Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
En edes yritä pohtia aikaa fysiikan ilmiönä, siihen minulla ei alkuunkaan riitä rahkeet.
Minulle aika näyttäytyy sekä lineaarisena että kierteisesti eteenpäin menevänä. Lineaarisuutta ei tarvinne sen kummemmin selittää, mutta kierteisellä tarkoitan alituista kiertoa, syklisyyttä. Esimerkiksi päivän ja yön vaihtelu sekä vuodenajat, mutta myös erilaiset kulttuurilliset ilmiöt toistuvista muoti-ilmiöistä aina talouden nousu- ja laskusuhtanteisiin. Mielenkiintoisesti jotkut kuvaavat näitä ennemminkin aaltoina, mutta minä näin ne sykleinä.
Pysähtymätön ja pysäyttämätön aika on sekä armahtaja että julma riistäjä. Kahtiajakoinen aika parantaa haavat, mutta aika myös vie meiltä hyvät hetket ja rakkaat asiat.
Mytologioista löytyy mielenkiintoisia käsityksiä ajasta. Esimerkiksi kreikkalaisessa mytologiassa aika (Kronos) syntyi taivaan (Uranos) ja maan (Gaia) liitosta. Aika nieli lapsensa, koska tiesi yhden heistä kukistavan hänet, kuten sitten kävikin, kun Zeus sulki hänet Tartarokseen (pimeyden valtakunta, vähän niin kuin helvetti). Tämän voisi tulkita niin, että vain kuolemattomat (jumalat) ovat vapaita ajan kahleista.
Moi!
Mitä ajattelet itsemurhasta? Ja mitä mielestäsi uskonnot ja ihimisyhteisöt noin pääosin sanovat itsemurhasta? Ja näetkö itsemurhan: pelkuruutena, vapautuksena vai jonain muuna? Ja mitä ajattelet siitä, että jos Jumala on olemassa niin mitä hän ajattelee itsemurhasta?
Kyllä ihmisellä on toivoa, uskonnottomuudesta tai uskonnollisuudesta riippumatta. Huomaan, että minulla toivo ja luottamus tuntuvat kulkevan vahvasti käsi kädessä. Toivon ja luotan siihen, että ihmiskunnalla on kyky ratkaista omat ongelmansa. Että vaikka kaikenlaista paskaa sattuu, niin massiivisella enemmistöllä on kuitenkin hyvät aikeet. Että voimme oppia virheistämme. Että kehitys menee eteenpäin.
Missä on elämää, siellä on toivoa (Stephen Hawking). 🙂
Toivoa voi myös ajatella henkilökohtaisena asiana. Sitä minulla ei itseni suhteen aina riitä, valitettavasti. Joskus on vaan aivan mahdotonta toivoa ja luottaa, että kyllä tämä tästä vielä oikenee. Joskus taas päivä paistaa tänne elämäni risukasaankin, joskus puolestaan kykenen olemaan suht tyytyväinen juuri meneillään olevaan hetkeen, ilman että ajattelen tulevaisuutta missään valossa.
Mutta kirjoittamasi toivo on hyvin spesifistä toivoa. Toivoa, joka liittyy kuolemanjälkeisen elämään. Uskonnottomana minulla ei ole tällaista toivoa, mutten kuitenkaan kärsi tämän toivon puuttumisesta. Kuten Hawkingin sitaattikin kertoo, niin toivoon liittyy ajatus muutoksesta parempaan, ja se taas vaatii, että on jotain, mikä voi muuttua. Ja koska en usko kuolemanjälkeiseen elämään tai jumaliin, niin en myöskään katso, että elämän tuolla puolen olisi toivoa - tai mitään muutakaan.
Muutama vastakysymys. Onko sinusta toivo koskaan haitallista? Jos vaikka keskittyy täysin toivoon kuolemanjälkeisestä elämästä, niin voiko olla vaarana, että maanpäällinen elämä jää ikään kuin sivuun?
Entä miksi vain elämä olisi testi? Jos kuolemanjälkeinen elämä olisikin totta, niin miksi jatkuva testaus ei koskisi sitäkin?
Itsemurha on (ollut) kulttuureissa sekä vaikea aihe, tabu, ja kunniakas teko. Esimerkiksi Japanissa seppuku on kunniallinen rituaalinen itsemurha. Ääri-islamin kannattajat katsovat itsensä tappamisen, joka surmaa myös vääräuskoisia olevan suora tie paratiisiin - heidän silmissään tosin ei silloin ole kyse itsemurhasta vaan marttyyriudesta. Polttoitsemurhiin liittyy usein kannanotto. Kiinni jääneet sotilaat tai vakoojat saattoivat tehdä itsemurhan vankeuden tai tiedonkiskontatoimenpiteiden välttämiseksi. Pääosin itsemurhaan suhtautuminen on kuitenkin lienee kielteistä.
