Olen jotenkin kamalan ahdistunut koko ajan. Ja päässä pyörii liikaa ajatuksia. Lähinnä ajatuksia kuolemasta. Että nyt olen tässä. Omassa kehossani. Mutta sitten kun olen kuollut niin en ole enää missään. Sitä vaan ei jotenkin pysty käsittämään. Että ei ole enää missään. Miten se on mahdollista? No kai se sitten on... En tavoittele kuolemaa. Tavoittelen elämää. Mutta kun otan huomioon kaikki faktat omassa elämässäni. Koko oman historiani. Niin olen vähän umpikujassa. Koska en yksinkertaisesti tällä hetkellä tiedä miten elämästäni tulisi parempaa... Ja minun pitää ottaa noissa laskuissa huomioon myös ikäni. Koska en ole enää nuori-aikuinen... Siltä pohjalta minun pitäisi jotenkin ruveta rakentamaan tätä palapeliä. Ravinto asiat kuntoon. Liikunta. Uni. Sosiaalinen kanssakäyminen. Mutta tuntuu etten pysty aloittamaan sitä ns. "palapelin" kokoamista. Päivästä toiseen teen mitä aina ennenkin olen tehnyt. Syön välillä epäterveellisesti. Nukkuminen välillä on mitä on. No, liikuntaa harrastan aika paljon ja kavereita näen... Se on positiivista... Fakta tosin on se ettei tämä elämä ole ikinä täydellistä... Sen takia haluaisin uskoa johonkin täydelliseen olentoon. Vaikka sitten Jumalaan. Mutta en vissiin sitten pysty...

Minulle on jo lukio-ajoista lähtien ollut tärkeää pohtia noita uskon asioita. Kristinuskoa, Jumalan olemassaoloa ja ateismia. En tiedä miksi ne ovat mulle tärkeitä aiheita... Parempi olisi varmaan pohtia jotain muuta... Mutta silti palaan aina noihin asioihin...

Onneksi näen välillä ihmisiä, etten uppoa liikaa noihin uskonnollisiin juttuihin.

Tulee aina se putoaminen arkiseen maailmaan, kun näen ihmisiä. Tai sanotaanko vaikka jos käyn esim. kaupassa. Putoan takaisin todellisuuteen. Ei siinä muuta ongelmaa ole muuta kuin se että minua ei jotenkin ns. "kiinnosta" arki-todellisuus. Mutta elämä harvoin "kysyy" mikä ihmistä kiinnostaa... Arkiset hommat on hoidettava, se on fakta... Jos en käy kaupassa, kuolen nälkään... Joten siltä osin ainakin siitä kaupassa käymisestä olisi hyvä "kiinnostua". Mutta ihminen kiinnostuu siitä mistä kiinnostuu. Vaikea on täysin muuttaa itseään. En voi esimerkiksi päättää, että tänään minua kiinnostaa vaikka askartelu. Minua ei vain yksinkertaisesti se kiinnosta. Aivan niin kuin joitakin ihmisiä ei kiinnosta filosofia tai uskon asiat. Asia nyt vaan tuntuu olevan niin... Kiinnostuksen kohdetta ei tavallaan voi päättää. Niin se on...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: Lisää tekstiä

Kyllä on jotenkin henkisesti kurja vointi. Johtuu varmaan yksinäisyydestä. Onneksi on jonkin verran harrastuksia vielä. Ei tämä netti-kirjoittelu tunnu oikein auttavan. Yksinäisyys on kyllä aivan syvältä suoraan sanottuna. Onkohan tämä Suomi yksinäisten maa... Vähän tuntuu siltä...

Hemmetti soikoon kun on vaikea lähteä kämpästä minnekään. Olenko liian mukavuuden haluinen..? Tekisi vaan mieli juoda kahvia ja makoilla koko päivän. Eikä viitsisi lähteä yhtään mihinkään. En vaan käsitä kun joka päivä törmää tähän samaan ongelmaan. Aina ja ikuisesti. Pitää aina jotenkin potkia itseään. Alan kyllästymään tähän. Tulee jotenkin sellaisia impulsiivisia ajatuksia tähän liittyen. Onneksi ne menee nopeasti ohi. Mietin että onko loppu elämäni tällaista, että aina on näin vaikeaa lähteä. Helvetti kun en ymmärrä tätä. Mikäköhän siinä on kun ihmisessä jokin pistää vastaan. Pitäisi vain avata ovi ja lähteä. Ei se sen vaikeampaa ole... Kyllä ketuttaa... Ja jos joskus olisi työpaikka niin mitäköhän siitä tulisi, jos tämä nyt jatkuu tällaisena että "ovea ei saa aukia". Ketuttaa niin hemmetisti. Maailma odottaa tuolla jossain ja minä en pääse ovesta ulos. Voi luoja... Miksen vaan voisi makoilla? No, sängyn pohjalla varmasti ketuttaa vielä enemmän... Voi kettu sentään...

