Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Minussa on tapahtunut sellainen muutos, että pystyn hyväksymään sen, että ehkä me olemme kaikki kusessa. Siis että kuoleman jälkeen ei välttämättä ole mitään. En voi olla täysin ateisti, koska en ole saanut täyttä varmuutta, jos nyt sellaista pystyy edes saamaan. Mutta ehkä agnostikko. Että en todellakaan voi olla varma näistä asioista.
Olen tässä miettinyt että onkohan loppujen lopuksi edes tärkeää pohtia Jumalan olemassa oloa? Jos vain suorittaisi tätä elämää. Hoitaisi pieniä askareita, yhden kerrallaan? Välillä sitä vain tuntee että yrittää haukata liian isoa palaa kakusta.
Ei sillä välttämättä ole tämän elämän kannalta mitään väliä että onko Jumalaa. Vai mitä mieltä olette tästä?
Meillä on kuitenkin lääketiede ja muut tieteet. Esim. kosmologia jonka avulla opimme lisää maailmankaikkeudesta.
Ainakin meillä on tämä elämä, muusta ei voi sanoa mitään. Ajatus Jumalasta on iskostunut meihin ja tuo kyllä turvaa, mutta onko se ajatus oikeasti sitten fakta?
Toisaalta minua kiinnostaa uskonnolliset aiheet, mutta niissä piilee aina vaara. Kun menee tarpeeksi syvälle esim. kristinuskoon niin päässä voi kuulua naks.
Joten itse olen tullut siihen tulokseen että on parempi tutkia vain näitä asioita, ei kannata ajatella liian musta valkoisesti ja tavallaan ei kannata uppoutua liikaa näihin asioihin sillä tiedän hyvin sen vaaraan mikä näissä asioissa piilee.
Ehkä tämän voisi ajatella niin, että ne, joille Jumala ja uskonnolliset aiheet ovat tärkeitä pohtivat Jumalan olomassa oloa. Ja sitten ne, joita ko. asiat eivät puhuttele eivät luonnollisestikaan niitä pohdi. Elämän suuria kysymyksiä pohtii varmasti jokainen ainakin joskus, uskonnolla tai ilman. 🙂
Nótt kirjoitti:
Ehkä tämän voisi ajatella niin, että ne, joille Jumala ja uskonnolliset aiheet ovat tärkeitä pohtivat Jumalan olomassa oloa. Ja sitten ne, joita ko. asiat eivät puhuttele eivät luonnollisestikaan niitä pohdi. Elämän suuria kysymyksiä pohtii varmasti jokainen ainakin joskus, uskonnolla tai ilman. 🙂
Tuo on totta. Kyllä varmaan kaikki pohtivat tätä elämän suurta kysymystä. Mutta voihan se olla niin että itse tämä pohtiminen on kaiken ydin, että jos elämässä loppujen lopuksi on vain järki. Että koulutus takaa ihmiselle sellaisen järjellisen ja sitä kautta jotenkin paremman elämän. 🙂
Voihan se olla niin että kuoleman hetkellä aivot käyvät niin ylikierroksilla että saa erilaisia näkyjä, mutta toisaalta, onko se tieteellisesti perusteltua.
Suvussani monet ovat nähneet viime henkäyksillään jotain ihmeellistä ja viimeiset sanat ovat olleet jo puhetta jostain tuonpuoleisesta.
Mutta tiedän että siinä on suuri vaara. Että ihminen joka on jo menettänyt kaiken haksahtaa uskontoon ja sitten tekee jotain pahaa itselleen.
Mutta toisaalta otetaan tähän nyt joku keksitty henkilö: Hän päättää että elämässä on vain kyse järjestä ja sitten kun hän sairastuu vaikka masennukseen, niin sehän voi tarkoittaa että hänen aivot eivät ole kondiksessa. Joten hän menee uskonnon polkua. Ja loppujen lopuksi hän toteaa että, jos elämässä olisi vain kyse järjestä, niin sitten kaikkien aivo sairaitten pitäisi joko parantua tai kuolla. Sillä jos elämässä on kyse vain järjestä niin jos joltain lähtee järki niin hän ei ole enää elämässä kiinni joten hän voi yhtä hyvin kuolla. Mutta jos elämässä on kyse Jumalalle alistumisesta ja hänen käskyjen noudattamisesta, niin sittenhän hänellä on monta syytä elää, sillä Jumala on käskyissään sanonut että älä tapa, ja se tarkoittaa myös ettei pidä riistää itseltään henkeä. Koska Raamatussa on myös kohta, jossa Juudas tekee itsemurhan ja vaikkei Raamatussa puhuta paljon itsemurhasta, niin jos kerran Juudas on kaiken pahan ydin niin sitten jos hän tekee itsemurhan niin itsemurha on paha asia.
