan vain energiaa - me ollaan jo kvanttifysiikan maailmassa - mihin olomuotoon päädytään kuolemassa, en tiedä?
Energian säilymislaki takaa ettei energia katoa se vain muuntuu toiseksi.
Ne kvarkitkaan eivät ole meidän käsittämää ainetta ne on tiuhaan liikkuvaa energiaa.
Ne hiukkaset joita tutkitaan esim. Hiukkaskiihdyttimissä ovat energiaa - ei ainetta. Meillä ihmisillä on käsitys aineesta jolla pärjää hyvin - mutta kuka tai mikä saa kvarkit järjestäytymään esim. puuksi, vedeksi, tuleksi, maaksi, metalliksi? Kiinalaiset sanoo että Tao, Hindut Siwa, jne.
Me törmätään aina johonkin selittämättömään - Tiede on ongelmissa kosmologian kanssa kun siltä on kateissa 70-80% tutkittavasta - pimeän aineen muodossa.
Luulen että kvantti fysiikassa on kateissa 70-80% kvarkeista tai miksi ne käyttäytyy kun ne käyttäytyy.
Voi olla että kvarkitkin muuntuu evoluutiossa - tiede ei pysy perässä...silti jotain uutta aina ymmärretään tieteessäkin.
Me ihmiset voidaan kai vain ihmetellä, ja lopuksi tekisi mieli sanoa kuolla, mutta jos me joudutaan sitäkin ihmettelelemään, siis kuolemaa?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
Mutta eikö useimmiten sellaisiin asioihin käytetä Jumala-kortti, joita tiede ei pysty selittämään?
Mitä jos tiede tulevaisuudessa pystyykin selittämään kaiken? Jos se pystyy selittämään maailmankaikkeuden syntymisen syyn? Sittenhän ei ole enää mitään virkaa Jumalalla.
Koska eikö Jumalan olemassaoloa yritetä nyt vain perustella maailmankaikkeuden synnyn syynä? Mitä jos saamme tietää synnyn syyn, eikä sen takana olekaan Jumalaa?
Miten se muuttaa maailmankuvaamme?
Jos tietoisuuskin tulevaisuudessa perustellaan vain aivokemialla? Sittenhän maailma on vain materialistinen.
Minkälaiseksi se tekee sitten ihmisen osan? Täytyykö elämässä vain heittäytyä hedoniaan? Jos meillä ei olekaan mitään tarkoitusta ja kuitenkin kuolema vainoaa tuolla jossain.
Sen takia näkisin että materialismilla on omat vaaransa. Onhan se nähty jo 1900-luvun tapahtumissakin. Mutta silti se vaivaa että mikä on totuus? Sitähän koko ihmiskunta miettii.
Siinä mielessä tieteen löydöt eivät ole useinkaan hirveän mukavia, sillä ne todistavat yhä uudelleen sitä ihmiselämän traagisuutta, että mitä jos kaikki on vain materiaa? Jos metafysiikka onkin täysin turhaa..?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
"....Mä lukisin enemmän raamattua mutta siinä on kovasti ristiriitoja esimerkiksi Jeesuksen viimeiset sanat evankeljumeissa; "Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit" - "Se on täytetty"
Jos Jumalallinen olento kuolee ja hänen viimeiset sanansa ovat vahvassa ristiriidassa on vaikea uskoa että hän kuoli syntieni tähden - ja että pääsen taivaaseen uskomalla häneen..."
Tuossa keskeisin osa Jumalan suunnitelmaa; jumalallinen mutta ihmisen hahmoksi syntynyt, suostui syntien sovittajaksi. Tuska ja hylkäämiskokemus "Jumalani miksi minut hylkäsit"- tulee Jeesuksen suusta ihmisenä. Jumala ei siedä pahuutta. Jeesus kokee ihmisenä ihmisten pahuuden ja syntien seuraukset ja tuskan. Jeesus elää ja kokee kaikkien maailman ihmisten sijasta seurauksena tuon kuoleman.
