Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Ymmärrän erinomaisen hyvin mitä tarkoitat, kun itselläni on vaikeaa, huomaan myös rukoilevani ja sättiväni Jumalaa että miksi hän ei auta vaan päästää omiaan, meitä jotka uskoo, tällaiseen tilaan jossa tuntuu että kaikki on pahaa.
Haluan lohduttaa, että aina kun itse olen niinsanotusti järkevimmilläni ajattelen että Jumalan rakkaus on ehdoton. Ja että jokaisen sielu on sisämmässä hyvä, ei ole hyviä eikä pahoja ihmisiä, on vain ihmisiä jotka tekevät erilaisia asioita. Ja ettei meitä ole edes tarkoitettu ymmärtämään ja tietämään tällaisinaan mitään tuonpuoleisesta. Ja että se, että meillä on täällä huono olla johtuu meidän kokemuksista ja tilanteista ja elämästä ja jopa biologiasta, ei varsinaisesti meistä itsestämme. Aina kaikelle on syy, kun sitä tarpeeksi tutkii. Ja sitten kun sen on tutkinut loppuun voi todeta että tämä paha olo onkin looginen, ei mikään maksu tai rangaistus.
Yksi mistä saan henkilökohtaisesti joskus lohtua on se ajatus että jos me joskus yhdistyisimme tuonpuoleisessa ajatuksinemme, kuten jotkut ovat spekuloineet.. Että olisimme sitten yhtä tajunnan virtaa ja ymmärtäisimme kaiken, kuten Jumalasta sanotaan että hän on kaikkitietävä. Emme olisikaan enää pelkästään yksilöitä. Silloin me olisimme jokainen koskaan elänyt ja jokainen koskaan tulevaisuudessa elävä henkilö tai ainakin pääsisimme jokaisen ajatukset tietämään. Saisimme tuntea kaikkien surut, mutta yhtälailla kaikkien ilot. Ymmärtäisimme kaikkien tekojen syyt ja samalla jokaisen seurauksen. (Tämä selittää auki sen sanonnan että tee muille kuten toivoisit itsellesi tehtävän, koska tällä ajattelumallilla todella teet kaiken itsellesi mitä teet muille ja vastaavasti he jotka tekevät pahaa sinulle, tekevät sen samalle itselleen ja niin edelleen.)
Anteeksi taas sananvalintani, ne saattavat jotakuta loukata, mutta en usko että helvettiä on oikeasti edes olemassa, vaan se on vain ihmisten keksimä pelottelukeino, että on saatu ihmiset kulkemaan kirkossa ja maksamaan vähistä varoistaan vielä kirkolle. En usko että jos Jumala on, että hän lähettäisi minut tai teidät tai kenenkään meistä helvettiin, vaikka sattuisimme vähän väärin uskomaan tai olemaan uskomatta, mikä kaikkitetävä niin tekisi? Hänhän tietää meidän ajatuksemme alusta loppuun ja kaiken mikä meidät on ajanut tähän tilanteeseen ja kaiken järjen mukaan itse jopa aiheuttanut sen? Hänhän olisi pahimman luokan narsisti jos voisi auttaa, muttei tahallaankaan auta kun häntä ja hänen kaikkia olomuotojaan ei palvota? Ei kuulosta kyllä hyvältä Jumalalata, vaan ennemminkin juuri päinvastaiselta, sellainen olisi pahuutta jos mikä.
Kiitos viestistä. Kyllä minä pohjimmiltani olen kuitenkin uskovainen. Sellainen vain satun olemaan. On niin paljon helpompi elää kun tietää että Jumala siunaa tätä matkaa. 🙂
Itse uskon, että ehkä jonkinlainen rangaistus on niille jotka eivät elä elämäänsä hyvin. En tiedä, ei varmaankaan helvetti mutta jonkinlainen pienempi paha. Kun nyt tarkemmin ajattelen.
Toisaalta sitä elää välillä sillä rajalla, että onko Jumalaa jne. Sellaista tää elämä vaan on...
