Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
jumalan armon voi vastaanottaa elämään milloin sitä sydämessään vaan haluaa. se on tarkoitettu kaikille . raamattu kohta: room.10:9-10
Kai sitä pitää alkaa käymään Jumalanpalveluksissa. Ei tässä muu enää auta varmaankaan. Jos Jumala pelastaisi meidät...
hyvä idea srk meno👍
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: kirj vihe
Pitää vain muistaa ettei mene jumalanpalveksuun, jos siellä on yli 500 ihmistä. Lisäksi pitää olla metrin väli vierustoveriin, jos hän on käynyt ulkomailla. Jos on nuhaa ja kuumetta, ei pidä mennä ollenkaan. Kuullostaa niin vaikeelta, että mielummin rukoilen kotona.
Maalaismaseman kirkoissa ei ole ruuhkaa. Yleensä. Täällä yleensä max parikymmentä ihmistä jumalanpalveluksissa. Tosin noita palveluksiakin vain joka toinen sunnuntai.
Ihan vaikka heti missä onkaan, voi rukoilla. Jumala kuulee sisimmätki ajatukset ja mielenliikkeet. Hyvää viikonloppua 🌹
Tuo voi olla kyllä totta, mutta en usko että oman paikkakuntani Jumalanpalveluksessa nyt hirveästi on väkeä...
huomasin et suuremmat srk.t ovat siirtäneet livelähetyksiksi nettiin tilaisuudet nythän se onkin sit helppoa mennä seurakuntaan🌞👍
Olen tässä miettinyt että omalla kohdallani tarvittiin Korona, että jonkin näköinen Jumala suhde muodostui. Sillä luulen, että ihmisen ei tarvitse käydä kirkossa tai edes lukea Raamattua. Luulen, että se ratkaiseva hetki kääntyä Jumalan puoleen on juuri hädän hetkellä. Se on se viimeinen oljenkorsi joka tulee käyttää.
Sillä toki voi elää ilman Jumalaakin pitkään. Mutta ihmiselle tulee kuitenkin aikoja elämässä jolloin hän joutuu nöyrtymää ja myöntämään että ehkä noissa uskon asioissa on sittenkin perää. Sillä ihmisen on hyvä välillä nöyrtyä näiden elämää suurempien asioiden edessä...
Olipa sitten tiede mitä mieltä tahansa, niin minulle Jumala on olemassa. Ja uskohan on aina henkilökohtainen asia. Kukaan muu ei voi tulla toisen puolesta uskoon. Minulle Jumala on se voima joka on antanu ihmiselle elämän ja maailman,joista ihmisen täytyy pitää huolta. Minulle Jumala on myös rakkaus, joka yhdistää monia ihmisiä.
Oli elämä sitten kuinka hankalaa tahansa, niin aina voi kääntyä Jumalan puoleen yksityisesti. Kukaan ei estä rukoilua. Tämän ankaran elämän ja maailman keskellä on kuitenkin toivo, että Jumala säästäisi meidät liialta kärsimykseltä.
Tiedän että on vaikea uskoa Jumalaa, tässä maailmassa. Mutta eikö se loppujen lopuksi ole vapauttava tunne, että maailmassa on jotain ihmistä suurempaa? Jonka puoleen voi kääntyä hädän hetkellä. Jolta saa voimaa elämään. Ja jolta saa rakkauden elämää kohtaan.
Tottakai meillä on tämä fysiologinen puoli, mutta näen ennen kaikkea että ihmisen tulee Jumalan käskystä varjella itseään sairauksilta. Ja täytyy pitää itsensä kunnossa. Sillä eikö se juuri ole Jumalan kunnioitusta että pitää tätä elämää pyhänä? Kaikkilla meillähän ainakin on tämä elämä. Ja jos todella välittää Jumalasta niin välittää myös omasta ja muiteen terveydestä. Ennen kaikkea tässä maailman tilanteessa se on ehdotonta...
💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓 💓
Meitä jokaista rakastetaan.
💓
Toisaalta miten sitä voi olla mistään varma.
Olen miettinyt tuota korona asiaa: eikö olekin kummallinen tämä maailma? Meidän elämämme on yleensä kovin rajoittunutta ja välillä tuntuu ettei tässä elämässä ole paljoa mitään ihmeellistä. Mutta sitten kun tulee tuollainen vakava virus, niin taistelemme yötä päivää sitä vastaan. Ja niin se kuuluu ollakin.
Olen aina ihmetellyt tätä ihmis elämää. Että meidät on luotu selviytymään ja puskemaan eteenpäin. Evoluutio-oppikin sen jo toteaa. Mutta milloin elämä sitten on hyvää? Onko täällä kenelläkään täydellistä elämää? Tai edes hyvää?
Nimittäin useimmiten elämä on vain taistelua, sen puolesta että pysyisi hengissä. Ja hyvä niin, mutta voimmeko milloinkaan (varsinkaan nyt) puhua hyvästä elämästä? Vai onko elämä vain pakenemista. Ainakin siltä se tuntuu. Pakenemista kaikilta kauheuksilta, mitä vastaan tulee.