"Se on TÄYTETTY", kertoo jumalallisen Pojan tehtävän tulleen täytetyksi.
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän." Joh.3:16
Päättelykyvyillä voi saavuttaa jotain olennaista tästä, vaikka kyse selittämättömästä mysteeristä. Mutta jos (oma) sydän ei aukea, voi käydä kuin Paavo Ruotsalaiselle aikoinaan. Hänelle sanottiin, "yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki; Kristuksen sisäinen tunteminen.
Moi.
Kaikki tieteen löydöt maailman synnystä on teorioita. Kaikki maailman uskonnot ovat myös teoreettisiä rakennelmia. Se miten ihminen syntyy, elää nuoruuttaan hän hyväksyy sen teorian joita lähimmät ihmiset kannattavat ja rakentaa siitä uskon itselleen jonka puolesta on joskus jopa valmis tappamaan nykyiset sodat ja vanhat uskonpuhdistukset.
Jos tiedettä ja uskontoja tutkii niin itämaiset uskonnot eivät ole tistiriidassa kvanttifysiikan kanssa.
Myös hedonismi on tavallaan teoria, ettei joudu vastaan mistään - mä kuitenkin luulen että jos heittäytyy hedonistiksi ei se kivaa ole? Omatunto vois ärtyä?
Mutta jos hedonismi kiinnostaa voi sitä kokeilla kunhan ei vahingoita itseään tai muita...
Tietoisuus on karkeasti kemiaa ja matalaa sähkövirtaa, sähkö impulsseja. Silti mielen sairauksia ei ole ihan helppo parantaa verrattuna vaikka pieneen haavaan sormessa. Milloin tietoisuus alkaa ja milloin se päättyy - mithin musta aukko vie avaruudessa (mustan aukon reunoilla tapahtuu outoja juttuja kvarkeille)
Hindun sanoo että maailman kaikkeus kulkee suppilon lävitse (musta-aukko,ehkä?) suppilon molemmissa päissä on maailman kaikkeudet toisessa se romahtaa ja toisessa se laajenee. Kun laajeneminen saavuttaa lakipisteensä maailman kaikkeus romahtaa ja kulkee suppilon vävitse toiselle puolelle laajenemaan, maailman kaikkeus hengittää siis. (Praana teoria)
Edellinen mutkistuu hivenen kun mustia auokkoja on useampia - ehkä maailman kaikkeuksiakin?
Juutalaisten ja Kristittyjen raamatusta löytyy sellainen viisaus että "Jumala näyttäytyy meille sanassa" me ajatellaan sanojen kautta...eli ei sitäkään voi kumota.
Mulle maailmassa on jotain mystistä enemmän mitä tiede voi koskaan löytää, koska se mystisyyskin muuttuu koko ajan. Jos tiede saa jostain kiinni niin hups se on jo muuntunut joksikin toiseksi etenkin kvanttifysiikassa.
Viimevuosisadan positivistinen tieteen käsitys perustui materialismiin - ehkä tämä vuosisata löytää ja tunnustaa ettei materialismiä voi pitää kovinkaan arvossaan koska materiakin on pelkkää energiaa.
Mutta mä pidän itselläni luvan olla väärässä - jos törmään elämässä tai ajatuksissa johkin toisiin mietteisiin voin vaihtaa kantani - tai ei mulla nyt hirveesti kannan ottoja ollut...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
Mutta mistä sitten johtuu että lääkkeet toimivat sairauksiin, jos ei siitä, että ihmisellä on vain tämä keho ja ei tarvita sielua?
Sanoisin että on kyllä aika vahva jollei jopa todistettu teoria, että alkuräjähdys on totta.
Voihan Jumala asioilla tietenkin spekuloida. Toki maailma oli esim. keskiajalla Euroopassa sellainen, että ihmiset vain tyytyivät kristinuskoon. He ajattelivat että täytyy vain elää niin että pääsee kuoleman jälkeiseen paratiisiin. Mutta käsitykset ovat muuttuneet hirvittävästi tieteen aikakaudella.
