Hei Purjevene. Toisessa ketjussa kerroit että teit kävelylenkin. Miten se auttaa? Vaihteletko reittejä? Kuvailemasi tyhjyyden tunbe on minulla mitä kutsun sanalla nollafiilis. Aiemmin se oli minulle omituista kyllä suuri tietoisuuden tunne jossa kaikki palat loksahti paikoilleen ja kaikki palat syrjäyttävät toisensa jolloin kaikki katoaa, derealisaatio. Onko sinulla näin myös?

Olet varmasti hyvä äiti. Minullekin tulee suru kun tytär tiuskii ja suuttuu minulle ja usein mielestäni syyttä. Ja sitten alan nähdä tai projisoimaan häneen ongelmia itseltäni, että häneen periytyy minun ja hänen äitinsä ongelmat. Oletko terapiassa saanut apua vanhemmuuden vaikeuksiin?

Osittain samaan liittyen tuli mieleeni ajatelma kun selasin uutisia. Kouluissa opetuksen joustaminen oppilaille... nykypedagogiikka... Onkohan taustalla pelko, tai huoli, että lapset ja nuoret joutuvat kohtaamaan julman maailman, ja siksi halutaan lohdutella mikä pahimmillaan johtaa curling-meininkiin. Kun ennen vanhaan kasvatuksessa oli kova kuri joka tuotti kovaa kuria jatkavia traumatisoituneita ihmisiä, ja koko yhteiskunta oli läpikotaisin väkivallan kyllästämä... mikä väkivalta puettiin johonkin legitimoivaan kaapuun kuten moraali, kansalaiskunto, isänmaallisuus, ahkeruus, urhoollisuus... Sitten toisaalta tämä nykyajan hellä ote lapsiin ja nuoriin, voisiko siinä olla kylmää välinpitämättömyyttä? Että ollaa päällisin puolin ystävällisiä ja sydämellisiä mutta paistaa läpi distanssi ja falskius? Ja tämä näkyisi eritoten siitä kielestä jota puhutaan, esim. huolipuhe, tietyt sanavalinnat, jotka paljastavat vallankäytön ja välinpitämättömyyden.

Sillä eihän tämä valtiokaan välitä suojella kansalaisiaan koronalta. Pysykää kotona, se sanoo. Muistaa kyllä periä verot.

Tein 2 kotitestiä, molemmat negatiiviset. Silti nuha ja voimattomuus. Soitin vähän. Eilen kuuntelin radiosta konserttia, Olafsson soitti ylimääräisenä Bachin Andanten, hyvin lohduttava kappale. Haluan oppia sen. Tässä tuubilinkki, jonka video on mielestäni surullinen:

https://youtu.be/h3-rNMhIyuQ

Jos en olisi alkanut uudestaan soittoharrastusta, kuoron lopetettuani, olisin jo vainaa.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: lisäys

Eieiei, kiitos tuosta linkistä. Liikutuin musiikista ja videosta kyyneliin. Todella surullinen ja silti jotenkin lohdullinen teos. Bachin G molli saa myös minut kyyneliin, mutta tunnelataus on toisenlainen. Tässä linkki siihen https://www.youtube.com/watch?v=DRcVKXctvXo. Tämä on suosikkiversioni kappaleesta.

Onko tämä vaikea soittaa? Olen miettinyt, että kunpa itse voisin ja osaisin sen soittaa. Joskus lapsena soitin pianoa ja siellä se on toimettomana pölyttymässä vieläkin vanhempien luona. Musiikki, sen luominen ja tuottaminen erilaisilla tavoilla on aivan uskomaton voima, kyky ja mahdollisuus. Erilaisten soittimien keksiminen ja luominen myöskin... Mihin kaikkeen ihmeelliseen ja upeaan ihminen onkaan kykeneväinen! Musiikki on kallis lahja ja kirjoittamasi perusteella päättelen sinun todellakin vaalineen sitä omassa elämässäsi. Kiitos, että jaat sitä myös täällä. Se lahja voi koskettaa jokaista.