Ja mehän loppujen lopuksi olemme yksin taistelemassa. Ja tarkoitan sitä että on hyvä olla toisten hyvien ihmisten seurassa. Ja vaihtaa kuulumisia ja mielipiteitä. Mutta olemmeko sitten kun eteemme tulee isoja ongelmia niin yksin?
Tietenkin täytyy aina suuntautua positiivisesti elämää kohti. Aina täytyy kunnioittaa elämää. Ja suunnata ajatukset kohti hyvää elämää. Mutta kun maailmassa kuitenkin on niin paljon pahaa. On näitä viruksia ja muita sairauksia. Se minua eniten ihmetyttää, että minkä takia elämä on kuitenkin niin vaikeaa? Ilman mitään virus-tilanteitakaan...
Kävin äsken kaupassa ja kyllä oli toivonsa menettänyt joku nainen. Kännissä ja kaljaa asti hirveästi.
Minusta tuntuu että se olisi viimeinen teko, ruveta ryyppään. Se olisi ainakin varma tie ns. Helvettiin.
Kyllä tässä toivo täytyy pitää yllä. Eikä tehdä mitään äkkinäisiä ratkaisuja. Täytyy vain ottaa iisisti ja yrittää pitää kämppä puhtaana ja tehdä arjen askareita.
Toistan sen nyt vielä kerran, että se ryyppääminen on varma tie kuvitteelliseen tai oikeaankin helvettiin. Se on minun kantani asiaan.
Kai tässä sitten elää koko ajan ihan veitsenterällä. Siltä osin elämä ei ole muuttunut korona asiankaan takia, että yhtä epävarmaa tämä elämä silti on. Keikkuu koko ajan näissä uskon asioissa.
Mistä sitä sitten loppujen lopuksi tietää että miten tässä elämässä käy? Elämässä on aina tietty riski-elementti. Ainut mitä voi tehdä on luottaa vain tulevaisuuteen. Kyllähän jonkinmoista mullistusta itsekin aavistelin. Kai tämä johtuu sitten monesta asiasta. Ja voi johtua epäsuorasti siitäkin, että ihminen on pilaamassa luontoa.
Täytyy nyt varmaan elää hetki kerrallaan. Hengittää syvään. Ja yrittää pitää ajatukset kuitenkin positiivisina...
Ennen uskon saamista elämä oli tuota, että täytyy sitä täytyy tätä. Vaatimuksista ei kuitenkaan saa voimaa, eikä niitä toteuttamalla voi ansaita taivasta. Voiman saa kohtaamalla sen Vapahtajan, josta Raamattu kertoo. Täytymiset muuttuneina omiksi valinnoiksi asenne niitä kohtaan nousee sydämestä käsin. Sydäntä meiltä kysytään; että rakastettais kuin Hän on rakastanut meitä. Vaikka me ei siihen pystytäkään täysin vastaamaan, Hänen rakkaus ei häviä. "Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää." Ps.51:19
https://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c&list=RDYT_63UntRJE&index=6
En tiedä noista uskon asioista enää. Toki hädän hetkellä ne voivat auttaa.
Mutta olen miettinyt: Kun luin kirjan "Sivullinen". Niin siinä lopussa, päähenkilö saa kuolemanrangaistuksen. Ja pappi tulee tapaamaan häntä aivan ennen tuota rangaistusta. Mutta päähenkilö ei halua ottaa pappia vastaan. Ja kun pappi kuitenkin tulee, niin päähenkilö vyöryttää papille sellaisen saarnan että pappikin vaikenee ja lähtee pois. Sillä päähenkilö ei usko minkäänlaiseen Jumalaan.
Sitä lukiessani mietin, että onko usko pakenemista vai lohdullista? Jos tosiaan ihminen ei usko mihinkään Jumaluuteen elämänsä aikana ja sitten kun hän tietää että kuolema tulee pian eikä siltikään usko Jumalaan, niin onko siinä sitten jonkin näköistä väkevyyttä? En osaa sanoa, mutta tällaisia mietin, että miten näihin uskon asioihin pitäisi suhtautua? Kun Jumala joko on olemassa tai ei ole, ja onko tuo uskon valinta kuitenkin jokaisen tehtävä?
Sairas vuoteella on helppo uskoa Jumalaan, mutta miten sitten muuten. Jos sanotaan että nyt minä uskon Jumalaan, niin silti minulla on kärsimys elämässä. Ja se saa minut epäilemään. Juuri tuo ihmisen kärsimys ja tämä maailman tila meinaan.
Minkä takia hyvä ja kaikkivaltias Jumala haluaisi, että tällaisia epidemioita tulee? Minkä takia hän haluaisi tuottaa ihmiselle kärsimystä?
Toki voimme sanoa, että meillä ei ole Jumalan aikeista mitään tietoa. Mutta riittääkö se siihen että sen perusteella tulisi uskoon?
En tässä nyt halua mitenkään tuomita uskoa Jumalaan, mietin vain näitä asioita. Ja en toki pidä sitä täysin mahdottomana että jonkin näköinen Jumala olisi olemassa. Mietin vain että jos hän on, niin minkä takia hän sallii kaiken kurjuuden ihmisille..?