Joku on kirjoittanut, että ihminen saa tehdä mitä tahansa, kunhan antaa muiden elää rauhassa. Tämän pohjalta ajatellen itsensä lyöminen on ihan ok. Muiden samanmielisten aikuisten kesken tai yksin ollessa siinä ei tässä mielessä ole mitään ongelmaa, varsinkaan jos se vähentää omaa kärsimystä eikä lisää sitä. Jos se kuitenkin kaiken kaikkiaan pitkällä tähtäimellä lisää kärsimystä, se ei minusta ole järkevää. Jos vähentää, se on ihan hyvä keino siinä missä muutkin. Arvioisin sitä kärsimyksen määrän muutoksen näkökulmasta, nyt kun tarkemmin mietin. Ehkä yleensä ajatellaan, että se lisää ongelmia pitkällä tähtäimellä, mutta niin ei välttämättä ole. Esimerkiksi itsensä viilteleminen yleensä lisää ongelmia pitkällä tähtäimellä ja joskus lyhyelläkin, ja jättää näkyvät vammatkin. Niistä voi tulla lisää kärsimystä myöhemmin paljonkin. Lyömisestä ei tosiaan välttämättä tule.

Olen miettinyt, että juuri muiden elämän häiritsemisessä menee jokin raja. Toisaalta jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus päättää omista asioistaan. Ja myös oikeus kuolla, minun mielestäni, vaikka se saattaa lisätä muiden psyykkistä kärsimystä, jos he ovat kiintyneitä eutanasian tehneeseen ihmiseen. Toisaalta jos he kunnioittavat häntä ihmisenä, he kunnioittavat myös hänen päätöstään lähteä aiemmin omasta elämästään.

Loogisen objektiivisen totuuden ja subjektiivisen psyykkisen totuuden erottaminen - hyvin täsmennetty - helpottaa oloa itselläni jonkin verran joissain tilanteissa, jos muistan ja jos pystyn erottamaan ne. Usein jokin asia elämässäni on objektiivisen totuuden mukaan ihan kunnossa tai ainakin kelvollinen, mutta "vain" psyykkinen totuus ja tunne ovat kärsimyksen lähde. Iso kärsimyksen lähde se sitten onkin.

Objektiivisesti ottaen ongelmia kai tulee vasta silloin, jos on nälkä eikä ole ruokaa tai jos on kylmä eikä ole asuntoa jne. Perustarpeista. Myös inhmiskontaktit ovat perustarpeita, vaikeimpia sellaisia. Loput ongelmista tulevat nähdäkseni siitä, että muutkin ihmiset tekevät, mitä itse parhaaksi itselleen katsovat. Se voi muuttua koko ajan. He menevät ja tulevat minne sattuu ja haluavat mitä sattuu. Itse uskoo johonkin, mitä joku sanoo tai lähtee sen pohjalta tekemään jotain, mutta se toinen sitten muuttaakin mieltään ja tekeekin jotain muuta. Ihmiset ajattelevat ihan eri tavoilla ja päättelevät asioita eri tavoin. On mahdotonta ennustaa, mitä jonkun mielessä liikkuu tai mitä hän seuraavaksi tekee. Jos jotain pitää pysyvänä omassa mielessä, toisen mielessä sama asia ei välttämättä ole sitä. Tai päinvastoin.

Kiitos Purjevene. Pohdit hyvin. Masennuksen looginen määrittely saattaa olla yksi keino saada siitä ja sen aiheuttamasta tuskasta jotenkin hahmotettavan, käsitettävän. Tänään hakkasin reisiä avainnipulla ja kauhistuksekseni huomasin ruhjeita myöhemmin päivällä. Olen kait aika alhaalle vajoamassa kun alan tutkia miten ruumiini muuttuu.

Älkää ihmiset tehkö niinkuin minä teen. Rakastakaa.

Jotain iloa: kovaksi kuivunut taateli on ihan kuin fudgetoffeeta. Tumman suklaan kanssa hyvää.