Jos Jumala sattuisikin olemaan olemassa, niin hän kyllä pystyisi halutessaan estämään itsemurhat. Tai miksi hän edes ajaisi ihmisiä sellaiseen tilanteeseen, jossa itsemurha tuntuu ainoalta vaihtoehdolta? Varsin julmaa ajaa ihmiset epätoivon partaalle ja sitten syyllistää heitä siitä.
Kuolema voi olla vapautus, myös itsemurhana. Niin ristiriitaista kun se onkin, niin minä hyväksyn itsemurhan, mutten kannata sitä (paitsi eutanasiana). Koska ei kai kukaan itsemurhaan ihan noin vain päädy, niin en minä osaa syyllistää elämänsä kertakaikkisen toivottomaksi tuntevaa ihmistä. Toivon kuitenkin, ettei kukaan päätyisi itsemurhaan, koska syvistäkin vaikeuksista voi nousta.
Toki toivo voi olla haitallista. Esim. toivo päättymättömästä elämästä joillekkin.
On totta kyllä että maanpäällinen elämä on kuitenkin ainut mistä voimme olla täysin varmoja, joten onhan se tärkeää keskittyä juuri tähän hetkeen, eikä vain sivuuttaa tätä kaikkea.
Oma ajattelu kantani on se että oli sitten kuoleman jälkeistä elämää, Jumalaa tai muuta vastaavaa, niin pidän silti tätä elämää testinä, sillä en näe minkä takia meillä olisi edes koulu systeemiä ja kokeita, ellei tämä loppujen lopuksi olisi testi.
Jopa evoluution näkökulmasta: elämä on selviytymis testi. Sen näkee luonnossa hyvinkin ja kun ihminen on kerran osa luontoa niin se on myös ihmisessä.
Lisä kysymys: Voiko ihmistä mielestäsi verrata koneeseen? Koska minun mielestäni voi tavallaan, mutta toisaalta sitten jos olemme sielullisia olioita niin, meitä ei voi verrata siihen...
Jos elämä on testi, niin ihmisille kuin kaikelle muullekin elolliselle, niin mikä on testin tulos? Mitä testataan?
Kyllä minuun mielestäni ihmistä voi verrata koneeseen, ainakin jossain määrin.
Jos sielu olisikin todellisuutta, niin miksi vain ihmiskoneilla olisi sielu? Eläimillä paljastuu koko ajan enemmän ja enemmän alkujaan vain ihmisille kuuluviksi ajateltuja kykyjä ja ominaisuuksia, kuten empatiaa. Miksi sitten eläimellä ei olisi sielua, samoista aineista nekin ovat rakentuneet kuin me ihmiset? Tai entä kun tekoäly kehittyy tarpeeksi pitkälle, niin onko sillä sitten myös sielu?
Tai toisinpäin ajatellen: jos muiden lihallisten tai mekaanisten koneiden toiminnan synnyttämä ajattelu tai jopa tietoisuus katoaa koneen mennessä epäkuntoon, niin miksi ihmiskone olisi tästä poikkeus? Miksi juuri me olisimme erityisiä?
Enemmän kysymyksiä kuin pohdintaa, anteeksi siitä, mutta nyt ei vain irtoa. 😐
Nótt kirjoitti:
Jos elämä on testi, niin ihmisille kuin kaikelle muullekin elolliselle, niin mikä on testin tulos? Mitä testataan?Kyllä minuun mielestäni ihmistä voi verrata koneeseen, ainakin jossain määrin.
Jos sielu olisikin todellisuutta, niin miksi vain ihmiskoneilla olisi sielu? Eläimillä paljastuu koko ajan enemmän ja enemmän alkujaan vain ihmisille kuuluviksi ajateltuja kykyjä ja ominaisuuksia, kuten empatiaa. Miksi sitten eläimellä ei olisi sielua, samoista aineista nekin ovat rakentuneet kuin me ihmiset? Tai entä kun tekoäly kehittyy tarpeeksi pitkälle, niin onko sillä sitten myös sielu?
Tai toisinpäin ajatellen: jos muiden lihallisten tai mekaanisten koneiden toiminnan synnyttämä ajattelu tai jopa tietoisuus katoaa koneen mennessä epäkuntoon, niin miksi ihmiskone olisi tästä poikkeus? Miksi juuri me olisimme erityisiä?