Toki tuntuu turvalliselta ajatella, että olisi jokin suuri luoja joka välittäisi meistä. Mutta tiede ei ole pystynyt tuomaan tällaista asiaa esiin millään tutkimuksella.
Tietenkin ihmisen näkökulmasta tieteellinen maailma on armoton. Ja tämä onkin juuri se ratkaiseva asia: onko tieteestä loppujen lopuksi ollut todellista hyötyä, koskien ihmisen osaa maailmankaikkeudessa?
Koska mehän olemme ihmisiä. Rajallisia olentoja. Ja aivan kuin tiede olisi jokin hirvittävä asia, joka syö kokoajan toivoa ihmiskunnalta. Toki maanpäällinen elämä on se ykkösjuttu. Hengissä selviäminen. Mutta mitä sitten kun kuolee? Tähän tiede ei pysty sanomaan yhtään mitään. Ja näkisin itsekin sen takia tärkeäksi jossain määrin hengellisyyden ja mystisyyden. Ettei tämä maailma olisi silkka painajainen kohdusta hautaan.
Sillä toki meidän täytyy löytää merkitys omalle olemassaolollemme. Sehän on täysin selvää. Harvat kestävät ajatusta, ettei loppujen lopuksi meidän hyviä eikä pahoja tekoja mitenkään punnita. Jumala on kuin happi aukko josta saamme kuitenkin toivoa edes vähän.
Mutta se valinta on kuitenkin tehtävä, että kuinka paljon me luotamme tieteeseen ja kuinka paljon uskontoon. Ehkä juuri se keskitie on ihmiselle paras mahdollinen. Ihmiselämä on kuitenkin taistelu tuon keskitien löytämisestä.
Tolstoi joskus sanoi että antaa kuolleiden olla. He vain häiritsevät tätä meidän elämää. Ja tästä tuli mieleen, että ehkä se sitten on niin että maanpäällä elämme me. Kuolleet ovat oma yksikkönsä. Ei heistä ole tietoa, mutta ainakin me jotka olemme elossa niin voimme elää yhdessä. Ei meidän tarvitse enää huolehtia kuolleista, meidän täytyy huolehtia toisistamme ja itsestämme, jotta säilyisimme elossa ja tiedostavina olentoina.
Moi.
"
Mutta se valinta on kuitenkin tehtävä, että kuinka paljon me luotamme tieteeseen ja kuinka paljon uskontoon. Ehkä juuri se keskitie on ihmiselle paras mahdollinen. Ihmiselämä on kuitenkin taistelu tuon keskitien löytämisestä.
Tolstoi joskus sanoi että antaa kuolleiden olla. He vain häiritsevät tätä meidän elämää. Ja tästä tuli mieleen, että ehkä se sitten on niin että maanpäällä elämme me. Kuolleet ovat oma yksikkönsä. Ei heistä ole tietoa, mutta ainakin me jotka olemme elossa niin voimme elää yhdessä. Ei meidän tarvitse enää huolehtia kuolleista, meidän täytyy huolehtia toisistamme ja itsestämme, jotta säilyisimme elossa ja tiedostavina olentoina."
Luottaminen vaatii uskoa asiaan. Tieteessä voidaan punnita, mitata, tehdä oletuksia, jne.
Tilastotieteellisesti voidaan etsiä se keskitie tosin siinä törmätääm stereotypioihin, ja tasapäistämiseen.
Taistelu kuvaa hyvin sitä etsintää johon ihminen on heitetty etsiessään elämälleen metkityksellistä elämää, mutta onko se keskitie, ehkä?
Olen samaa mieltä Tolstoin kanssa että kuolleet saavat painia omassa osastossaan. Keskitytään eläviin lähimmäisiin ja kohdataan heitä avoimin mielin, autetaan jos voidaan, ja otetaan apua vastaan jos sitä annetaan. "Elämä on ihmisen parasta aikaa" kertoi Matti Nykänen oletetaan niin😊
On totta että täytyy olla elämän puolella, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tahansa. 🙂
Keskitiellähän on vaikea pysyä, mutta luulen että jokainen pystyy siihen kun vain tekee viisaita päätöksiä.