Pikkumyymeli, kiitos. Kiitos kaikesta, kyynelistä.

Aloita ihmeessä pianonsoitto. Koskaan ei ole myöhäistä.

Itse soitan edelleen liian vähän. Haluaisin olla kurinalainen, sotilaallisen preussilaisesti treenata, herätä aikaisin aamulla, elää vain pianon ja musiikin kanssa. Koska maailma ja ihmiset eivät minusta välitä.

Tuo linkittämäsi kappaleen haluaiaisin osata myös. Minulla on ainakin kolme vaikeutta: laiskuus, lukivaikeus, ja motoris-psyykkinen hitaus. Neljäs on kenties tuo huono piano, neuvostoliittolainen, vaikka onkin ns. export-malli.

Jaksan elää vain, jos jaksan soittaa. Minulla ei tässä elämässä ole muuta merkitystä kuin soitella.

Masennus johtuu aina ympärillä olevasta yhteiskunnasta ja sen ihmisistä. Ei masennus ole koskaan kenenkään omaa syytä. Jo vauvoina alkaa nokkimisjärjestys: narsku ja psykopaattivauvat eivät reagoi toisten itkuun tai pahoinvointiin.

Sävelet, musiikki, sen sijaan ei tee pahaa. Jostain musiikista taas ei voi tykätä ja se muusiikki tekee pahaa. Se tekee kuitenkin hyvää sille joka tykkää siitä. Jollain ihmisellä on kapea musiikkimaku. Subjektiivinen mielipiteeni on että sellainen ihminen on myös suvaitsematon. Soittaminen on terapeuttisempaa kuin pelkkä kuuntelu, koska soittaminen aktivoi koko ihmisen, kuuntelu on passiivisempaa. Vertauksen voisi tehdä lemmen puolelta... Tai ruoka: on kivempaa tehdä ruokaa ja syödä se kuin vain istua ravintolassa.

Kirjoittaminen, runoilu, pohdiskelu ei enää innosta minua, ehkä siksi etten julkaissut koskaan mitään. Ääneen lausuttu runo voi lohduttaa, mutta silloinkin ollaan samassa todellisuudessa musiikin kanssa. Se on lausuntaa, esittämistä, laulua, fyysistä, ruumiillista, suorastaan mystistä. Sen sijaan teksti, kirjaimet tai koukerot tuhansilla ja taas tuhansilla sivuilla ovat mykkiä enne kuin ne luetaan ääneen ja synnytetään yhteisöllinen tunnelma. Mitä lohtua olisi Robinson Crusoella autiosaarella rakkauskirjeestä, jonka hänen vaimonsa on hänelle kirjekyyhkyllä lähettänyt?

Kun ihminen on todella masentunut, hän ei pysty kirjoittamaan, ei tänne palstoille eikä minnekään muuallekaan. Ei pysty ajattelemaan mitään, ei pysty edes hengittämään. Toivoo vain että kuolisi, kokee kuoleman ainoaksi ratkaisuksi. Toiset pääsevät helposti ylös tästä kuopasta, toiset elävät siinä kuopassa lopun ikäänsä. Kumpikin ihmispersoona joutuu katsomaan itseään elämän peilistä ja todeta yksinäisyytensä. Yksin ihminen syntyy, yksin ihminen kuolee. Siinä välissä ihminen elää toisten ihmisten kanssa ja saa heiltä negatiivisia tai positiivisia hetkiä. Jonain päivänä yksinäisyys muuttuu kuolemaksi.

Yksin ei ole hyvä olla, mutta joskus on.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisäyksiä, pohdintaa

Soittelin... lopuksi omaa luritusta... jossa lopuksi eräs kehittelemäni d-molli teema muunnelmineen Bachin tyyliin, ehkä hiukan Chopinin ja jonkin romanttisen slaavilaisen laulun tyyliin... hitto kun joku ois sen salaa äänittänyt... ei onnistu minulta äänitys, silloin kaikki soitto takkuaa. Joskus tuon piisin vielä saan paperille ja siihen vasemman käden soinnut. Edes jokin sävellys sitten jäisi minulta. Aina tätä kappaletta soittaessani mietin erästä ihmistä, muistelen, kaipaan.

