Eieiei kirjoitti:

Lapsuus sisältää ennusteen. Hyvä lapsuus hyvän ja huono huonon.

Toivottavasti se ei ole itseään toteuttava ennustus. Uskon että sillä on nimittäin merkitystä, millaista tarinaa itsestään (itselleen) kertoo.

Mun ajattelutapani omasta lapsuudestani on muuttunut vuosien varrella. Nykyään tuntuu siltä että vaikka siellä oli kaikenlaista haavoittavaa ja kivuliasta (perheenjäsenen mielenterveysongelmat ja koulukiusatuksi joutuminen), se ei ole koko totuus. Siellä oli myös hyviä asioita, välittämistä ja hyväksytyksi tulemista - enkä tajunnut niiden olemassaoloa kunnolla ennen kuin vasta vuosia myöhemmin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ne painavat vaa'assa enemmän kuin huonot asiat, ja olen siitä kiitollinen.

Maanantailta neljä erilaista ihmistä ja neljä erilaista narsistista tapaa osoittaa välinpitämättömyyttä tai ymmärtämätömyyttä minua kohtaan. En jaksa nyt kertoa niistä. Myöhemmin. Mutta kaikissa niissä saan tuntea yksinäisyyteni ja hylätyksi tulemiseni. Se siitä ystävänpäivästä. 

En millään tavalla huomioinut ystävänpäivää. Minulle se on päivä siinä missä joulu tai juhannuskin. Samanlainen päivä kuin kaikki muutkin. Ei mitään erityistä. Välillä elämä on tällaista. Enemmän toivon, että arki olisi siedettävämpää. Tavalliset päivät olisivat siedettävämpiä.

En odota keneltäkään mitään. Lähtökohtaisesti olen omillani. Joskus muilta ihmisiltä tulee ikävää ylimääräistä taakkaa, joskus ei. Jos heiltä ei tule mitään, se on jo voitto ja ilonaihe. Ei tule mitään kurjaa uutta ongelmaa, josta pitäisi selvitä.

Runebergin päivästä pidän, koska sitä ennen kauppoihin ilmestyy Runebergin torttuja ja tykkään niistä.

Olet oikeassa Purjevene. Ja tuo myös ilahdutti, että mainitset runebergintortut, minun alkoi trhdä niitä taas mieli. Viime viikolla minulla oli niitä jopa työpaikalla eväänä "lounaaksi". Mutta joo. On syytä pitää ihmisiin etäisyyttä koska yleensä ihmiset ovat epäluotettavia, epäkohteliaita ja itsekkäitä. Se on surullista niin kauan kuin sielussa elää läheisyyden kaipuu tai miksi sitä sanoisi, rakkauden illuusio. Ehkä minun pitää oppia rakastamaan vain jotain pientä hyvää, kuten runebergintortuja. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa jo toivoa kuolemaa.

Minäkin olen toivonut kuolemaa jo pitkän aikaa. Se tulee pintaan ajoittain, kun ei jaksa tarpoa tätä elämää eteenpäin. Välillä sitten taas tulee siedettävämpiä päiviä.

kun ihminen kuolee
hänen surunsa kuolee
viimeinen lohdutus
viimeinen suudelma
hiljainen hymy
anteeksianto

Onpa synkkää näin talvella, kohta alkaa kevät, lumi sulaa pois ja luonto tulee väriloistoonsa. Hyvää jatkoa.

Mihin runosi anteeksianto liittyy, Eieiei?

En tiedä. En osaa selittää. Nuo sanat tuli vaan tollai mieleeni, vai kuiskasinko minä ne itselleni kun olin surullinen. Ei varmaan ole mitään kielellis miellistä loogisuutta runossa... vain että kuolemalla pois elämästä pääsee pois surusta ym. tuskasta, niin henkisestä kuin fyysisestä.

Hei Eieiei. Oletko kauan kirjoittanut runoja?

Ehkä anteeksianto on kuolemista... huokaus jossa antaa pois kaiken. Ehkä-sana siksi koska ihminen on niin heikko, surunsa ja masennuksensa lannistama että millään todellisuudella ei ole väliä, mikään ei tunnu kiinnostavalta, kaikki nollautuu jolloin jäljelle jää tyhjyys, kuolema... anteeksianto... anteeksianto siitä ettei onnistunut elämässään vaan elämä meni miten meni, ystävät jättivät, rakkaat pettivät, kiusaajat häipyivät naureskellen, ja postilaatikkoon tuli laskuja vaikka ihminen oli kuollut kauan sitten...

Muistaakseni 1. runoni tein syksyllä 1989 tai kevättalvella 1990. Itse asiassa se on julkaistu paljon myöhemmin eräässä nuorten kirjoittajien esittelyantologiassa, mutta siitäkin on nyt yli 20 v aikaa. Enää edes julkaiseminen ei minua innosta, en usko että saan koskaan julkaistua mitään, tai ehkä vain jokin omakustanne.

elämä on anteeksipyyntö / kuolema on anteeksianto / hetken unohdus / ikuinen muisto / auringonvalon lämpö / kuunvalon kylmä

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys runoon

Eieiei, runosi ja kirjoituksesi kuulostavat siltä, että romantisoit kuolemaa. Miksiköhän niin on? Mitä haluat niillä kertoa?

Itse ajattelen että anteeksianto on mahdollisuus antaa elämänsä täyttyä uusilla asioilla. Ehkä vihan, katkeruuden tai kaunan tilalle voi ajan kuluessa kasvaa jotain mikä tekee elämästä elämisen arvoista?

Varmaankin on niin että romantisoin kaikkea. Ehkä se on defenssireaktio olosuhteisiin, masikseen, kelpaamattomuuteen ym. Olen tyhmä. Olen oikeasti hyväksynyt ja todennut itselleni, että olen tyhmä. En ole nokkela, kehno muisti, kömpelöt hoksottimet, motorisesti keskinkertainen. Neuropsykologisissa tutkimuksissakin minun älykkyyteni todettiin olevan "keskimääräistä heikompi kuin koulutustaustsltani voi odottaa". Jonkin sortin veltto Oblomov olen. Itsekeskeinen kun keskityn puheissani lähes pelkästään itseeni. Ärsyttävä ikävystyttävä tyyppi. Mutta ehkä taas näkymätön tuuli puhaltaa pari kyyneltä kuiviksi poskiltani ja vääntää suupieleni hymyyn...

Hei Eieiei. Miksi olet niin surullinen? Et sinä minusta kuulosta mitenkään tyhmältä, pikemiten kuulostat hieman tyhjältä, eikö sinulla ole tunteita jotka helpottavat oloa? On inhottavaa kun joutuu aina uudestaan, ja uudestaan täydentämään tunne varastoansa, eikä kukaan tunnu tajuavan mistä on kyse. Itsenäisyys on tietty hyväksyttävää, jopa tunne asioissa. 😀😺