Näkisin henkilön, joka on psyykkisesti sairas, että hänen tulisi vain jatkaa taivallusta. Kun tuuli ja myrsky riepottelee niin täytyy vain nostaa kaulukset pystyyn ja kulkea eteenpäin, sillä emme kai sitten tiedä vielä tarpeeksi tästä maailmankaikkeudesta. Ihan järkeen käypää on että olisi Jumala, mutta yhtä järkeen käypää on että häntä ei ole. Se on vain jotenkin suuri mysteeri.
No tällaista. 🙂
Olen miettinyt, että ateismissa on se hyvä puoli, että siinä keskitytään tähän maan päälliseen elämään.
Mutta toisaalta niin myös esim. kristinuskossa.
Kristinuskossa tämä maan päällinen elämä on tärkeää sillä tässä elämässä meidän tulisi suuntautua Jumalaa kohti.
Toisaalta mietin sitä tietoisuus asiaa, että mikä on loppujen lopuksi tietoisuus ja onko tietoisuus sama kuin sielu?
Hitsit että olen väsynyt, kun tuo kursivoitu hymiökin jo naurattaa. 😂
minäitse89 kirjoitti:
Kyllä varmaan kaikki pohtivat tätä elämän suurta kysymystä. Mutta voihan se olla niin että itse tämä pohtiminen on kaiken ydin [– –]
Ihan samaa mieltä. Itse pohdinta on tärkeintä ja jokainen tekee sen omalla tavallaan. 🙂
Sillä jos elämässä on kyse vain järjestä niin jos joltain lähtee järki niin hän ei ole enää elämässä kiinni joten hän voi yhtä hyvin kuolla.
Mutta entäs tunne? Vaikkei järkeä olisikaan, niin esimerkkitapauksessakin tunne voi vielä toimia. Tutkimuksista tiedämme, että tunteet ohjaavat hyvinkin paljon toimiamme, myös ns. puhtaan järjen valinnat ovat pohjimmiltaan tunnepohjaisia, esim. äänestyskäyttäytyminen.
minäitse89 kirjoitti:
Olen miettinyt, että ateismissa on se hyvä puoli, että siinä keskitytään tähän maan päälliseen elämään.Mutta toisaalta niin myös esim. kristinuskossa.
Kristinuskossa tämä maan päällinen elämä on tärkeää sillä tässä elämässä meidän tulisi suuntautua Jumalaa kohti.
Tästä tuli mieleen, että onkohan olemassa uskontoa, joka keskittyy nykyhetkeen eikä anna kristinuskon lailla merkitystä kuolemanjälkeiselle elämälle? 🤔 Antiikin Rooman uskonto oli sellainen, mutta entä nykyisin harjoitettavat uskonnot?
Muistaakseni juutalaisuus sitten on sellaista jossa keskitytään vain tähän elämään, sillä he eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään... Jos en nyt väärin muista.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: korjailu
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: korjailu
Olen miettinyt toivoa. Siis että mistä me saamme toivon vai tarvitsemmeko sitä ylipäätään?
Nousemme aina uuten päivään. Teemme ja teemme. Vihaamme, rakastamme ja katkeroidumme. Että tavallaan tämä kaikki on sitten kuin aalto vedessä, että kun toinen aalto iskeytyy rantaan niin toisella on siihen vielä matkaa.
En sano että kristinusko olisi pelkkää loputonta iloa, päin vastoin. Mutta kuitenkin siinä mielestäni hyvin painotetaan, että toisaalta kukaan ei välty kärsimiseltä. Se on mielestäni täysi fakta, kaikki kokevat elämässään kärsimistä, vaikka jotkut enemmän ja jotkut vähemmän, mutta se miten kärsimyksen kantaa itsessään on mielestäni se pointti.
