Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Haluaisin niin kovasti uskoa korkeamman olemassa oloon mutta vanhemmiten olen tullut siihen tulokseen että taitaa olla vaan satua...😞
minäitse89 kirjoitti 1.8.2018 10:13
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta
Olen ollut uskonnoton koko elämäni ja ehkä sen vuoksi olen huono keskustelemaan uskon asioista, mutta tämän lauseen minäkin allekirjoitan. En tosin nimitä tätä kokemusta Jumalallisuuden aavistukseksi, vaan koen sen jonkinlaisena universaalina suurena kauneutena. Vain ja ainoastaan klassinen musiikki, usein vieläpä uskonnottomalle paradoksaalisesti uskonnollinen klasari, on aiheuttanut tällaisia tunteita, vaikka paljon muunkinlaista musiikkia kuuntelen. Örinähevistä en pidä minäkään.
Mitä klassista musiikkia kuuntelet, minäitse89? 🙂
Itseäni ihastuttaa tällä hetkellä muun muassa:
Beata viscera (Vox Clamantis) https://youtu.be/yja6VDRwXh0
Ah, mes amis (Juan Diego Flórez) https://youtu.be/5BvkAzY0TF4
Non piangere Liù (Pavarotti) https://youtu.be/yiTFXTNzOI0
Adagio for Strings https://youtu.be/izQsgE0L450
star-crossed kirjoitti 4.8.2018 2:46
minäitse89 kirjoitti 1.8.2018 10:13
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta
Olen ollut uskonnoton koko elämäni ja ehkä sen vuoksi olen huono keskustelemaan uskon asioista, mutta tämän lauseen minäkin allekirjoitan. En tosin nimitä tätä kokemusta Jumalallisuuden aavistukseksi, vaan koen sen jonkinlaisena universaalina suurena kauneutena. Vain ja ainoastaan klassinen musiikki, usein vieläpä uskonnottomalle paradoksaalisesti uskonnollinen klasari, on aiheuttanut tällaisia tunteita, vaikka paljon muunkinlaista musiikkia kuuntelen. Örinähevistä en pidä minäkään.
Mitä klassista musiikkia kuuntelet, minäitse89? 🙂
Itseäni ihastuttaa tällä hetkellä muun muassa:
Beata viscera (Vox Clamantis) https://youtu.be/yja6VDRwXh0
Ah, mes amis (Juan Diego Flórez) https://youtu.be/5BvkAzY0TF4
Non piangere Liù (Pavarotti) https://youtu.be/yiTFXTNzOI0
Adagio for Strings https://youtu.be/izQsgE0L450
Moi!
Kuuntelen todella paljon klassista: Beethovenia, Brahmsia, Sibeliusta, Toivo Kuulaa, EinoJuhani Rautavaaraa, Edvard Griegiä, Debussya, Uuno Klamia, Rachmaninoffia. Tossa ehkä parhaat. On toki muitankin. En minäkään tavallaan ole uskovainen, mutta kun kuuntelen klassista niin ihan kuin välillä kävis taivaassa.
Pidän kuitenkin kaikki aistit auki. En pois sulje Jumalan mahdollisuutta, sillä en ole vielä tarpeeksi perehtynyt teologisiin ja filosofisiin teksteihin. En ole enää niin ehdoton. Tottakai arvostan tätä elämää, mutta en pois sulje seuraavaa elämääkään sillä eihän sitä koskaan tiedä. Yritän kuitenkin elää tämän elämän niin hyvin kuin vain kaiken tämän huolen keskellä pystyn.
Mukavaa lauantaita!🙂
Sellanen naurettava idea tuli että Jumalanhan on pakko olla olemassa, koska klassista musiikkiakin on. 😀
Mun mielestä ateismi on pahin mahdollinen valinta. Eihän täällä kukaan jaksaisi tai harva jaksaisi pysytellä elossa, jos kaikki näkisivät asian niin että tämän elämän jälkeen ei ole mitään. Minun mielestä kukaan ateisti ei voi mitenkään todistaa ettei Jumalaa ole olemassa. Toki ei hänen olemassa oloaankaan pysty todistamaan, mutta mun mielestä on hyvä olla sellainen usko että luottaa siihen että on Luojan käsissä. Ei tietenkään saa tehdä pahaa itselle eikä muille ja täytyy elää elämää. Mutta on hyvä olla sellainen luottamus ja toivo, että kyllä luoja kutsuu sitten kun on aika, eikä tarvitse turhaan pelätä kaikkea...
En näe ateismia tai uskonnollisuutta valintana. Eihän kukaan pysty päättämään, että nyt minä uskon Jumalaan, Zeukseen tai yksisarvisiin. Kaikki lähtee maailmankatsomuksesta, siitä miten kukin hahmottaa ympäröivää maailmaa, normeja ja arvoja.