Elämähän on juuri päätöksen tekoa. Esim. jos teen asiaa A niin seuraako siitä asia B vai C.
Kun muistaa vain kuitenkin olla myönteinen elämälle, vaikka sataa välillä kuraa niskaan, niin luulen että maailmassa on paljon uusia asioita joihin voi vielä elämänsä aikana tutustua.
Juuri siinä näenkin tämän elämän hyvät puolet, että katse kohti tulevaisuutta ja mieli kuitenkin kiitollinen. Kun yrittää vain poistaa turhaa kärsimistä, niin elämä on hyvää. Toki välillä on kärsimystä, mutta kunhan muistaa vain ettei itse tuota sitä teoillaan lisää, niin on jo hyvällä tiellä.
Oli Jumalaa tai ei, niin meillä on tämä keho ja tämä elämä. Ja on syytä arvostaa juuri tätä elämää. Toki menneisyydessä on saattanut tapahtua ikäviä asioita, mutta kuitenkin tulevaisuus on vielä avoin... 🙂
Tuosta keskitiellä kulkemisesta tulee mieleen sekin, kulkeeko aivan keskiviivaa mikä voi osoittautua kohtalokkaaksi. Meissä kulkijoissa kun on niitä täydellisyyden tavoittelijoita, jotka elävät vaatimuksista. Huomaamattaankin. Vaativat kaikessa kaikilta täyttä onnistumista. Kun elämä ei ole täydellistä. Keskeneräisinä kuljetaan kohti kuolemaa. Elämää ei voi hallita, se on ajoittain aikamoista satunnaisotantaa. Kuinka sitten kuolemaa voisi? Kylvetään mieluummin elämän siemeniä näin yhä eläessä....
Minusta taas nykyään elämää pystyy aika hyvin hallitsemaan. Ja olen miettinyt että turhaan sitä keskittyy liikaa kuolemaan, sillä niin kuin Schopenhauer totesi: kun on kuolema, ei ole elämää ja kun on elämä, ei ole kuolemaa. Ajattelen aika paljon samalla tavalla. Kuolema on Game over. Totaalinen loppu.
Parempi nautti nyt kun voi. Tavata ihmisiä. Lähteä ovesta ulos ja kohdata maailma. Parempaa neuvoa en tiedä, kuin se että täytyy kohdata pelot ja täytyy nähdä muita ihmisiä. Sitähän se elämä on: pelkojen voittamista ja ihmisten tapaamista. Elämän syöverit voi unohtaa. Täytyy vain tavoitella onnea maan päällä. Mikään muu ei minusta ole arvokkaampaa, kuin se että saa edes välillä tuntea onnen tunteen. Se auttaa jaksamaan, vaikeinakin aikoina.
Elää täytyy ja tajuta että elää. 🙂
Olen usein ajatellut, että elämä on taide teos. Ja sitä upeampi taide teos, mitä enemmän elää. Kun katsoo järven laineita ja lintujen lentoa, niin tajuaa usein kuinka arvokas taide teos tämä on. Ja jokaisella on vain oma elämänsä. Rinnalla kulkijoita on ja täytyykin olla, mutta jokainen kokee onnen ja murheet omassa sisimmässään. Niin kuin sitä sanotaan: jokainen on oman onnensa seppä. Ja luulen että se pitää paikkansa. Elämme loppujen lopuksi vain itsellemme, eikä siinä ole mitään pahaa. Välillä täytyy olla itsekäs. Helppoahan ei mikään ole.
Ja elämä tulee ottaa aina vakasti. Ja tarkoitan sitä, että ei pidä riehua tai rellestää, sillä meillä on vain tämä yksi elämä. Täytyy syödä terveellisesti, ulkoilla, nukkua ja nähdä toisia ihmisiä. Elämähän on juuri sitä että pitää rutiinit yllä ja on avoin ihmisille. En nyt osaa sanoa mitään Jumalasta, mutta elämästä kylläkin.
