Ei kannata lyödä itseään. Eikö sulla ole ketään kenen kanssa jutella? Ketä ymmärtäis. Me täällä ymmärretään.

Eräs kollega ei ehdi tai jaksa enää välittää tai kuunnella asioitani. Eräs lapsuudenkaveri ei enää viestittele. Eräs kollega sanoi jo lyhyenkin kertomisen jälkeen defensiivisesti että yritä unohtaa menneet jne.

Eieiei, oletko eronnut vai onko kaipaamasi nainen kuollut? Ei tarvitse kertoa, jos et halua.

Kuvailemasi tilanne kuulostaa samanlaiselta kuin pahimmat masennusvaiheeni. Silloin ajatukset ovat juuri tuollaisia. Eivätkä ajatukset ole se ongelma, vaan epätoivoinen olo, jota en ainakaan itse millään silloin saa sanoihin kunnolla kuvattua. Se on toivotonta suossa rämpimistä vailla mitään merkitystä elämällä. Itsensä kokee silloin juuri turhaksi ja täysin epäonnistuneeksi ja muiden inhoamaksi. Itseinhoakin on vaikka miten.

Masentuneena on juuri tuollainen olo. Se ei erityisesti lohduta tietää, että se on masennusta, koska se olo kuitenkin on koko ajan. Se pitäisi saada lievittymään. Sitten alkaisi pienetkin asiat kiinnostaa, itsestään. Muuten ne ei kiinnosta. Sitten voisi välillä olla tyytyväinen vain siitä, että voi juoda lämpimän kupillisen kahvia (jos tykkää kahvista) tai katsoa jotain kivaa elokuvaa tai mennä kävelemään metsäpolulle. Sitä ennen ei mikään tuota mielihyvää. Näin koin silloin. On ihan turha antaa ohjeita, että nauti pienistä asioista. Ei sitä voi nauttia isoista eikä pienistä, kun tekee mieli kuolla eikä millään ole mitään merkitystä. En tiedä, koetko samansuuntaisesti, Eieiei, mutta kuvauksesi kuulostaa tutulta masennusololta. Se on kamala ja raskas tila.

Hyvää iltaa Purjevene. Kyllä, sanot tämän asian paremmin kuin minä. Se on juuri noin, täysin noin. Kiitos. Minulta kaupunki peruutti yhtäkkiä huomiseksi varatun psykiatrisen hoitajan. Raivostuin ja huusin että mikseivät järjestä sijaista. Leväperäistä, korruptiota. Ihan paskaa kaikki, tämä maa, valtio, yhteiskunta. Todellakin, eikö tämän kärsimisen tarkoituksena ole muuta kuin kärsiä?

Lyön tänään itseäni enemmän niin tulee hyvä olo ja ehkä nukahdan nopeammin.

Olen parisuhdehelvetissä. Rakastamani nainen taasen on elossa. Leikki tunteillani, tai minä vaan taas unohdin hetkeksi sen etten ole mitään. Luulin todellakin että eroamme ja menisimme yhteen. Muita vastoinkäymisiä on myös. Eräs entinen kaveri sanoi, että mikään ei muutu elämässäni. Todellisuudessa sillä argumentilla hän pesi kätensä välittämisestä ja ns. ystävyydestä. Se paljasti myös miten vähän hän minua tunsi.

Älä nyt ihmeessä lyö itseäsi. Se ei ainakaan paranna sun oloa. Itsekin välillä satutan itseäni, muttei se auta.

kun olet todella yksin / niin muistotkin jättävät sinut / unetkin unohtuvat aamuisin / eilinen tämä päivä huominen
/ yhdistyvät yhdeksi / yksinäisyydeksi / et enää tiedä mitä teet / et pysty tekemään mitään / et jaksa käydä kusellakaan / odotat / mutta mitä / miksi / miksi / miksi / sielusi jättää sinut / solusi jättävät sinut / sinä hajaannut kaikkialle / olet kaikkien luona / kaikki on kaikki / sinua ei ollutkaan / valhetta tuo sana / sinä

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 12 kuukautta sitten. Syy: runon muokkaus
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 12 kuukautta sitten. Syy: runon muokkaus ja kirjoitusvirheitä

Hieno tuo runo, Eieiei. Hyvä että pystyit kirjoittamaan sen. Nuo pitäisi saada talteen. Ne on niin totta.

