Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Toisaalta Jumala voi olla olemassa, mutta me ihmiset emme vain ymmärrä hänen tarkoitusperiään...
No ihan varmaan Jumala ja Jeesus on olemassa. Olen aina rukoillut ja Jumala on auttanut. Siksi olen yhä hengissäkin.
Minun täytyy sanoa, että minä en tiedä.
Mietin vain tänäänkin sitä, että vain omaa kuolemaa tulee pelätä. Oli sitten Jumalaa tai ei. Kaikki kuolevat yksin.
Kuolema saa jotenkin aivot tilttaamaan. Miten voi olla, että ensin olemme täällä ja naps, missä olemme sitten..?
Tietenkin voi sanoa, että taivaassa jne. Mutta onko se totta? Olemmeko enää olemassa missään kuoleman jälkeen?
Psalmeissa 15 ja 16 on sinun kysymyksiin vastausta. Hän ei hylkää sieluasi tuonelaan eikä anna hurskaansa nähdä kuolemaa. Hän neuvoo sinulle elämän tien ja ylenpalttisesti on iloa kasvojensa edessä. Ihanuutta hänen oikeassa kädessään iankaikkisesti. Tuossa ps.15 jota sanotaan Daavidin lauluksi kysytään Jumalalta kuka saa vierailla majassasi, kuka asua pyhällä vuorellasi?
Jeesuksen rakkaus on universaalia, jokaista hänen sovituskuolemansa koskettaa jos ihminen kypsyy ottamaan vastaan sen välittämän rakkauden, sen omaan elämäänsä todeksi uskoen.
❤ 🐦 onko sulle tuttu laulu -
(Pyhän) Hengen voimaa tarvitaan.. Hengen voimaa yhä uudestaan...
Ei oo tuttu. Kai minussa sitten on vähän vastarannan kiiskiä. Kun en yksinkertaisesti pysty sulattamaan kaikkea kristinuskossa vaikka kirkkoon kuulunkin. Se voisi olla tietenkin minulle pelastus. Mutta kun minun ajatustapani ei jotenkin aivan natsaa kristinuskon kanssa. Kun aina on se pieni epäilys, että entä jos..?
Sitä paitsi en usko että minun (tai kenenkään) täytyy olla täysin uskossa, jotta saavuttaisi sitten sen ikuisen autuuden. Uskon siihen, että jos Jumala on olemassa niin hän varmaan armahtaa pakanatkin. Ja jos häntä ei ole, niin me kaikki olemme samalla viivalla. Luulisi että Jumalan armo olisi sellainen, että hän armahtaisi myös epäilijät. Sillä mitä itua tässä elämässä sitten on, jos ne jotka vähänkin epäilee joutuvat johonkin kadotukseen? Mitä itua koko elämässä on sitten jos pitäisi olla kuin munkki tai nunna ja hautautua johonkin luostarin kammioon ja elää vain vedellä ja leivällä?
Tämän minä eniten kyseenalaistan... Miksi meillä on sitten aivot, jos me olemme sielullisia? Mihin me tarvitsemme tätä kehoa, jos kerran olemme jotain henkiolentoja?
Eikö ole parempi vain elää normaalia elämää? Ja siinä kaikki. Elää vain terveellistä, tasapainoista elämää. Yrittää olla jonkinlainen persoona. Tämä elämä on kuitenkin ainoa mistä voimme olla varmoja. Mitään takeita ei ole millekään muulle elämälle.
Minusta Sartre kirjoitti hyvin kirjoissaan että kaikki on tässä ja nyt. Vain tämä hetki ratkaisee. Menneisyyteen ei pääse. Tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Pitää vain ajatella että minä olen tässä. Tämä pöytä on nyt tässä edessäni. Olen nyt asunnossani. Voin päättää mitä teen seuraavaksi. Ja tuo päätös johtaa tulevaisuuteen. On monia vääriä päätöksiä. Jotka vahingoittavat elämää. Mutta aina voi valita oikeinkin.
Minua on ainakin paljon auttanut juuri se, että ajattelee elämän olevan juuri nyt. Tämä hetki on meille annettu ja kannattaa valita oikein, ettei ajaudu syrjäpoluille.
Tämmöistä ajatustapaa minä arvostan...