Jos elämä onkin vain sellainen testi, että kuinka kauan selviää hengissä. Ja ikävuodet on testin tulos.
En väitä, että vain ihmisellä olisi sielu. Jos sellaista ylipäätään on millään olennolla..
Ajattelin siltä pohjalta että ihminen on siten erityis asemassa että se on levinnyt maapallon lähes joka kolkkaan ja näin tavallaan on niskan päällä muihin eliöihin verrattaessa.
On totta että eläimillä on havaittu ihmisluonnolle olennaisia piirteitä.
Se vaan tässä mietityttää, että jos kuolemaa ei olisi, niin mielestäni kaikki olisi fine. Tämä siis henkilökohtainen mielipiteeni. Kuolemaa tai sairauksia. Jos siis maailma olisi täydellinen. Mutta kun kuitenkin ne ovat olemassa. Ja tämä on omalla kohdallani se suurin syy miksi yli päätään pohdin Jumalan olemassa oloa. Tai kuoleman jälkeisen elämän. Sillä henkilökohtaisesti minä tarvitsen jotain porkkanaa tulevaisuuteen. Jotain, minkä takia taistella yli päätään. Oli se sitten ns. "Taivas".
Kyllä tiedostan sen että meillä on tämä ruumis kuin kone. Mutta mielestäni se ei välttämättä sulje pois kuoleman takaista elämää... Mitä olet siitä mieltä?
Vielä sellanen tuli mieleen, että olen vahvasti huomannut että aivot pitää välillä tavallaan koodata tiettyyn tilaan.
Tarkoitan sitä että mm. musiikki tai kirjallisuus tekee sitä. En ole hirveästi lukenut tästä aiheesta, mutta olen huomannut sen käytännössä. Sen takia, kirjallisuus, musiikki ja elokuvat ovat niin tärkeitä. Mitä olet Nott mieltä siitä? 🙂
Vielä sellainen kysymys: Että onko sinustakin elämä tavallaan ongelma? Siis että me olemme täällä kuin vankeja? Että emme pääse mihinkään elämän jälkeen ja toisaalta tämä eläminenkin on erittäin vaikeaa välillä.
Ja toinen kysymys: Miten tämä ongelma tulisi mielestäsi ratkaista? Tämä kysymys huonosta elämisen laadusta ja kärsimyksestä?
Tulee aika vaikeita kysymyksiä. 🙂
Tuntuu välillä ristiriitaiselta kun tavallaan uskon Jumalaan, mutta kun menen syvälle uskoon niin se tuottaa minulle itsetuhoisia ajatuksia.
Kun taas mietin maailmaa ilman Jumalaa, se pitää minut kiinni tässä elämässä. Tämä kaikki on niin kovin ristiriitaista. Kun ihmiset ovat vuosituhansia uskoneet yliluonnolliseen ja kristinusko on ollut pitkään kantava voima.
Mietin että mikä tarkoitus Jumalalla loppujen lopuksi on ihmisen suhteen, jos kerran hän on olemassa? Minkä takia hän kiduttaa ihmistä? Miksei hän voisi vain kertoa, mitä hän haluaa? Eikä aina vain mystisten tekstien kautta jne. Ja minkä takia pitäisi olla niin kamalan nöyrä kristinuskon mukaan?
Toisaalta sitten kun ajattelen maailmaa ilman Jumalaa, niin tavallaan ymmärrän tämän maailman mekanismin. En vain ymmärrä sitä minkä takia ihmisen täytyy kuolla? Tai siis totta kai se on luonnollista, muuten maapallo olisi yli kansoitettu. Mietin vain sitä että ihminen on heitetty tänne maailmaan ilman minkäänlaista suojaa tai toivoa. Ehkä ainut toivo sitten on toisissa ihmisissä. En näe täällä mitään muutakaan olevan.
Tähän tulee vielä lisäksi ajatus itsemurhasta, eli jos ihmisen elämä on kärsimystä niin jos kerran Jumalaa ei ole niin ihminen on vapaa riistämään henkensä, mutta toisaalta se on itsekäs teko. Ja jos Jumala on niin hän tuskin haluaa ihmisen tekevän niin.
Mietin vielä sitäkin että minkä takia me teemme ylipäätään mitään perinnöksi jälkipolville, jos meistä ei jää mitään jäljelle? Ymmärrän toki että se on ystävällistä, mutta jos kerran on niin että tietoisuus häviää kuolemassa ja me olemme vain multaa. Niin mitä väliä on millään? Minkä takia käymme kouluja ja minkä takia ylipäätään yritämme tehdä mitään elämässä, jos kerran kaikki päättyy kuolemaan? Jos kerran koko ihmissuku katoaa, niin mitä järkeä on kitua täällä maan päällä sekuntiakaan enempää?