Tuo rangaistusasia on vaikea ja itsekin olen niin ajatellut pitkään että kyllähän pahantekijä saa rangaistuksensa, mutta ketä todella pitää rangaista...? Koska kaikki pahat teot johtuvat jostakin... eikö silloin pitäisi rangaista sitä, joka on aiheuttanut pahantekijälle olosuhteet jotka ajaa pahoihin tekoihin, eikä itse pahantekijää... ja tällä tavalla kun mennään taaksepäin aina ajatellen, että rangaistaankin sitä joka on ajanut pahantekijän pahaan tekoon niin ketä sitä oikeasti pitäisi sitten rangaista? Jotain esi-ihmistä joskus muinoin? Ja hänenkin pahan tekonsa syy on ollut hengissä selviytyminen. Joten onko oikeasti tarvetta rangaista varsinaisesti ketään?
Hei.
Minä uskon että uudelleen syntyminen on se rangaistus siitä ettei ole elänyt elämäänsä parhaalla mahdollisella tavalla, jolloin joutuu uudestaan maailmaan elämään elämänsä.
Uskon myös että psyykkisesti sairaat elävät tuollaista elämää hieman jälkikäteen, kuin edellisessä elämässänsä eivät niin tehneet. 🙂👍
Mä en ajattele että ketään olisi varsinaisesti syytä rangaista. Enemmänkin että teoilla on seurauksia, ja monet teot tai käyttäytymismallit (joita pidetään pahoina) on luonteeltaan sellaisia, että ne ennemmin tai myöhemmin johtaa tekijälleen ikäviin seurauksiin. Kai niitä voi pitää sitten rangaistuksena, jos kokee sen tarpeelliseksi.
En myöskään usko että taivas (tai helvetti) olisivat mitään erillisiä paikkoja joihin siirrytään kuoleman jälkeen. Se, minkä minä ymmärrän taivaana (helvettinä) on enemmänkin tila, jossa ihmiset viettää aikaa täällä maan päällä ollessaan. (Olikohan se maanvaiva, joka jossain vaiheessa kommentoi jotain samantapaista...?)
Välillä tuntuu että tämä elämä on se rangaistus.
Olen koko ajan siinä rajalla että onko Jumalaa vai ei. Se tuntuu olevan se suurin kysymys.
On hirvittävää ajatella että tämä on ainut elämä.
En nyt tarkoita että pitäisi saada mitään palkintoa tästä elämästä vaan sitä että ihminen on aika yksin tässä maailmassa jos mitään ei ole tämän takana.
Ja kun ikääkin tulee koko ajan lisää.
Minulle Jumala on tavallaan olemassa. Siis että viime kädessä luotan siihen että kun aika koittaa niin hän voi pelastaa...
Minusta taivas on paikka jonne kaikki ne haluavat joita ei eläminen enää jaksa kiinnostaa, mutta eivät kaikki sinne haluamalla pääse. Ja helvetti on mielestäni kuin sairas ruumiin tila, josta halutaan pois. Maanpäällisenä ymmärrän helvetin, mutta taivas on yläpuolellamme. 🙂👍
jaanas kirjoitti 26.2.2019 19:15
Minusta taivas on paikka jonne kaikki ne haluavat joita ei eläminen enää jaksa kiinnostaa, mutta eivät kaikki sinne haluamalla pääse. Ja helvetti on mielestäni kuin sairas ruumiin tila, josta halutaan pois. Maanpäällisenä ymmärrän helvetin, mutta taivas on yläpuolellamme. 🙂👍
Miksi kaikki ei taivaaseen pääsisi?
Miksi kaikki eivät taivaaseen pääsisi. Se on kuin pilvipeitteen paksuus. Entä valoisat päivät?
Onko mielestänne kristinuskokin vain pakoa maailman todellisuutta vastaan? Toisaalta voisiko siinä olla jotain todellista?
Jos tämä maailma todellakin on vain kuoleman odotushuone, niin eikö kristinuskossa kuitenkin voisi olla jotain? Juuri se että emme kuitenkaan olisi elämässämme kärsineet turhaan ja taistelleet itsetuhoa vastaan. Ja se että palkinto tulee lopulta kun muistaa vaan elää päivä kerrallaan. Sehän voisi olla motivoiva tekijä, että meidän täytyy viedä elämä päätyyn asti ja sen jälkeen Jumala päättää asioista.
Minusta tämän elämän voi nähdä mielekkäänä silläkin tavalla... Minusta siinä voisi olla kristinuskon voima. Vai mitä olette mieltä?
Olet ihan oikeassa, kristinusko on lohduttavaa, eikä pelkää kuolemisen odottamista.