On tuntunut vähän aikaa siltä että miljardeja ajatuksia päässä. Hirveän kuluttavaa. Koko ajan vaan virtaa uutta ajatusta uuden perään. Välillä aika ahdistavia. En vain pysty olemaan ajattelematta. Miten hienoa se olisikaan jos ei tarvitsisi ajatella mitään. En tiedä onko se mahdollista? Parina päivänä nyt tuntunut siltä että liikaa ajatuksia. Uuvuttaa...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 12 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
• Muokattu kirjoittajan toimesta 12 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Ajatukset ovat kyllä sellainen tulva ettei sen kokonaan pysäyttäminen kuulosta tehtävissä olevalta muuten kuin unen tai tajuttomuuden ajaksi 😀 (tai jos on joku paljon tietyntyyppistä harjoitusta tehnyt meditoija... tosin tätä taidetaan mytologisoida tai nostaa jonkinlaiselle jalustalle). Voisiko ajatuksiin suhtautua mielen toiminnan sivutuotteena - välillä se saattaa olla hyödyllistä (tiedon käsittely ja yhdistäminen ovat kuitenkin mielen tehtäviä), mutta koska tästä 'ajatuskoneesta' ei voi kääntää virtaa pois, sieltä tulee väistämättä myös kaikenlaista mikä ei ole kovin tärkeää tai kiinnostavaa.

Klassinen harjoitus on kai yrittää suhtautua ajatuksiinsa kuin virran mukana lipuviin lehtiin. Ne tulevat, ovat havaittavissa aikansa ja menevät. Välillä niihin liittyy niin voimakkaita tunteita että ne tempaavat mukaansa ja on vaikea kokea sillä hetkellä mitään muuta (mikä voi olla tosi piinallista, jos niihin liittyvät tunteet ovat hankalia), mutta mielikuvaharjoituksesta, jossa palauttaa itsensä virran rannalle katselemaan virran mukana lipuvia lehtiä, voi olla apua.

Pystyisikö ajatusten 'volyymiä' hiljentämään niin että mieleen mahtuisi samaan aikaan muitakin asioita kuin mahdollisesti ahdistusta tai huonoa oloa ruokkivat ajatukset? Esim. kärsivällisesti ja ystävällisesti suuntaamalla huomiota siihen mitä on tekemässä (tai kehotuntemuksiin) aina kun huomaa että ajatukset ovat lähteneet laukalle ja itse on tullut tempautuneeksi niiden mukaan.

Niin, erilaisissa mindfulness harjoituksissa painotetaan juuri tuoti "virta" metaforaa. Että pitäisi antaa kaikkien ajatusten vain tulla ja mennä. Periaatteessa kuulostaa helpolta. Käytännössä todella vaikeeta.

Tuo laukalle lähtö on juurikin se pahin ongelma. Ajatuksia joissain tilanteissa alkaa muodostumaan hirveetä tahtia. Esim. kaupassa. Se on kuin karuselli joka kiihtyy ja kiihtyy. Ja pääosin ahdistavia ne ajatukset kyllä on. Se on kyllä kummallista kun ehkä 75 prosenttia ajatuksista on ahdistavia. Tai jollain tavalla synkkiä. Varsinkin kaupassa. Olen huomannut että mun täytyy nopeasti suorittaa ostokset, muuten ajatukset alkavat laukkaamaan kyllä sellaista tahtia että huh huh.