Sinulla on varmaan kamala olo, ja sitten kun tulee lisää vastoinkäymisiä, tulee vielä jonkinlaisia kärsimyshuippuja siihen päälle. Ne tulevat juuri tuollaisesta, mitä kerrroit, että yhtäkkiä psykiatrisen hoitajankin vastaanotto peruttiin. Tai joku työkaveri sanoo kyllästyneellä äänellä jotain ikävää - ehkä koska hänellä itsellään on jotain muuta sotkua elämässään eikä hän jaksa kuulla, että joku muukaan ei etene omassaan niin kuin hän itse haluaisi omassaan edetä. Niistä ei useinkaan kerrota ääneen. Tapahtuu kaikkea älytöntä, eikä siihen voi vaikuttaa.

Kun on jo valmiiksi niin huono olo, jokainen tuontyyppinen vastoinkäyminen saa aikaan valtavan myrskyn ja romahduttaa kaiken uudelleen ihan pohjamutiin asti. Sellaista se oli. Joku Kelan virkailijakin saattoi olla osaamaton ja töykeä, ja sen seurauksena olin monta päivää toimintakyvytön.

Ilmeisesti valtavan suuri toiveesi paremmasta elämästä on murskautunut ja olet joutunut tuohon kamalaan tilaan.

Minustakaan ei ole hyvä idea lyödä itseä. Psyykkisille lyönneille ei yleensä voi mitään (itsesyytökset, itseinho jne.) mutta fyysisille voi, ainakin jossain määrin. Pitäisi saada kamala olo tasaantumaan jollain muulla keinolla. Ehdottaisin lääkäriä ja jotain mietoa lääkettä, jolla pahimman terän saisi katkaistua tuosta piinasta. Jotkut lääkärit on tosi hyviä. Tietysti sitten voi käydä huono tuuri ja vielä lääkärikin on huono kokemus. Ei voi tietää. Ottaisin silti riskin.

Vaikea tilanne kyllä, jos se on päällä koko ajan. Jos olet huonossa parisuhteessa vielä kaiken lisäksi koko ajan. En tosiaan tiedä, miten sellainen olisi parasta ratkaista. Itse erosin ja jäin yksin. Oli vaikeaa kyllä. Silti se oli oikea ratkaisu, vähiten huono kaikista äärimmäisen huonoista vaihtoehdoista. Hyviä ei ollut tarjolla. Ehkä sinulla myös parisuhteen korjaaminen voi tulla kyseeseen. Sitä ei voi toinen ihminen tietää.

Ilmeisesti sinulla on kuitenkin työ ja työpaikka. Se on hyvä, vaikket jaksaisi millään tehdä sitä tuossa tilassa. Toimeentulon menetys siihen päälle olisi vielä pahempi. Siitä tulee läjäpäin uusia vaikeuksia entisten lisäksi. Olen kokenut senkin. Jos voit vaikuttaa, älä ajaudu siihen. Yritä pitää itsestäsi huolta vaikkei tunnu olevan mitään mieltä koko elämässä. Elin pelkällä järjellä vuosikausia tuollaisessa pahoinvoinnissa. Silti järkikään ei aina toiminut. Välillä toimi. Sillä pärjäsin. Ja lääkärien avulla. Ahdistus sulkee järjenkin käytön harmi kyllä, mutta joka hetki ei ole aivan yhtä huono olo. Silloin voi yrittää järjellä päättää saman ja seuraavan päivän tekemisiä. Isoja asioita ei pysty ratkaisemaan, kun on erittäin huono olo. Pieniä pystyy välillä.