Jumala on rakkaus, ja siihen liittyy lupaus paremmasta uudesta päivästä. 😍
minäitse89 kirjoitti 1.3.2019 18:29
Onko mielestänne kristinuskokin vain pakoa maailman todellisuutta vastaan? Toisaalta voisiko siinä olla jotain todellista?
Jos tämä maailma todellakin on vain kuoleman odotushuone, niin eikö kristinuskossa kuitenkin voisi olla jotain? Juuri se että emme kuitenkaan olisi elämässämme kärsineet turhaan ja taistelleet itsetuhoa vastaan. Ja se että palkinto tulee lopulta kun muistaa vaan elää päivä kerrallaan. Sehän voisi olla motivoiva tekijä, että meidän täytyy viedä elämä päätyyn asti ja sen jälkeen Jumala päättää asioista.
Minusta tämän elämän voi nähdä mielekkäänä silläkin tavalla... Minusta siinä voisi olla kristinuskon voima. Vai mitä olette mieltä?
Moi!
Nämä kysymykset riippuu ihan siitä, millaisena kristinusko käsitetään tätä kysymystä esitettäessä.
Jos siitä ottaa säännöt ja niiden noudattamisen, niin joo, se on mielestäni pakoa todellisuudesta. Ihminen ei hyväksy sitä että muutkin on saamassa saman palkinnon, eli niillä säännöillä koetetaan määritellä omassa mielessä itselle jotain parempaa kuin toiselle, vaikkei meillä ole mitään syytä olettaa että muiden uskonnot tai teot on yhtään sen huonompia kuin meidän omatkaan uskomukset tai teot. Se on inhimillistä biologiaa, ihminen on hierarkinen otus ja meitä on ohjannut koko meidän historiamme ajan ajatus "tapa tai tule tapetuksi", ei ole helppoa muuttaa tätä ohjelmointia ja kun enää me emme yleisesti hyväksy tappamista, kun siitä ei ole meidän selviytymisemme nykymaailmassa kiinni, niin sitten pitää keksiä muita tapoja olla parempi kuin muut.
Mikäli taas kysytään samat kysymykset rakkauden näkökulmasta, niin minusta usko on keino nähdä asiat juuri niinkuin ne on, se on keino todella nähdä niiden hierarkioiden ja tekojen taakse suoraan ihmiseen ja ihmisyyteen.
minäitse89 kirjoitti 24.2.2019 11:18
Välillä tuntuu että tämä elämä on se rangaistus.
Olen koko ajan siinä rajalla että onko Jumalaa vai ei. Se tuntuu olevan se suurin kysymys.
On hirvittävää ajatella että tämä on ainut elämä.En nyt tarkoita että pitäisi saada mitään palkintoa tästä elämästä vaan sitä että ihminen on aika yksin tässä maailmassa jos mitään ei ole tämän takana.
Ja kun ikääkin tulee koko ajan lisää.
Minulle Jumala on tavallaan olemassa. Siis että viime kädessä luotan siihen että kun aika koittaa niin hän voi pelastaa...
Hei!
Oletko koskaan rukoillut Jumalaa? Pyytänyt merkkiä että Hän todistaisi olemassaolonsa sinulle?
Miten voit tietää koska aikasi koittaa? Eivät kaikki kuole vanhoina ja sairaina.
Minulle taivas ja helvetti ovat konkreettisia paikkoja. Maapallon ydinhän on kuumaa laavaa..Kaikki jotka USKOVAT Jumalaan ja Jeesukseen pääsevät taivaaseen.
Elsa3
Moi.
Olen tässä miettinyt että jos todella on niin että kuoleman jälkeen ei ole mitään ja kuitenkin kuollaan, niin mikä tässä elämässä saa vielä jatkamaan taaperrusta kun sairaudet pukkaa päälle ja muutenkin huono olo. Siis mietin sitä että missä menee se raja että vielä kannattaa yrittää tätä?
Toisaalta jos on taivas ja ns. helvetti niin on ilmeinen syy jatkaa elämistä sillä niin kuin Raamatussakin puhutaan ihmisen tulee kärsiä tässä elämässä jotta saavuttaisi iänkaikkisen autuuden. Eli ei saa tehdä tämän nojalla Im:ää.
Mitä olette mieltä näistä näkemyksistä?
Toisaalta Im on kyllä säälittävä teko...