Vaikeina aikoina sitä huomaa kuinka onnekas ylipäätänsä on että on itse elossa. Se on loppujen lopuksi kaiken perusta, että on itse elossa. Että voi kokea vielä luonnon mystiikan, kuunnella klassista, keskustella ihmisten kanssa ja jos hyvin kävisi niin jostain löytäisi sen oikean. Mutta se ei ole välttämätöntä. Elämää voi elää myös yksin, kunhan vaan säännöllisesti kuitenkin näkee ihmisiä.
Sanoisin vielä että ei kannata tehdä elämästä liian monimutkaista. Muistaa vain tehdä asioita.
En nyt tiedä mihin tämä kirjoitus liittyy? Varmaan sitten yleisesti elämään. Tuli vain tällainen saarna mieleen. 🙂
Ajattelen että maailmassa ollaan vain kerran. Tästä paikasta pitää tehdä paratiisi, sillä muusta ei ole tietoa. Ja se paratiisi riippuu jokaisesta ihmisestä. Ei ole mitään muuta kuin yksilöitä, jotka sitten toimivat yhdessä. Ja kukaan ei saisi jäädä kelkasta. Toki maailmassa sitten on pahojakin ihmisiä, mutta kaikkien ihmis-arvoa on kunnioitettava. Niinhän sanottiin Ranskan vallankumouksenkin aikana: Vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Minusta noista on hyvä pitää kiinni.
Vaikka uudelleen syntymä olisi se reitti missä pyöritään samsarassa niin jokainen elämä on yksi ja ainutkertainen/arvokas.
En tiedä onko elämän pituudella niin suurta merkitystä - oliko elämä hyvä?
Luulen että hyvä elämä on syvä - siis ei kukasta kukkaan liitelemistä vaan elämän peruskysymysten pohtimista, ja sitä kautta hyvä elämä on syvä?
Jopa tämä asia että me käymme tätä keskustelua verkossa - emmekä jokapäiväisessä elämässämme tapaamiemme ihmisten kanssa kertoo ajasta missä me elämme.
On hyvä että on olemassa verkko missä vaihtaa ajatuksia 😊 vaikka kaipaan että asioista voisi keskustella kasvotusten.
Palaan vielä tuohon maailman kuvaan Jumala-kortti vai tiede. Aina kun mennään tarpeeksi syvälle vantti fysiikassa, kosmologiassa, psykologiassa törmätään "selittämättömiin juttuihin"
Selittämättömiä asioita kutsutaan mystisiksi jutuiksi koska niitä ei voi tieteellisesti todistaa - Ongelmat tiede pystyy ratkaisemaan mutta ei mystisiä asioita.
"Tao joka voidaan sanoin ilmaista - ei ole Tao" edellinen kerrotaan Taolaisuuden perus opuksen ensimmäisessä luvussa. Siis joitain asioita tiede ei tule koskaan saamaan "kiinni" koska jos tiede saisi kiinni Jumalan se ei olisi enään Jumala. En tarkoita etteikö tiede etene monella alueella, mutta evoluutiao/Jumala-kortti takaa jatkuvan muuntumisen. Jos maailma eläisi pysähtyneessä tilassa niin tieteen tekeminen olisi helpompaa.
Sitten tuohon paratiisiin josta ihminen karkoitettiin ja jonne pääsy estettiin Ihmisiltä asettamalla Kerubi tulisen miekan kanssa itäiselle portille.
En tiedä saanko elämästäni paratiisin kaltaista mutta riittäisi että löytäisi paratiisi muuri, minulle nimittäin riittäisi jo paratiisin läheisyys - tieto siitä.
Luulen että tapaisin muita ihmisiä paratiisin muurin läheisyydestä ja ehkä heitä jotka ovat koittaneet uhmata itäisenportin Kerubia?
Voisi keskustella elämän ja kuoleman asioista rehellisesti, ja sanoa kuinka vähän tiedän elämän tarkoituksesta tai miksi synnyin ja miksi kuolen?
Mun mielestä elämässä on paljon kysymyksiä? Ja niukasti vastauksia...