Ymmärtääkseni useimmat ateistit, minäkin, ovat agnostisia ateisteja. (A)gnostismi viittaa tietoon, (a)teismi uskoon. Ajattelen, ettei Jumalaa tai jumalia ole, mutten väitä, että tietäisin niin olevan. En näe mitään todisteita Jumalan olemassa olosta eivätkä uskontojen suuret kertomukset istu järkeeni, joten looginen johtopäätökseni on uskonnottomuus.
Yksi asia, joka minua kristinuskossa vaivaa on ajatus elämästä jonkinlaisena kokeena. Elä näin, niin saat taivaspaikan. Jos et, niin sitten menet ikävempään paikkaan. Ei aito hyvyys lähde palkinnon toiveesta tai rangaistuksen pelosta, vaan siitä, että pyrkii toimimaan hyvin, koska se on oikein.
Minä en ymmärrä varmuuden vuoksi -uskomista. Wikipedian mukaan uskontoja arvellaan olevan noin 4200, hämärästi muistelen kuulleeni huomattavasti suuremmistakin arvioista. Eikö sitten pitäisi varmuuden vuoksi uskoa niihin kaikkiin?
Mutta jos sinä tai joku muu saa uskonnosta jotain hyvää itselleen, vaikka luottamusta ja toivoa, niin sehän on vain hieno homma. 🙂
minäitse89, onko sinulla jokin klassinen teos, joka on ylitse muiden? Ymmärrän, että valinta voi olla vaikea, jopa mahdoton. Itse olen enemmän suuntautunut laulettuun klassiseen musiikkiin, ja yhtä suosikkiteosta on turha edes yrittää valita. Tätä kirjoittaessa kuuntelen Incantatio maris aestuosia - Kalevalaa latinaksi (!).
minäitse89, onko sinulla jokin klassinen teos, joka on ylitse muiden? Ymmärrän, että valinta voi olla vaikea, jopa mahdoton. Itse olen enemmän suuntautunut laulettuun klassiseen musiikkiin, ja yhtä suosikkiteosta on turha edes yrittää valita. Tätä kirjoittaessa kuuntelen Incantatio maris aestuosia - Kalevalaa latinaksi (!).
Nyt pistit pahan voin sanoa muutaman mitkä ovat ns. taivaallisia: Sibeliuksen 5. Sinfonia, Sibeliuksen Tapiola, Leevi Madetojan Katson virran Kalvohon, Toivo Kuulan: Siell on kauan jo kukkineet omenapuut, Rachmaninoffin piano sonaatti No. 2 Op. 18 osa 2, Brahmsin 3. Sinfonia, Beethovenin 7. Sinfonia, Sibeliuksen Til minnet av Albert Edelfelt, Toivo Kuula: Sanaton laulu jokin ehkä noista en pysty nostamaan yhtä jalustalle. Ja kyllähän on vielä paljon muitakin... 🙂 Toivo kuulalla on hyviä laulu teoksia: Syystunnelma, Yksin jne.
Mutta jos nyt yksi pitäisi sanoa niin toi Leevi Madetojan Katson virran kalvohon on todella pysäyttävä ja liikuttava teos...
Tosta ateismista vielä: Olin ehkä turhan jyrkkä. Kyllä minäkin toisaalta pystyn hyväksymään ettei Jumalaa ole. Mutta mulla se riippuu usein tilanteesta, jos olen hädässä saatan rukoilla, mutta kun menee hyvin niin en ajattele niinkään paljoa Jumalaa...
minäitse89 kirjoitti 6.8.2018 20:42
Tosta ateismista vielä: Olin ehkä turhan jyrkkä. Kyllä minäkin toisaalta pystyn hyväksymään ettei Jumalaa ole. Mutta mulla se riippuu usein tilanteesta, jos olen hädässä saatan rukoilla, mutta kun menee hyvin niin en ajattele niinkään paljoa Jumalaa...
En minä ainakaan kokenut tekstiäsi liian jyrkkänä. 🙂 Ihmettelit ateismia samalla tavalla kuin minä ihmettelin uskontoja. Silkkaa näkemyksien vaihtoa.
Itse näkisin ehkä tällä hetkellä ateismin realistisena vaihtoehtona, mutta sitten mietin siltäkin kannalta, että kuvittelenko olevani niin viisas että voin kieltää Jumalan? Tunnen itseni niin pieneksi tässä maailmassa että mitenkä voisin vakuudella sanoa että Jumalaa ei ole? Sokratestakin aikanaan pidettiin fiksuna ihmisenä koska hän totesi ettei tiedä mitään.
Esim. kvanttifysiikka. Se on jotain täysin käsittämätöntä. Kuinka voisin pienenä ihmisenä sanoa että Jumalaa ei ole, jos kerran kvanttifysiikkakin tuottaa vaikeuksia. Kuinka voisin tuomita kaikki kuolleet ikuiseen tyhjyyteen? En sitä pysty mitenkään selittämään että mitä kuoleman jälkeen on. Toki kuolema on hirvittävä asia ja sitä pitää välttää viimeiseen asti, mutta jos se kerran kuuluu tähän elämään, niin minkäs sille mahdan.