On se vaan niin helvetin vaikeeta uskoa Jumalaan. Minkä takia en pysty olemaan uskovainen? Ehkä sitten mua pelottaa että menetän kaiken kontrollin. Jos ajattelen, että Jumala huolehtii kaikesta, niin minkä takia ottaa vastuu itsestään? Jos Jumala kerran pelastaa, niin miksen hyppää tänään sillalta? Jos kerran pääsen taivaaseen vain uskomalla, niin miksen tekisi sillä tavalla että rukoilen Jumalaa ja sitten menen junan alle? Jos tuo taivaallinen isä on niin mahtava, niin miksei hän auta minua kun ahdistaa?
Sodassakin monet rukoilevat ja silti he saavat kuulan kalloon.
Mutta jos kuolema on tyhjyys, niin eipä tarvisi enää pohtia tätä helvettiä jota elämäni on. Saisi vain maatua rauhassa ajattelematta mitään.
Olen yrittänyt rukoilla.
Minulla on taipumusta saada kaikesta paha esille, ja olen huomannut että rukoustani seuraa, epätasapaino, psyykkeen-diaknosoiminen, lääkkeiden määräykset, ja luottamuspulatressit Jumalaan. Näen näkyjä, joita en osaa tulkita. En katso edes Raamatusta. Minulle on selvä etteivät psyykkiset ja Jumala, tarvitse minua, vain minä tarvitsen Jumalan johdatusta. 😀🙏
Jumala on mielestäni yksi suurimmista ratkaisemattomista asioista.
Olen miettinyt sitä, että minkä ihmeen takia ihmiskunta suuntaa katseensa johonkin kaukaiseen avaruuteen? Minkä takia rahoja tuhlataan avaruusasemiin ja kuussa käynteihin?
Kun kuitenkin maailmassa me olemme yksin yksilöitä. Me olemme yksilöitä joilla on eksistentiaalisia ongelmia. Ja näillä tarkoitan lähinnä Jumalan olemassaoloa. Me haluamme vain tietää onko mitään Jumalaa...
Mikään tiede ei sitä voi ratkaista. Mutta se on silti olennainen kysymys, kun ajattelemme ihmisen elämää.
Mihin tämä elämä loppujen lopuksi on matkalla? Maailma on nykyään aika materialistinen, eikä se aina ole huono asia. Mutta ainakin minulle se suurin ja tärkein kysymys on että miten meille lopulta käy?
Minne meidän tietoisuus katoaa kuolemassa?
minäitse89 kirjoitti:
... Ehkä sitten mua pelottaa että menetän kaiken kontrollin. Jos ajattelen, että Jumala huolehtii kaikesta, niin minkä takia ottaa vastuu itsestään? Jos Jumala kerran pelastaa, niin miksen hyppää tänään sillalta? Jos kerran pääsen taivaaseen vain uskomalla, niin miksen tekisi sillä tavalla että rukoilen Jumalaa ja sitten menen junan alle? Jos tuo...Ihminen on luomansa olento. On antanut ihmiselle aivot, järjen, ja tunteet ja haluaa antaa uskonkin. Arvot, asenteet, ja ajatukset ihminen kehittää itse. Niihin on täysi oikeus ja valta, itsemääräämisoikeus, kuten on määritelty vammaisillekin oikein laissa. Vammatonta ihmistähän tuskin onkaan.
Vastuu on osa ihmisyyttä. Siihen kasvaa elämän aikana. Tai sitten ei kasva. Mutta jokaisella se on, ensisijaisesti omasta elämästä, mutta kasvaessa ymmärtää, toisistakin.
Jos ottaisimme vaan Jumalan vastaan kuin lapsi, todesta, ämpyilemättä vastaan, meillä olisi toivo tulevasta elämästä kuollessamme. Lapsen usko taitaa olla ainoaa oikeaa? Joku jippo siinä on, miksei järkeä käyttämällä Jeesuksen merkitys tässä kuviossa aukea? Hullultahan se kuulostaa, mutta niin on meille mahdollisuus annettu, väkisin ei ihmisten ajattelu muutu, vaan rakkaudella. Jumala rakastaa. Täällä eläessä ja siellä, kun tämä elämä päättyy kun luottamus elämän aikana on syntynyt Kristukseen.