Juuri nämä ajatukset ajavat minua kohti Jumalaa. En tee im:ää tai en ajattele kärsiväni turhaan sillä Jumala tietää kaikki tekoni. Hän yksin ottaa minut sitten taivaaseen jos olen sen arvoinen. Tätä oikeastaan haen että näetkö Nott uskonnottamana maailmalla olevan noin periaatteessa mitään toivoa? Sillä fakta on että me kaikki kuolemme joskus... Se on vain karu totuus, jota ihmiset eivät ymmärrettävästi halua välttämättä myöntää...
Jos elämä on testi ja ikävuodet testin tulos, niin mikä on testin tarkoitus, mitä testataan? Tarkoitan, että miten pitkä elämä voisi olla testin tulos, kun siihen ei pysty täysin omilla valinnoillaan vaikuttamaan (genetiikan oikut, eksogeeniset sairaudet, onnettomuudet)? Ja pitkä elämähän ei vielä kerro mitään siitä, miten se elämä on sujunut noin laadullisesti tai moraalisesti.
Lisäksi testi-ajattelu implikoi, että on joku joka testaa. Jumalako? Mitä informaatiota tämä testi hänelle antaisi? Silloinhan hän muistuttaisi hyväntahtoisen isä-hahmon sijaan pikkulasta, joka uteliaisuuttaan härnää ja kasaa esteitä muurahaisten poluille.
Joo, ihminen on kieltämättä erityisasemassa, koska meillä on kyky manipuloida ympäristöämme.
Kuolema mahdollistaa elämän, niin raadolliselta kuin se ehkä kuulostaakin. Esimerkiksi me syömme elollisia olentoja, joiden on siis täytynyt kuolla, että me saamme ravintoa ja voimme jatkaa elämäämme. Ilman kuolemaa ei olisi elämän kiertokulkua. Kristinusko on intuitiivisesti tunnistanut tämän kiertokulun: maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman.
Josta tulikin mieleen. Minä kun en tunne Raamattua niin hyvin kuin haluaisin, niin onko kristinuskon mukaan maailmanloppu kirjaimellisesti kaiken loppu vai syntyykö maailmanlopun jälkeen uusi maailma, kuten skandinaavisen mytologian mukaan maailmanlopussa (ragnarök)?
Mitä mieltä olet ajatuksesta kuolemasta tai tuhosta uuden alkuna? 🙂
minäitse89 kirjoitti:
Vielä sellanen tuli mieleen, että olen vahvasti huomannut että aivot pitää välillä tavallaan koodata tiettyyn tilaan.Tarkoitan sitä että mm. musiikki tai kirjallisuus tekee sitä. En ole hirveästi lukenut tästä aiheesta, mutta olen huomannut sen käytännössä. Sen takia, kirjallisuus, musiikki ja elokuvat ovat niin tärkeitä. Mitä olet Nott mieltä siitä? 🙂
Taidan ehkä tietää mitä tarkoitat. 🙂
Taide avaa ovia uusiin maailmoihin ja erilaisiin ajatuksiin sekä auttaa ymmärtämään itseään ja toisia ihmisiä. Taide auttaa luomaan identiteettia. Taide auttaa elämän vaikeiden kysymyksien pohtimisessa. Taide kommunikoi yli aikojen ja paikkojen. Väitän, että taide tekee vastaanottavaisemmaksi ja avoimemmaksi.
Taide on myös vahvasti tunneasia. Taide voi nostaa mielialaa, lohduttaa ja piristää. Se voi ilmaista rakkautta, kaipuuta tai mitä tahansa muuta tunnetta silloinkin, kun ihminen ei itse siihen pysty.
Taiteella on myös esteettinen ja usein myös historiallinen arvonsa.
Mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä tärkeämmäksi taiteet ovat minulle tulleet. Näin siitäkin huolimatta, etten itse harrasta taiteita, siis en soita, maalaa tai kirjoita. Jos minulla olisi rahaa, niin taide olisi yksi niitä asioita, joihin satsaisin. Ostaisin seinät täyteen tauluja, kävisin konserteissa ja taidenäyttelyissä. Kenties alkaisin jopa tukemaan taiteita.