Oma kantani on tämä: väistän kuoleman ajatusta ja yritän väistää tästä eteenpäin ajatusta Jumalasta. Hyväksyn kristitinuskon. Hyväksyn että Jeesus ssaattoi olla oikeassa. En hyväksy itsemurhaa. Hyväksyn sen että ihminen taistelee tässä elämässä kiinni niin pitkään kuin pystyy ja sitten kun on kuollut ihminen on Jumalan käsissä. En hyväksy minkäänlaista väkivaltaa itseään tai viattomia ihmisiä kohtaan. Hyväksyn sen että en ole täydellinen ihminen: voin yrittää olla mutta tuskin siihen koskaan yllän. Ja minkälainen edes olisi täydellinen ihminen? Hyväksyn sen että kelloo käy jatkuvasti eikä mennyttä aikaa saa takaisin ja että ihminen on tavallaan orja maailmassa. En nyt jaksa kirjoittaa enempää...
P.S. Lisään vielä että kaiken näiden selitysten jälkeen silti haluaisin keskustella uskosta. Vähän ehkä ristiriitaista.
Tuntuu välillä että olen sellaisessa loppumattomassa suossa. Pohdin jatkuvasti Jumalan olemassa oloa. Nään tämän elämän hirveänä tragediana. Ehkä mun pitäisi rakastua johonkin naiseen ja unohtaa maailma. En vaan tiedä miksi koko ajan pohdin tämän elämän mielettömyyttä ja masennan toisia. Kun vaan loppumattomalla kasetilla päässä jauhaa ajatus: Jos tämä onkin ainoa elämä?...☹️
Haluaisin vain kuulla, että miten te itse kukin pärjäätte elämässä ja tässä maailmassa kun tieto siitä että jonain päivänä elämä loppuu, painaa koko ajan? Siis se tieto masentaa mua, kun tiedostaa että kaikki on loppujen lopuksi turhaa. Että jokainen asia minkä teet elämässä unohtuu loppujen lopuksi ja koko maailma tuhoutuu. Haluaisin tietää että olenko vain näiden mietteiden vanki? Että pitäisikö minun todella alkaa uskomaan Jumalaan? Ja olisiko Jumalasta mitään tieteellistä näyttöä?
minäitse89 kirjoitti 8.8.2018 18:43
P.S. Lisään vielä että kaiken näiden selitysten jälkeen silti haluaisin keskustella uskosta. Vähän ehkä ristiriitaista.
Mikäs ei ihmismielessä ristiriitaista olisi 🙂 On mielenkiintoista huomata että uskonnon pohtiminen on asia johon tunnut aina palaavan. Ymmärrän että kysymys on sinulle valtavan tärkeä.
Tämä nyt tällaisena offtopic-heittona, kun muuta lisättävää minulla ei aiheeseen tällä erää ole 😝
soroppi kirjoitti 8.8.2018 23:34
minäitse89 kirjoitti 8.8.2018 18:43
P.S. Lisään vielä että kaiken näiden selitysten jälkeen silti haluaisin keskustella uskosta. Vähän ehkä ristiriitaista.
Mikäs ei ihmismielessä ristiriitaista olisi 🙂 On mielenkiintoista huomata että uskonnon pohtiminen on asia johon tunnut aina palaavan. Ymmärrän että kysymys on sinulle valtavan tärkeä.
Tämä nyt tällaisena offtopic-heittona, kun muuta lisättävää minulla ei aiheeseen tällä erää ole 😝
Kyllä se on tärkeää sillä mua mietittyy tämä elämä. Että minkä takia me olemme täällä? Mun mielestä ei mikään voi olla tärkeämpää kuin elämän tarkoituksen pohtiminen. Mun mielestä on olemassa monta vaihtoehtoa vastaukseksi, mutta kaksi nousee nyt mieleen: Joko elämällä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, että elämä on vain hengissä pysymistä ja me olemme kasa soluja joilla ei ole mitään merkitystä. Tai Jumala on antanut meille tämän elämän testi ajaksi. Että hän tarkkailee miten tästä suoriudumme ennen seuraavaa elämää.
Tässä pari vaihtoehtoa. Olen ihan avoin kaikille mielipiteille tästä elämästä ja maailmasta.
P.S. Mieleen tulee myös sellainen vaihtoehto että tämä maailma on kuin lihamylly, että ihmiset tulevat huutaen äitinsä kohduista ja hengittävät hetken kunnes he nukahtavat jälleen ikuiseen uneen ja eivät enää koskaan herää. Tämän takia juuri mietin Jumalaa. Siis tämä maailmahan on hirvittävä paikka jos asia on noin niin kuin kuvasin: Lihamylly. Tämän takia uskon että monet päätyvät itsemurhaan kun olettavat että loppujen lopuksi millään ei ole mitään väliä, jos kuitenkin ihminen nukahtaa ikuiseen uneen eikä loppujen lopuksi moraalisesti hyvillä tai huonoilla teoilla ole mitään merkitystä...