Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Kyllä minä uskon ns. korkeimpaan voimaan . Mitä se sitten lieneekään. Olin lapsi ja menossa kouluun pikkuserkkuni kanssa. Hän jäi auton alle ja kuoli kotiporttinsa edessa. Minäkin olin vähällä jäädä.
Olimme 7 vuotiaita. Sitä ennen tapahtui seuraavaa. Asuimme maaseudulla ja olimme Anna-Maijan kodin saunarakennuksessa lukemassa aapista. Ikkunasta näkyi niitty. Äkkiä niitylle ilmestyi pitkä mies. valkoiset vaattet. Keppi kädessa. Molemmilla puolilla enkelit. Pelästyimme. Appiskukko lensi nurkkaan ja juoksimme sisälle. Menin kotiin ja sanoin äidilleni. Äiti,äiti me nähtiin enkeleitä. Äitini muisti tämän vielä vanhankin. Näky on piirtynyt sieluuni tai muistiini hyvin elävänä. Tämän perusteella uskon että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Helvetti on täällä maanpäällä. On myös muita erikoisia kokemuksia jotka vahvistaa ns. toisen puolen olemassaoloa. Ei niistä sen enenpää.
minäitse89 kirjoitti 9.8.2018 11:22
Mieleen tulee myös sellainen vaihtoehto että tämä maailma on kuin lihamylly, että ihmiset tulevat huutaen äitinsä kohduista ja hengittävät hetken kunnes he nukahtavat jälleen ikuiseen uneen ja eivät enää koskaan herää.
Onpa raadollisen runollisesti ilmaistu! 🙂
Oletko, minäitse89, miettinyt sellaista mahdollisuutta, että osallistuisit esimerkiksi Prometheus-leirille (niitä on aikuisillekin, maksavat jonkin verran) tai seurankunnan raamattupiiriin? Niissä pääsisit keskustelemaan ja pohtimaan uskonasioita.
minäitse89 kirjoitti 8.8.2018 22:40
Haluaisin vain kuulla, että miten te itse kukin pärjäätte elämässä ja tässä maailmassa kun tieto siitä että jonain päivänä elämä loppuu, painaa koko ajan? Siis se tieto masentaa mua, kun tiedostaa että kaikki on loppujen lopuksi turhaa. Että jokainen asia minkä teet elämässä unohtuu loppujen lopuksi ja koko maailma tuhoutuu. Haluaisin tietää että olenko vain näiden mietteiden vanki? Että pitäisikö minun todella alkaa uskomaan Jumalaan? Ja olisiko Jumalasta mitään tieteellistä näyttöä?
Se tieto, että jonakin päivänä tämä kaikki loppuu, on lohdullista. Koko meidän olemassa olo on valtavan suurta sattumaa eikä elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta. Jotta tämä maanpäällinen helvetti olisi siedettävää, on järkevää yrittää tehdä elämästään mielekäs mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa. Elämä on arvokasta sen aikaa, kun sitä kestää. Sillä, mitä elämälläni teen, ei juurikaan ole merkitystä. Kaikki raukeaa, kun kuolee. Elämä ei ole lahja vaan monen sattuman summa ja todella epätodennäköistä.
Siinä mietteitäni.
star-crossed kirjoitti 11.8.2018 1:9
minäitse89 kirjoitti 9.8.2018 11:22
Mieleen tulee myös sellainen vaihtoehto että tämä maailma on kuin lihamylly, että ihmiset tulevat huutaen äitinsä kohduista ja hengittävät hetken kunnes he nukahtavat jälleen ikuiseen uneen ja eivät enää koskaan herää.
Onpa raadollisen runollisesti ilmaistu! 🙂
Oletko, minäitse89, miettinyt sellaista mahdollisuutta, että osallistuisit esimerkiksi Prometheus-leirille (niitä on aikuisillekin, maksavat jonkin verran) tai seurankunnan raamattupiiriin? Niissä pääsisit keskustelemaan ja pohtimaan uskonasioita.
En ole miettinyt. Olisihan se mahdollista.