Kiitos, Eieiei

Kuulostaa hyvältä, jos pystyit maistamaan edes hyvän maun. Taateli + tumma suklaa kuulostaa hyvältä jo mielikuvissakin, makumielikuvissa. Jos pystyy tuottamaan tuollaisen kombinaation ja aistimaan sen maunkin edes lyhyen hetken ajan, on ollut ainakin muutaman sekunnin tai minuutin mittainen hetki hiukan normaalimpaa kuin pahinta mahdollista. Aivotkin ovat toimineet, jos ovat tuottaneet tuollaisen idean. Tosin sellaiset hetket menevät yleensä oli salamannopeasti, ja sitten limamainen masennustöhnä vetää taas syvälle.

Juurikin niin, olen yrittänyt määritellä mielessäni masennusta ja tunnistaa niitä tunteita ja saada niille kaikille sanoja, ikään kuin yrittänyt piirtää välillä hahmoa siitä mielessäni, ettei se olisi vain epämääräistä vellovaa limaa, joka imee syöveriinsä. Se ei kuitenkaan varsinaisesti auta pääongelmaan. Se auttaa hiukan silloin, kun on vain vähän masennusta ja epätoivoa. Silloin kun on oikein syvä masennuskohta, se ei auta eikä silloin auta oikeastaan mikään.

Joitain ihmisiä kuulemma auttaa kaikenlaiset käytännön keinot, kuten naaman peseminen kylmällä vedellä tai chilin syöminen, mutta itseni kohdalla olen huomannut, ettei mikään niistä vaikuta. Tuota chilijuttua olen miettinyt, että siitä saattaa tulla kipuaistimus, jos se on tarpeeksi tulista. Minulla oli vain mietoa purkkiin säilöttynä. Ehkä se ei ollut tarpeeksi pahanmakuista. En tiedä. Jos se olisi tosi tulista, sehän periaatteessa saattaisi toimia samalla periaatteella kuin viiltely tai itsensä lyöminen mutta ilman vammoja ja muita haittavaikutuksia. Perustuukohan se siihen. Eieiei, jos sinulla toimii itsesi lyöminen, ehkä chilijuttukin saattaisi toimia? Vai voikohan siitäkin tulla joku mahahaava, jos liian tulista syö liian usein. En tiedä.

Minulla mitkään noista ammattilaisten ehdottamista käytännön keinoista eivät ole toimineet. Masennus lainehtii omia aikojaan riippumatta siitä, mitä itse teen tai olen tekemättä. Se on tavallaan myös helpottavaa. En luule epäonnistuneeni jossain tempuissa, joiden pitäisi auttaa mutta jotka eivät auta yhtään. En ole tässäkin huono (masennusajatus), koska epäonnistun jopa masennuksen parantamistoimissa (lisää masennusajatuksia). Se vain kiertää liisterin kehää ympäri.

Kyllä, Purjevene. Ystävyys ja sosiaalinen kanssakäyminen on energiaa, joka laittaa ihmiset ja asiat, maailman, liikkeelle. Masennus, yksinäisyys, suru, tuska, ahdistus ovat liisteriä, joka vangitsee, näännyttää ja lopulta tappaa ihmisen. Chili on taatusti järkevämpi hoitomuoto kuin itsensä lyöminen.

taas herätyskello riuhtaisee minut / pois vapauden vainioilta / tähän yksinäiseen sokkeloon / ajatusteni ankeuteen / unessa minulla oli sentään urheiluauto / jonka vieläpä halusin vaihtaa / uudenuutukaiseen toyota carina kakkoseen / painuisin takaisin nukkumaan / mutta töihin on mentävä

Miksi unessa halusit vaihtaa juuri Carina kakkoseen? Se oli hyvä auto, tykkäsin siitä.

