Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?
En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon.
Minulle on tullut tänään voimakas ahdistuskohtaus, osittain tiedän miksi toisaalta täysin selittämätön. Tämä on sietämätöntä. En saa henkeä.
Joo, Pikemiten olet oikeassa. Olen tyhjä, ontto. Ehkä ruokin tyhjyyttä, täytän tyhjiöitä melankolialla (tai kuoleman ym romantisoinnilla). Masennukseni ja luonteeni taustalla on ainakin hormonaaliset viat mm hypotyreoosi. Aivovaurio ehkä on koska lienen saanut pari kertaa aivotärähdyksen elämässäni. Psykologisesti dysfunktionaalinen kotitausta. Ehkä autismia, aspia, adhdta. Tai rajatilaa. Dysfunktionaalisessa narsistisessa työpaikassa työskentely rakenteellisen diskriminoinnin ja sosiaalisen eristämisen uhrina. Tässä muutamia selityksiä.
Onko muillakin tänään huono olo.
Eieiei, kuulostaa siltä, että elät ikään kuin uhrina, tai elit paremminkin sillä hetkellä, kun kirjoitit edellistä. Minulla on se sama aina kun voin huonosti. Tai melkein aina. Jos ei ole kuolemanhalua, on uhrin asetelma. Sille ei oikein voi mitään. En tiedä, miten siitä pääsisi pois.
Miksi elämä on tällaista. On liikaa masennusta.
Purjevene, kun katsot taaksesi niin näet maiseman joka on täynnä vastoinkäymisiä. Kun olit pieni, et nähnyt vielä sitä maisemaa vaan olit toiveikas ja jos et muuten niin mielikuvituksen voimalla loit eteesi maiseman joka siinsi edessäsi kauniina ja vehreänä. Kun sitten etenit matkallasi tup kangastus vain oli kaukana edessäsi eikä vastaan tullut mitään sellaista vaan tylsiä yksitoikkoisia jopa rumia ja kauheita paikkoja, kolkkoja paikkoja, ja kuljit niiden läpi kerta toisensä jälkeen turhautuneempana, pelästyneempänä, uupuneempana. Sitten alkoi jo tulla iltahämärä etkä nähnyt edessäsi mitään vaan muistit vain näkemäsi. Semminkin kun olit yksin, ei matkakumppamia, joka olisi sinua tsempannut...
Hei Eieiei. Miksi et ruoki itseäsi hyvällä romantiikalla, vai pelkäätkö rakastuvasi?
Hyvin kuvattu, Eieiei, todella hyvin. Minulla matka sujui pitkän aikaa sujuvasti, ja vasta puolivälissä tuli tuo maisema, jota hyvin kuvaat.
Pikemiten, ehkä pelkään. Olen kokenut vain torjuttuja rakkauksia, joten rakkaus sanan monimerkityksisyydessään ei ole tullut osakseni. Niinpä minulla ei ole ihmissuhdetaitoja ja ystäviä. Kiitos Purjevene, jos vertaus osui kohdalleen.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Eieiei, Nyt alkaa tuntua minusta siltä että oloni on korjaantumaan päin menossa. Olen vielä vähän kipeä pakonomaisista tunteita, joita sairastan koska olen ollut leväperäinen rakkaus.
Keskusteluketjuni otsikkoon vastaan tällä hetkellä seuraavasti:
Vaikken jaksaisi, jaksan väkisin. Koska aloitan vapaaehtoisen maanpuolustuksen harrastuksena. Tosin pikku hiljaa. Ainakin kuolen isänmaan puolesta, jos Suomi joutuisi sotaan. Vaikka kritisoin suomalaista yhteiskuntaa tehottomaksi ja välinpitämättömäksi, niin en kuitenkaan halua että vieraan vallan liput liehuisivat lipputangoissa.
Pikemiten, mitä tarkoitat leväperäisellä rakkaudella?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys
voidakseni rakastaa sinua / minä puolustan tätä maata / minä kuolen sen puolesta / jotta elän sinun kanssasi / sinun sydämessäsi / vaikka sinä kuuluisit toiselle / etkä kuuntelisi sanojani / etkä näkisi silmiäni / kyyneliäni / vaikka sinä muistaisit suudelmamme / viimeisenä hetkenäni / minäkin muistan ne / minä näen vain sinut / vain sinut minä näen / kotimaassasi sinut näen / kotisi pihalla kukkia istutat ja kastelet / ehkä kyynel kimaltelee poskillasi / sitten näen vain valkeaa / valkeaa hiljaista
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: runon muokkaus ja kirjoitusvirheitä
Leväperäinen rakkaus hakee kumppanista vikojen taustaa joka ei aina ole todellista ja näin saa itse itsellensä huonomman kunnon.
Eieiei, minäkin yritän jaksaa väkisin monia asioita joka päivä. Välillä en vaan pysty. Välillä tekeminen sitten alkaa sujua, kun aloittaa väkisin. Aina ei ala. Ei voi tietää etukäteen, miten käy.
Maanpuolustus on tärkeää; hienoa, että olet siitä kiinnostunut.
Pikemiten, minuakin kiinnostaa, minkä koet olevan leväperäistä rakkautta.
vain säätiedoitukset / ovat hyviä uutisia / kohta nekään eivät ole
Pikemiten, hyvin sanottu, että leväperäinen rakkaus hakee kumppanista vikojen taustaa, joka ei aina ole todellista. Leväperäinen rakkaus on mainio sanavalinta.
Eieiei, tällä hetkellä tuntuu tosiaan, että vain säätiedotukset ovat hyviä uutisia. Muita uutisia en paljon katsokaan, ettei tule liikaa ahdistusta.
Kamalasti selittämistä ja keskustelemista siitä rakastanko tarpeeksi. Stressaavaa todellisuutta, joka vaivaa mieltäni. 😇💖
Älä ressaa Pikemiten, elä täysin rinnoin nyt.