Ettei vajoa suohon vaikka lastia olisi kuinka paljon tahansa.
Minusta siinä on elämän pointti että totta kai, emme halua kärsiä. Ja yritämme tietenkin välttää sitä, mutta kuitenkin useimmat meistä kärsii jollain asteella. Tämä nyt on paradoksaalista: Mutta jos kärsimyksen keskelläkin voisi kokea edes vähän nautintoa? Olisiko tässä Nott mielestäsi mitään perää?
Että toki matkaamme nautinnosta toiseen ja on erilaisia tapoja nauttia, mutta itse olen huomannut kristinuskossa, että se painottaa sitä että kohtuus elämässä. Sillä tiedän miten siinä käy jos jahtaa koko ajan vain nautintoja.
Olet varmasti oikeassa juutalaisuuden suhteen. 🙂
Elämään kuuluu sekä ylä- että alamäkiä, iloja ja suruja, onnea ja epäonnea. Minusta toivo on luottoa siihen, ettei kärsimys ole loputonta. Ehkä toivoa voisi kuvata laajemman kokonaisuuden hahmottamiseksi eli sen hyväsymistä, että ylämäkeä seuraa väistämättä jossain vaiheessa alamäki, mutta myös toisinpäin.
Tuo voi olla totta. Mutta mietin sitä että voihan olla niinkin, että ihmisen koko loppu elämä on kärsimystä? Eihän se ole mitenkään mahdotonta?
Toisaalta voihan ihmisen koko loppu elämä olla ruusuilla tanssimista.
Ja mikä nyt on sitten loppu elämä, sen vain Jumala tietää.
Näkisin että ehkä elämä on sitten sellaista antautumista. Tavallaan että täällä kyllä pitää olla nöyrä. En tarkoita mitään maassa matelua, mutta sitä että kaikki me yritetään kuitenkin elää ja meidän täytyy vain välillä väistämättä hyväksyä faktat.
Mutta toisaalta, meillä ihmisillä on kuitenkin se ominaisuus että pystymme (jopa) jotenkin hallitsemaan elämäämme. Ja se on aikamoinen etu, verrattuna useimpiin eläimiin.
Miten näet Nott sen että hallitsemmeko oikeasti lähes ollenkaan elämäämme? Vai hallitsemmeko täysin sitä?
Toinen aihe: Olen vähän tutkinut kristinuskoa ja lukenut että koko länsimainen sivistys pohjautuu siihen. Se on totta.
Kristinusko on myös lääkettä niille, jotka ovat saaneet huonon osan elämässä. Mielestäni sen takia kristinusko on tärkeä osa tätä maailmaa ja yhteiskuntaa.
Mitä olet Nott mieltä tästä?
minäitse89 kirjoitti:
Mutta toisaalta, meillä ihmisillä on kuitenkin se ominaisuus että pystymme (jopa) jotenkin hallitsemaan elämäämme. Ja se on aikamoinen etu, verrattuna useimpiin eläimiin.Miten näet Nott sen että hallitsemmeko oikeasti lähes ollenkaan elämäämme? Vai hallitsemmeko täysin sitä?
Se että. On paljon sellaista, mikä ei ole yksittäisen ihmisen tai ihmisryhmänkään valittavissa. Vanhempiaan ei voi valita, ei geenejään, eikä sairauksiaan. Voimme vain rajallisesti hallita toisten ihmisten toimia: kiusatuksi tuleminen, persoonien ja toimintatapojen yhteentörmäykset. Talouden olosuhteet, luonnonmullistukset, säätilat ovat kontrollimme ulkopuolella.
Mihin meillä on kaikkein eniten kontrollia on oma elämämme. Voimme yrittää vaihtaa työpaikkaa, jos tulehtunut ilmapiiri vie energiaa. Voimme halutessamme muuttaa elintapojamme. Voimme päättää olla luovuttamatta.