Olen huomannut että se auttaa välillä kun kiinnittää huomionsa esim. johonkin tekstiin. Vaikka vähän väkisin. Tavallaan täytyy pakottaa itseään, siis niissä laukalle lähtötilanteissa. Se huomion keskittäminen muualle välillä toimii. Esim. kaupassa jonossa, jos ajatus tahti meinaa kiihtyä hirveästi, niin huomio sitten vaikka johonkin lööppiin. Toki yleensä lööpit lisäävät ahdistusta. Eipä niissä yleensä mitään iloisia asioita ole. No, huomio vaikka sitten tulitikkuaskien teksteihin. Tai mihin tahansa tekstiin. Sitten pitää vain kärsivällisesti lukea hetken, niin välillä se helpottaa. Kotona jos meinaa lähteä laukalle, niin kirja käteen. Kotona ei nyt kuitenkaan yleensä ihan samalla tavalla laukalle lähde. Tai että kotona ainakaan ne ajatukset eivät ole niin ahdistavia. Bussissa on pakko useinkin tuijottaa puhelinta, jotta siellä ei lähde "hyrrä pyörimään". Paitsi toisaalta välillä rentouttavaa katsella vaan maisemia.

Se juuri ettei pidä tempautua siihen "virtaan" mukaan. Kun se tuntuu vievän mennessään...

Onko sinulla Soroppi samantyyppisiä ongelmia? Siis juurikin että se ajatuksen hyökyaalto välillä on massiivinen? Olen huomannut myös, että nämä ajatus tulvat liittyvät usein erittäin synkkiin asioihin esim. kuolemaan. En tiedä miksi olen takertunut siihen aiheeseen... Prosessoin noita vakavia asioita ihan liikaa...

Jatkan tässä varmaan päiväkirjamaista kirjoittelua:

Olen Thomas Mannin Tohtori Faustus -kirjan puolessa välissä nyt ja kyllä on kirja täynnä epätoivoa. Ja koko ajan vaan synkkenee. Mutta jotenkin se imaisee mukaansa. Kirjassa teologista pohdintaa ja myös filosofista ja sitten musiikistakin siinä puhutaan paljon. Olen lukenut samalla myös Mannin Taikavuorta. Ei ole oikein säväyttänyt. Yli 700 sivua kirjassa ja vähän se on jaarittelua välillä. Onneksi enää 20 sivua jäljellä. Sitten pitäisi lukea Bulgakovin kirja: Saatana saapuu Moskovaan. Luin vähän alkua, kohtalaisen synkkää huumoria siinä. Mutta tuo Tohtori Faustus on kyllä vähintäänkin erinomainen kirja. Ainakin tähän mennessä on ollut. Sehän peilaa tavallaan toista maailmansotaa yms. metaforien avulla. Julkaistu 1947.  Klassikkokirja...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 12 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Sotken nyt tämän päiväkirjamaisen kirjoittelu mallin ja laitan oman lusikkani soppaan! Minulle on ollut tänään hirveän terapeuttista kun olen käynyt läpi näitä keskusteluja ja teidän kirjoituksia! Minun päivä on mennyt siinä kun olen miettinyt että onko minulla jotakin annettavaa tai jaettavaa niin ajatukset on pysynyt järkevänä ja hallinnassa ei ole tullut sitä ajatus ryöppyä mistä puhutte tai olen kärsinyt viime aikoina varsinkin illasta joten pahin aika on minulle vasta tulossa. Mutta yritän purkaa tänne niitä ajatuksia ja keskittyä kirjoittamaan niin jos se helpottaisi! Mulla on nyt ollut erittäin raskas kuukausi ajatustasolla olen käynyt läpi koko elämän alusta tähän päivään ja pahimillaan kuin se ajatus ryöppy iskee lamaannun täysin ahdistuneena sängyn pohjalle siihen pahaan oloon mitä se tuottaa. Paljon yritän harhauttaa ajatuksia tekemällä puhemimella jotakin mutta eihän niitä ajatuksia kokonaan pääse karkuun jossakin vaiheessa ne tulee väkisillä mutta niitäkin pystyy hallitsemaan kun yrittää järkeistää ja pysyä rauhallisena voisko sanoa että mitä enemmän käsittelet niitä niin pystyt hyväksymään ja elämään niitten kanssa. Tuosta kirjan luku taidoista tai kyvystä keskittyä siihen olen kateellinen niin sen minä olen menettänyt aikoja sitten. Siinä olisi taas yksi asia mitä pitäisi tehdä vaan kun ei saa aikaiseksi. Turhauttavaa tiedät mitä pitää tehdä mutta et saa vaan aikaiseksi! Katsotaan tuleeko illasta vielä kirjoitettua tänne jotakin ajatus mössöä vai toteanko minäkin että turhauttavaa kirjoitella yksinään..