Mutta minkä takia Jumala ei ilmene maailmassa? Minkä takia maailma on sellainen, että täällä ei tunnu olevan Jumalaa?
Minkä takia Jeesus piti niin väkivaltaisesti ristiinnaulita? Eikö asiat olisi voitu vain sopia puhumalla? Ja ennen kaikkea, miksi juuri Jeesus olisi vastaus?
minäitse89 kirjoitti:
Mutta minkä takia Jumala ei ilmene maailmassa? Minkä takia maailma on sellainen, että täällä ei tunnu olevan Jumalaa?Minkä takia Jeesus piti niin väkivaltaisesti ristiinnaulita? Eikö asiat olisi voitu vain sopia puhumalla? Ja ennen kaikkea, miksi juuri Jeesus olisi vastaus?
Totta, tapahtuu kaikenlaista muuta kuin että näkyis rakkaus. Kai se on kaikille niin vaikeaa. Sydämen avautuminen näkemään missä tehdään hyvää toisille ihmisille, tai haluamaan jakamaan saamastaan. Sydämestä, ihmisen sisimmästä osaa ihmistä, on kyse. Niinhän sekin Pikku-Prinssin kirjoittaja tiivisti: Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä vaan sydämellä. "Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä." Antoine de Saint-Exup´ery
Mutta minkä takia Jumala sallii kuoleman ihmiselle? Sitä en ymmärrä kerta kaikkiaan... Minkä takia hän sallii näin suuren kärsimyksen?
Eihän tässä maailmassa ole mitään järkeä, jos Jumala on meidät tänne lykännyt vain odottamaan kuolemaa?
Mutta sitten kun katsoo maailmaa jossa ei ole Jumalaa, niin ei sekään kyllä miellytä.
Jos nyt sitten oletetaan että on jokin Jumala olemassa, niin mitenkä hän vaikuttaa maailmaan?
Olen ainakin itse koko elämäni vaihtanut puolta ateistista uskovaiseksi, kun en kestä sitä ajatusta että elämä tuhoutuu kuolemassa täysin. Maailma tuntuu ateistin silmin todella rankalta. Kun koko ajan vanhenemme ja elämänlaatu heikkenee.
Kai sitä pitää tyytyä siihen, että välillä näkee Jumalan maailmassa vain sen takia ettei kaikki olisi turhaa ja välillä ei näe Jumalaa sen takia koska ei halua taas joutua siihen soppaan joka päätyy siihen ettei osaa enää elää tässä maailmassa... Nämä ovat kyllä hankalia asioita, nämä uskon asiat...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: Osa pois
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: korjailu
Mutta toisaalta, ainakaan minun elämässäni ei ole enää kuin kaksi oljenkortta: rakastuminen tai uskoon tuleminen. Näinhän usein lääkäritkin sanovat potilaille.
Toisaalta on kuitenkin kirjat, tv, musiikki ja urheilu. Joista tärkein on kirjat. Lukiessa saa edes hetken rauhan negatiivisilta ajatuksilta...
joo rakastuminen ja usko sopii myös yhteen hyvin❤
rakastuminen jumalaan ja myös ihmiseen siis❤
usko on mielenkiint. asia, siihen kun/jos menee sisälle ni aukee sen todellisuus , ei oven kynnyksellä. puhun siis kristinuskosta. kuolema tuli syntiinlankeemuksen seurauksena aatamista alkaen, mutta jeesukseen uskominen pelastaa ikuiselta erolta jumalasta, ihan skifiä jos järjellä yrittää ymmärtää, siksi se onkin uskon asia😀
Eli yhteyden syntyminen, tarkoitatko?
Siihen meidät kaikki on tarkoitettu.
Rakastumisessa tapahtuu paljon, aikamoinen muutos, totta, aikamoinen uskon syntyminen selviämiseen toisen kanssa.
Yhteyden Jumalaan syntyminen, joku kuvaa sitä kuin jäät elämässä lähtisivät rymisten, toinen taas että kuin vaan vähiten havahtuen uskoa syntyneen.
Olen kokenut rakastumisen kuin jäät lähteneet rymisten, ihmisen kanssa. Mutta se ei kestänyt, sanotaan että rakkaus on sokea, silmien avauduttua katosi rakkauskin.
Jumalaan yhteys on vuosikymmenien myötä vaan syventynyt.