Vielä semmoinen että en olisi tuossa Lihamylly näkemyksessä mitenkään ehdoton. Olen katsonut paljon väittely tilaisuuksi uskonnosta. Ei teologia ole niin väärässä mitä voisi olettaa. Kannattaa katsoa esim. Esko Valtaojan ja Miikka Ruokasen väittely youtubesta. Ruokanen on teologi ja hänellä on täysin järkeen käyviä argumentteja siitä että jotain ihmistä suurempaa tai metafyysistä voisi olla. Ja Esko Valtaoja myöntää sen myös. Ei tämä maailma ja maailmankaikkeus ehkä kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen asia mitä voisi luulla eikä tämä ihmiselämäkään. Kun ottaa huomioon ihmisen tietoisuuden mysteerin ja kvanttifysiikan niin tämä elämä tuntuu entistä kummallisemmalta. En nyt väitä että välttämättä olisi sellainen kuin Jumala. Väitän vain sen että asioita täytyy ensin tutkia ennen kuin niistä voi sanoa tyhjentävää vastausta. Näin myös omalla kohdallani: esim. tämä lihamylly vertaus...
Ymmärrän hyvin ateisteja ja Jumalan kieltäjiä, koska kaikki maailmassa viittaa siihen että olemme täällä sattumalta. Mutta toisaalta kuuluisa Ateisti Sartrekin päätyi siihen tulokseen mietinnöissään että ihmisen elämän tarkoitus on ampua itseään päähän.
Ja tästä haluaisin keskustella. Ateisti ei näe mitään tarkoitusta elämälleen, hänelle on täten aivan sama että kuoleeko nyt vai 50 vuoden päästä, jos kerran kuitenkin kuolee.
Hänelle on aivan sama miten hän kuolee: Ampuuko hän itseään päähän tai sitten vahingossa autokolarissa. Sillä eihän millään ole sitten mitään väliä jos Jumalaa ei ole ja kuitenkin kuolemme joskus. Ja jos elämällämme ei täten ole mitään merkitystä tai mitään tavoitetta. Jos tämä maapallo tuhoutuu ja universumi, eikä mitään loppujen lopuksi jää jäljelle, niin elämä on täysin yhden tekevää.
Mutta jos onkin Jumala, niin kaikilla teoillamme on merkitys ja sillä että miten kuolemme ja elämme. Jos todellakin on niin että meidän täytyy elää toisiamme kunnioittaen ja Jumalan tahdon mukaan, niin tämä maailma tuntuu täysin mielekkäältä ja myös kuolema. Esim. Jumalan käskyihin kuuluu että Älä tapa, eli ei saa tappaa itseään eikä muita. Tästähän varmasti monet saavat juuri hyvyyttä elämäänsä, sillä jos ei olisi Jumalaa niin ihmisen teot olisivat täysin yhdentekeviä. Ja olisi ihan sama tapanko itseni nyt vai kuolenko autokolarissa 50 vuoden päästä...
minäitse89 kirjoitti 12.8.2018 3:26
Ymmärrän hyvin ateisteja ja Jumalan kieltäjiä, koska kaikki maailmassa viittaa siihen että olemme täällä sattumalta. Mutta toisaalta kuuluisa Ateisti Sartrekin päätyi siihen tulokseen mietinnöissään että ihmisen elämän tarkoitus on ampua itseään päähän.
Ja tästä haluaisin keskustella. Ateisti ei näe mitään tarkoitusta elämälleen, hänelle on täten aivan sama että kuoleeko nyt vai 50 vuoden päästä, jos kerran kuitenkin kuolee.
Hänelle on aivan sama miten hän kuolee: Ampuuko hän itseään päähän tai sitten vahingossa autokolarissa. Sillä eihän millään ole sitten mitään väliä jos Jumalaa ei ole ja kuitenkin kuolemme joskus. Ja jos elämällämme ei täten ole mitään merkitystä tai mitään tavoitetta. Jos tämä maapallo tuhoutuu ja universumi, eikä mitään loppujen lopuksi jää jäljelle, niin elämä on täysin yhden tekevää.Mutta jos onkin Jumala, niin kaikilla teoillamme on merkitys ja sillä että miten kuolemme ja elämme. Jos todellakin on niin että meidän täytyy elää toisiamme kunnioittaen ja Jumalan tahdon mukaan, niin tämä maailma tuntuu täysin mielekkäältä ja myös kuolema. Esim. Jumalan käskyihin kuuluu että Älä tapa, eli ei saa tappaa itseään eikä muita. Tästähän varmasti monet saavat juuri hyvyyttä elämäänsä, sillä jos ei olisi Jumalaa niin ihmisen teot olisivat täysin yhdentekeviä. Ja olisi ihan sama tapanko itseni nyt vai kuolenko autokolarissa 50 vuoden päästä...