Kiitos Purjevene. Kirjoitat auki tilanteeni täysin hyvin. Mutta olen päättänyt että lyön itseäni. Se helpottaa hiukan oloani. En tiennyt että se on niin. Tämä yhteiskunta salaa ja kieltää monia asioita. Mm. rakkauden. Mutta myös tuskan ja väkivallan. Monissa eri asioissa yhteiskunnan, meidän, luopiomainen raukkamaisuutemme tulee esille. Mm. keskusteltaessa eutanasiasta. Ehkä jossain scifi-romaanissa on eutanasia myös masennuspotilaille, osamaksulla tai pankkilainalla maksettuna. Jos tässä maailmassa kukaan ei rakasta minua, eikä kukaan halua minun rakkauttani, niin rakkautta ei ole olemassa, niinpä tätä maailmaakaan ei ole olemassa vaan tämä on valhetta, unta. Niinpä minä haluan herätä siihen todelliseen maailmaan jossa ihmiset rakastavat toisiaan, haluan pois täältä helvetistä sinne missä minut hyväksytään ja saan hyväksyä muut. Jos koira syö omaa jäätynyttä paskaansa niin se paska on totta ja puhdasta verrattuna poliitikon valhehölinään tai asiantuntijan olankohautteluihin. Joskus uskottiin asioiden järjestyvän sulkeutumalla oman ryhmän sisälle oman ryhmän sisäisten sääntöjen tottelijoiksi. Sitten uskottiin asioiden järjestyvän tekemällä vallankumous. Sitten uskottiin että ratkaisu on kurittaa ihmisiä sulkemalla heidät keskitysleireihin ja tappamalla heidät siellä pikkuhiljaa. Sitten on uskottu että asiat järjestyy kun annetaan vaan ihmisten tehdä mitä haluaa. Missään näistä yhteiskuntamuodoista ei ole ollut rakkautta, ainakaan tämmöisille erityisherkille oudokeille kuten minä. Elämä onkin vain teatteria jossa pitää näytellä hymyilemistä hampaat irvessä apinan raivolla. Sitten lopuksi kourallinen hiekkaa. 

Mutta on toisaalta ihme, että me edes ollaan olemassa. Pitää vain yrittää nauttia elämästä, vaikka se onkin vaikeaa.

Kun miettii, että se jo on valtava ihme että istun tässä ja hengitän. Miljoonia vuosia evoluutio on ollut käynnissä ja sellainen olio on lopulta muovautunut kuin homo sapiens.

Ja sen takia myös tämä elämä on valtava ihme että välttämättä ei ole mitään Jumalaa, joten se tekee tästä elämästä vielä ihmeellisemmän. Että olemme vain jostain syystä kehittyneet tällaisiksi olioiksi.

Eutanasiaa minäkin olen usein toivonut syvissä masennussyövereissä. Se tuntuisi inhimilliseltä tavalta päästä pois toivottomuudesta.

Ei, ratkaisua ei ole mihinkään minunkaan mielestäni. Eieiei, kaikki mainitsemasi vaihtoehdot ovat älyttömiä tosiaan, aina vallankumouksesta keskitysleireihin.

Kun tulee uusi paha vastoinkäyminen, jokin tunne tyrkkää taas rajan yli, kunnes pahin myrsky on ohi. Tuntuu, että on sattumankauppaa, ylittääkö rajan vai ei. Silloin on ihan tunteen vietävänä.

Erityisherkkyys vaikeuttaa elämää, ainakin omaani. Masennus vaikeuttaa vielä enemmän.

