Buddahalisuutta on useampia "koulukuntia". Se tahdosta luopuminen onnistunee kun antaa ajatusten virrata takertumatta niihin. Aika vaikeaa. Ehkä se mieli rupeaa "antamaan periksi" kun riittävästi harjoittelee...

Ahdistuksesta ja masennuksesta on vaikea päästää irti. Hetkeksi pääsee ainakin kun kertoo itselle että nyt minulla on tällaisia tuntemuksia, mutta ne ei jatku loputtomastai. Edellisen kaltainien itse suggestiossa toimii minulla jos voin olla rauhassa kotona tai metsässä. Kun on "häiriötekijoitä" itsensä rauhoittaminen on hankalaa.

Ihmisen viettien hallinta kuulunee buddhalaisuuden kaikkiin suuntauksiin. Mä oon sitä mieltä että kun ihmisellä on viettejä niin niillä on tarkoituksensa.
Olen lukenut että seksuaalinen energia voidaan "kanavoida" myötätunnoksi, ja toisten auttamiseksi. Edellinen ei onnistu kuin pitkien harjoitusten kautta ja selibaatti lupauksen myötä.
Nälän ja janon tunteilla on tarkoitus säilyttää kehomme. Syöminen on mennyt joiltain ylitse tai alitse ja ollaan ongelmissa.
Vapaatahto liittyy minusta kristillisyyteen - ihminen on tuomittu valitsemaa kuten eksistenssi filosofit sen ilmaiseen.
Buddhalaisuudessa puhutaan halusta joka vie ihmistä - joku voi tahtoa hallita halujaan.
Kiintymisestä muistan buddhalaiset kertomuksen joka valaisee sitä että ihminen voi kiintyä lähes kaikeen.

Munkkiluostarissa jossa valmistettiin mm. leipiä kuoli eräs arvostettu buddhalainen munkki. Kyseisen munkin tehtävänä oli "töpötellä" hanskalla leipiä kun ne olivat uunissa että ne säilyttivät muotonsa.
Munkin kuoltua öisin luostarissa alkoi kuulua "leipien töpötysten" ääniä ja asukkaat nukkuivat huonosti. Luostarin johtaja munkki äkkäsi että se munkki joka kuoli oli kiintynyt " töpötys hanskaansa" eikä voinut luopua siitä. Johtaja määräsi töpötys hanskan poltettavaksi, ja sen tapahduttua töpöttelyn ääni katosi luostarista.
Jos edellistä miettii niin kuinka moneen asiaan me ei luostarissa elävät ihmiset kiinnytään eikä osata "päästää irti"?
Tänään kun olen jotunut voittamaan itseni alkaessani valmistamaan nakkikeittoa tuntuu etten ole kiinnynyt juuri mihinkää ei kerro varmaan totuutta...

Minun kiintymys listani on varmasti pidempi kuin tarinan munkin "töpötys hanska".
Masentuneena ja ahdistuneena tuntuu ettei mikään tunnu miltään eikä merkitse mitään - eipä tarvi kuin akku loppua puhelimesta niin poru alkaa.
Entä jos asunto, vaatteet, puhdas vesi, kirjat, musiikki, tukinetti viedään pois?

Kiinnostava tarina "töpötyksestä". Minua kiinnostaa munkkiluostarien tavat. Muutoinkin kiinnostaa monenlaiset äärikokemukset kuten minimalismissa asuminen on esimerkiksi aina kiinnostanut. En kuitenkaan ole adrenaliinihakuinen, enemmänkin kiinnostaisi kokeilla omaa selviytymistä. Jotain tästä kertoo varmaan vaellusharrastuskin.

Mitä tulee kiintymiseen niin itse luultavasti kiinnyn liikaakin, koska menen asioihin aina niin sisin levällään ja sen seurauksena uuvun. Nykyään olen varovaisempi, etenkin ihmisten kanssa. Sitten kuvittelen, että olenko liian sulkeutunut ja näkyykö se muiden naamasta? Oma käytös vaikuttaa paljon toisiinkin. Olen tehnyt tästä kokeiluja perheessäni niin, että olen muuttanut omaa käytöstäni tietoisesti ja katsonut, mitä tapahtuu. On ollut mielenkiintoista. Samalla siinä on oppinut itsestään ja omasta suhtautumisestaan asioihin.