Näissä tunnelmissa mieleeni tuli surullinen ajatelma, runon muodossa:

jokainen surullinenkin laulu
loppuu aikanaan
jokainen itku
ei voi jatkua loputtomiin
jokainen loppu
tulee varmasti eteen
surun jälkeen
ei ole enää mitään
ei tuskaakaan
ei sanoja
ei muistoja
ei ketään joka
olisi vierellä

Pianon osto purettiin. Syynä etten pystynyt järjestämään kuljetusta näissä koronaoloissa ja talven liukkaalla, ja myyjä oli myös halukas perumaan kaupan. Osittain olen harmissani, osittain helpottunut.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: runon lisääminen tekstiin
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirheitä

Eieiei, en vaihtele yleensä kävelylenkkejä. Minulla on pari vakiolenkkiä, joita toistan. En tiedä, onko se hyvä vai huono. Tuntuu, että on helpompaa mennä aina samaa reittiä. Käveletkö tai juoksetko sinä lenkkejä?

Tyhjyyden tunnetta en oikeastaan koe. Tasapainoinen rauhallinen tunne on välillä, harvoin. Hassua sanoa näin, mutta se on tavallaan päinvastainen, "täysinäinen" tunne. En ole vailla mitään. Kaikki on seesteistä. Minulla on kaikki (vaikkei olisi konkreettisesti mitään, jos ymmärrät mitä tarkoitan). Sisälläni on kaikki. Se on hyvä tila. Jos saisin mitä tahansa, haluaisin olla tässä tilassa koko ajan. Pian kuitenkin iskee jokin traumamyrsky, enkä voi sille mitään. Tai tulee valtava ahdistus.

Eieiei, kirjoitit, että olet pianokaupan peruuntumisesta osin harmissasi, osin helpottunut. Niin se usein on, että yhteen tapahtumaan sisältyy paljon erilaisia tunteita,. Joskus koen, että niiden viidakossa on mahdotonta liikahtaa mihinkään suuntaan.

Sinulla on suuri mahdollisuus vaikuttaa, jos teet opettajan työtä. Jokainen pienikin hetki yksittäisen lapsen elämässä voi olla merkittävä. Se voi tulla opettajalta. Usein niitä tulee juuri opettajilta, varsinkin jos kotiolot ovat ikävät. Lapsi saattaa muistaa lopun ikäänsä, kuinka opettaja ymmärsi, ettei hän jotain osaa, ja selitti niin, että hän lopulta ymmärsi. Muut eivät nauraneetkaan hänelle, vaan opettaja näytti, miten se piti tehdä. Itselläni on joitain tällaisia kokemuksia. Myös lapselleni ne ovat olleet tärkeitä. Hän ihmetteli kotona, kun oli uusi opettaja ja nyt kukaan ei nauranut vaan opettaja näytti hänelle, miten soitetaan kitaralla jotain sointuja, joita hän ei osannut. Ei tarvinnut yksin yrittää ja epäonnistua.

Olen itsekin tehnyt lyhyitä sijaisuuksia joskus. Yläasteella oli ihan mahdotonta. Kun pääsin pois, en enää ottanut vastaan töitä yläasteelta. Suuresti kunnioitan heitä, jotka pystyvät nuorten kanssa toimimaan siellä. Pienten oppilaiden kanssa oli helpompaa ja tuli hyviä hetkiä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: -

Purjevene kirjoitti:
Eieiei, en vaihtele yleensä kävelylenkkejä. Minulla on pari vakiolenkkiä, joita toistan. En tiedä, onko se hyvä vai huono. Tuntuu, että on helpompaa mennä aina samaa reittiä. Käveletkö tai juoksetko sinä lenkkejä?