Hankalaa oman elämän kontrolloinnissa on se, että elämä ei anna takuita. Työpaikan vaihto saattaa johtaa työttömyyteen tai vielä huonompaan työpaikkaan. Tai onnistunut työpaikan vaihto voi johtaa yllättävään takaiskuun, vaikkapa onnettomuuteen työpaikalla. Tai kaikki voi mennä kuin käsikirjoituksen mukaan. Emme muuta voi kuin yrittää parhaamme mukaan selvitä ja toivoa parasta.
minäitse89 kirjoitti:
Toinen aihe: Olen vähän tutkinut kristinuskoa ja lukenut että koko länsimainen sivistys pohjautuu siihen. Se on totta.Kristinusko on myös lääkettä niille, jotka ovat saaneet huonon osan elämässä. Mielestäni sen takia kristinusko on tärkeä osa tätä maailmaa ja yhteiskuntaa.
Mitä olet Nott mieltä tästä?
Kristinusko on merkittävä osa länsimaista kulttuuria, siitä ei pääse mihinkään. Mutta meillä on myös hyvin paljon kiitollisuudenvelkaa muillekin kulttuureille.
Länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin kiistaton kehto on antiikin Kreikka, jota muiden on kiittäminen demokratiasta ja tieteistä. Niinpä edelleenkin tieteenalat ovat -logioita, mikä tarkoitti muinaiskreikassa oppia. Antiikin Rooma taas peri ja kehitti eteenpäin kreikkalaisten ja etruskien taitoja: insinööritaidolla luotiin tieverkosto ja akveduktit, hallintotaidolla organisoidut kaupungit ja kaupankäynti.
Keskiajalle tultaessa, kun Rooman valtakunta romahti ja kristinusko sai valta-aseman, kehitys itse asiassa hidastui tai jopa otti takapakkia. Onneksemme arabit säilyttivät antiikin aikaista kulttuuriperimäämme. Arabikulttuuri myös kehitti tieteitä (esim. lääketiede) huomattavasti tänä aikana, niin että kun muslimit 700-luvulla valtasivat Pyreneiden niemimaan, niin kulttuurien sekoittumisesta hyötyi koko Eurooppa.
Keskiajan jälkeen Uudella ajalla ja sen jälkeen suurimmat edistykset ovat olleet melkein järjestään sellaisia, jotka tehtiin kristinuskon vastaisesti ja/tai kristinuskoon pesäeroa tehden. Ja, liekö sattumaa, ihailtiin ja tutkittiin antiikin kulttuuriperimää. Leonardo da Vinci tutki ihmisen anatomiaa salaa, Kopernikuksen De revolutionibus orbium coelestium -kirja joutui kirkon kiellettyjen kirjojen listalle, Galileo Galilei joutui inkvisition kuulusteltavaksi jumalanpilkasta epäiltynä ja myöhemmin kotiarestiin, valistusaate korosti tiedettä, järkeä ja tasa-arvoa. Näille arvoille puolestaan perustui Ranskan vallankumous ("vapaus, veljeys ja tasa-arvo"), joita yleisesti pidetään modernin demokratian kulmakivinä.
Kristinuskolla on toki meriittinsä, mutta se, kuten muutkin, on lopulta kuitenkin vain yksi tekijä historian melskeessä.
Huonot kortit elämässään saanut voi toki saada lohtua kristinuskosto, mutta ei tämä ole vain kristinuskoa koskeva piirre. Esimerkiksi buddhalainen voi ajatella, että kun kovista oloista huolimatta toimii hyvin, niin kerää hyvää karmaa ja saa sitten osakseen onnea seuraavassa elämässä.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Typon korjaus
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Vielä löytyi yksi typo
Onhan se totta, mutta jos mietitään asiaa: Mistä ajan laskumme on alkanut: Kristuksen syntymästä. Mikä on ollut maailman luetuin kirja: Raamattu.
Mietin sitä että mielestäni jotain poikkeavaa on tapahtunut kristinuskon alku aikoina.
Toki idässä on muita uskontoja, mutta sanoisin että kristinusko on suurin ja vaikutus valtaisin. Toki hindujakin on paljon, mutta onko se uskonto levinnyt laajalle alueella: Ei.
Näkisin että uskonnoilla ja eritoten kristinuskolla, on vieläkin voimaa mullistaa ihmisten jokapäiväistä elämää.
En sano että juuri kristinusko olisi ainut oikea. Mutta minä olen aika vakuuttunut siitä että kristinusko on totuus, en sano täysin, mutta uskon siihen. Sillä usko ei ole sama asia kuin tieto. Sanotaan vaikka näin: Uskon että pluto planeetta on olemassa vaikken sitä ikinä ole nähnyt. Mutta tieto on sitä että tiedän että siskoni on olemassa sillä olen hänet nähnyt.
