Joulun

Joulun

Käyttäjä SunShine2 aloittanut aikaan 08.12.2015 klo 14:23 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä SunShine2 kirjoittanut 08.12.2015 klo 14:23

Elämä on valintoja, ikävä kyllä, itse en aina vaan voi niitä tehdä.
Yksi suurin elämän valinta on minun työttömyys ja siitä seurauksena taloudellinen ojanpohja.
Tälläkin hetkellä kurkkua kuristaa näkymätön hirttoköysi, joka kiristyy päivä päivältä Joulun lähestyessä. Työttömyyspäivärahaa tuli viikko sitten 1020 euroa, josta talouden laskut vei 1016 euroa… neljä euroa jäi siis perheen ruokkimiseen, nuorimman lapsen lääkkeisiin, bensaan, jotta pääsisin työhaastatteluun ja tekemään vapaaehtoistyötä ja KAIKKIEN RIEMUJUHLA JOULUKIN ovella. Kaikkiin kinkkuarvontoihin olen osallistunut voiton toivossa, turhaan. Tänään vielä nuori herrani ilmoitti että päivittäistä lääkitystä jäljellä kahdeksi päiväksi…. ja luottokorttinikin jo tapissa, joten apuja ei löydy siitäkään.
Tokihan perheessäni asuu työssä käyvä mies, jonka tilistä ulosotto vie 1/3 osan, elatusmaksut, laskut, työmatkat ym. loppuosan, eli peruselämiseen ei tule apua siitäkään tilistä.
Hmmm… miksi emme mene sosiaalihuollon luukulle? Häpeä on yksi, koska olen itse työskennellyt kyseisellä alalla pienellä paikkakunnallamme, toisekseen, mieheni tulothan näyttää ”ihan hyvältä” ennen ulosottoa ja muita menoja. Eikä asiaa helpota laisinkaan se, että hän on peliriippuvainen, joten RAY ja VEIKKAUS saa viimeiset roposet, jotka olisi vaikka maitoon voinut käyttää.
Kaikki koruni olen jo joutunut syksyllä viemään kanikonttoriin, jotta saimme ruokaa pöytään, muutkin arvokkaammat tavarat myyty tämän työttömyyden alla. Kirkostakin erosin vuoden vaihteessa, jotta verotus pienenisi.

Ulospäin kukaan ystävistänikään ei usko missä helvetissä elän, koska jaksan hymyillä ja vastata kysymykseen; ”mitä kuuluu?” reippaalla äänellä, että ”hyväähän meille”. Ja silti ajatukseni vaeltaa samalla hetkellä siinä, mitä ruokaa saan taiottua huomiseksi, toivottavasti oma tulehdukseni elimistössä ei äidy niin pahaksi, että joudun hakeutumaan lääkäriin ja jättää noutamatta antibiootit jotka määrätään, koska ensi kuun työttömyyspäivärahasta ei jää tilaa näillekään kuluille, pystyykö lapseni selviytymään muutaman viikon vähemmällä lääkityksellä….

Kiitos, että luit tämän, helpotti. Tiedän, etten ole yksin ahdinkoni kanssa.

Nyt suljen silmäni, laitan Jouluradion soimaan ja sytytän viimeisen kynttilän joka kaapista löytyy ja rukoilen, että saan tehtyä perheelleni Joulun edes ruoan muodossa.

Joulurauhaa koko maailmalle täältä Suomen hyvinvointivaltiosta! <3

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 08.12.2015 klo 21:04

Hei,
pari linkkiaa:
http://www.studio55.fi/vapaalla/article/edessa-koyha-joulu-poimi-kohtalotoverin-vinkit-selviamiseen/136588
Tuolla puhutaan esim. Mannerheimin lastensuojeluliitosta ja Suomen punaisesta rististä. Ja kyllä minä ottaisi lakin kouraani ja unohataisin ylpeyden ja menisin sossuun, vaikka jo lastentakia. Jos ei muuta he varmaan osaavat auttaa rahabkäytössä ja ohjata esim. velkaneuvontaan. Peliriippuvuusasia on nostettava rehellisesti päivänvaloon

https://www.facebook.com/Jouluapua-404414899684476/?fref=ts
Jouluapua. Facebook-ryhmä, jossa ilmoitetaan apua tarvitsevia perheitä ja muut voivat auttaa. On vltakunnallinen ryhmä ja paikallisryhmiä. Käy katsomassa.🌻🙂🌻

Käyttäjä Serafine kirjoittanut 08.12.2015 klo 21:23

Heips! En tiedä saako tänne laittaa linkkiä, mutta sellaisessa osoitteessa kuin jouluapua.fi voi käydä laittamassa ilmoituksen jos tarvii esim ruokaa tai lahjoja lapsille jouluksi. Siellä voi ihmiset sitten ottaa yhteyttä jos haluavat auttaa.. 🙂 Itse olisin halunnut jotain lahjoittaa mut täällä meidän pikkukaupungissa ei ollut ilmoituksia.

Kannattaa ainakin yrittää! 🙂 Tsemppiä joulun odotukseen 🙂👍

Käyttäjä SunShine2 kirjoittanut 09.12.2015 klo 09:04

Hei vielä kanssaeläjät!
Kiitos vinkeistä. Jouluapuun yritinkin ilmoittautua, mutta eivät ota enää uusia perheitä vastaan. Keräilen itseäni, jos saisin sosiaalihuoltoon soitettua...