Ateisti arvostaa suuresti ainutkertaista elämäänsä, koska ei usko kuolemanjälkeiseen elämään tai uudelleensyntymään. On vain tämä yksi elämä elettävänä. Itsekin ahdistuksesta ja vaikeista hetkistä huolimatta murehdin, että minulta jää asioita kokematta. Siihen ei sovi "mitä väliä" -ajattelu: sama elämisen tahto meitäkin ajaa eteenpäin, emme vain selitä sitä uskonnolla. Ja minun näkökulmasta asia tapahtuu juuri näin päin: elämänvietti selitetään uskonnolla, uskonto ei luo sitä.
Merkityksellisyys ei kumpua uskonnoista, vaan uskonnot pyrkivät vain sanoittamaan vallitsevia arvoja ja käyttäytymissääntöjä. Tässäkin syy-seuraussuhde on ateistin näkökulmasta kääntynyt ylösalaisin. Esimerkiksi 10 käskyä ovat ihmislajille tyypillisiä moraalisääntöjä. En ole ikinä kuullut kulttuurista, jossa silmitön tappaminen (pl. sota) on kulttuurillinen normi. On varsin loogista suhtautua varastamiseen kieltävästi, koska jokainen tajuaa, että jos varastaminen on ihan ok, niin sitten voi myös itse joutua varkauden uhriksi. Niinpä yhteen lauseeseen tiivistetty elämänohje "kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" eli ns. kultainen sääntö tunnetaan melkeinpä sanasta sanaan monissa muissakin uskonnoissa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6 , englanninkielisessä Wikipediassa on vielä kattavampi luettelo).
Edellisten kirjoittajien viesteihin lisäyksenä, että seurakunnat myös järjestää Alfa-kursseja, jotka on tarkoitettu uskonasioita pohtiville ihmisille tai semmoisille, jotka haluaa tietää enempi kristinuskosta.
Mä en oo kovin paljoa noita kuolemanjälkeisiä asioita ajatellut. Jeesus sanoi, että iankaikkinen elämä on sitä, että ihmiset tuntevat sinut, joka yksin olet Jumala. Onhan se valtava lahja ja ihme, että tie on auki Jumalan tuntemiseen ja suhteeseen hänen kanssa. Siitä yhteydestä ja täydellisestä rakkaudesta kaikki muu nousee: rauha, ilo, rakkaus toisia ihmisiä kohtaan, parantuminen, anteeksianto jne. Minusta se on niinku sydämeen kylvetty siemen, joka hiljalleen itää ja kasvaa, ja tekee ajallaan hedelmän. Ei oo vaatimuksia eikä suorituksia.
Uskonnoissa on kaikenlaista, niin kristinuskossa kuin muissakin uskonnoissa, ja paljon semmoista valheellista ja vahingollistakin. Minusta on niin, että jos uskonto ei vie elävän Jumalan tykö, tosi elämän lähteille, sillä ei tee mitään.
Star-crossed kirjoitti tuossa aikaisemmin, että häntä ei puhuttele uskontojen suuret kertomukset. Itse olen tässä viime aikoina miettinyt suhdettani Raamattuun. Kyllä on todettava, että mitä juutalaisuuteen ja kristinuskoon tulee, tarina on kyllä aika erikoinen! 😀 Aabraham eli Lähi-Idässä joskus 4000 vuotta sitten. Hänelle Jumala antoi lupaukset ja solmi liiton, hänen jälkeläisistään syntyi Israelin kansa, johon puolestaan Jumala syntyi ihmisenä 2000 vuotta sitten... ja nyt tuhansia vuosia myöhemmin, mekin täällä kaukana pohjoisessa uskomme kuuluvamme Israeliin ja että Jumalan liitto koskee meitäkin! 😮 Uskon kyllä Raamatun, uskon, että sen kautta Jumala on ilmoittanut paljon itsestään ja suunnitelmistaan. Sitten hän puhuu toisin tavoin myös.
Tein huvikseni Ylen sivustolla olevan Mihin sinä uskot? -testin ( https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/27/mihin-sina-uskot-testaa-itsesi ). Tulokset eivät yllätä: "uskot nautintoon ja hyvään oloon", "et usko Jumalaan" ja "et usko mihinkään, joka on enemmän kuin puhdasta materiaa".
Millaisia tuloksia te muut saatte ja sopivatko ne omaan käsitykseenne itsestänne?