Eli usko on sitä että uskomme kaikesta huolimatta, sillä jokin valinta tässä elämässä on tehtävä. Ei täällä voi vain palloilla ikuisesti. Sinä Nott tavallaan (jos en nyt väärin tulkitse) uskot että Jumala ei ole olemassa tai jumalia. Ja minä uskon että jonkinlainen korkeampi voima ja ehkä sitten kristinuskon määrittelemä Jumala on olemassa.
Näkisin että näin se vain on. Jokainen tietenkin voi uskoa mihin haluaa...
Vai miten näkisit tämän asian Nott?
En osaa pitää kristinuskon laajaa levinneisyyttä mitenkään vakuuttavana asiana, kun miettii miten sitä on levitetty. Siis kristinuskoa on nimen omaan levitetty, ei se ole vain levinnyt. Ristiretket, löytöretkien kylkiäisenä tulleet veritsetkin pakkokäännytykset, 1700-luvulla saamelaisten rumpuja yms. poltettiin, Australian alkuperäiskansojen "sivistäminen"...
Samasta syystä ei ole mikään ihme, että Raamattu on luetuin kirja.
Kristinuskon yksi vastenmielisempiä piirteitä on sen tapa odottaa ja vaatia, että kaikki muutkin elävät heidän uskomuksiensa mukaan - ei toki koska kaikkia kristittyjä. Vastahan viime vuoden loppupuolella joku innokas käännyttäjä kuoli eristyksissä syrjäisessä saaressa asuvien heimolaisten nuoliin, koska katsoi asiakseen mennä muiden varoituksista huolimatta saarnaamaan heimolle kristinuskosta.
Ajanlaskumme ei ole ainutlaatuinen, vaan esim. kiinalaisilla ja juutalaisilla on omansa. Länsimainen kulttuuri kehyttyi dominoivaksi, joten esimerkiksi käydäkseen kauppaan länsimaiden kanssa, niin muiden on pitänyt adoptoida tai ottaa oman kalenterinsa rinnalle länsimainen kalenteri käyttöön. Vahvin määrittää säännöt. Ihan samalla tavalla antiikin Roomaan aikaan Rooma olisi se, joka päätti esim. maa-alueitten jaosta, eli antiikin aikaisen britinkin piti elää Rooman byrokratian mukaan. 500-luvulla, kun kristinusko oli valtausko, niin kalenteri määritettiin alkamaan oletetusta Jeesuksen syntymäajasta.
Ymmärrän sinänsä mitä tarkoitat tiedon ja uskon erolla, mutta eikö Plutolla ja Jumalalla ole se oleellinen ero, että Plutosta meillä on todisteita, esim. luotaimien ottamia kuvia? Jumala taas on puhtaasti uskon asia.
Minä taas en ajattele, että ihmisen tarvitsee missään vaiheessa tehdä uskonratkaisua. Minähän olin itsekin jonnekin 25 ikävuoden korville täysin välinpitämätön uskon- tai uskonnottomuuden asioista, eikä se vaivannut itseäni mitenkään. Voin hyvin nähdä, että joku porskuttaa koko elämänsä läpi miettimättä ollenkaan asiaa.
Mutta joo, en ole koskaan törmännyt mihinkään sellaiseen, joka saisi pohtimaan uudelleen jumalien tai Jumalan olemassaoloa. Eli uskonnoton/ateisti olen.
Mutta herää kysymys. Eikö meillä ole todistus aineistoa Jeesuksestakin? Meillä on myös mahdollisuus valita usko Jumalaan tai epäusko.
Se on historiallinen fakta että Jeesus on ollut olemassa. Sitä ei voi kieltää. Uskoi sitten Raamatun todenperäisyyten tai ei. Joten, jos meillä on todistus aineistoa Plutosta, niin meillä on myös todistus aineistoa Jeesuksesta. Siinä on vain se, niin kuin Kierkegaard totesi, uskon loikan mahdollisuus. Että uskonnon vapaus on länsimaissa, mihinkään ei pakoteta uskomaan... Mutta mahdollisuus on aina...