Mikään rahasumma ei kuitenkaan kuittaisi velkaani taiteita kohtaan. Lukemattomia kertoja olen paennut yksinäisyyttäni elokuviin, lohduttautunut ahdistuksen kourissa musiikilla, saanut iloa arkeen kauniista arkkitehtuurista ja sanoittanut tuntemuksiani runoilla. En edes uskalla kuvitella, millaista elämäni olisi, jos taiteita ei olisi.
Olenkin kummastellut taiteisiin suhtautumisen kaksijakoisuutta. Toisaalta kulutamme taiteita enemmän kuin koskaan, mutta samaan aikaan taideaineita karsitaan kouluista ja taiteiden tukia kritisoidaan. Ikään kuin taiteestakin olisi tullut yksityinen asia ja osa kulutusmarkkinoita. Siis miten lapset ja nuoret pääsevät kiinni taiteisiin ja kulttuuriin, jos niihin ei monipuolisesti koulussa tutustuta? Ilman sitä taide on vain viihteeksi alistettu muotopuoli. Miten yksityisyys istuu sellaiseen, joka on jo lähtökohtaisesti tehty julkisesti esitettäväksi? Siis konsetit, näyttelyt, teatteri... Miten markkinat jakaisivat taidetta niin, että se olisi jokaisin, myös kaltaisteni kroonisesti persaukisten ihmisten saavutettavissa?
Oho, meni rankasti ohi aiheen. Enkä edes tainnut vastata kysymykseesi. 😅
Olen aivan samoilla linjoilla taiteen ja myös tuon uuden alun kanssa. 🙂
Evolutiivisesti katsottuna, kuolema on välttämätön, mutta yksityisen ihmisen kohdalla se on erittäin huono asia.
Ihminen on ollut pitkään osa luontoa ja on edelleen, mutta nyt teollisena aikakautena me olemme tavallaan tekniikan avulla irtautuneet siitä. Se on ristiriitaista että luonto on samalla niin julma, mutta samalla kehittänyt elämän.
Kun katselin tänään mehiläisiä, kun ne menivät kukasta kukkaan, niin tajusin että meille kaikille on jokin tehtävä tai työ täällä maailmassa, aivan niin kuin luonto on määrännyt mehiläisen pölyttämään, muurahaisen rakentamaan kekoa jne.
No siinä vähän taas harhauduin, eli uuden alku: nään että luonnossa on tämä kiertokulku pakollista, mutta entä jos tulevaisuudessa ihminen tavallaan hyppää pois tieteiden avulla tästä kiertokulusta? Mitä jos ihminen jossain kaukaisessa tulevaisuudessa onkin kuolematon? Mitä ajattelet tästä? Siis onko ihminen tulevaisuudessa (tai jo nyt) enää osa tavallista luonnon kiertokulkua?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
minäitse89 kirjoitti:
Vielä sellainen kysymys: Että onko sinustakin elämä tavallaan ongelma? Siis että me olemme täällä kuin vankeja? Että emme pääse mihinkään elämän jälkeen ja toisaalta tämä eläminenkin on erittäin vaikeaa välillä.Ja toinen kysymys: Miten tämä ongelma tulisi mielestäsi ratkaista? Tämä kysymys huonosta elämisen laadusta ja kärsimyksestä?
Tulee aika vaikeita kysymyksiä. 🙂
En minä näe elämää vankilana. Toki se voi sitä vaikkapa vaikeasti sairaalle ollakin, mutta nämä ovat poikkeustapauksia. Vankihan on tietoinen, että jossain muualla on vapaus, mutta elämässä meillä ei ole tällaista vapaamman tai paremman paikan varmuutta. Vankeuteen myös kuuluu itsemääräämisoikeuden rajoittaminen, sen sijaan modernit yhteiskunnat pyrkivät kunnioittamaan mahdollisimman pitkälle yksilönvapauksia ja itsemääräämisoikeutta.
Valitettavasti taitaa olla niin, että kärsimys, suru, takaiskut ja muut ikävät asiat kuuluvat elämään, eikä niitä koskaan pystytä täysin poistamaan. Niitä vastaan toki on taisteltava, ja sitä vartenhan meillä on mm. erilaisia yhteiskunnan tarjoamia palveluita ja tukea. Lisäksi tietysti yksilöillä itsellään on vastuu omista tekemisistään, myös onnesta ja kärsimyksestä.
Luulen, että kärsimyksen suhteen voi olla kyseessä eräänlainen jin ja jang -tasapainotila, jossa toista ei ole ilman toista. Siis huippukohtia ei voi olla ilman pohjamudan koukkauksia, positiivista ei ole ilman negatiivista, elämää ilman kuolemaa, iloa ilman surua...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Toinen kysymys oli jäädä vastaamatta