minäitse89 kirjoitti:
Vielä sellainen kysymys, että mitä toivoa on ihmiselämässä? Jos ei ole mitään tämän jälkeen. Jos kaikki päättyy hautaan? Ja jos kello tikittää koko ajan ja elämä kuluu.
Tiedän että kuolemasta ei saisi puhua, enkä mielelläni siitä puhu tai kirjoita, mutta toisaalta jos Jumala on olemassa niin miksi hän vain kuiskailee valituille? Ja jos ei häntä ole niin mikä on tämän toivottoman elämän perimmäinen tarkoitus? Jos kerran kaikki katoaa?
Sitä en minäkään ymmärrä, että jos Jumala olisikin olemassa, niin miksei hän olisi suoraan yhteydessä joka ikiseen ihmiseen. Miksi siis kuiskia vain harvoille ja valituille, kun kaikki loput joutuvat tyytymään heidän sanaansa tai ikivanhoihin, ihmisten kirjoittamiin teksteihin?
Tässä voisi myös kysyä, että mistä tiedetään, että nämä harvat Jumalan kanssa keskusteluyhteydessä olevat ihmiset puhuvat totta tai ovat mieleltään riittävän terveitä erottamaan mikä on todellista ja mikä ei. Entä jos tällainen valittu henkilö alkaisikin puhua Ukko Ylijumalasta Jeesuksen tai Jumalan sijaan?
Vastakysymyksiä. Jos Jumala olisikin olemassa, niin mikä sitten olisi elämän tarkoitus? Miten Jumalan olemassa olo tai olemattomuus vaikuttaa tähän tarkoitukseen? 🙂
Mitä tiede voi sanoa tähän? Eikö ihmisen tietoisuus voisi periaatteessa säilyä vaikka keho ei toimi? Onko tietoisuus aivojen tuote vai onko aivot vain väline mitä tietoisuus käyttää? Tämä mietityttää paljon.🤔
Minun silmissäni tietoisuus on aivojen työskentelyn tuote. Ihan samalla tavalla kuin tietokoneen tuottama laskentateho on mahdollista vain, kun kone saa virtaa.
minäitse89 kirjoitti:
Mietin tossa äsken että kun puhuttiin siitä Voimasta, mitä jos se on totta ja uskonnot ovat jotenkin sivunneet juuri sitä asiaa, vaikka eivät ole päässeet ihan ytimeen.
Jos ajattellaan, että ei välttämättä olisi Raamatun mukaista Jumal hahmoa (vaikka itse tavallaan jotenkin siihen uskon), mutta jos onkin jokin meitä kaikkia yhdistävä näkymätön ns. "Voima". Jos tiede päätyykin siihen että ihmisen elämällä todella on jokin merkitys. Jokin korkeampi, jokin sellainen joka täytyy ihmisen selvittää elämänsä aikana?
Mitä jos Kristus, Buddha ja muut, puhuivat juuri siitä voimasta, eri sanoilla, mutta jos he tiesivätkin jotain siitä. Ei välttämättä aivan kaikkea mutta edes hitusen?
Jos tiede onkin meillä selvittämässä sitä? Jos tiede olisikin nykypäivän uskonto?
Olen ajatellut, että ihmisten on ollut (ja kenties on vieläkin) helpompi hahmottaa luontoa ja sen voimia luomalla niille ihmisenkaltaiset hahmot, personifikaatiot, joiden kautta erilaisia "voimia" on koetettu ymmärtää ja hallita. Niinpä Ahdilta pyydettiin kalaonnea, Zeus on se joka viskelee salamoja, Fortuna toi onnekkaita sattumia, Viikatemies vie hengen ja Moirai kolmikko päätti kohtalosta. Näiden henkilöitymien myötä ovat myös uskonnot syntyneet.
Kristinusko tekee samaa, vaikka useiden jumalien sijaan se selittää kaiken yhden Jumalan kautta.
Itse asiassa minun olisi helpompi hyväksyä monijumalainen uskonto. Siinä kuitenkin palvotaan ikään kuin oikeaa asiaa, mikä vaikuttaa minusta paljon loogisemmalta, kuin yhden täysin näkymättömän olennon palvonta. Siis jos olisin uskovainen polyteisti.
En näe tiedettä uskontona, vaikka se maailman saloja uskontojen tapaa selvittää ja selittää. Mutta tieteessä ei ole uskontojen tunnuspiirteitä: myyttejä, pyhiä kirjoituksia, rituaaleja tai uskomuksia. Tiede kyseenalaistaa itse itseään, vaatii todisteita teorioidensa pohjalle ja pyrkii kehittymään.
MUTTA, uskonto on vaarallinen asia toisaalta. Se voi vietellä ja viedä ihmisen turmioon.
MUTTA, niin voi tiedekin. Jos tiedemiehet sanovat että ihmisen elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Niin ihminen voi masentua syvästi.
Näiden kahden MUTAN välillä tässä nyt palloillaan. Tai ainakin itse palloilen. Toisaalta tiede on hieno asia ihmiskunnalle, mutta mielestäni Kristinuskokin on. En välttämättä näe että ne kumoavat toisensa.
Mutta ihminenhän on se, joka nuo vaarallisiksi tekee, ei itse asia. 🙂 Eivätkä uskonto ja tiede kaikkien mielestä olekaan vastavoimia.
Minusta tieteessä yksi parhaita puolia on se, että se ei puutu henkilökohtaisiin kysymyksiin, vaan tässä tapauksessa suutari pysyy lestissään. Elämäntarkoitus ei varmastikaan ole jokaisella ihmisellä sama, joten ei sitä voi eikä saisikaan mikään taho ylhäältä päin julistaa, että näin teidän kaikkien kuuluu elää, olla ja ajatella. Elämänsä tarkoitus on jokaisen itse keksittävä, jos sellaista ylipäätänsä kaipaa.