• Muokattu kirjoittajan toimesta 12 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Voin antaa kirja ehdotuksia, jos jossain vaiheessa taas innostut lukemaan. Lähinnä kaunokirjallisuutta olen lukenut. Suosikki kirjailijoitani ovat Hermann Hesse, Thomas Mann, Dostojevski, Camus, Hemingway, Kazantzakis, Tolstoi... Nämä kaikki ovat tehneet eksistentialismiin liitettyä kirjallisuutta. Eksistentialismi on filosofinen suuntaus joka painottaa, että elämä on täynnä kärsimystä ja epätoivoa, mutta kärsimyksen ja epätoivonkin keskellä voi kuitenkin elää. Eksistentialismissa painotetaan myös ihmisen eksistenssiä eli olemassaoloa. Että kaikkein tärkeintä on olemassaolo. No joo, tästä kirjoitinkin jo johonkin ketjuun, taisi olla tähän... Kirjojen lukeminen kannattaa aina, jos vaan on voimia...👍 Kaunokirjallisuutta lukemalla itse harhautan ajatuksia...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 11 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Kirjoitan nyt tähän väliin, tuosta otsikossa mainitusta väsymyksestä. On täysin mystistä mistä oikeastaan tämä väsyminen johtuu. Nukun tarpeeksi. Urheilen. Yms. Olen tästä kirjoittanut jonkin verran, mutta palaan silti nyt tähän. Tämä väsymys tuntuu ihan fyysisenä. En halua silti koko ajan vain olla sängyn pohjallakaan. En tiedä pitäisikö syödä vitamiineja tai jotain vastaavaa. Tämä ei johdu oikeastaan vuodenajasta. Väsymys on jatkunut jo monta vuotta. Verikokeita on otettu. Niistä ei ole selvinnyt oikein mitään. Välillä joudun makaamaan monta tuntia päiväsaikaan. Se on kyllä syvältä. Tavallaan taistelen päivästä toiseen uupumusta vastaan. Olisi kiva tietää syy miksi elämäni on tällaista... Mutta mistäpä sitäkään nyt sitten tietää...

Tänään myös ollut taas hirvittävä ajatus tulva. Se on kyllä kamalaa. Välillä on päiviä kun ajatukset tulevat pienemmällä "volyymilla", mutta sitten taas on myös näitä päiviä kun ne tulevat täydellä volyymilla. Tiedän että kirjoitin jo tästä aiemmin, mutta kun tämä ongelma ei nyt ratkea millään. Kävelylenkit välillä auttaa. Mutta lenkilläkin ajatukset voi vyöryä hirveällä voimalla. Pitäisi varmaan päästä puhumaan jonkun kanssa näistä asioista. Kasvotusten...

minäitse89 kirjoitti:
Onko sinulla Soroppi samantyyppisiä ongelmia? Siis juurikin että se ajatuksen hyökyaalto välillä on massiivinen?

Todellakin joo! Ehken koe ajatuksia itsessään kovin isoina (tai ehkä kyse on siitä etten pysty tarkkailemaan niitä ollenkaan itsestäni irrallisina 'vyöryn' aikana...), mutta joskus niihin liittyvät tunteet ovat niin voimakkaita että sitä hädintuskin tajuaa mitä on tapahtumassa ennen kuin ne on pyyhkäisseet jo mukanaan ties minne.

Auttaako sinua esim. kirjan lukeminen silloin kun ajatukset "vyöryvät"? Rauhoittaako lukeminen oloa? Tai tietenkin riippuu varmaan mitä lukee... Vai mikä sinua auttaa eniten "vyöryn" aikana?

Mielenkiintoista etten ole varmaan koskaan yrittänyt analysoida asiaa - kyky oman toiminnan ohjaamiseen pahimman vyöryn aikana on usein aika rajallinen. Kirjan lukeminen saattaa viedä huomiota toisaalle jos vyöry ei ole vielä käynnistynyt tai olla toimiva tapa yrittää 'siirtää' sitä myöhempään ajankohtaan mutta vyöryn ollessa päällä ainakin mun on usein niin vaikea keskittyä ettei lukeminen tunnu mielekkäältä.

Usein sillä hetkellä kun huomaan vyöryn olevan asettumassa olen juuri siirtynyt fyysisesti toiseen tilaan (kävelemällä keittiöön, keittämällä teetä tms) tai kirjoittanut jonkin aikaa ajatuksiani päiväkirjaan yrittämättä filtteröidä tai valikoida niitä mitenkään. Ehkä siitä voisi päätellä että nuo ovat tapoja joilla mulla rauhoittuminen ja eteenpäin siirtyminen yleensä alkaa...