Melko vasta joku esitti kysymyksen, joka kuului näin: "mitä sinä tuot sosiaalisiin tilanteisiin?" Jostain syystä olen takertunut tähän kysymykseen ja miettinyt sitä. Lähinnä ajatuksia kuten: "Mitä minä valituksineni tuon ystävieni elämään." Melko julmasti ajateltu, koska ainahan me voimme tuoda myös hyvää.

Otetaanpa esimerkiksi tämä keskustelu mitä olemme käyneet tässä Tukinetissä. Koen, että tähän on kaikki tuoneet hyviä ja arvokkaita ajatuksia.

Mitä tuohon omaan ajatukseeni omasta tekemisestä tulee niin myötätuntoisempi ajatus luultavasti olisi korvata "valittaa" sana "huolella" tai "avun tarpeella". Kaikki me tarvitsemme joskus apua toisilta. Myös itselle se on varmasti aiheellista sallia.

No, hieman kauas menin kiintymisestä. Osittain kiintymys kiertyy ajatuksissani buddhalaisuuteen ja meditaatioon sekä aikaisempaan keskusteluunne muutoksesta. Sitä on mielestäni irti päästäminen ja kiintymyksestä irrottaminen, kun ymmärtää, että kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Irti päästäminen mahdollistaa kustakin hetkestä nauttimisen, mutta toki se ei ole itsestään selvä juttu. Viime aikoina on ollut ainakin itsellä melko hakusessa.

No, en minäkään ole adrenaliini hakuinen. Kun lapseni oli pienempi 10-vuotta takaperin siskoni meni huvipuistossa sellaisiin laitteisiin joihin itse en halunnut mennä.
Metsässä kävely on ihan parasta tällä hetkellä, koira mukana.
Mä teen "eksitenttialistisia hyppyjä", siis kokeiluja miltä jokin asia tuntuu. Siis menen sisin auki tutkimaan, joka ei ole aina hyvä asia. Viimeisin kokeilu oli erään uskontolahkon rukousilta... jouduin lähtemään 30-35min kohdalla pois kun tuntui todella epämukavalta. Miksi ylipäätään menin tilaisuuteen? Eräs tuttu vuosikymmenten takaa puhui siellä. Olisi  varmaan kestänyt yhden ihmisen puheen mutta yhdessä vaiheessä useampi alkoi molottaa, ja katsoi parhaaksi poistua. Kyseiset tilaisuudet sopii toisille...

Itsensä "säästäminen" sosiaalisissa kontakteissa on minulle vaikeaa, varsinkin jos joutuu olemaan monen oudon ihmisen seurassa. Perheen parissa on turvallista tehdä "kokeiluja" jos tuntee perheensä hyväksyväksi.

Kaikki me tarvitaan tukea jossain vaiheessa.

Minkälaisessa minimalismissa eläminen kiinnostaa?

Minulle tulee myös epämukava olo uskonnollisissa tilaisuuksissa. Onneksi minun ei tarvitse niissä käydä... Paitsi joskus harvoin on pakko...

Jos palaan Nietzscheen, niin Nietzsche sanoi, että kristinusko on nihilistinen uskonto, koska se pistää kaiken toivon kuoleman jälkeiseen elämään. Eikä tavallaan kunnioita hirveästi tätä maanpäällistä elämää. Nietzschellä saattoi olla ihan hyvä pointti...

Luulen että sen takia minulle juurikin tulee niissä kristillisissä tilaisuuksissa niin epämukava olo koska välillä papit puhuu liikaa kuolemasta ja Taivaasta. Minusta pitäisi keskittyä tähän maanpäälliseen elämään, mitä me koko ajan elämme... Niin kuin Nietzsche sanoi...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: vielä lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Osa pois
• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: korjailu
• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: vielä lisää tekstiä