Tyhjyyden tunnetta en oikeastaan koe. Tasapainoinen rauhallinen tunne on välillä, harvoin. Hassua sanoa näin, mutta se on tavallaan päinvastainen, "täysinäinen" tunne. En ole vailla mitään. Kaikki on seesteistä. Minulla on kaikki (vaikkei olisi konkreettisesti mitään, jos ymmärrät mitä tarkoitan). Sisälläni on kaikki. Se on hyvä tila. Jos saisin mitä tahansa, haluaisin olla tässä tilassa koko ajan. Pian kuitenkin iskee jokin traumamyrsky, enkä voi sille mitään. Tai tulee valtava ahdistus.

xxxxxxxx

Välillä ilmeisesti koen noin niinkuin sinä Purjevene. Miksi nimesi Purjevene? Onko sinulla Purjevene? Onko purjevene sinulle symboli? Tätä on varmaan sinulta kysytty jossain ketjussa. Minä en varmaan koskaan elämässäni tule purjehtimaan. 2 kertaa sain kokeilla nuorisopurjehduksilla. Ja jos olisikin purjevene niin olen niin masentunut etten saisi itseäni liikkeelle ohjailemaan ja trimmaamaan purjeita. Jaksan nytkin vain maata... no nyt on yö ja pitäisikin jo nukkua...

En jaksa puhua työstäni ja ammatistani. Olen varmaan jossain jo puhunut. Sanon vaan että se on ihan kamalaa. Olen kokenut niin hirveitä asioita kaikkien tahojen suunnalta. En luota enää ihmisiin. Ihmiset ovat petoja.

Eieiei, ei tarvitse puhua työstäsi, jos se ei tunnu hyvältä eikä tee mieli.

En tiedä mistä purjevene tuli. Se vain sattui tulemaan mieleen. Jälkeenpäin voi keksiä kaikenlaisia selityksiä. Ajelehdin tavallaan mielivaltaisten tuulien ja aaltojen armoilla, eikä ole ketään purjehtijaakaan. Sisältäni puuttuu purjehtija. Tai ehkä se on siellä, mutta se ei osaa purjehtia. Se ajelehtii mukana.

Rauhallista sunnuntaipäivää ja lämpimiä ajatuksia sinulle Eieiei ja kaikille muillekin <3

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 2 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: -

Eieiei, voimia sinulle, jos on kovasti masennuspäivä. Minulla oli tänään vähän helpompi päivä. Jos on noin voimaton olo, mitä kuvaat, se on tosi raskasta. Kunpa huomenna olisi sinullakin vähän parempi olo, vaikka työpäivä taitaa olla, kun on maanantai.

olen huomannut / että näkymätön tuuli puhaltaa / kyyneleet pois kasvoiltani / etten näyttäisi surulliselta / vaan kauniilta / ja etten näkisi kyyneliä maailmassa / vaan kauniin täydellisen maailman / siispä lähden pois tältä hiekkarannalta / rannattoman meren masennuksesta / ja vaikenen / jotta oikenen / samalla kun maailma / pauhaa tyhjää rauhaa

Kävin kurkkii, loikkii ja olisin lohduttanu, mut en löydä sanoja.

Sanoja ei joskus löydy. Sinulla on lahja, Eieiei, kun pystyt löytämään runolla sanoja, vaikka olisi tosi huono olo.

Nimetön kirjoitti:
Rauhallista sunnuntaipäivää ja lämpimiä ajatuksia sinulle Eieiei ja kaikille muillekin <3

Pikkumyymeli - en ehtinyt sanoa sulle kiitoksia tsemppauksesta, kun ehdit lähteä jonnekin? Kiitos kun jaoit ajatuksiasi, niitä yhä tarvitaan, sodassa pimeitä hetkiä vastaan tarvitaan jokaista! Voimia miettimisiin <3