Olen miettinyt, että "kukaan ei rakasta minua" on masennustunteeseen liittyvä ajatus. Se ei ole fakta. Lisäksi sen merkitys masennustunteen sisällä on ylikorostuneen suuri, itse asiassa valtava. Asia saattaa juuri tällä hetkellä olla myös totta. Voi olla, että juuri nyt kukaan ei tosiaan rakasta minua. Tai sitten rakastaa. Ei voi tietää. Itse arvelen, että suurimman osan aikaa kukaan ei todellisuudessa rakasta minua. Se ei kuitenkaan ole pysyvä absoluuttinen totuus, vaan se tulee siitä omasta tunteesta. Emme voi tietää muiden ihmisten rakastamisista tai rakkaudettomuudesta.

Jos masennusta ei olisi, emme miettisi, rakastaako joku minua juuri nyt. Silloin sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Kun on oikein tasapainoinen olo, ei ole merkitystä, rakastaako joku minua vai ei. Silloin mielenkiinnon kohteet ovat muualla. Elämä itsessään on mielekästä. Merkitykset suurenevat ja pienenevät masennuksen heilahtelemisen myötä.

Tätä on mahdotonta ajatella silloin, kun masennus on päällä. Silloin ei oman kokemukseni mukaan auta yhtään mikään. On ehkä parasta levätä ja todeta, että olen nyt hirvittävän masentunut ja on todella huono olo. Pahinta on, jos se vaan jatkuu tosi pitkään. Joskus se hellittää parin tunnin päästä.

Ongelmana vaan on, että tasapainoinen olotila tulee niin harvoin, että käytännössä elämä voi olla melkein pelkkää masennusta. Tai ahdistusta. Tai jotain muuta pahanolontunnetta.

Purjevene, kiitos. Analyysisi masennuksen "fenomenologiasta" on hyvä. Esim. tuo mitä pohdit siitä mikä on loogisen objektiivisesti totta ja mikä subjektiivisen emotionaalisesti ja psyykkisesti totta. Edellisen puheenvuoroni kirjoitin jonkinlaisessa flow-tilassa. Keksin myös tänään hiukan mauttoman argumentaation: Jos kerta ihminen saa runkata niin miksei ihminen saisi lyödä itseään? En tiedä enkä ole perehtynyt, onko maailmassa käyty väittelyä itsemurhasta ihmisoikeuskysymyksenä mutta eutanasiasta kylläkin on. Aika hurjia nämä asiat sinänsä ovat. Ja vielä radikaalimpaa: olisiko se ihmisoikeus, että saisi vapaasti tehdä rikoksia toisia kohtaan? Dystooppisia scifi-tarinoita nämä ovat, mutta ihmiskunnan historia on täynnä esimerkkejä yhteiskunnista joiden arvojärjestelmissä on joku tai jokin määritelty esim. vapaasti tapettavaksi. Julmuutta on ollut aina. Nykyaika on sairaalloisen naminamipositiivinen, paskaduunipätkätyöläisenkin pitää hyppiä riemusta kun firman johto käärii rahat veroparatiiseihinsa. Miten muka tällaisessa maailmassa voi olla rakkautta ja luottamusta? Jokainen vastaantuleva ihminen on potentiaalinen huijari ja selkäänpuukottaja. Parisuhde on täyttä teatteria... Kai minä olen piristynyt kun näin paljon jaksan kirjoitella. Ja ehkä kyynisyyteni toimii defenssinä elämässäni olleille hylkäämisen kokemuksille ja kylmyydelle.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 2 vuotta, 12 kuukautta sitten. Syy: -

Minä en kai ole ihminen. Olen jokin muu eliölaji. Siksi en koskaan ole pärjännyt ihmisten seurassa.

kun oli oikein kivaa / niin siitä ei pääse yli / kun se loppui niin lyhyeen / ja oli valhetta / ilo ja ystävyys ja rakkaus / sumua kaikki / tyhjänä pimeys kylmänä hohkaa / sattuu niin pahasti / itku ystävänä vain / pimeys rakkaana vain