Uskonnot ottaa vastaan aika huonosti kritiikkiä. Jos krtiikkiä esitetään niin lyödään raamatulla ja teologialla päähän. Jos mä vaikka esitän teesin että "taivas ja helvetti on maanpäällä ja kaikki pääsevät "jatkoon" kuoleman jälkeen". Edellinen kumotaan raamatun lauseilla, jotka on yhdistetty teologiaan.
Mun mielestä lähes kaikissa uskonnoissa on hyvä, huonoja, ja älyttömiä juttuja. Missään ei juuri käydä keskustelu uskontojen hyvien juttujen yhdistämiseksi. Pelottelu helvetillä, hampaiden kiristelyllä, ja ahdistuksella ei juuri auta masentunutta tai ahdistunutta ihmistä.
Aika monessa elämäntaito kirjassa puhutaan että läsnäolo hetkessä on taivas, menneen ja tulevan pohtiminen vie ahdistukseen.
En mä halua lähteä väitteleen mikä uskonto on "paras", tai "totuudellisin"...Tarvis olla Jumala että vois vastata.
Asiat mitä Nietzche nosti esille oli varmaan tosi radikaaleja 1800-luvulla. Nykyään kuka tahansa voi huudella netissä et "Jumala on kuollut".
Onhan nykyään silti joitain kriittisiä kristinuskon sisällä jotka haluisivat käydä keskustelua "raamatun sisällön tuomisesta tälle vuosituhannelle" mm. Ville Riekkinen.
Keskustelua ei juuri käydä julkisesti...Raamatun vanhoolliset sen sijaan saa aika paljon palsta tilaa mm. Päivi Räsänen.
Minkähänlaisen keskustelun Nietzche ja Päivi kävisivät jos heidän elämänsä olisivat osuneet samalle elämän jaksolle?

Se minua uskonnoissa ottaakin päähän, että niin usein niiden edustajat pelottelevat helvetillä tai jotain muuta vastaavaa. Ja sitten juurikin on niitä tyyppejä myös, jotka sanovat että heidän sanansa on jumalanlaki. Että vain jos tekee niin kuin he sanovat, niin sitten pääsee Taivaaseen...

Olen vähän lueskellut uskonnoista ja monessa artikkelissa on todettu, että uskonnot ovat kehittyneet sitä varten että ihminen pysyisi paremmin hengissä. Siis ihmiselle on joskus muinaisina aikoina ollut hyödyllistä uskoa yliluonnolliseen.

Ja on puhuttu myös että olisi jonkinlaisia uskonto-geenejä...

Olen samaa mieltä siitä, että Taivas ja Helvetti ovat tässä elämässä. Elämä voi olla Taivaallista tai Helvetillistä. Yleensä tosin liikutaan jossain välimaastossa...

Luulen, että Päivi ei haluaisi kuunnella Nietzscheä, eikä Nietzsche Päiviä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Puistattavaa on se, miten valta-asemaa käytetään joissain yhteisöissä jopa häikäilemättä hyväksi. Tästä esimerkikki juurikin tuo pelottelu. Toisaalta myös toiset ihmiset saavat lohtua ja ehkä myös kuoleman pelolleen helpotusta uskonnoista. Tarkoitan siis, että kokemuksia on monia. En välittäisi itse kokea näitä, mutta olen yrittänyt oppia lähipiiriltä, jossa on muutamia eri kristinuskon lahkojen edustajia.

Maan päällä tosiaan voi olla monenlaista tälläkin hetkellä. Minustakin olisi luultavasti ihmisjärjelle ja hyvinvoinnille tärkeää keskittyä tähän hetkeen jota eletään. Koen, että menneisyyden tai tulevan pohtiminen aiheuttaa herkästi ahdistusta. Myöskin tavoitteesta tavoitteeseen eläminen on raskasta, nimimerkillä: olen tehnyt sitä vuosia ja vasta viime vuosina oppinut nykyhetken tyydytyksestä jotain.

HerKaramazov, kysyit tuossa, että millaisessa minimalismissa haluttais kokeilla elää. Luultavasti tällä nyt tarkoitan semmoista ympäristön ja rutiinien minimalismia. Saattaa tämä ajatus sivuta myös ärsykkeiden vähentämistä. Olisi mielenkiintoista kokeilla, miten sitä pärjäisi, jos olisi vain yhdet ateriatarvikkeet, tietyt vaatteet ja jotenkin riisuttu asuinympäristö. Tai sitten, jonkinlaista vähällä elämistä varmaan sekin olisi, jos hyppäisi retkipakuun ja lähtisi sellaiseen elämään. Retkipakuilu on myös eräänlainen asia, jota tekisi mieli kokeilla. Näitä jo suunnittelinkin jossakin vaiheessa. Pohdin, että josko voisin kuukaudeksi vuokrata jonkun tyhjän asunnon tai auton, jossa muutaman viikon kokeilisi. Ei kuitenkaan tee mieli heti myydä kaikkia tavaroita.