On sanottu, että kysymykset on usein tärkeämpiä kuin vastaukset.
Toki tiede selvittää koko ajan maailmasta enemmän ja enemmän. Mutta sitä mukaa myös kysymykset vaihtuu.
Minua kiinnostaa sellainen ajatusleikki että: haluaako ihminen lopulta tietää Jumalan olemassaolon tai olemattomuuden? Vai haluaako ihminen säilyttää mysteerin?
Tiedehän ei varsinaisesti ota kantaa Jumala kysymykseen.
Kun ajattelee noita selittämättömiä juttuja, niin maailmankaikkeus on varmasti täynnä niitä. Miettii vain sitäkin että kuinka valtava tämä maalimankaikkeus on. Sitä ei pysty käsittämään.
Siinä mielessä en itsekään pysty ottamaan täyttä kantaa Jumalan olemassaoloon. Tämä maailmankaikkeus on niin valtava, että melkein mikä tahansa voi olla mahdollista. Voihan olla että olemme vain tietokone simulaatiossa.
Mutta sitten tulee eteen se että meidän täytyy kuitenkin elää arkista elämäämme. Ei auta katsella vain taivaalle. Ja tässä kohtaa esim. kristinuskosta voi olla paljon hyötyä, jos sen mukana tulee nöyryys. Nöyrä täytyy olla elämää kohtaan. Näin olen asian päätellyt. Toisaalta joskus voi olla hyvä uhmata kohtaloa. Mutta arkinen elämä täytyy pitää kasassa. Siitä olen ihan varma. Me kuitenkin ehkä olemme vain kehittyneitä eläimiä...
Tiede on tietoa kaikesta mahdollisesta. On järkeä. On totta, faktaa todennetuista kohdin ja fiktiota todentamattomista, mutta oletetuista kohdin.
Jumala on sisimmässä koettavissa, uskolla tartuttavissa, tunteella elettävissä todeksi. On enemmän kuin tietoa.
On jotain, jonka suhteen jokainen voi tahtoessaan saada yhteyden ikiaikoja kestävään rakkauteen. Jeesus puhui "mutta te ette tahtoneet". Ihminen on vapaa tahtomaan, muttei aina ymmärrä parastaan.
Jumala mystisesti loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jokainen meistä on elävänä ortodoksien mukaan ikoni, kantaa sisimmässään kuin ikkunaa ikuisuuteen.
Luterilaisena kannan ehkä useammin kärsimysten taakkaa, vaikka Kristus kantoi kärsimyksistä raskaimman, kuoleman, jo.
Tiede on kirkasta, vahvaa, helpommin uskottavissa kuin Jumala, kun on logiikkaa, päättelyä, jostain aineellisesta ajattelusta johdettavissa olevaa.
Jumalan olemus on kaiken keskellä, alla ja yläpuolella, kaikkialla enemmän ja syvempää kuin aine ja mitä ihminen ikinä kykeneekään hänestä ajattelemaan.
Mika Waltari vertasi elämää matoksi johon muodostuu kuvio elämän käänteissä - tavallaan taideteos.
"Jumalan olemus on kaiken keskellä, alla ja yläpuolella, kaikkialla enemmän ja syvempää kuin aine ja mitä ihminen ikinä kykeneekään hänestä ajattelemaan."
just noin mäkin ajattelen - mutta mun Jumala ei ole kuppikuntainen eli ei alistu mihinkään nimettyyn uskontoon vaan on universaali mystisyys.
Osa siitä Mystisyydestä on meissä ihmisissä sitä voi kutsua vaikka henki? Me ollaan kokoajan sidosissa meitä ympäröivään maailmaan tuon hengen kautta =
Pystytkö "Käyttäjä" hyväksymään minua ajatuksen vaikka se eroaa ehkä sinun ajatusmaailmasta?
Minun mielestäni sinun ei tule vaihtaa ajatusmaailmaasi - koska se tuntuu sinusta hyvältä, näin olen käsittänyt? Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Korjaus