Mistähän aloittaisi… jos vaikkapa siitä, että jokainen päiväni on tylsä, epäkiinnostava ja häpeää täynnä mitättömistä asioista.

Elämäni ei ole ollut alunperinkään onnellisimmasta päästä, mutta ei mulle mitään ns. oikeasti traumaattista kuten raiskausta lapsena tapahtunut. Kaikki oli vaan totaalisen sekaisin lapsuuteni ja nuoruuteni ajan.

Häpeän tunne minuun istutettiin jo varhain, ja siitä olen tapellut eroon koko aikuisikäni, prosessi jatkuu….

Nyt tilanteeni on ns. parempi: on asunto, on työ, on koulutus. Mutta ahdistus on sietämätön. En kestä tätä elämää!

Menen aamulla töihin, teen sen ja tunnen häpeää päivän mittaan ilman mitään selkeätä syytä. Siis onhan syitä, esim. työkaverille sanon jonkin lauseen ja jälkeenpäin mietin että olisi pitänyt artikuloida lause eri malliin, etten vaikuttaisi täydeltä idiootilta. Tulen kotiin. Teen kotitöitä. Kulutan aikaa jumpaten miettien miten lihava olen ja että pitäisi todella tehdä jotain syömiselle. Sitten mietin että miksi, kun tiedän, etten ole onnellisempi laihanakaan (anoreksia/bulimia taustaa, nyt muutama vuosi ollut pannassa). Menen nukkumaan. Pyörin sängyssä saamatta unta. Mietin mitä kaikkea olis voinut tehdä erilailla elämässäni. Kun nukahdan, heräilen öisin. Aamulla töihin.

En ole mokannut elämääni ihan totaalisesti. Mulla on:
1. koulutus (ei mitään erikoista, ei erityisen hyvät arvosanat)
2. työ (tylsää pätkää toisensa jälkeen)
3. terveys (en ole kuolemassa mihinkään)
4. ystäviä (joita tosin näen harvoin pitkien välimatkojen takia)

Eniten ottaa päähän, että voisin muuttaa asioita paremmiksi. Voisin treenata kroppaani ja laihduttaa, voisin parantaa kielitaitoani mikä on haaveeni, voisin lähteä ulkomaille jos olisi rohkeutta jne.

Ahdistus on ihan mieletön.