"Se minua uskonnoissa ottaakin päähän, että niin usein niiden edustajat pelottelevat helvetillä tai jotain muuta vastaavaa. Ja sitten juurikin on niitä tyyppejä myös, jotka sanovat että heidän sanansa on jumalanlaki. Että vain jos tekee niin kuin he sanovat, niin sitten pääsee Taivaaseen..."

Helvetillä pelottelevat ihmiset elävät itse pelon alaisuudessa - eivät ainakaan rakkauden ja suvaitsevaisuuden maailmassa.

"Olen vähän lueskellut uskonnoista ja monessa artikkelissa on todettu, että uskonnot ovat kehittyneet sitä varten että ihminen pysyisi paremmin hengissä. Siis ihmiselle on joskus muinaisina aikoina ollut hyödyllistä uskoa yliluonnolliseen."

Mun mielestä uskonnoilla voidaan hallita ihmisiä - voihan se hallitseminen tähdätä populaation hengissä pysymiseen. Myös opijumi on mainittu uskontojen yhteydessä.

"Ja on puhuttu myös että olisi jonkinlaisia uskonto-geenejä..."  Uskonto-geenejä, riippuvuus-geenejä, mielenterveyden yhteydessä puhutaa periytyvistä geeneistä.
Koskahan geenimanipulaatio yltää poistamaan "huonot-geenit" ihmiseltä?
Aloin miettimään että mitä tunnetta nihilismi kuvastaa ihmisessä? Onko se toivottomuus, vai stoalainen toteamus?

"Aloin miettimään että mitä tunnetta nihilismi kuvastaa ihmisessä? Onko se toivottomuus, vai stoalainen toteamus?"

Vaan entä jos nihilismi onkin halua olla oikeassa? Tai pelkoa, ettei mikään koskaan voi tuntua miltään tai tulla oikeasti miksikään? Tai sisäistä tyhjyyttä (toivottomuutta)?

Jos nihilismi on pelottava halu olla oikeassa - samalla syvää toivottomuutta?

"Luultavasti tällä nyt tarkoitan semmoista ympäristön ja rutiinien minimalismia. Saattaa tämä ajatus sivuta myös ärsykkeiden vähentämistä. Olisi mielenkiintoista kokeilla, miten sitä pärjäisi, jos olisi vain yhdet ateriatarvikkeet, tietyt vaatteet ja jotenkin riisuttu asuinympäristö. Tai sitten, jonkinlaista vähällä elämistä varmaan sekin olisi, jos hyppäisi retkipakuun ja lähtisi sellaiseen elämään. Retkipakuilu on myös eräänlainen asia, jota tekisi mieli kokeilla. Näitä jo suunnittelinkin jossakin vaiheessa. Pohdin, että josko voisin kuukaudeksi vuokrata jonkun tyhjän asunnon tai auton, jossa muutaman viikon kokeilisi. Ei kuitenkaan tee mieli heti myydä kaikkia tavaroita."

Liittyykö tuohon minimalistiseen kokeiluun sähköinen media pimento? Fyysisesti ja psyykkisestä täytyy olla terve jo kuukauden kokeilussa, tai sitten pitää miettiä takaportti jos minimalismi rupeaa kääntymään itseään vastaan, luulen?

Nihilismillä on monta muotoa. On eksistentiaalinen nihilismi, tietoteoreettinen nihilismi jne.

Aika usein termillä nihilismi, kuitenkin tarkoitetaan sitä ettei usko Jumalaan. Vaikka silloin pitäisi käyttää termiä ateismi.

Toisaalta nihilismi voi olla sellainen tunne ettei millään ole mitään väliä.

On jotenkin vaikeaa määritellä että mitä nihilismi oikeastaan tarkoittaa. Se kai riippuu aina minkä asian yhteydessä sitä termiä käytetään...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Ajattelin muutaman ajatuksen kirjoittaa uskonnon sisäpuolelta, kun aiheesta on jonkin verran keskusteltu. Joitain nostettuja näkökulmia olivat kuolemaan keskittyminen, elämänkielteisyys, keskustelukyvyttömyys ja helvetillä pelottelu. Kaikkia näitä on olemassa, mutta paljon riippuu missä seurakunnassa ja seurassa liikkuu. Dialogin hengessä kommentoin, miten itse koen nämä teemat.

