Jonkinlainen taistelu tämä elämä on.
Itse taistelen väsymystä vastaan. Jotenkin sieltä sängystä on noustava aamuisin. Jotenkin vain käytävä kaupassa. Ei ole vaihtoehtoja. Välillä nukun melkein kellon ympäri. Tolkuton väsy kyllä ajottain. Yritän vain puskea eteenpäin. Tuntuu että elämä on ollut jo monta vuotta ”puskemista”. Väkisin menen sinne kauppaan. Väkisin saatan vaihtaa pari sanaa myyjän kanssa. Väkisin palaan kotiin. Ja kaikki tämä tuntuu kidutukselta. Mutta mitä muutakaan elämältä voi odottaa? Elämän laki on se, että täytyy näytellä tämä näytelmä loppuun eikä saa luovuttaa. Oli tämä näytelmä sitten komedia tai tragedia. Vaikka sitten sisulla loppuun. Kunnes loppu tulee. Eikä mitään palkintoa saa. Karua… Mutta olkoon sitten…
Sinun täytyy olla kirjautuneena, että voit vastata tähän aiheeseen.