"kaikkein vähiten uskot siihen, että olisi olemassa jotakin, jota ei voisi järjen keinoin selittää. Et usko yliluonnollisiin ilmiöihin vaan aivan yksinkertaisesti luonnonlakeihin. Jos joku puhuu siitä, miten kaikki on sidoksissa toisiinsa, saatat ajatella: mitä tuo esoteerinen hölynpöly on olevinaan?"
Tämä pitää hyvin paikkansa.
Kukaan ei tiedä onko Jumalaa olemassa vai ei. Itse uskon ylemmän tason ajattomiin olentoihin, joilla ei ole koskaan loppua, ja ehkä sillä yhdellä, ei edes alkua. Joka tekeekin koko kysymyksestä: "onko Jumala olemassa?" hyvin vaikean. Ihminen syntyy, Jumala on aina ollut. Tieteelliset näkemykset alkuräjähdyksestä tuntuu olevan yhtä päteviä. Itse nyt kyseenalaistan kaiken, minulla ei ole varsinaista vakaumusta, en taivu fundamentalismiin, täten en sijoita kaikkia pelikolikoita yhteen "ainoaan ja oikeaan". Koska se joka väittää tietävänsä totuuden kaikesta, on ylimielinen.
"Uskot yhteisön voimaan
Olet sen tyyppinen ihminen, joka on aina muiden saatavilla. Se tekee hyvää myös itsellesi: nautit saadessasi viettää aikaa muiden ihmisten parissa, auttaa muita ja viihtyä heidän seurassaan. Uskosi koostuu rakkaudesta, yhdessäolon voimasta ja/tai luotettavuudesta ja avuliaisuudesta."
-Aika kohdallaan siihen, miten itseäni voisin kuvata...
En pysty kaikista maailman asioista ymmärtämään ateismia. Pystyttekö te?
Siis ajattelee sitä että ateisti voi sanoa että ei ole Jumalaa. Sitä en ymmärrä, sillä sen ymmärrän että Jumala on jotain niin suurta että häntä ei voi ymmärtää. No menee vähän vaikeaksi selittää. 🙂
Agnostikkoja ymmärrän. Kun he eivät tiedä onko Jumalaa. Mutta juuri sellainen ateismi että tyrmätään kaikki väitteet Jumalasta on aika ihmeellistä.
Olen käsittänyt niin että Jeesus toi Jumalan inhimillisen puolen maailmaan ja näin Jumala lähestyi ihmistä. Ja hän toi opetukset ja lait jotka ovat yleis maailmallisia. Toki näitä oppeja on käytetty väärin iät ja ajat. Mutta ydin on se että täytyy auttaa kanssa ihmistä ja yrittää olla ystävä sellaiselle jonka näkee hyväksi ihmiseksi.
Näkisin että ihmisen elämässä tärkeintä on yrittää olla yhteiskunta kelpoinen. Mitään muutahan ihminen ei voi kuin yrittää. Pitää tehdä parhaansa ja sen on riitettävä...
Mukavaa keskiviikkoa! 🙂
Minä olen ateisti. En pysty ymmärtämään uskovia muutoin kuin että joillakin näyttää olevan tarve uskoa johonkin. Kuka sitten uskoo mihinkin.
Luin aloituksen ja ihmettelen todella miksi klassinen musiikki vain olisi jotain taivasmusiikkia 😀 Itse tykkaan laidasta laitaan musiikista ja heavymusiikki on ollut kaikkein koskettavin minulle. Klassinen on tylsaa, lukuunottamatta tiettyja ihania kappaleita esim. Moonlight sonata, Albinoni Adagio ja muutama muu kaunis kappale.
Olin lukion toisella, kun havahduin kirkosta istumasta. Itsemurhan partaalta herättyäni näin auringon ensi kertaa kuukausiin tuona aamuna. Ajatus oli " jos en voi kuolla, kai sitten voin elää". Seuraava havahdus oli tuo, että istuin kirkossa. Oudoilta tuntui ne ensiaskelet, mutta miten kevyet ne olivat. Koin todeksi mitä sanottiin "elämän kallein asia on Jumalan lapseksi pääseminen" ja jatko: "Kristuksen sisäinen tunteminen". Kaikenlaista on vuosikymmenien aikana tapahtunut, mutta Jumala ei ole kadonnut. On pitänyt kiinni ja varjellut.