Olen keskustellut paljon uskonnon uhrien kanssa, ja ymmärrän varjopuolia ja olen itsekin niitä kokenut. Tunnen myös ihmisiä, joille usko on merkittävä elämänvoima. Itse en sanoisi olevani täynnä elämänvoimaa vakavasti sairaana ihmisenä, mutta sanoisin että kristillinen toivo ulottuu sekä tähän että tulevaan aikaan. Sehän on nimenomaan se, että kuolema ei voita, ja sisäisesti rikas elämä on löydettävissä jo tässä ajassa. Avainsanoja tässä ovat merkitys ja toivo. En siis koe keskittyväni kuolemaan, vaan elämään.

Usein helvetin motivoima usko on aika raskasta. On eri asia odottaa ikuisuutta Jumalan ja läheisten kanssa kuin pelätä helvettiä. Usein helvetinpelko peittää jo tämän elämän pelkona Jumalan rangaistuksista ja vihasta. Tätä ilmiötä tekisi mieli psykologisoida, mutta jätettäköön se nyt sivujuonteena, johon minulla ei oikein ole pätevyyttäkään.

Itse uskon kyllä helvettiin, mutta minulle se on osa universumin kokonaisvaltaista moraalisuutta, jossa hyvä palkitaan ja paha rangaistaan. Se on helpotus - vastuuta ei pääse pakoon. Samalla se vakavoittaa - vastuuta ei pääse pakoon! En tarkoita tällä koiramoraalia palkintoineen ja rangaistuksineen, vaan sitä mittakaavaeroa, mitä on tuntea vastuuta myös iankaikkisen Jumalan edessä eikä pelkästään omantuntonsa tai muiden edessä. Vaikkapa lähimmäisenrakkaus on niin keskeinen asia ja elämänvoima, että sillä on jumalalliset takuut. Rakkaus saa metafyysisen muodon, jossa se on kaiken selitys ja päämäärä.

Itselleni keskustelu ei ole ongelma, minä pidän siitä. Pidän myös kriittisistä kysymyksistä ja uusista ajatuksista. Koen, että seison monituhatvuotisen viisaustradition päällä, josta on suhteellisen helppo kaivaa esiin jos ei valmiita vastauksia niin ainakin elämän eväitä ja helpottavia pohdintoja. Keskustelussa tulisi ottaa huomioon, jos kumppani ei anna arvoa Raamatulle tai teologialle. Tämä tosin vaikeuttaa keskustelua, enkä väitä olevani alan mestari.

Entä ovatko taivas ja helvetti jo tässä ajassa? Ymmärrän hyvin, mitä sillä tarkoitetaan. Tässä ajassa tuntuu jopa olevan lähinnä helvetti. Taivaasta en ole niinkään varma. Olisiko ajallinen kärsimys riittävä rangaistus? Inhimillisestä näkökulmasta kyllä, en toivoisi kenellekään normipahalle ihmiselle enempää taakkaa. Minä en kuitenkaan ole Jumala, ja Jeesus itsekin tuntui uskovan taivaaseen ja helvettiin tuonpuoleisina asioina. Oikeastaan koko Jeesuksen tehtävää on vaikea ymmärtää ilman ajatusta viimeisestä tuomiosta. Se sitten, miksi uskon Jeesuksen sanoilla olevan väliä, on oma pitkä kysymyksensä.

Mutta tiivistyksenä: assosiaatioitani eivät ole kuolema, kurjuus ja helvetti, vaan elämä, merkitys ja Jumalan läsnäolo. Elämä on alkanut eikä lopu, muuttuu vain paremmaksi. Kaikella on merkitys, niillä helveteillä ja taivaillakin tässä ajassa. Jumala on läsnä nytkin ja sen voi tuntea, ja tuo kokemus vain vahvistuu rajan toisella puolella. Keskustelua ei tarvitse pelätä, vaan siitä voi nauttia. Kaikessa on kyse rakkaudesta, joka virtaa Jumalasta meihin ja ravitsee sielumme.

