Jotain eksistentialistista & fobiat & kovat fyysiset oireet - kierre on valmis :(
Heippa. Olen tosi uupunut, siis todella todella uupunut. Yritän tässä ottaa vähän kontaktia johonkuhun, koska en vain kertakaikkiaan ole uudessa kaupungissa saanut kaikesta soittelemisesta huolimatta aikaa psykologille YTHS:n kautta. Olen kuulemma ”kiireellisenä” jonossa, mutta kuukausia ja kuukausia kuluu. Edellisellä paikkakunnalla kävin 2 vuotta psykologilla, ja tuntui, että se auttoi jakselemaan.
Monelle aivan pienetkin asiat tuntuvat ylivoimaisilta jaksaa. Sinnittelen kursseilla viimeisillä voimanrippeilläni, mutta jostain naurettavasta syystä esitän jatkuvasti pirteää ja voimakasta tyyppiä. Mikä nostaa lepäämään jäämisen ja hellittämisen kynnystä entisestään.
Kaiken stressin ja panikoinnin tullessa näin vaikeina kuvioihin, fyysiset oireet pahenevat moninkertaisiksi. Maha on aivan sekaisin, saa ravata vessassa, närästää yms. ja olo on entistäkin vaikeampi. Vatsaoireet kaikenlisäksi ovat sosiaalisesti niin stressaavia ja hävettäviä.
Väsymyksen myötä kaikki vanhat kammot ja fobiat nostavat päätään. Pelkään mielettömän paljon oksentamista ja mahatautia, joka jyllää alueella. Pelkään, että jos saisin sen, ja voisin fyysisesti niin pahoin, päässäni naksahtaisi, kun muutenkin olen niin tiukilla. Näistä kammoista ajatukset johtavat vähän väliä siihen, että mitä kaikkea kamalaa elämässä joutuu vielä ihan todennäköisyyksienkin takia kestämään, montako kitumista, surua, yksinäisyyden fiilistä, sairautta, epätoivoa… Ja tästä tietysti jollain logiikalla siihen, että haluasi päättää kaiken.
On äärettömän raskasta, että en voi sälyttää paljon kärsineiden perheenjäsenteni niskoille surua läheisen itsemurhasta. Siis se, että olen jumissa täällä! En voi lähteä, en voi paeta, klaustrofobinen olo. Olen muutenkin jotenkin sairaalloisen yliempaattinen. Kärsin valtavasti kaikesta pskasta, mitä maailmassa tapahtuu, enkä pysty kääntämään ajatuksiani pois siitä sekä toisaalta kaikesta, mitä itse olen aiheuttanut.
Joskus muinoin syömishäiriö oli keino, jolla yritin jaksaa. Tavallaan siirsin huoleni siihen, että muka huolehdinkin vain läskeistäni. Nyt olen ollut ”kuivilla” jo kauan, mutta olisi niin helpottavaa päästä tästä eksistentialistisesta tyhjyyden, pelkojen ja väsymyksen olotilasta murehtimaan vain laihtumisesta…
Tulevaisuutta on kamalaa ajatella. Haluaisin jotenkin turvaan. Jonnekin sivuun kaikesta. Olen niin käsittämättömän väsynyt.
Noloa, etten edes esitä mitään kysymystä tai muuten kommunikoi järkevästi tässä, haluaisin vain kamalasti jonkun kontaktin johonkuhun, joka ehkä sanoisi, että ymmärtää.
Moro. Mulla ajoittain myös ajatuksia, että elämä on harmaata ja kurjaa. Elämä on liian hankalaa ja ei jaksais elää. Tosta eksist.....Mikä se oli niin en ymmärrä mitään. En tiiä mitä se ees tarkottaa. Liian vaikee sana näin yksinkertaselle miehelle 🙂
hei, kiitos vastauksesta, Pellehermanni. Toivottavasti sulla oli tänään hyvä päivä.
No, siis ehkä käytän tuota tyhmää kapulakielistä sanaa, kun en osaa kunnolla kuvailla paskaa oloani. Jotain sellaista tyhjää ja olemassaoloa kyseenalaistavaa fiilistä joka tulee vähän kuin paniikkikohtaus, mutta voikin viipyä vaikka viikon. Tai kuukauden. Joku sellainen... pirun ahdistava ja pelottava fiilis joka väittää, että oon ihan turhaan täällä ja välttyisin paljolta, jos vaan lähtisin "pois". Sellainen fiilis, että yhtäkkiä kaikki menettää merkityksensä, ja on oikeastaan naurettavaa, etten jo räjäytä itteäni tms.
No, ei, ei sitä oikein onnistu sanoiksi kuvaamaan. Ei mikään kovin terve olo ☹️