Voiko heidät majoittaa jonnekkin muualle?

Hei. Näin äitinä koskee kovasti kun luin aloittajan mietteitä. Voin sanoa että olin kait ehkä samantyyppinen kuin hänen äitinsä, ainkain joiltain osin. Mutta lapseni olivat hyvin tiukkoja ja sanoivat suoraan etten saa tulla ellen hyväksy heitä sellaisena kuin ovat. Se oli kova kolaus, kun olin kuvitellut pienessä mielessäni että "vain autoin heitä", yritin helpottaa siivoamalla ja puhuin henkisistä asioista siksi että toivon heidänkin "pelastuvan" pahalta maailmalta. Enhän tarkoittanut pahaa. Mutta oli pakko muuttua kun muutoin olisin menettänyt heidät ja kun elin silloin yksin, en kestänyt sitä ajatusta. Joten lopetin heidän muuttamis yritykseni. Mutta tunne etten ollut heille rakas enkä edes tärkeä oli kova kestää. ja samoin on minunkin lapseni väittäneet että olimme vanhempina kelvottomia ja vastuuttomia, emme antaneet sitä mitä he olisivat tarvinneet. No, siinäkin on tullut hieman muutosta, kun heillä on nyt omia lapsia ja ovat joutuneet huomaamaan, ettei kaikkea voi antaa eikä saakaan antaa.
Nyt elän jo vapaampana siitä ajatuksesta että eläisin vain lasteni ehdoilla ja heidän hyväksymistään kaivaten. Olen käytettävissä ja annan apua jos tarvitaan, jos pystyn, muuten en enää sekaannu heidän elämään.
Ja kun jouduin jäämään eläkkeelle ennen aikojaan mielenterveyden takia, olen ollut helppo kohde ilkeilyille sukulaistenkin kesken ja kun takana on myös alkoholismia niin ei se ainakaan ole nostanut mieli-alaa olla suvun edessä tai edes keskellä. Aika parantaa haavat, eli en enää ole niin herkkä siitä mitä suku sanoo. Tai lasten puolisot tai niiden suvut. En ole kovin korkealle arvostettu, mutta tänään olen ihan kiitollinen etten kuitenkaan vajonnut takaisin alas sen takia mitä muut sanovat. tällä tarkoitan sitä, ettei muiden sanomisia kannata ottaa itseensä vaan antaa mennä ohi, niin pääsee helpommalla. En tiedä oliko tällä sepustuksella mitään lohtua tai apua aloittajalle, mutta kirjoitin kun kolahti teksti.

Olen todellakin pohtinut tätä omaa suhdetta vanhempiini. Toisaalta olen kiitollinen heille että eivät kaikkea minulle valmiina eteen kantaneet vaan jouduin itse tekemään omat ratkaisuni ja ansaitsemaan itse rahani. Opin huolehtimaan pienemmistä sisaruksista ja kodinhoidosta.
Mutta paljon jäi puuttumaan juuri tuon uskonnollisen rajoittuneisuuden takia. Ja kun se uskonnon tuputus jatkuu vieläkin en voi sietää sitä. He soittavat hengellistä musiikkia kovalla ja puhuvat Jeesuksesta yms. Kaikki jotka elävät muulla tavoin ovat syntisiä ja helvettiin tuomittuja.
En väitä että itse olisin täydellinen äiti. On minussakin puutteita ja olen niistä kuullut pojiltani. Mutta sellaista materiaalista puutetta mitä itse koin ei heidän ole tarvinnut kokea eikä hengellistä väkivaltaa.

Ja vielä tämä mun äitini on sellainen että tutkii ihmisten tavaroita ja papereita kun on jossain kylässä. Ei kysy lupaa vaan tonkii paikkoja. Sitten kertoo asioita eteenpäin miten paljon kenelläkin on velkaa yms. Joskus kyllä kysyy suoraankin jos ei saa selville tonkimalla.
Viimeksi lapsenlapsensa luona oli katsellut muka vahingossa käsiinsä osunutta paperinippua missä oli ollut laskuja ja Kelan päätöksiä.
Että näin. Haluaako kukaan tällaista ihmistä kotiinsa kylään? Eihän häntä voi jättää hetkeksikään vahtimatta tai sitten pitää piilottaa kaikki mitä ei halua hänen tonkivan.
Siskolleni oli sanonut olevansa siskontyttären tyttären mummo. Vaikka siskoni se mummo on. Ja yrittänyt sotkea heidän välejään.

Ilmeisesti olisi viisainta huomauttaa heille jollain keinoin että teillä on täyttä silloin ja voisivatko varata huoneen vaikka hotellista. Ja tai vain sanoa suoraan mitä mieltä olet, ettet halua heitä kotiisi nuuskimaan. Sitten he miettivät mitä tekevät, kun tietävät mistä onkyse. Minäkin olen joutunut uskonlahkojen kanssa sen verran tekemisiin että karttelen niitä paikkoja. vaikka uskossa olenkin niin en silti tuputa kenellekään sitä. Jos joku kysyy kerron, mutta eipä ole kysyny. Ja uskon siihen että jumalan luo on monta polkua ja en voi ketään tuomita mihinkään.
Mutta ymmärtäminen ja anteeksianto ehkä auttaisi sinua itseäsi ettet ota heitä niin vakavasti vaan annat mennä toisesta korvasta ulos mitä sieltä tulee. Eikä sinun tarvitse hävetä vanhempiasi, he ovat aikuisia ja saavat hävetä itse itseään. Jokainen kun tekee mokia täällä maanpäällä, vaikka muuta luulee. Minäkin tunsin myötähäpeää ennen joidenkin sukulaisten (läheisten) takia, en enää, sanon ihan suoraan jos joku utelee miten asiat on, niin ei tarvi enää selitellä ja hävetä. Eikä se ole minun syy miten jotkut elävät.
Toivottavasti muutkin ottavat kantaa tähän ketjuun.