Tämä on se toinen puoli asiasta, josta harvemmin puhutaan. Lähinnä tulee mieleen Viktor Frankl ja logoterapia. Uutisissa puhutaan enimmäkseen varjopuolista, ja esimerkeiksi nousevat ahdistavimmat yhteisöt ja kamalimmat väärinkäytökset. Tutkimusdata viittaa kuitenkin keskimäärin kohonneeseen elämänlaatuun, ja kuten todettua, myös elossapysymiseen. Sinänsä sekulaari näkökulma ei minusta täysin tee oikeutta sille rikkaalle kokemukselle, joka omassa kokemuksessani uskoon sisältyy. Se ei ole teoriaa eikä tietoa, vaan koettua todellisuutta, joka voi elää vahvana lukuisten sairauksienkin keskellä.

"Liittyykö tuohon minimalistiseen kokeiluun sähköinen media pimento? Fyysisesti ja psyykkisestä täytyy olla terve jo kuukauden kokeilussa, tai sitten pitää miettiä takaportti jos minimalismi rupeaa kääntymään itseään vastaan, luulen?"

Varmasti monet kokeilut, joissa pyritään rajoittamaan tai säännöstelemään jotain asiaa, saattavat ennen pitkää kääntyä haitalliseksi. Se riski on olemassa. Luultavasti tässä minimalismi-asiassakin loisin omat, itselle sopivat säännöt. Olen vähän huono pureksimaan kaikkea sellaisenaan kuin se minulle tarjoillaan, eli jos ulkopuolelta tulee tietyt ohjeet, saatan niitä hieman muuttaa itselle sopiviksi tai ymmärrettävämmiksi tai uskottavammiksi.

Uskoisin, että median kulutus ei jäisi kokonaan pois minun minimalismissani, eikä myöskään laitteiden kulutus. Mutta ajatuksena voisi olla, ettei ole kovin montaa laitetta, vaan samalta laitteelta voisi hoitaa useimmat asiat. Monella näin jo varmasti onkin.

Ehkä ajatuksena olisi karsiminen, kun arjessa ja kodissa on paljon kaikkea, jota ilmankin pärjäisi. Olisi kiinnostavaa kokeilla, miten se itseen vaikuttaa ja mitä uusia puolia - tunteita ja ajatuksia - nousee esiin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Lisäys

Pyhiinvaeltaja,

Sinulla oli mielenkiintoisia ja itselleni tervetulleita ajatuksia uskosta. On aina kiinnostavaa kuulla / lukea pohdiskeluja, jotka havainnoivat eri näkökulmia.

Tuli ajatus, että merkityksellisyyden tunne on varmasti seikka, joka lävistää kaikenlaisia elämänkatsomuksia. Jollain tapaa sen voisi ajatella olevan ihmisen perustavanlaatuinen tarvekin kokea merkitystä elämässään. Saada sitä jotakin kautta, antaa sitä jollekin jne.

Toivon ajatus on myös tärkeä. Miksi sitä muuten nousisi ylös, jos ei toivoisi jollain tasolla itselle parempaa päivää tai jollain tapaa olon kohenemista? Toki voihan sitä nousta tottumuksestakin tai mielen sisäisten "pakotteiden" vuoksi. Silloin vaan eläminen on melkomoista tarpomista. Toki nämä nousevat minun kokemuksistani, joku muu voi kokea eri tavalla.

Jossakin vaiheessa elämääni aloin löytää itselle merkityksellisiä asioita ja jonkinlainen elämänkatsomus siinä muodostui. Ei varsinainen usko, mutta jokin käsitys ympäristöstä ja itsestä suhteessa siihen. Tuntuu, että se muotoutuu koko ajan lisää. Varmaan uskossakin näin, että oma suhde siihen iän myötä muuttuu ja kehittyy? Ainakin, mitä olen joidenkin tuttavien kanssa jutellut asiasta. Kevyesti tosin. Minun lähipiiriini kuuluu myös ihmisiä, jotka eivät pysty juttelemaan uskosta tunteiden kuumenematta. Se kertoo tietysti siitä, että asia on heille tärkeä. Tai sitten siitä, että vika on ollut kysymyksissäni.

Voihan sitä ajatella että on olemassa universaali-kvanttikenttä johon kaikki uskonnot pyrkivät. Kvanttikentän näkee traditioiden ulkopuolelta ja se vaatii uskoa siinä missä yhteen uskontoonkin uskominen.