Tunnelukko / kognitiivinen terapiahan on unohtamista. Samoin hurahtaminen uskoon tai terrorismiin tai natsismiin tms. Olet oikeassa. Ihnisen on kuitenkin vaikea unohtaa surujansa, vaikka voi kokeilla esim. välinpitämättömyyttä tai kyynisyyttä vaihtelevalla menestyksellä. Ihmiset ovat erilaisia. Minä en pääse suruistani eroon. Olen myös pitkävihainen ihminen, en osaa antaa anteeksi. En osaa luopua, vaikka minulla ei ole rikasta elämänkirjoa muistovarallisuutenani.

haavoja arpia / ryppyjä kolhuja / ei voi unohtaa / ne näkee joka päivä / hiljaisuuden kuulee joka päivä / tyhjän huoneen sisällä / on asuttava / eikä ulos pääse yhtenäkään päivänä / sinne missä lauletaan / sinne missä on maailma / valo ja lämpö / tyhjänä oman varjonsa kanssa kylmä / viipyy iholla iltahämärässä / eikä unimaailmassakaan totuus muutu

minäitse89 kirjoitti:
Mietin tässä, että jos tämän elämän yksi tärkeimmistä asioista onkin: Miten itse suhtaudun mokiini ja pettymyksen tunteisiin? Niitä meinaan tulee väistämättä. Esim. vaikka se, että miten suhtaudun siihen, etten ole suoriutunut hyvin jossain sosiaalisessa tilanteessa. Toki ihmisen täytyisi suoriutua hyvin, mutta ei se vaan aina niin mene… Joten tiettyjen tapahtumien unohtaminen ja asioiden unohtaminen voi olla hyvä juttu… Pääasia että elämässä kuitenkin tapahtuu asioita. Vai mitä olette mieltä?

 

Samaa mieltä.

Eieiei kirjoitti:
Tunnelukko / kognitiivinen terapiahan on unohtamista. Samoin hurahtaminen uskoon tai terrorismiin tai natsismiin tms. Olet oikeassa. Ihnisen on kuitenkin vaikea unohtaa surujansa, vaikka voi kokeilla esim. välinpitämättömyyttä tai kyynisyyttä vaihtelevalla menestyksellä. Ihmiset ovat erilaisia. Minä en pääse suruistani eroon. Olen myös pitkävihainen ihminen, en osaa antaa anteeksi. En osaa luopua, vaikka minulla ei ole rikasta elämänkirjoa muistovarallisuutenani.

Mitä jos suruista ei tarvikaan päästä eroon? Välillä ne unohtaa ja välillä niitä joutuu kantamaan taakkanaan. Mutta tullut tässä vain itselle mieleen se, että ei tämä elämä ole mitään kukkakedolla tanssimista. Negatiiviset ajatukset hallitsevat usein elämää. Vaikka välillä näkee ulkona hienon auringon paisteen, niin ei se kauaa pidä positiivista mielialaa päällä. Kai se pitää sitten vaan hyväksyä että elämä on rikkinäistä...

Tässä kun otsikko on tämä mikä on, anteeksikokemuksella on vaikutusta mokien ja pettymyksienkin käsittelyyn. Jos on saanut kokea töppäyksen jälkeen sen, että joku sanoo "sovitaan asia pois päiväjärjestyksestä" "saat anteeksi, erehdyksiähän sattuu" tai vaikka "ei ole mitään anteeksipyydettävää" - oma olo voi helpottua. Sillä, jos on hidas unohtamaan ja kantaa kauan jotain tapahtunutta mielessään, silläkin on omat syntymissyynsä, miksi niin on. Armollisuutta tarvitaan jokainen. Toisia kohtaan ja itseäkin kohtaan. Harvoin kohdalle sattuu ihmistä, joka olisi armollinen itseä kohtaan. Useammin vaaditaan varsinkin itseltä jotain liikaa, mikä heijastuu myös toisiin ihmisiin.

Mietin tässä että joskus jokin moka tai pettymys voi antaa lisäboostia elämään? Ihan joku pienikin. Se on tietenkin vähän ristiriitaista, mutta sitä haen takaa että jälkeenpäin voi aina miettiä, että siitäkin selvisin. Toki ei sitä nyt kukaan halua mokata, mutta jos on mokannut, niin voi tulla sellainen selviytymismode päälle. Taisteluhalu.

Minusta olennaisinta aina on se, että voi jälkeenpäin pohtia mokaa ja miettiä että lopulta minä taistelin hankalien tunteiden ja ajatuksien kanssa ja voitin tuon taistelun. Mun mielestä se on kuitenkin tärkeintä, että on taistellut ikäviä asioita vastaan. Ja useinkin omat fiilikset voi olla ikäviä, mutta taistelu on tärkeintä kaikessa...

Minulle tulee mieleen monta mokaa elämäni varrelta muttei semmoista kyllin suurta. Mutta olen kyllä miettinyt jos tulisi oikein iso vahinko niin siihen ehkä suhtautuisin olankohautuksella. Olen liikaa murehtinut ja kelannut elämääni niin että elämäni on ollut pelkkää murehtimista ja kelaamista. Pitäisi vaan olla lunkisti ja sanoa I did it my way.

Niin.

Minun plakkarissa on kaksi suurta mokaa... eikä ole voinut kuin niellä seuraukset ja samassa potea kiitollisuutta "elämä sinä varjelit"! Toistaiseksi vielä hengissä ja vielä selvinpäin...

Minäitse89

Hyvää pohdintaa

Nuorena tuli kännäiltyä ja mokattua. Enää en kestäisi morkkista siitä mitä on mahdollisesti tullut tehtyä. Siksi käytän alkoholia tosi hillitysti nykyään. On myös asioita joita en ikinä anna itselleni anteeksi, moka on liian köykäinen sana niitä kuvaamaan.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 9 kuukautta sitten.

Joo. Kännissä sitä voi tehdä kyllä kaikkea tyhmää. Itse en ole juonut 6 vuoteen tippaakaan. Olen nykyään sitä mieltä, että alkoholi vie ennen aikaisesti hautaan suuren osan ihmisistä. Eikä alkoholista ole käytännössä mitään hyötyä. Ehkä voi muutaman tunnin olla hyvä olo. Mutta seuraavana päivänä tulee sitten juuri se morkkis ja mahdollisesti krapula. Minun mielestä alkoholi pitäisi poistaa kauppojen hyllyiltä. Sehän on melkein kuin huume. Jää helposti koukkuun ja elimistölle hirveää myrkkyä...

Mokat kyllä syö ihmistä sisältä päin. Elämässä ei saa mitään anteeksi. Yhtäkään esim. kännissä tehtyä tekoa ei saa anteeksi. Känni ei lievennä yhtään asiaa. Teko on tehty, oli sitten kännissä tai ei. Senhän takia tämä elämä välillä niin raadollista onkin. Joskus teininä ei tajunnut vielä, kuinka vaarallinen aine alkoholi on. Onneksi sen tajuaa nyt.

Usein sitä kuulee tarinoita, että kuinka joku ihminen on ollut pitkään masentunut. Sitten hän on juonut alkoholia ja lopun voikin arvata...