Niitä kait on edelleen myynnissä melko kalliiseenkin hintaan. Nyt olen heräilemässä. Eikä tee mieli nousta ylös vaan loikoilla vain sängyssä vanhan kuihtuneen kissan kanssa. Kunpa voisi unohtaa, että on yksin. Edes hetkeksi, edes unissa.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta sitten. Syy: lisäys

Hei. Kuinka hyvin olet voinut? Minulla on flunssan poikanen, nenä vuotaa, enkä kykene kunnolla hengittämään sen kautta. Olen katsellut kummia unia toisen maailmansodan ajalta, en ymmärrä miksi näen näitä unia. Katselisin mieluiten itseäni koskevia unia, mutten näe niitä. Kaikki nämä kauheudet saisivat jo unissani riittää. Painajaiset eivät ole kivoja.

Samaa kurjuutta Pikemiten, ei mitään uutta masennusrintamalta. "Dunkel ist das Leben, ist der Todt." En todellakaan enää jaksa. Lohdutus tulee siitä, että tietää pääsevänsä pois täältä. Ehkä siellä jossain toisessa todellisuudessa on ihmisiä, jotka välittävät minusta, tai että ei ole mitään ja niin muodoin ei myöskään ihmisten pahuutta, ilkeyttä, ahneutta, sadistisuutta...

Parane pian Pikemiten ja yritä vaikkapa  katsella impressionistisia maalauksia josko ne veisivät sinut pois 2. maailmansodasta jonnekin belle époqueen.

olen pettynyt kaikkeen / olen pettynyt ihmisiin / olen pettynyt itseeni / olen pettynyt Jumalaan / olen pettynyt marxiin / valtioon ja yhteiskuntaan olen pettynyt / maailmankaikkeuteenkin / mitään toivoa ei ole / ihminen ei saa elämässään mitä haluaa / ihminen saa vain kuoleman / kaikki pettyvät kaikkeen / kaiken pettävyyteen / loppumiseen katoamiseen / kaunis nainen menettää kauneutensa / komea mies komeutensa / vitsiniekalta käyvät vitsit vähiin / rikas hyvästelee veroparatiisinsa / minä näen tämän aiemmin kuin muut / siksi minä joudun luovuttamaan / aiemmin kuin muut

Eieiei, minäkin jouduin luovuttamaan aiemmin kuin muut. Masennuin ja masennus välillä helpotti ja sitten on ollut vaikeaa monella tavalla. Silti... Ei niillä kaikilla muillakaan mene niin hyvin kuin mitä näyttävät ulospäin. Monilla se on vain peitekuori. Et ole ainoa. Emmekä ole ainoita.

Jaksamista myös sinulle, Pikemiten, tämän kaiken vaikeuden keskellä.

Kiitos Purjenene ja hyvää itsenäisyyspäivää. Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille, meille kaikille. Purjevene, sinun nimimerkkisi mieleen tuo ajatelman jonka tuumin jokunen päivä sitten, se meni jotenkuten näin: Elämä on tuuli joka kuljettaa meitä eteenpäin, usein se vie väärään suuntaan koska me haluamme saada jonkin tavoitteen. Ehkä saavutamme sen mutta emme pääse siihen suoraan. Aika usein joudumme luopumaan unelmoimamme määränpään saavuttamisesta ja vastoinkäymiset, vastatuuli, vie meidät muualle. Tulemme siitä surullisiksi mutta lopulta joudumme alistumaan. Ei tämä ihan noin mennyt mutta jotenkin noin... Tällä hetkellä ja muutenkin joulun aikaan kärsin tosi paljon siitä että ihmiset joita rakastin tai ihailin tai kunnioitin, ihmiset joihin luotin, hylkäsivät minut. Edes Jumalan ajatteleminen ei ainakaan nyt tunnu auttavan, vaikka olen jonkin sortin laittiuskovainen. Kai tällä tuskalla on jokin tarkoitus. Ainakin jokunen runo on syntynyt ja hiukan pianoakin soiteltu.